30/04/2023

Tämä olisi unelmieni terassi



Eletään sitä aikaa vuodesta jolloin piha ja terassi ovat suurimpana kiinnostuksen kohteena, ainakin minulla. On tosi vaarallista lukea lehtiä joissa esitellään toinen toistaan kauniimpia ratkaisuja näihin ulkotiloihin.

Toisaalta lehdistä ja netistä saa kuitenkin paljon hyviä ideoita, joita voi itsekin toteuttaa. Hienoimmat puutarhat on usein toteutettu suurella rahalla, ammattilaisten suunnittelemina ja toteuttamina, mutta jos viitseliäisyyttä, taitoa ja kekseliäisyyttä löytyy itseltä, niin uskon että ainakin saman tyylisiä ratkaisuja voi toteuttaa halvemmallakin.




Itse yritän löytää ratkaisuja terassimme kasveihin ja sisustuksiin. Meillä ei ole terassilta maayhteyttä, sillä terassimme on muutaman metrin korkeudella maasta, joten ruukuissa tai laatikoissa kasvatettavat kasvit ovat ainoa ratkaisu meidän terassille.

Koti ja keittiö-lehdessä oli artikkeli japanilaishenkisestä terassista ja ihastuin ikihyviksi siihen. Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa ovat tuosta lehtiartikkelista. Tykkään vihreän ja mustan yhdistelmästä ja vuosi vuodelta olen ihastunut yhä enemmän yksinkertaisiin, vain muutamalla värillä tehtyihin ratkaisuihin. Havut, heinät ja monet muut vihreytensä ansiosta hienoilta näyttävät kasvit tuntuvat juuri nyt oikeilta.

Isoissa ruukuissa tai laatikoissa kasvit viihtyvät, mutta pohjolan oloissa niiden talvenkestävyys joutuu koetukselle. Ratkaisuna on tietysti se, että kasvit viedään talveksi suojaisampaan paikkaan. Meillä ei kellaria, autotallia tai vastaavaa ole, mutta kesähuone voisi olla hyvä paikka jossa kasvit talvehtivat onnistuneesti, kunhan ne on suojattu pakkaselta.

Menneenä talvena talvetinkin jo ruukuissa kasvavat laventelit kesähuoneessa ja hyvin onnistui.




Koska aion siirtää ruukuissa olevat monivuotiset kasvit talveksi kesähuoneeseen, on ruukkujen oltava maltillisen kokoisia ja -painoisia. Eli mitään suurempia puita en voi ajatella istuttavani, mutta jokin pieni puu voisi olla mahdollista istuttaa. Perennat ovat myös yksi mahdollisuus ja heinät. 




Mikä unelmapaikka! Niin yksinkertaista, mutta aivan ihanaa. Puusta tehty kiemurteleva polku on paljon kivampi kuin suoraviivainen. Tämä vaatii maavaraisen terassin, joten se ei ole meillä mahdollinen, mutta ainahan voi haaveilla. Tuo japaninvaahtera punaisine lehtineen voisi hyvinkin menestyä myös ruukussa ja taka-alalla näkyvä bambu olisi myös hieno.

Villiviinin voisi tietysti istuttaa terassin ulkopuolelle maahan, mutta veisi varmaan monta vuotta ennen kuin se olisi kasvanut niin korkeaksi että edes näkyisi terassillemme, joten se ei taida olla meille sopiva.





Tuollainen lasipullo on myös hieno ulkona kasvien keskellä. Samanlainen minullakin oli joskus mökin kukkapenkissä, mutta nyt se on meillä sisällä. Ehkä se voisikin olla kiva koristus terassilla.

Musta seinä ja vihreät kasvit ovat näyttävä yhdistelmä.



Tuulessa kahisevat heinät ja vaahterat muodostavat hienon mietiskelypaikan ja penkki sopii tyyliltään kivasti tähän kokonaisuuteen.

Käytännön ihmisenä tosi väkisinkin putkahtaa mieleen ajatus siitä, miten paljon noista vaahteroista lähtee syksymmältä noita isoja lehtiä ympäri puutarhaa, mutta kauniita ne kuitenkin ovat kesällä tuossa aidan vieressä.

Miten on, voisiko sinunkin unelmapihasi/terassisi näyttää tältä, vai tykkäätkö enemmän runsaasti kukkivasta tyylistä?

Tällaisia haaveita täällä tänään sateisena ja tosi koleana päivänä.
Mutta ehkä se kesä ja lämpö sieltä vielä jonain päivänä tulevat!

Postauksen kuvat: Koti ja keittiö, Hus & Hem

🌿🌿🌿








28/04/2023

Huhtikuussa




HUHTIKUU

Huhtikuu meni nopsaan ja ensi viikolla ollaan jo toukokuussa. Huhtikuun sää on tarjoillut lähes kaikkea mitä toivoa saa. On tullut lunta, vettä ja aurinkoa. Yöpakkasia on ollut vieläkin, mutta päivälämpötilat ovat välillä olleet lähes kesäisissä lukemissa. 

Vuoden ensimmäinen piknik nautittu, lumitöitä tehty, mökkeilykausi avattu, ensimmäiset kylvöt tehty, perennoja istutettu, ystäviä tavattu ja nyt vaan odotellaan ilmojen lämpenemistä.


OIKEIN IHANAA VAPPUVIIKONLOPPUA!

🎈🎈🎈🎉🎉🎉

24/04/2023

Miten selvisivät laventelit ruukuissa talven yli?



Aamu valkeni harmaana ja koleana. Vilkaisu ulos näytti, että sadettakin on yöllä saatu. Olen ilmeisesti nukkunut sikeästi kun en sateen ropinaa ole ollenkaan kuullut.

Onneksi meillä sade on tullut vetenä, eikä lumena niin kuin pohjoisempana. Lämpötila yöllä on pysytellyt +4 asteen paikkeilla.

Orvokit, sekä kesähuoneessa, että ulkona terassilla voivat hyvin. Saa nähdä miten kauan, sillä istutin ne samaan multaan jossa minulla oli koko talven callunat olleet. Lisäsin tosin pintaan hiukan viimevuotista puutarhamultaa pussin pohjilta.




Kesähuoneessa talvehtineet laventelitkin vein viikonloppuna ulos. Hyviltä ne näyttävät, paljon paremmilta kuin kukkapenkissä kasvavat, jotka ovat vielä aika harmaita. Näissä ruukuissa talvensa viettäneissä laventeleissa on jo paljon vihreää. Hienoa että ovat selvinneet ruukuissa talven yli. Miten niitä talvetin, siitä voit lukea täältä.




Niin paljon vettä on yöllä tullut että tynnyri on ihan täynnä. Hienoa, nyt ei tarvitse kallista hanavettä käyttää kasteluun! Kukkapenkissä on vielä aika ruskeaa, mutta luultavasti yöllinen sade saa sen kohta vihertämään.Näin lähtee vappuviikko käyntiin; hiukan edellisviikkoa viileämpänä ja harmaampana.

💧💧💧






20/04/2023

Mökillä



TERVEISET MÖKILTÄ!

Ensimmäiset yöpymiset täällä tänä vuonna ja paljon riittää tekemistä, niin kuin aina kun mökkikausi avataan. Petivaatteet ja matot heitettiin ulos tuulettumaan. Sisällä imuroitiin ja putsattiin suurimpia pölyjä pois.

Syksyisestä lehtien haravoinnista huolimatta oli taas talven aikana jostain kummasta kertynyt riittävästi lehtiä pihalle, joten haravan kanssa niiden kimppuun. J:llä oli kalaverkko vedessä muutaman tunnin ja hiukan saalistakin tuli, mutta hänen mielestään ahvenet ovat tähän aikaan vielä turhan pieniä, joten suuremman saaliin toivossa eletään. Nämä nyt tulleet ovat toistaiseksi pakkasessa, mutta arvatenkin lähipäivinä ne syödään.

Kasvihuonetta ei ole vielä pesty, eikä sinne vielä mitään voisi laittaakaan kasvamaan kun yöt ovat tosi kylmiä vielä. Talven yli rannassa ollut risukasa odottaa vielä polttamista, sillä ensin oli liian tuulista jotta olisi uskaltanut puuhaan ryhtyä ja nyt on ruohikkopalovaara, joten avotulta ei saa sytyttää.

Eilen saunottiin ja kyllä tuntuivat puusaunan löylyt hyviltä pitkästä aikaa! Aika erilaista löylyä kuin kodin sähkösaunassa.

Tänään ehdittiin jo käydä tekemässä ostoksia kun tanskalainen huonekaluketju vietti "avajaisia". No, onhan tuo liike ollut täällä jo viisi vuotta, mutta nyt oli koko sisustus ja huonekalujen sijoitus laitettu ihan uuteen uskoon. Paljon oli väkeä jo aamuvarhaisella yhdeksän aikaan. Me tarvitsimme kaksi uutta aurinkovarjoa, joten pihakalusteosastolle suunnistettiin.
Kotona oli tarve uudelle varjolle, sillä edellinen, ja laadukaskin varjo, vääntyi käyttökelvottomaksi viime kesänä kun tuuli kaatoi sen. Tuulen voimakkuutta voi vain arvailla kun se kaatoi kiinni olleen aurinkovarjon, jossa tosi painava, kivinen jalka. Nyt ei tuohon terassin kulmaukseen arvata enää aurinkovarjoa laittaa, vaan suunnitteilla on siihen jotain kiinteämpää, tai sitten annetaan sen olla ihan ilman varjostusta, saa nähdä mitä päätetään.

Ostettiin kuitenkin "puolikas" aurinkovarjo, jonka laitamme kesähuoneen seinustalle. Se on siitä hyvän mallinen, että sen saa ihan seinään kiinni, se kun on toiselta sivulta suoran mallinen. Vielä ei olla sitä paikoilleen sovitettu. Se on ihan yksivärinen, musta, ja sopii varmasti terassille.

Toinen aurinkovarjo tuotiin mökille pergolan istuinryhmälle suojaa antamaan. Se on tyyliltään ihan erilainen kuin tuo kotiin hankittu, sillä se on hapsureunainen ja kukikas. Ensin ajattelin sen olevan liian romanttinen ja liian 70-lukulainen, mutta nyt kun se on paikoillaan, niin hyvähän se onkin. Sen läpimitta on 2m, joten kokokin on ihan sopiva tuohon paikkaan.

Alennukset olivat tosi hyvät ja noiden kahden aurinkovarjon yhteishinnaksi tuli 55€ !
Kallista ei kannata kumpaakaan kohteeseemme hankkia, sillä rivakat tuulet voivat tehdä niistä pian entiset.

Tänään jatkuvat haravointihommat. Eilen kaivoin pois kaikki vuorenkilvet yhdestä kukkapenkistä, sillä niiden lehdet olivat reikäisiä ja osittain ruskeita, enkä halunnut niitä enää katsella. Ne olivat kauniita ainoastaan silloin kun kukkivat, mutta silloinkin kauriit yleensä napsivat kukat suihinsa. Nyt mietin laventelin istuttamista tuohon paikkaan, sillä se on aurinkoinen paikka, eivätkä kauriit tykkää laventeleista.

Vesilintupariskunta tuntuu etsivän pesäpaikkaa, sillä ne uiskentelevat rannassamme ja välillä nousevat rantahiekalle kävelemään. Aamulla naaras tuli jopa keskelle nurmikkoamme ja asettautui siihen. Näytti siltä että meinaa pullauttaa munansa siihen minä hetkenä hyvänsä. Koska kyseessä oleva paikka on niin keskeisellä paikalla pihassamme, niin siihen ei todellakaan haluta linnun pesää tekevän. Heti lintu lähtikin lentoon kun ulko-ovemme kävi. Toivottavasti keksivät paremman ja rauhallisemman paikan pesimiseen.

Vielä jatkuvat lämpimät ja aurinkoiset säät ennustuksien mukaan pari kolme päivää, joten nautitaan nyt näistä kun ei tiedä mitä sitten taivaalta tulee.

💛💛💛

13/04/2023

Näin kasvatat ja lisäät onnistuneesti pelargoneja



Nyt kun kevät on päässyt vauhtiin, niin mielessä on ajatus siitä mitä kukkia tänä vuonna laittaisi kesähuoneeseen ja kasvihuoneeseen. 
Koska lasitetuissa tiloissa, kuten kasvihuoneessa ja terassilla, on välillä korkeakin lämpötila, niin kasvien tulisi sietää sekä kuivuutta, että lämpöä.

Mietin aikaisemmin talvella, että tulevana kesänä voisin valita kaktuksia ja mehitähtiä noihin tiloihin, sillä ne eivät niinkään kärsi kuivuudesta tai lämmöstä.

Mutta kun lainasin kirjastosta nipun puutarhalehtiä, ja luin jutun pelargoniharrastajasta, niin eikö vaan jääneet kaktukset ja mehitähdet heti taka-alalle kesäkukkien valintaa miettiessä, eli pelargonien suuntaan kallistuin taas kerran.




VIIMEVUOTISET

Nyt harmittaa etten säästänyt viimevuotisia pelargoneja, jotka viihtyivät hienosti kesähuoneessamme. Niiden kukinto oli loistavan punainen, se vanhanaikainen, jonka kuvissa yleensä näkee somistavan vanhan talon ikkunoita. Hyvin ne mielestäni kuitenkin sopivat meidän uudempaan ympäristöönkin.

En vaan viitsinyt ruveta niitä syksyllä mökille rahtaamaan talvisäilytykseen. Kotonahan meillä ei ole talvettamismahdollisuutta, mutta mökillä peruslämpötilaa pidetään yllä koko talven, joten siellä talvettaminen onnistuu.

Jos olisin ne säilyttänyt, niin nyt minulla olisi jo valmiina pelargoneja ja ehkä niiden pistokkaitakin.




PISTOKKAAT
 

Pistokas on kasvista irroitettu osa, josta juurruttamalla saadaan uusia kasveja.

Olen aikaisempina vuosina kasvattanut uusia pelargoneja sekä pistokkaista että siemenistä. 

Pistokkaista kasvattaminen on varsin helppoa:

Pistokkaita otetaan emokasvista terävällä veitsellä leikaten. Pistokkaan pituudeksi leikataan n. 5-10cm:n pituinen latvus-tai oksapala ja siihen jätetään muutama lehti.

Sitten poistetaan alimmat lehdet, painetaan pistokas suoraan multaan ruukkuun ja kastellaan. Jos haluat juurruttaa pistokkaan ennen istutusta, niin laita pistokas läpinäkyvään astiaan veteen juurtumaan.
Kun juuret ovat kehittyneet, niin istuta pistokas multaan.

Pistokkaita voi myös ostaa valmiina kaupoista keväällä.

On myös mahdollista kasvattaa pelargoni siemenestä, mutta se on huomattavasti hitaampaa kuin pistokkaasta kasvattaminen.  Siemenestä kasvattaminen kukintaan asti kestää n. puolisen vuotta, joten se vaatii hieman pitkäjänteisyyttä.





SUOJAA LIIALTA PAISTEELTA

Vaikka pelargonit pitävät auringosta, niin liian kuumalta ja pitkäkestoiselta paisteelta ne on hyvä suojata. Esim. eteläparvekkeella tai -ikkunassa auringonpaiste kuivattaa helposti ruukun mullan nopeasti ja saa kukan lehdet kellastumaan, joten jotain suojaa, kuten ohutta verhoa tai vastaavaa, on hyvä olla.

Meillä tuo suojaus on järjestetty bambuverhoilla, jotka lasketaan alas kuumimman iltapäiväauringon ajaksi. 

Lasitettu parveke tai terassi on ideaalinen paikka pelargoneille, sillä siellä ne ovat suojassa sateelta ja tuulelta, ja saavat sopivasti viileyttä öisin.



Ulkona pelargoni vaatii ruukun, jossa on reikä, josta liika vesi pääsee valumaan pois. Myös aluslautaselle kertynyt vesi on hyvä kaataa pois, sillä pelargoni ei viihdy liiassa kosteudessa, vaan liika kosteus voi tukahduttaa juuret ja kasvi kuolee.

Kasvukaudella on tärkeää kastella ja lannoittaa pelargonia säännöllisesti. Poista myös kuivuneet kukinnot ja keltaiset lehdet. Itse teen niin, että kun kukat alkavat näyttää tällaiselta kuin kuvassa, niin leikkaan pois koko tuon osittain ruskistuneen kukkatertun. Toki voi nyppiä vain tuon ruskean osan pois, mutta siitä tahtoo kuitenkin varista noita hyviäkin terälehtiä samalla, joten mielestäni on yksinkertaisempaa poistaa koko kukkaterttu. 





PELARGONIN TALVETUS

Talvetuksen voi aloittaa leikkaamalla pelargoni lyhyemmäksi, tai leikkauksen voi jättää myös kevääseen.  

Talvetuspaikaksi käy esim. valoisa autotalli tai kellari. Lämpötilan tulee pysytellä alle +10 asteessa. 

Talvella pelargonia kastellaan vain muutaman kerran, mutta jos talvetuspaikan 
lämpötila on yli 10 astetta, täytyy varautua kastelemaan useammin ja silloin taimi
tarvitsee myös enemmän valoa.

Helmi-maaliskuussa pelargoni tuodaan normaaliin huonelämpötilaan ja aloitetaan säännöllinen kastelu. Kuivahtaneet ja huonokuntoiset kasvinosat poistetaan tai halutessa koko kasvi leikataan n. 10cm:n pituiseksi.

Uudelleen istutus ei ole joka vuosi tarpeellista. Toisinaan riittää vain uuden mullan lisääminen ruukun pinnalle.


Pelargoni viihtyy parhaiten hiukan ahtaassa ruukkutilassa.




PELARGONIN MUOTOILU

On makuasia leikkaako pelargonia, vai jättääkö sen kasvamaan luonnonmukaisesti.

Jos kasvista haluaa rehevämmän ja matalamman, niin sitä kannattaa latvoa jotta sen varret haaroittuvat.

Jos taas haluaa antaa pelargonin kasvaa luonnollisesti, ilman että sitä leikkaa, niin silloin siitä kasvaa korkeampi, mutta hontelompi, joten se pitää tukea kepillä tai vastaavalla.

Pelargonista voi myös kasvattaa pikku puun poistamalla varresta alimmat oksat.




Tänä vuonnakin meille taitaa tulla ainakin pelargoneja. Mutta nyt aion kasvattaa niitä ruukuissa, sillä silloin niitä on helpompi siirrellä tarpeen vaatiessa, ja jotenkin tuntuu että saviruukku on se oikea kasvuastia pelargonille. Viime vuonna ne tosin viihtyivät oikein hyvin parvekelaatikoissakin.

Muista vielä:
- Ostaessasi valmiita taimia valitse vahvan näköinen kasvi jossa on mahdollisimman paljon nuppuja. 
  
- Istuta pelargonit kesäkukkamultaan tai pelargonimultaan.
- Lannoita pelargoneja kerran viikossa kukkiville kasveille 
  tarkoitetulla ravinteella, sillä ilman lannoitusta kukinta
  vähenee.

Oletko jo itse miettinyt kesän kukkavalintoja?


KESÄN ISTUTUSPUUHIA ODOTELLEN, MUKAVAA PÄIVÄÄ!
💚💚💚



  








 

09/04/2023

Vuoden ensimmäinen piknik!



Saatiin vihdoin aurinkoinen päivä tänne meillekin! Mantereella on hienoista päivistä saatu jo nauttia jonkin aikaa, mutta meille se hienoin päivä taisi tulla tänään.

Niinpä lähdimmekin vuoden ensimmäiselle piknikille Simskälaan, jossa käymme vähintään kerran vuodessa. Täältä voit lukea aikaisemman postauksen aiheesta. Pelkäsin hiukan että rannalla, jossa tapaamme käydä, olisi vaikka lunta tai jäätä vielä. Mutta pelko oli turha. sillä kalliot ja rantahiekka olivat paljaina eikä merelläkään enää jäätä näkynyt.

Päivä oli melkein tuuleton, ainakin kun etsi sen vähätuulisemman paikan. 






Piknikillä kun olimme, niin kaikilla oli eväät mukana ja kyllä maistuikin kaikki hyvältä raikkaassa ulkoilmassa ja auringonpaisteessa. Olimme saaneet mukaamme molemmat tyttäremme ja kaksi nuorinta lapsenlasta.

Kaikki olivat iloisella tuulella ja kuljimme rantakallioilla ja ympäristössä maisemia ihaillen. 







Rantavajan seinällä on kuivunut hylkeennahka, joka taitaa olla sama jonka siinä näin jo pari vuotta sitten. 





Tämä vene ei ainakaan helpolla päädy tuulen riepoteltavaksi kun on narulla puunoksaan kiinnitetty. Varmaan tällä paikalla voivat tuulet yltyäkin joskus sellaisiksi että vene helposti lentäisi johonkin muualle tuulen voimasta.

Joissain paikoissa oli vielä lunta ja aurauskepitkin olivat vielä paikoillaan.








Lapsenlapsi uskotteli meille että mönjä jota hän käsissään pyöritteli on koirankakkaa, mutta ei sentään onneksi ollut, vaan oli jotain meriheinää.





Päivä oli ihan täydellinen ja sen tulemme muistamaan yhtenä kevään mukavimmista päivistä.

Kotimatkalla laskin että kotoa tänne Simskälaan matkatessamme olimme ylittäneet viisi siltaa ja ajaneet kahdella lossilla. Olimme reissussa kolmisen tuntia ja kotiin päästyä oli olo aika raukea kun ulkoilmassa olimme aikaa viettäneet pitkän tovin.

IHANA PÄIVÄ, IHANA SEURA! 💛



06/04/2023

Tilinauhaa ja pääsiäistä



Aamu valkeni sumuisena ja lämpötila on nollan paikkeilla. Oli hiukan suunnitteilla mennä mökille pääsiäistä viettämään, mutta nyt ehkä jäädään kuitenkin kotiin kun ainakaan vielä ei luvattua lämmintä ja aurinkoista pääsiäissäätä näytä tulevan.

Kesähuone siivottiin pari päivää sitten ja grillauskausikin avattiin. Pääsiäiskoristeita tai -kukkia en ole hankkinut. Kesähuoneeseen tosin laitoin pääsiäispupun kurkistelemaan ruohon sekaan. Ruoho on meidän ikuinen koriste, sekä kesällä että muutenkin. Se ei ole oikeaa elävää kasvia, vaan tekosellaista. Pääsiäinen tuntuu olevan lyhyt ja menevän ohi ennen kuin huomaakaan. Mutta sitten taas se tuntuu jatkuvan ikuisuuden; neljä päivää.

Minulle pääsiäinen on enemmän kevään juhla, kuin kirkollinen juhlapyhä ja se onkin useimmiten mennyt töiden merkeissä silloin kun töissä vielä kävin. Tosin noihin neljään päivään saattoi hyvällä tuurilla sisältyä ainakin yksi vapaapäiväkin, mikä tietysti tuntui mukavalta. Ja jos ei vapaata sattunut, niin ainakin se ilahdutti vuorotyöläistä, että pyhien työskentelyn näki sitten mukavana lisänä tilipussissa. 

Tilipussista muistuikin mieleen ne ajat jolloin palkan tosiaankin sai pussissa. Ensimmäisessä työpaikassani saatiin palkka kerran kuukaudessa kirjekuoressa. Kuoressa oli tilinauha, josta kävi ilmi tehdyt työtunnit ja mitä niistä oli tienattu. Tilinauha oli ohut liuska ja palkka oli kuoressa seteleinä ja taisi siinä olla jokunen kolikkokin mukana. Vai muistanko väärin? Aina tuntui melkein juhlavalta kun työpaikan kassanhoitajalta sai noutaa ja kuitata palkan. Nyt tuntuu käsittämättömältä että tuollainen käytäntö on ollut omana elinaikanani. Hiukan myöhemmin sitten kuoressa tuli ainoastaan tilinauha ja rahat oli lähetetty pankkitilille. Silloin piti sitten ruokatunnilla mennä pankkiin jonottamaan ja nostamaan tarvitsemansa summan, jos jotain nostettavaa sen jälkeen jäi kun oli pankkitädille laskupinon maksettavaksi antanut. 

Mutta nyt eksyin pääsiäisteemasta kovin kauas.

Mämmiä pitää hankkia pääsiäisen jälkiruoaksi ja muutkin ruokaostokset on tehtävä. Onneksi kaupat ovat auki joka päivä, niin ettei tarvitse yhdellä kertaa ostaa kaikkea.
Eilen jo oli paikallisessa ostoskeskuksessa ruuhkaa. Meidän kylän marketissa sentään yleensä on aika rauhallista tehdä ostoksia.

Miten sinä aiot pääsiäistä viettää, kotona vai jossain muualla?


OIKEIN RAUHALLISTA JA HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!
                          💛💛💛