05/02/2022

Kesähuone herää kevääseen



Ennustettua lumimyräkkää ei ainakaan tänään tullut meille.  Sää oli keväisen aurinkoinen ja lämpötila nollan vaiheilla.

Aurinko paistoi kesähuoneeseen ja herätti ajatuksen siitä, että kohta, ihan pian, voimme taas istua täällä keväästä nauttien.

Vielä ei kuitenkaan ihan ollut sen aika, vaikka sisältä katsoen niin voisi jo luullakin.

Kohta voisi jo napsauttaa aurinkokennovalaisimien nappulan on-asentoon. Kokeeksi olen jo laittanut yhden valaisimen siihen asentoon, mutta vielä siitä on vain näkynyt heikko valonkajo, joten odotan vielä noiden muiden kanssa.



Kesähuoneen valmistumisen aikoihin mietin uskaltaako jättää kaikki tekstiilit talven yli kesähuoneeseen, mutta nyt olen jo uskaltanut jättää ja hyvin ovat talvesta selviytyneet. Missään ei näy homepilkkuja tai muuta.




Katon päälle on kerääntynyt jonkin verran lunta, joka nyt on sulamassa ja kurkistaa katon reunasta ennen kuin putoaa terassin lattialle. Ja tuo aurinko, ahh!

Nurmikolla on jo paikoitellen vihreitä laikkuja. Outoa, kun vielä pari päivää sitten kolasimme lunta korkeiden kinosten päälle.

Tänään tarkoituksena oli mennä kävelylenkille, mutta uskaltauduimme kävelemään vain lähikauppaan, sillä teitä peitti petollinen jääpeite, joka teki kulkemisesta hankalan. Taas sai hypellä sulapaikasta toiseen, ettei olisi liukastunut.





Keväinen päivä on nyt ehtinyt iltaan. Kello on puoli kuusi ja vielä on valoisaa. Päivät pitenevät vauhdilla ja mikäs sen ihanampaa.


Kevättä kohti mennään!
💛💛💛

26 kommenttia:

  1. Eilen illalla alkoi lumisade ja se helpotti vasta tänään puolilta päivin. Joka paikassa on niin paljon lunta, että autoja ja busseja on jäänyt kiinni lumeen. Huomiseksi sitten onkin luvassa räntä ja vesisadetta. Rämmitään sitten varmaan loskassa ensi viikko. Kyllä jo odotan kovasti kevään tuloa.
    Kesähuoneessanne on jo selvästi kevään tuntua <3 Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme ettei meille tullut nyt lunta, vaan päivä oli aurinkoinen ja kirkas.
      Oikein mukavaa sunnuntaita sinullekin parahin Outi<3

      Poista
  2. Kaunis ja aurinkoinen kesähuone.

    Me pysyttiin kotona, koska kotikatuamme ei ole vielä aurattu. Lunta tuli 15 cm tänään. Onneksi kohta on kevät. Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tosiaan sai jo niin keväisen tunnun kesähuoneeseen. Parasta onkin jäädä sisätiloihin jos joutuu rämpimään lumessa, tai jos on niin liukasta kuin meillä juuri nyt. 15cm on kyllä jo aika paljon.
      Samoin sinulle.

      Poista
  3. Ihanat kelit teillä!

    Meillä on lumitöitä riittänyt, vaikkei sitä ihan Valtterin veroisesti ole tullutkaan (onneksi).

    Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt saisi jo riittää lumentulo.
      Aurinkoa toivon myös teille!

      Poista
  4. Aurinko paistaa kauniisti kesähuoneeseenne! Täällä on tuiskuttamut nyt toista vuorokautta. Pikkuisen aikaa välillä lumisateeronta ja sitten taas jatkuu. Lumitöitä on tehty tänään kaksi kertaa. Talvi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon pilkahduksista saa nyt nauttia. Sille joka talvesta tykkää on tämä talvi tainnut antaa parastaan. Hyvää liikuntaa saa noista lumitöistä.

      Poista
  5. No nyt on ihan kuin jostain eri maailmasta teidän ja meidän maisemat.

    Toisessa kevät, toisessa talvi paikoin polveen asti ulottuvine hankineen ja lisää korkeutta tuntuu tänäänkin tulevan. Tupruttelee siihen malliin.

    Mullakin on tekstiilit aina läpi talven terassilla. Samoin huonekalut siellä on sohvaa lukuunottamatta ihan sisähuonekaluja, mutta miksikään eivät ole menneet. Järkeilin niin, että kyllähän mökitkin on monesti talvella kokonaan vailla lämmitystä, eikä sieltä roudata kaikkea kotiin talveksi lämpimään, joten eiköhän tuo katettu kuisti aja ihan saman asian.

    Leppoisaa sunnuntaita. Lähden tästä taas kohta ihmettelemään, mihin saisin lunta vielä mahtumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilisen, aurinkoisen päivän kuvat ovat tänään vaihtuneet harmaaksi, tosin kuitenkin poutaiseksi päiväksi. Tiet ovat edelleen kuin liukuratoja, nyt vain vedellä päällystettyinä. Eipä paljon huvita nokkaansa ulos pistää.
      Meillä on myös tuo sohva ulkohuonekalu, mutta mm. koristetyynyt sen päällä ihan sisäkäyttöön tarkoitettuja.
      Kun kesähuonetta kalustettiin, niin mietimme ensin että jos laittaisi vierashuoneen rautasohvan kesähuoneeseen, mutta pelkona oli silloin etteivät patjat ja muut peitot sitten säily homehtumatta talven yli ja niin hankittiin tämä ulkokäyttöön tarkoitettu rottinkisohva. Turha oli pelko ja olisi säästettykin muutamia euroja jos olisi tuo rautasohva laitettu.
      Toivottavasti löydät vielä paikan sataneelle lumelle. Ihanaa päivän jatkoa<3

      Poista
  6. Voi miten ihanan keväisiä kuvia! Tässä ihan liikuttuu niitä katsellessa kun itsekin jo odottaa kovasti valoa ja lämpöä lisää.

    Espoossa oli eilen ihan kaaos! Minun piti aamulla lähteä kotoa viemään isää asioille mutta mihinkään en päässyt kun kujaamme/kääntöpaikkaamme ei oltu vieläkään Valtterin jäljiltä aurattu. Lunta oli tullut pe-la välisenä yönä vielä enemmän. Autoja oli juuttuneena lumeen kujalla ja niille oli lopulta pakko kutsua hinausauto.

    Tänä aamuna oli tapahtunut ihme eli lumet oli hoidettu pois. Ehkä se, että laitoin kansanedustaja/kaupunginvaltuutettu paikkoja hallussa pitävälle henkilölle avunpyynnön auttoi.

    Mukavaa sunnuntaita Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen ja tänäänkin sitten iltapäivällä oli tosi keväinen ja aurinkoinen sää. Olen nähnyt uutisista ja toisten bloggaajien kirjoituksista, että mantereella on tullut päivittäin lunta vaikka kuinka paljon. Voi olla että avunpyyntösi tuotti tuloksia.
      Kiitos samoin <3

      Poista
  7. Oi että, miten kaunista ja keväistä!! Oletko varma, ettei siellä ole jo maaliskuu ;)
    Oikeasti alkaa jo hieman hirvittää, kun lunta on täällä todella paljon, noin 70 cm. Teiden varsilla olevat kinokset ovat kasvaneet ihan valtaviksi ja haittaavat näkyvyyttä. Monissa paikoin liikenne on jumissa ja kolareita sattunut useita.
    Parhaillaankin pyryttää niin että kohta on taas mentävä lapion ja kolan varteen huhkimaan. Kohtuus kaikessa pätee minusta kyllä lumen määräänkin, mutta luontoäiti näyttää olevan toista mieltä :D
    Nautitaan valosta ja kevään tulosta, kaipa se tänne itäänkin joskus ehtii ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minä ihan satavarma ole siitä mikä kuukausi nyt on :) Järkyttävän paljon lunta teillä onkin. Täälläkin on autoja ajanut ojaan, mutta ei lumen, vaan jään takia. Pienemmät tiet ovat kuin peiliä. Vaikka sitä aina toivookin kunnon lumista talvea, niin kun sitä sitten tulee noin paljon, niin eihän se enää kivalta tunnu.
      Pikaista keväisempää säätä sinne teillekin<3

      Poista
  8. Kevät tosiaan lähestyy ja valon määräkin lisääntyy päivä päivältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivien pidentymisen huomaa jo tosi hyvin. Kivalta tuntuu.

      Poista
  9. Ihana auringonpaiste. Päivä pitenee ja se on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielialakin on heti parempi kun aurinko paistaa.

      Poista
  10. Ihana aurinkoinen tunnelma ja mekin juuri tällaista terassia sitten kaipaamme, kun muutamme kerrostaloon.

    Sydämellistä uutta viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät ovat aina yhtä ihania. Tämä kesähuone on kyllä niin <3<3<3
      Samoin sinulle Tiia<3

      Poista
  11. Kyl huomaa, miten paljon etelämpänä asut. Kuvasi henkivät kevään tunnelmaa. Meillä on paaljon lunta, ja taas eilen tuli lisää. Tuhti talvi on päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täällä on noin joka toinen päivän ihan keväistä ja sitten joka toinen päivä ei. Tänään oltiin vaihteeksi lumitöissä aamupäivällä. Mutta iltapäivän räntäsade oli ehkä sulattanut sen lumen muutenkin.

      Poista
  12. Oi oi meillä on vielä älyttömästi lunta ja lisää tulee koko ajan. Tämä kesähuone on vallan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä kun kevät tulee aikaisin. Vaikka tykkään kyllä kunnon lumisista talvistakin. Molempi parempi! Kesähuone on <3

      Poista
  13. Anonyymi8/2/22 20:56

    Voi kun oliskin jo kevät ( ja kesä ) 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on kivaa, että ne ovat vielä edessä päin.

      Poista