31/05/2019

MITEN VIETÄT LOMASI?



Tänä viikonloppuna vietetään koulujen päättäjäisjuhlia. Ylioppilaat saavat lakkinsa ja ammattiin valmistuvat päättötodistuksensa. Meillä peruskoulujen kevätjuhlat ovat vasta viikon päästä.

Onnittelut kaikille koulunsa tai vaan lukuvuotensa päättäville! Ilahduttava uutinen aamu-uutisissa oli se että ammattiin valmistuvien työllisyysnäkymät ovat nyt paremmat kuin pitkään aikaan.



Lomansa voi viettää monella tavalla. Yksi nauttii siitä kun saa vaikka lekotella riippumatossa kirjaa lukien ja kuunnella linnunlaulua. Eikä päivänokosten ottaminenkaan tunnu pahalta, onhan loma. 



Toinen taas haluaa sinne missä sattuu ja tapahtuu: auringonpaistetta, iloisia ihmisiä ja muuta sähinää.



Vietät sitten lomasi miten tahansa, niin hyvä olisi muistaa loman varsinainen tarkoitus, eli levähtää arjen kiireistä ja kerätä voimia.

Meille nykyajan kiireisille ihmisille käy helposti niin että lomaan kasataan kaikki se mitä ei ehditä/jakseta muuten tehdä. Tähän myönnän itsekin syyllistyneeni.
Kun se pitkään odotettu loma vihdoin koitti niin piti ehtiä tavata kaikki ystävät ja sukulaiset ja tehdä sellaiset kotihommat jotka työkiireiden vuoksi olivat jääneet aiemmin tekemättä.Ja eihän loma tuntunut lomalta jos ei edes pientä matkaa tehty. 




En sano ettenkö olisi nauttinut kaikista noista lomista kaikkine kiireineenkin, mutta erityisen rauhoittavia ja virkistäviä ne eivät ehkä olleet. Enkä sano ettenkö tekisi ihan samalla tavalla uudestaankin jos kaikki olisi vielä edessä päin. 

Voi olla että jos ei lomaa täytä tapaamisilla ja tapahtumilla, tulisi sellainen olo että loma valuu hukkaan kun ei koko ajan jotain tapahdu. Tai sitten ei.


Olisi kiva kuulla miten sinä vietä lomaasi. Minun menee melko rauhallisissa merkeissä: välillä kotona, välillä mökillä. Mahtuu kesääni yksi pikku matkakin, nimittäin heinäkuussa vietetään muutama päivä Helsingissä.




OIKEIN HIENOA KESÄÄ KAIKILLE!

💙💚💛💜
(postauksen kaikki kuvat TÄÄLTÄ)

26/05/2019

SADE



Vihdoinkin sadetta on saatu ja sade on satanut sillä tavalla hienosti ettei kasveille ole vahinkoja sattunut. Muutama viikko sitten istuttamamme rungolliset pikkusyreenit aukaisevat kohta nuppunsa enkä malta odottaa miltä näyttävät kun ovat täydessä kukassa.

Rivitalossamme on melkein joka asunnossa innostuttu istuttamaan kauniita kukkia ja pensaita oman asunnon edustalle. Kyllä näyttää ihan toiselta kuin vielä viime kesänä joka oli ensimmäinen kesä tässä talossa. Silloin talokin oli vasta yksivuotias ja talon ympärillä ei ollut muuta kuin nurmikkoa.
 



Asumme kylätaajamassa jossa on kaikki tarvittavat palvelut lähellä eikä Maarianhaminaankaan ole kuin viisitoista kilometriä. Olemme viihtyneet oikein hyvin ja nyt kun pihalle ja talon toisella puolella olevalle terassille ollaan laitettu  yhtä ja toista, niin asunnon lisäksi pihakin alkaa tuntua viihtyisältä ja kivalta kun on itse sitä laittanut.




Vein muutamia viherkasveja sisältäkin ulos sateeseen virkistymään. Taidan jättää ne ulos koko kesäksi. 



Toinen uusi kukkatuttavuus minulle on nämä kuvan oikeassa sivussa näkyvät laukat. Olen niitä ihaillut kuvissa ja syksyllä istutin niiden sipuleita kukkamaahan. Nyt niiden nupuissa pilkistää jo hiukan lilaa. Väri on aika lailla sama kuin amppelikukassa niiden yläpuolella. Laukkojen lehdet eivät ole niitä kauneimpia ja siksi istutin orvokkeja niiden juurelle. 


💜💜💜


23/05/2019

TERASSILLA TAPAHTUU



"Olisi kiva hankkia vaikka mitä puitakin, mutta kaksi syytä estää niitä hankkimasta"


Viime päivät ovat olleet tosi lämpimiä, jopa helteisiä ja aika on mennyt suureksi osaksi ulkosalla. Kesäkukatkin on terassille istutettu. Tuntuu vaan että mikään kukkien määrä ei ole riittävä, sillä terassimme on suuri. Olisi kiva hankkia vaikka mitä puitakin, mutta kaksi syytä estää niitä hankkimasta.

Isot puut (ja pienetkin) ovat varsin hintavia ja sitten mietityttää niiden talvettaminen. Meillä ei ole mitään sellaista tilaa jossa kasveja, varsinkin isompia voisi talvella säilyttää.




"Siinä se roikkuu ja onhan se kaunis, mutta se hinta"


Hiukan taas harmitti kun mantereella HongKong-myymälä mainostaa ihan samanlaista amppelia joka meille ostettiin terassille, ja Honkkarin hinta on 7,99€. Me maksoimme täällä paikallisessa puutarhamyymälässä samaisesta amppelista 24€!

No, siinä se nyt roikkuu ja onhan se kaunis, mutta se hinta!

Samaa kukkaa on terassin laatikoissa.



"Ei ollutkaan ihan helppo homma saada sitä kiskottua ylös aiemmasta ruukusta"


Enkä minä olisi minä jos en muuttelisi istutuksia paikasta toiseen jatkuvasti. Kuvan mustaan laatikkoonhan istutimme jokin aika sitten kaksi helmipihlaja-angervoa TÄÄLLÄ. Eikä siinä mitään, hyvin ne siinä laatikossa tuntuivat viihtyvän, mutta päätettiin kuitenkin varmuuden vuoksi istuttaa ne maahan. Nyt ne ovat etupihan kukkapenkin lähettyvillä ja voimme niitä ihailla paitsi tietysti aamuaurinkoisella kahvittelupaikalla, niin keittiön ikkunasta. Kohta niihin luultavasti puhkeavat valkoiset kukinnot ja syksymmällä on odotettavissa kaunis syysväri.

Laatikkoon istutin pienemmästä ruukusta ylös kaivelemamme viiruhelpin, joka viihtyy missä vaan, myös talven yli.

Ei ollutkaan ihan helppo homma saada sitä kiskottua ylös aiemmasta ruukusta. Siinä tarvittiin kahden ihmisen lisäksi puukkoakin! Se oli kasvattanut niin suuren juuriston että ei millään meinannut irrota ruukusta.
  



"Miljoonakello on jo monen vuoden ajan ollut luottokukkani mökin kukkalaatikoissa"

Miljoonakello on jo monen vuoden ajan ollut luottokukkani mökin kukkalaatikoissa. Se viihtyy tosi hyvin ja myöhemmin kesällä suorastaan ryöppyää laatikon reunojen yli. Toivon tietysti samaa onnistumista täällä kotona.

Nyt alkavat kukka-asiat täällä kotona olla kunnossa, mutta mökillä ei vielä kesäkukkia ole.



JOKO TEILLÄ ON KESÄKUKKIA ISTUTELTU?


💗💗💗 

21/05/2019

KEVÄÄN PUUHIA



Vihdoinkin sain tartuttua toimeen ja pesin kasvihuoneen. Painepesuri haettiin varastosta ja sitten kannoin kaikki tavarat ulos kasvihuoneesta.

On sitä tavaraa kertynyt. Kukkaruukkuja ja -laatikoita sekä kaikenlaista muuta tarpeellista ja tarpeetontakin on vaikka kuinka paljon. Mutta nyt päätin luopua kymmenistä muoviruukuista, joita on kertynyt vuosien varrella amppelikukista ja muista kesäkukista. Olenpa hakenut kierrätyksestäkin niitä joskus aikaisempina vuosina kun innostuin kasvattamaan taimia ihan tolkuttomat määrät. 

Nyt kuitenkin, ainakin toistaiseksi olen luopunut taimien kasvattamisesta siemenestä asti ja ostan valmiit taimet. Kasvihuoneemme ei ole lämmitettävä joten keväällä kylmien öiden aikaan on pakko kantaa ne yöksi sisälle mökkiin jos on pelkoa yöpakkasista. Se tuntuu niin työläältä että en halua siihen enää ryhtyä.



Kun olin saanut kasvarin tyhjennettyä pesin katon ja seinät sekä lattian painepesurilla ja saman tein ulkopuolella. Siinä saivat hämähäkinverkot ja roskat kyytiä.

Sitten avasin ovet ja kattoluukut jotta kasvihuone sai kuivua ja sillä aikaa pesin jokaikisen ruukun ja laatikon ennenkuin kannoin ne  kasvihuoneeseen.  Ne olivat olleet  ulkona koko talven, kun minulla on ollut kasvihuoneen ulkopuolella taso jonka  hyllyllä kaikki ruukut olivat  Sinne oli tietysti syksyn ja talven aikana kerääntynyt lehtiä ja muuta roskaa, joten aikamoinen työ oli ruukkujen pesemisessä.

Nyt mietin että mahtuisihan tuo taso kasvariin sisälle ja niin kannoimme sen sinne. Tulevana talvena ovat purkit ja purnukat paremmin suojassa kun ovat sisällä kasvihuoneessa. Ja hyvin mahtuivat kun tuo iso muovipurkkimäärä ei ollut enää tilaa viemässä.



Tässä on vain osa poistamistani ruukuista. Viemme ne paikalliseen kierrätyskeskukseen josta osa näistä purkeista on meille haettukin. Jos ei kukaan niitä halua niin siellä on niille oikeat lajittelupisteet. 






Hyvin mahtui tuo ennen ulkona ollut pöytä sisälle ja hyllyllä vanhoissa omenalaatikoissa on meidän säilytetyt kukkaruukut. Pöydän molemmille puolille tulee astiat tomaateille ja kurkkuja kasvatamme toisella seinustalla. 



Kaikki saviruukut  säilytin ja myös muutamia muita.






Sisälle tuotuun hyllyyn mahtuu paljon tavaraa. Hyllyn taakse viritin valoverhoista varjostusta, sillä kasvihuoneemme on tosi aurinkoisessa paikassa. Vanhoihin omenaalatikoihin, jotka ennen oli pinottu päällekkäin ja  toimivat täällä hyllykkönä, laitoin nyt ruukkuja ja muuta pientä tavaraa ja ne sopivat juuri alahyllylle. Alle jäi vielä tilaa kukkalaatikoille, jotka tosin kohta pääsevät ulos kunhan saan kesäkukat hankittua.



Valkoinen pöytä sai nyt lähteä kasvihuoneesta ja sijoitin sen saunakamariin. Punaiset ulkokalusteet ovat vielä hyvässä maalissa, joten tänä vuonna niitä ei tarvitse maalata, mutta siitepölyä saa pyyhkiä koko ajan, varsinkin näin keväällä.


Kasvihuoneessa on vielä kovin karun ja harmaan näköistä kun tomaatin-ja kurkuntaimet eivät siellä vielä ole, mutta kohta sielläkin alkaa näyttää kesäisemmältä. Nytkin siellä kelpaa jo nauttia kahvit tuulensuojassa.


Nyt kun yöpakkasista on vihdoin päästy (?) voikin jo lähteä taimiostoksille.




OIKEIN KEVÄISTÄ PÄIVÄÄ KAIKILLE!


💚💚💚 

19/05/2019

"KOSKAAN EI TIEDÄ ONKO AIKAA PALJON VAI VÄHÄN....."


Ulkona vihertää niin kuin vain keväällä voi. Tämä on vuoden ihaninta aikaa. Itsellä innostus kaikenlaisiin keväthommiin laimeni kun suru-uutinen saapui luoksemme yllättäen. Instagramissa jo kerroinkin  veljeni äkillisestä menehtymisestä. Kiitos kaikille myötäelämisestä.
 



Olemme viettäneet viime päivät mökillä ja tehneet hommia sen mukaan mikä hyvältä on tuntunut. Ajatukset harhailevat tämän viikon tapahtumissa ja välillä olo tuntuu melkein normaalilta. Siitäkin tuntee huonoa omaatuntoa. Miten voin tehdä kaikkea tavallista ja arkista kun yksi läheisistä on poissa?!

Sitten taas ajattelen, että nämä tuntemukset ovat ihan luonnollisia ja emme voi muuta kuin jatkaa elämäämme menetyksestä huolimatta. Siitä voin olla kiitollinen että veljeni sai elää loppuun asti kotonaan omatoimisena. Mitä sitten tapahtui kesken pyöräilyn siihen ehkä saamme vastauksen myöhemmin.

 
 





"Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen"



💜💜💜

12/05/2019

LIIAN TEHOKASTA RIKKARUOHOTORJUNTAA



Kevät on nyt kauneimmillaan. Kävimme mökillä pikaisesti ja kylän läpi ajaessamme ihailin jälleen kerran ihanaa tuulimyllyä ja sen ympärillä keltaisena kukkivaa ketoa. 



Keltaiset mukulaleinikit ovat levittäytyneet tosi laajalle alueelle ja vanha vino aita on kuin vanhasta Suomi-filmistä. Jos ei katsele ympärilleen sen enempää, niin voisi luulla että ollaan jossain 1900-luvun alkuvuosissa.

Jatkoimme kuitenkin matkaa ja palasimme nykyaikaan. Koko mökkitien matkalla on kaatunutta metsää silmänkantamattomiin. Vain mökkien pihat ovat siistit, mutta heti pihojen ulkopuolella on kaatuneita puunrunkoja sikinsokin. Ihmettelen itsekseni korjaako metsänomistaja ikinä noita kaatuneita puita pois.

Mökillä versoi yhtä ja toista maasta. Tutkiessani tarkemmin edellisvuonna istuttamiamme villiviinejä, huomasin että sieltä on tulossa uusia alkuja. Huomasin itse asiassa samanlaisia alkuja jo viimeksi kun mökillä kävimme, mutta luulin niitä pieniksi koivun taimiksi, kun niissä oli ihan saman näköiset lehdet kuin koivuissa.

Ja mitä meninkään tekemään. Vedin nuo pienet taimen alut ylös ja heitin kompostiin. Vasta tänään tajusin että nekin olivat villiviinin juuriversoja! Toivottavasti noita versoja  tulee vielä lisää . Tästä lähien saan olla hiukan varovaisempi kun perkaan "rikkaruohoja".



Minulla on mökillä ollut jo vuosikausia komeamaksaruoho joka kasvaa hyvin ja kukkii kauan. Tai kukkisi, jos kauriit antaisivat kukkien olla rauhassa. Käy nimittäin joka kesä niin, että kun noihin maksaruohoihin loppukesästä alkaa tulla kukkia, niin heti kun ne punertavat, kauriit tulevat napsimaan ne suihinsa.

Otin niistä muutaman kotiin vietäväksi ja istutin ruukkuun. Terassilta ei ainakaan kauriit tai jänikset niitä tule syömään. Tuo ruukku ei taida kestää pakkasissa halkeamatta, joten syksyllä taidan istuttaa ne maahan talvehtimaan. 



Edellisestä postauksesta on mustan laatikon alla oleva lava muuttanut väriään. Se maalattiin mustaksi ja sopii nyt kivammin laatikon kanssa yhteen.

Ruukut ja kukkalaatikot etsivät vielä lopullista paikkaansa terassilla. 



Laudan pätkiä ja mustaa maalia jäi vielä yli ja niistä tehtiin lava johon voi laittaa kukkaruukkuja tai muuta kivaa. Kun ei kesäkukkia vielä ole, niin laitoin lyhdyn vielä toistaiseksi siihen.

 




Kevätesikko, joka on Ahvenanmaan maakuntakukka kukkii runsaana tienvierustoilla. Se on kyllä kaunis kukka.

Tänään ei ole yhtä kaunis ja lämmin sää kuin eilen, joten äitienpäivätarjoilut saadaan nauttia sisätiloissa.




IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE! 


💛💛💛

10/05/2019

PENSAITA TERASSILLE LAATIKKOON






Tänään käytiin taimiostoksilla. Ostoslistalla oli joko pikku puu tai muutama pensas terassille laatikkoon. Valinnan varaa on vaikka kuinka eikä päätöksenteko ole helppoa.

Pitäisi löytää sopivan kokoinen kasvi joka myös talvehtisi laatikossaan ja antaisi sopivasti vehreyttä isolle terassille. Ennestäänhän meillä terassilla on kaksi viiruhelpeä, jotka tuntuvatkin viihtyvän hyvin.

Tarkoituksena on laittaa myös kesäkukkia laatikkoihin ja ostimmekin kolme laatikkoa sitä varten. Kesäkukkien ostaminen ja istuttaminen saa kuitenkin vielä odottaa, kun yöt ovat vielä kylmiä.

Kierreltiin puutarhamyymälässä ja katseltiin sopivia taimiehdokkaita. Olen aina tykännyt jasmiinista ja sen tuoksusta. Kysyin myyjältä sen kestävyyttä laatikossa talvehtimiseen, mutta hän ei suositellut sitä.

Sen sijaan hänen mielestään helmipihlaja-angervo voisi sopia hyvin, sillä se on vaatimaton kasvupaikkansa suhteen ja hänellä itsellään se on selvinnyt hyvin talven yli ruukussa.

Helmipihlaja-angervo kukkii kesäkuusta alkaen pitkään valkoisin, suurin kukin ja se on erittäin kestävä tiiviskasvuinen pensas.

 



Hankittiin kasvin lisäksi muovinen laatikko joka on tilavuudeltaan 90litraa. Siihen sijoitettiin kaksi
pensasta. Pohjaan porattiin reiät liian veden poistumista varten. Pohjalle kaadoin leca-soraa
parin sentin paksuudelta ja niiden päälle laitoin suodatinkankaan jotta multa ei sekoittuisi
leca-soraan. Sitten multaa ja kasvit. Päällimmäiseksi laitoin taas leca-soraa joka onkin koristeellinen siinä päällimmäisenä. Sitten vaan reilusti vettä päälle.
 



Ensin oli tarkoitus tehdä kestopuusta laatikko johon tämä musta muovilaatikko upotetaan, mutta kun olin hetken katsellut tuota mustaa laatikkoa niin mielestäni se olikin hyvä ihan sellaisenaan, joten laatikko jäi tekemättä.

 




Sen sijaan tehtiin puusta laatikolle alusta johon kiinnitettiin vielä pyörät. Nyt sitä on helppo tarvittaessa siirtää. 




Istutin vielä muutaman mehitähden samaan laatikkoon ja niin oli asetelma valmis. 





Nyt terassi odottaa vielä öljyämistä ja jotain kasvillisuutta, mutta muuten alkaa olla valmista. Matto ruokapöydän alle olisi vielä kiva saada. Niin ja ne kesäkukat sitten hiukan myöhemmin kun ei enää ole pelkoa yöpakkasista.

Eilen istutettiin kaksi kääpiösyreeniä kodin sisääntulon viereen.Niistä laitan kuvia sitten kun alkavat kukkia.



OIKEIN IHANAA JA LÄMMINTÄ ÄITIENPÄIVÄVIIKONLOPPUA!




 

06/05/2019

PIHAKUULUMISIA



Kolea sää sai meidät vielä mökille menon sijasta jäämään kotiin. Ja olihan meillä pihalla hommiakin. Lisäsin uutta multaa kukkapenkkeihin ja hiukan kanankakkaa lisäksi. Kastelin myös sillä kuivaa on ollut viime aikoina ja tuuli kuivattaa vielä lisää.

J kokosi ostamamme kottikärryt. Miten hienot ja kiiltävät ne vielä ovatkaan! Olimme ajatelleet täällä kotipihalla selviävämme ilman kottikärryjä, kun pihatöitä ei ole kuin parin kukkamaan verran, mutta kyllähän ne tarpeen ovat täälläkin kun multapusseja siirrellään autosta pihalle. 

Nyt kanankakka tuoksuu. Joku voisi nyrpistellä nenäänsä moiselle tuoksulle, mutta minä tykkään. Tuntuu siltä että on tehnyt jotain hyvää kasveille ja näkee mielessään miten ne nyt alkavat kasvaa ja voimistua oikein todella.

Kukkamaat tässä kodissa ovat vasta viime syksynä laitetut, joten kovin kummoisia ne eivät vielä ole.

Purppuran väristä laukkaa istutin ja siinä näkyykin jo nuppuja. Kukkimista on odotettavissa touko-kesäkuussa jos kaikki menee nappiin.





Syksyllä toin mökiltä laventelia ja tökkäsin varsia multaan täällä kotipihalla, mutta ne eivät oikein hyvin ole talvesta selvinneet, joten ostin muutaman taimen ja laitoin aikaisemmin istutettujen viereen. Mökillä laventelit ovat selviytyneet hyvin ja toivon että näistäkin tulee kestäviä ja reheviä.

Ehkä tämä ei paikkana ole yhtä hyvä kuin mökin aurinkoinen kukkamaa, sillä tähän paistaa aurinko vain puoli päivää.



Orvokit tuntuvat viihtyvän ja hopeahärkki leviää jo lupaavasti. Senkin toin mökiltä syksyllä. 



Mehitähti on  vaatimaton kasvupaikkansa suhteen ja reunustaa kukkapenkkiä yhdeltä reunalta. 



Valkoiset helmililjat aloittavat kukintaansa ja toisessa kukkapenkissä on samoja sinisenä. 



Kurjenpolvet voivat tosi hyvin ja ovat kasvaneet jo melkoisesti.Sen sijaan kaksi heinäkasvia jotka istutin syksyllä näyttävät enemmänkin kuolleilta kuin eläviltä. Saa nähdä tuleeko niistä mitään. 



Toisella puolella taloa terassilla on  orvokkeja jotka eivät kylmyydestä pahastu. Kesäkukkien istuttamista pitää vielä odottaa, eikä oikein ole selvillä vielä mihin niitä edes istutetaan ja minkälaisia. 



Viiruhelpi jaksaa kasvaa ja ilahduttaa silmää ruukussaan, jossa se on talvehtinut. Leikkasin sen ihan lyhyeksi syksyllä ja laitoin peitoksi hiukan havuja ja nyt se on taas  vihreä. Sille pitää kuitenkin antaa uutta multaa ja lannoitusta että jaksaa viheriöidä koko kesän.


Suunnitelmissa ja haaveissa on myös jonkin pienen puun hankinta etupihalle, mutta nuukuus iskee aina kun katson hintoja. Runkosyreeni on ollut mielessä ja sen hintakaan ei ole kovin korkea. Kirsikkapuukin olisi kaunis, mutta ehkä vaan silloin kun kukkii. 

Puuasiaa pitää vielä kypsytellä.




OIKEIN KAUNISTA KEVÄISTÄ VIIKKOA KAIKILLE!