30/04/2021

Helppo vappupöydän koristelu



Mietin miten somistaisin vappupöytää jotta saisin siihen keväistä tuntua. Juuri sopivasti huomasin netissä idean pieniin vappuhuiskuihin.
Nämä koristevappuhuiskut ovat yksinkertaiset tehdä ja sopivat vappupöytään vaikkapa kukkien sijasta niinkuin meillä.

Onnistuin tekemään huiskut hiukan väärin, vaikka niitä yksinkertaisiksi kehuinkin ja siksi niissä on nuo tiitit. Alempana kerron miten voit välttää saman virheen. 




Materiaalina näissä käytetään servettejä ja lisäksi tarvitaan grillitikkuja tai vastaavia, sekä hiukan teippiä. Osan huiskuista tein ruokaliinan kokoisista serveteistä ja osan pienemmistä. Molemmat käyvät yhtä hyvin.

Servetti leikataan kuvan mukaisesti suikaleiksi ja yläreunasta jätetään leikkaamatta n. 1cm.







Kun on suikaloitu koko servetin leveydeltä niin tikku sujautetaan leikkaamattomaan osaan sisälle ja kierretään servettiä tikun ympärille kunnes koko servetti on kierretty. Päälle laitoin vielä teipinpalan jotta paperi ei ala kiertymään auki.

Nyt, vapunpäivänä vasta huomasin että olin kiertänyt servetin väärällä tavalla tikun ympärille! Laita tikku mieluimmin niin ettei se tule hapsujen päälle, vaan ainoastaan tuon leikkaamattoman reunan päälle ja sitten kierrä. Näin hapsut laskeutuvat kauniisti eikä tuota tiittiä valmiissa huiskassa näy.




Näin syntyneet vappuhuiskut laitoin kuohuviinilaseihin ja pöytää koristamaan. Ne ovat sopivan pieniä niin etteivät peitä näkyvyyttä pöydän yli niinkuin kukat saattavat tehdä.




Vielä pöytäliina pöydälle. Varastosta kaivelin esille peililevyn jonka laitoin pöydälle vappuhuiskujen alle ja vielä hiukan serpentiiniä lisäksi ja niin on pöytä koristeltu valmiiksi vappua varten.





Ja koska keväistä tunnelmaa halusin, niin kirpparilta ostamani keltaiset lautaset ovat mitä sopivimmat kattaukseen. 

Ruoka ja juoma vielä puuttuvat ja sitten voidaan keskittyä nauttimaan kevään iloisesta juhlasta ihan kotiympäristössä.

Miten teillä muilla vappua tänä vuonna vietetään?

Iloista vappua ihan kaikille!


SKÅL!

💛💛💛




 

27/04/2021

Minun viikonloppuni



Viikonloppu meni talvisissa merkeissä. Räntää satoi päivittäin, mutta onneksi ei sentään maa jäänyt valkoiseksi.

Mistään ulkoruokailuista tai kukkamaan kuopsutuksesta ei tarvinnut edes uneksia, vaan mieluiten halusi kaivautua lämpimän peiton alle. 

Kesähuoneeseen hankittiin sentään orvokkeja tuomaan keväistä tuntua. Narsissit, jotka tänne pääsiäiseksi ostin, olivat jo kukkimisensa kukkineet. Otin sipulit talteen, jos vaikka syksyllä muistaisin istuttaa ne kukkamaahan.





Päivä alkoi aamupalalla, johon minulla kuuluu aina kaksi viipaletta ruisleipää, juustolla ja kinkulla sekä kurkulla, paprikalla tai tomaatilla päällystettyinä. Talviaikaan kun tomaatit useimmiten ovat mauttomia, laitan niiden sijaan omenan siivuja.

Paikallislehti ei ilmesty viikonloppuisin, tai no ilmestyy pelkistettynä nettiversiona, joten viikonloppuisin luenkin yleensä jotain muuta lehteä kahvia juodessani. Tällä kertaa lehteni oli Sköna Hem. Sisustus-ja puutarhalehdet ovat siitä mukavia, että niitä lueskelee vaikka kuinka monta kertaa. Tavallisia aikakauslehtiä ei tule luettua kuin sen yhden kerran.

Välillä teen inventaariota sisustuslehdistä ja vien keräykseen yleensä sellaiset jotka ovat 4-5 vuoden takaisia.






Kirppismyyntiinkin olen laittanut yhden jutun, nimittäin tämän Marimekko-tunikan. Maksoin itseni kipeäksi sen ostaessani, sillä liikkeessä se tuntui aivan täydelliseltä ja järkeilin, että koska se istui kuin valettu päälleni ja tuntui muutenkin kaikin puolin sopivalta, niin mielelläni maksan siitä hiukan enemmän.

Jokin siinä sitten kuitenkin meni vikaan. Pari kertaa olen sitä käyttänyt enkä ollenkaan viihtynyt siinä. Niinpä päätin yrittää myydä sen että saisin edes osan ostokseen käyttämistäni rahoista takaisin. Kukaan ei kuitenkaan ole ollut kiinnostunut sitä ostamaan. 

Vaatteita taitaa olla vaikea saada kaupaksi, vaikka olisivat melkein uusia. En itsekään ole muita vaatteita kirpparilta ostanut, kuin yhden takin ja talvilenkkarit. Lenkkarit olivat erittäin hyvät ja olen käyttänyt niitä jo useamman vuoden, mutta nyt ne alkavat olla loppu. Takki osoittautui liian isoksi, joten vein sen sitten Emmaukseen.

Näkyypä tuolla paikallisessa nettikirppiksessä olevan myynnissä jopa rintaliivejä. Hiukan itseä ällöttäisi ostaa jonkun rintaliivit. Pikkuhousuja en sentään ole nähnyt myynnissä, paitsi lasten.







Viikonloppuisin meillä yleensä syödään hiukan paremmin ja tällä kertaa ruokana oli J:n pyydystämät ahvenet. Että maistui hyvältä! Lisänä oli ohra-riisiä ja salaattia, sekä kermaviilikastiketta.




Ruokajuomana oli valkoviiniä, joka sopi tähän ruokaan erittäin hyvin. Tämän nimistä meillä ei ennen ole ollutkaan, mutta tykästyimme siihen kovasti ja veikkaan että siitä tuli yksi suosikkimme, joten ostamme kyllä toistekin.




Ja ruoka tarjoiltiin näiltä iloisen keltaisilta Teema-lautasilta, joista kerroin TÄÄLLÄ

Tänään sain ensimmäisen korona-rokotteen. Rokote oli paljon puhuttua Astra Zenecaa. Toukokuun puolivälin jälkeen olisi voinut varata rokotusajan Pfiserin rokotteelle ja mietinkin odottaisinko siihen asti. 

Päädyin kuitenkin käyttämään jo varaamani ajan ja otin Astra Zenecan valmisteen. Voihan olla että huomenna tutkijat ovat taas tulleet johonkin muuhun tulokseen rokotteiden turvallisuudesta, joten mikään valmiste ei varmaan ole sataprosenttisen turvallinen ja tehokas.

Ainakin vielä on olo ihan normaali.



TÄNÄÄN TULI AURINKO TAAS NÄKYVIIN!

💛💛💛

 

25/04/2021

Luetko blogeja puhelimella? Jos luet, niin tiesitkö tämän?



Ihmettelet varmaan miksi tällainen hiukan outo aloitus postaukseen. Otin kuvakaappauksen aiemmasta blogitekstistäni, sillä tässä postauksessa kerron miten blogeja puhelimella luettaessa saa enemmän irti. Kaikki muutkin tämän postauksen kukat ovat kaappauksia blogiteksteistäni ja siksi kuvien alla olevat tekstit tuntuvat olevan "outoja". Mutta jos tapanasi on lukea blogeja puhelimella, niin alla olevista teksteistä saattaa olla sinulle hyötyä.





Puhelimella blogi avattaessa näyttää tältä, eikö? Eli siinä on vaan kuvia ja kuvien alla tekstiä. Moni luuleekin että tässä on koko blogin sisältö. Mutta ne jotka lukevat tietokoneella blogia näkevät paljon laajemman kuvan.

Itse jos luen jonkun toisen blogia puhelimella ja näen vain tällaisen kapea-alaisen kuva-teksti-osion, tulee jollain tavalla ahdas olo; ikäänkuin haluaisin päästä näkemään tämän alueen ulkopuolelle.

Ja silloin on hyvä tietää että blogin voi nähdä toisenlaisenakin, nimittäin internetversiona.

Miten sellaisen version pääsee näkemään? 








Internetversion pääsee helposti näkemään näin:

Kun klikkaat blogin auki ja luet postauksen, niin kun teksti ja mahdolliset lukijoiden kommentit loppuvat, niin rullaa vielä alaspäin kunnes näkyviin tulee teksti "Näytä internetversio"(ks. ylläoleva kuva). Kun klikkaat sitä tekstiä blogista avautuukin aivan toisennäköinen versio.







Internetversiossa blogi näyttääkin tällaiselta. Eli kuvien ja kuvatekstin lisäksi näkyviin tulee blogin sivupalkki.

Sivupalkissa voi olla vaikka minkälaista tietoa. Minulla ylimpänä on hakukenttä, johon kirjoittamalla voi etsiä blogista eri aiheita. Nyt on tunnustettava että lisäsin tämän osion vasta äskettäin enkä vielä ole ehtinyt kunnolla tutustua siihen. 

Seuraavana on Google-kääntäjä jonka avulla voi kääntää teksin haluamalleen kielelle.

Sitten on muutama sananen minusta.

Sitä seuraa Blogiarkisto, josta löytyvät kaikki tekemäni postaukset. Pääset tätä kautta helposti klikkaamalla lukemaan vaikka ihan ensimmäisen postauksen.

Blogiarkiston alla on näytetty viimeisen kuukauden suosituimmat postaukset eli ne joita on kaikkein eniten luettu.






Taas alaspäin rullattaessa voit nähdä ketkä ovat rekisteröityneet lukijoikseni klikkaamalla tuota sinistä "Lue"-tekstiä. Sydämeni läikähtää onnesta aina kun uusi lukija ilmestyy tuohon joukkoon. Toki suuri osa lukijoistani lukee blogia facebookin kautta, mutta kun saa uuden lukijan tähän joukkoon tuntuu se vieläkin mukavammalta.

Lukijaluettelon alta löytyvät tunnisteet, eli kun klikkaa jotain kohtaa tästä, pääsee lukemaan ne postauksen joissa käsitellään kyseistä aihetta.






Olen vielä lisännyt sivupalkkiin osion jossa otsikkoa klikkaamalla pääsee lukemaan ko. postausta. Tällä hetkellä minulla on siinä juttu Bokashi-kompostoinnista.



 


Vielä löytyy sivupalkista luettelo blogeista joita seuraan. Jos löydät tästä luettelosta jonkun sinua kiinnostavan niin yhdellä klikkauksella pääset ko. blogiin. 


Näin muuttuvat näkymät vain klikkaamalla internetversioon kun luet blogeja puhelimella.




MUKAVAA PÄIVÄÄ. MEILLÄ SATAA JOTAIN VALKOISTA!

💜💜💜




 

22/04/2021

Miten keräämme sadevettä terassin kukkien kasteluun



Viime vuonna valmistuneessa kesähuoneessa ei vielä ollut vesikourua ja viime kesänä sateella sadevesi roiskui vauhdilla kesähuoneen katolta. Koska kaikki se vesi juoksi terassille, pysyi terassin kesähuoneen viereinen lattia märkänä aika kauan. Ja kun kesät viime vuosina ovat täällä päin olleet kuivia, niin kaikki mahdollinen ilmainen vesi halutaan kerätä talteen kukkien kastelua varten. Mutta mikä systeemi voisi terassillamme toimia? 

Vaikka kesähuoneen kattoala ei suuren suuri olekaan, niin ihmeen paljon vettä valuu siitäkin alasta. 

Tänä vuonna oli aika laittaa kouru kesähuoneenkin katolta valuvaa vettä keräämään. Mietittävää oli senkin laitossa, sillä  vesi pitää ohjata johonkin järkevään paikkaan ja kun kouru on keskellä terassia, niin ei voinut ihan minkälaista viritelmää vaan laittaa näkymiä pilaamaan.

J ryhtyi toimeen, ja nyt meillä on hyvä systeemi sadeveden keräilyyn.

Ylläolevassa kuvassa näkyy miltä uusi vedenkeruujärjestelmämme näyttää kesähuoneesta katsottuna. Paljoa ei näy, vain paksu ketju ja jokin musta astia sen alla..





Tässä näkyy kouru jonka J kiinnitti paikoilleen jokin aika sitten.  Emme halunneet tavallista syöksytorvea vaan päätimme kokeilla paksua ketjua. Ketju johdattaa katolta valuvat vedet suoraan alla olevaan astiaan.




Tänään satoikin sopivasti jotta päästiin näkemään miten laite toimii. Ja hienostihan se toimii ja saavi on jo täyttynyt vedestä.

Mutta mitä tapahtuu sitten kun saavi täytyy piripintaan? 

Saavi ei pääse ihan täydeksi, sillä saavista lähtee letku joka ohjaa ylimääräisen veden pois saavista.




Tuohon saavin yläosaan on tehty reikä josta ylimääräinen vesi pääsee valumaan letkuun joka on kiinnitetty ulkopuolelle.




Letku kulkee seinänviertä pitkin. Laitoimme letkun naamioinniksi penkin johon tulee kukka-asioita.




Letku johtaa vedet tänne eli samaan paikkaan josta kaikki katoille satavat vedet juoksevat.





Periaatteessa tähän systeemiin voisi liittää vaikka toisenkin astian, mutta ehkä tämä yksi saa riittää. Mikään kaunistus tämä ei ole, mutta kun terassille on laitettu kesäkukat, niin se hiukan "maastoutuu".

Tuosta on helppo ottaa kasteluvettä kaikille terassin ja kesähuoneen kasveille.


MUKAVAA SADEPÄIVÄÄ!
💧💧💧

 

19/04/2021

Mustasukkaisuutta ilmassa



Viikonlopun aamutunnelmaa mökillä. Aamuaurinko paistaa vierashuoneeseen ja lupaa kaunista päivää. Yö on vielä ollut kylmä, mutta päivästä tuli viime päivien tapaan lämmin. Ruokailtiin ulkona eikä yhtään paleltanut. Aika hyvin huhtikuun lämpötilaksi.

Kuvan vanha kaappi on yksi minulle rakkaimmista huonekaluista. Olemme sen vuosia sitten ostaneet Paraisilta kirpputorilta. Se maksoi nelisensataa markkaa, joka euroissa on runsaat kuusikymppiä, eli ei ollut hinnalla pilattu. Olemme sen maalanneet oston jälkeen. Sitä on siirrelty asunnosta toiseen, Turun ja Ahvenanmaan välillä, mutta nyt se on jo muutaman vuoden ollut täällä mökillä. 





Aamulla aurinko ei vielä paista terassille, mutta rantaan se rupeaa pikkuhiljaa paistamaan. Vielä on melko karun näköistä. Terassin kalusteet ovat vielä pesemättä, joten tyhjältä näyttää ja kesäkukkasiakin saadaan vielä odottaa.

Nurmikko rupeaa vihertämään. Kohta on Roopen (ruohonleikkuri) aika ruveta töihin. Mietin, että rehevöityisiköhän nurmikko paremmin jos ei pitäisi niin kiirettä ensimmäisten leikkaamisten kanssa, vai onko se ihan päinvastoin?

Pikkuvene on jo paikallaan rannassa ja J on jo laskenut verkot veteen pari kertaa, mutta saalista ei ollut tullut. Nyt hän antoi verkkojen olla yli yön ja aamulla olikin kaloja jonkin verran joutunut verkkoihin, eli odotettavissa on ainakin paistettuja ahvenia.





Tästä erikoisen näköisestä, kastemadon kokoisesta kalasta ei syötäväksi taida olla. Miten noin ohut kala onkaan verkkoon takertunut?

Vesilintuja näkyy jonkin verran ja joutsenpariskuntia uiskentelee mökkimme ohi aika usein.

Eilen seurasimme hauskaa tapahtumaa. Yksinäinen joutsen uiskenteli hiljakseen kohti kalaverkon merkkinä ollutta, valkoista mehukanisteria. Se kierteli kanisterin ympärillä ja ajattelimme että se varmaan kauempaa katsottuna näytti joutsenelta ja siksi tuo oikea joutsen oli siitä kiinnostunut.

Eipä kulunut kuin hetki kun kauempaa tuli lentäen ja vauhdilla toinen joutsen, arvatenkin äskeisen kumppani. Tämä laskeutui ärhäkkäästi kanisterin viereen ja päästeli jotain ääntä. Samalla vaikutti kuin se olisi komentanut ensimmäistä joutsenta tulemaan pois kanisterin luota. Hetken päästä molemmat joutsenet lensivät samaan suuntaan. Taisi olla jonkinlaista mustasukkaisuutta ilmassa!




Kasvihuonetta laitetaan hiljakseen kesäkuntoon. Täksi kesäksi keksittiin laittaa tomaatteja varten kaksi lavakaulusta tänne kasvariin sisälle. Hiukan tosin epäilyttää vuotaako raoista vesi lattialle, vaikka ei sekään mikään katastrofi olisi kun lattialaudat eivät ole kiinni toisissaan, joten vesi pääsisi kyllä raoista valumaan maahan. Saa nähdä kuinka käy. Mitään muuta vuorausta lavoissa ei ole, kuin sanomalehtikerros pohjalla. Nyt pitää hankkia lisää multaa ja sitten hankkia taimia, sillä mitään en ole kotona esikasvattanut tänä vuonna.





Kasvihuoneen ainoa asukki toistaiseksi on tämä mehitähti, jonka kaivoin pihan kukkamaasta jotta edes jotain elävää saatiin tänne. Mehitähti on kiitollinen kasvatettava. Se viihtyy melkeinpä missä vaan, sekä maassa että ruukussa ja kestää hyvin talvet, ainakin täällä etelässä.




Mennyt talvi oli ensimmäinen talvi jolloin onnistuin pitämään edellisvuotiset pelargonit hengissä. Ne ovat talvehtineet täällä mökillä, jossa meillä on aina peruslämpö päällä. Kovin olivat ruskeita ja kuivan näköisiä lopputalvella. Olen antanut niille talven aikana muutaman kerran tosi niukasti vettä ja nyt keväällä leikkasin niiden varret muutaman sentin mittaisiksi. Nyt kastelen niitä normaalisti ja olen lisännyt kasteluveteen bokashinestettä. Hyvinvoivilta näyttävät.

Vielä saavat kasvaa sisällä ikkunalaudalla, mutta kun ilmat lämpenevät, niin laitan ne terassille.





Hiukan kukkii pihallakin. Narsissien lisäksi muutamia scilloja näkyy kukkapenkissä. Toivon että leviävät kun ne ovat niin kauniita.

Huomasin että vuorenkilpien lehtien lomasta pilkistää kukkanuppuja, joten kohta saavat kauriit syötävää. Ne tulevat harmillisesti herkuttelemaan ja napsivat suihinsa kukat.

Päivät kuluvat joutuisasti täällä mökillä. Välillä käydään kaupassa ja kotona. Mulla on noita liiketoimia hoidettavana, sillä kirpputorimyynti jatkuu netin kautta. Kivasti olen saanut tavaroita myytyä. Voin taas joskus näyttää mitä olen myynyt, jos kiinnostusta sellaiseen postaukseen ilmenee.


KAUNIITA KEVÄTPÄIVIÄ TOIVOTELLEN

Krisse

💚💚💚



 

15/04/2021

Voi koronarokotus!



Leppä kukkii mökkirannassa. Onneksi en ole allerginen lepälle joten voin kuvata läheltä.  Koivuallerginen sensijaan olen  ja olenkin jo pari viikkoa syönyt allergialääkettä, sillä tontillamme on  paljon koivuja.

J laittoi kaksi verkkoa veteen tänään aamulla ja haki ne pois iltapäivällä. Saalis: ei yhtään kalaa! Toiveet herkullisesta ahvenpäivällisestä siirtyivät johonkin toiseen päivään.

Minä lueskelin viimevuotisista siemenpusseista milloin salaattia voisi lavoihin kylvää ja siinä sanottiin että huhtikuun puolivälistä alkaen, heti kun maa on muokattavissa. En kuitenkaan uskaltautunut vielä kylvöhommiin kun yöt ovat vielä kylmiä. Pussin kyljestä luin oman merkintäni ja siitä kävi ilmi että viime vuonna olen kylvänyt salaattia toukokuun loppupuolella, joten odotan vielä jonkin aikaa.

Nurmikkomme on kohta sammalikko, sillä sen verran sammalta siihen on kasvanut. Ostimme sammaleen poistorakeita ja levitin niitä sammaltuneisiin kohtiin. Sen jälkeen vielä kastelin sammalkohdat jotta rakeet sulavat ja toivottavasti auttavat nurmikkoa vahvistumaan ja voittamaan sammaleen. 

Nurmikkomme kaipaisi kipeästi uusimista, sillä multakerros on aivan liian ohut ja tiivis, mutta toivon tällä ensiavulla sen edes hiukan kohentuvan.




Huviveneitä ei vielä ole näkynyt ja viime päivinä onkin puhaltanut kova tuuli, joten merellä ei varmaan vielä kovin nautittavat kelit ole, vaikka sää vaikuttaakin ajoittain aika keväiseltä.

Ollaan oltu pari yötä mökillä ja taidetaan olla vielä jonkin aikaa jos sää pysyy aurinkoisena. Olen tyhjentänyt kompostorin ja siellä olikin hyvää multaa. Tyhjensin syksyllä bokashin kompostoriin ja talven aikana se oli muuttunut hienoksi mullaksi jota olen levittänyt sekä kukkamaihin että lavoihin. Kompostorin pohjaverkko oli kulunut puhki ja laitoimme uuden verkon tilalle, joten nyt kelpaa taas laittaa biojätteet sinne.

Kasvihuoneessa on päivisin auringon paistaessa parikymmentä astetta ja olemmekin juoneet päiväkahvit siellä jo useana päivänä. Mitä siellä tullaan tänä kesänä kasvattamaan, on vielä hiukan mietinnässä. En haluaisi tomaatteja sinne, sillä ne ovat yleensä aika surkean näköisiä loppukesästä kun ovat pitkiä. Tietysti maukkaat tomaatit ovat se tärkein asia tomaatinkasvatuksessa, mutta saisivat ne silmääkin viehättää. jonkinlaiset pensastomaatit voisivat olla sopivia ne kun eivät kasva niinkään korkeutta, vaan ovat enemmänkin juuri pensasmaisia ja siksi kivamman näköisiä.

Kun päivälämpötilat nousevat tulee jonkilainen varjostus tarpeeseen kasvihuoneessa. Meillä on ollut käytössä bambuverhot, jotka kiinnitämme kattoon. Ne eivät ole kaikkein kaunein ratkaisu, mutta on vaikeaa keksiä muutakaan sopivaa. Kokeiltu on vanhoja valoverhojakin, mutta en tiedä olivatko nekään sen kauniimpia. Jos sinulla on tiedossasi jokin näppärä keino kasvihuoneen varjostukseen, niin kuulisin mielelläni ehdotuksia. Enkä nyt tarkoita mitään kalliita erikoisratkaisuja, vaan ihan sellaisia jotka pystyisi itse toteuttamaan.

 



Mieheni on aamuvirkku ja herää yleensä viimeistään kuudelta, joten hän oli jo aamuvarhaisella sytyttänyt rannassa olevan risukasan tuleen kun vihdoinkin saatiin tyyni päivä. Pakkasyön jäljiltä maa oli vielä huurteinen. Nappasin kuvan ja vasta valmista kuvaa katsoessani huomasin että olin onnistunut vangitsemaan kuvaan juuri hetken jolloin hän heitti puukepin liekkeihin. Kauan ei kestänyt kun noinkin suuri kasa risuja oli enää pieni tuhkakasa ja ranta näytti paljon siistimmältä. 

Eilen saunoimme ensimmäisen kerran tänä vuonna täällä mökillä ja täytyy taas kerran todeta että ei ole mökin puusaunan voittanutta. Löylyt ovat mitä parhaimmat, lempeät ja pehmeät.

Piha-ja muita töitä täällä riittää ihan niin paljon kuin jaksaa/viitsii tehdä. Kukkapenkit pitäisi kunnostaa ja kitkeä rikkaruohot. Näin keväällä kuitenkin kannattaa malttaa hetki ja katsoa ensin mitä kaikkia alkuja mullasta rupeaa kasvamaan että ei revi ylös muutakin kuin rikkaruohoja.

Miten sitten muuten menee?

Kiitos ihan hyvin. MUTTA yksi harmitus on päällä juuri nyt. Korona-rokotuksesta tiedotetaan joka tuutista jatkuvasti ja olen aikoja sitten päättänyt ottaa sen kunhan ikäluokkani vuoro tulee. No nyt täällä Ahvenanmaalla saavat 65+ varata ajan rokotukseen. Olen halukas sen ottamaan, vaikkakin rokote on tällä hetkellä minun ikäiselleni Astra Zeneca, josta mielipiteitä on monia.

Vaikeus on vaan siinä ettei pääse rokotusaikaa varaamaan. Kaksi päivää sitten, kun varauksia sai ruveta tekemään, olin valmiina heti aamukahdeksalta soittamaan puhelinnumeroon josta aikoja annetaan. Kuten olin uumoillutkin, oli numero täyskuormitettu ja vastaaja kehotti soittamaan myöhemmin uudestaan. 

Entuudestaan tiesin että puhelimella läpi pääseminen voi olla mahdotonta ja olin jo muutaman kerran yrittänyt varata aikaa netin kautta. Sieltä tuli kuitenkin joka kerta vastaukseksi ettei aikoja enää ole jäljellä. Mietin miten voi olla niin ettei aikoja ole jäljellä? Olisin ottanut ajan vaikka puolen vuoden päähän, mutta se ei ole nyt mahdollista.
 
Kaksi päivää olen nyt yrittänyt saada rokotusaikaa sekä puhelimitse että netin kautta siinä onnistumatta. Menen yleensä nukkumaan paljon ennen puolta yötä, mutta eilen tein senkin että valvoin kunnes vuorokausi vaihtui ja klo 00.01 menin nettiin ajanvaraukseen. Kuvittelin että minuutissa ei varmaankaan kaikki ajat ole voineet tulla varatuiksi. Mutta turhaan valvoin. Taas tuli näkyviin sama teksti että kaikki ajat on varattu.

Pelottaa ajatella miten varausnumerot kuormittuvat sitten kun vielä nuoremmat ikäluokat  pääsevät varaamaan aikoja. Pitää varmaan odottaa että kaikki vauvaikäisetkin on rokotettu ja alkaa uusi kierros. Ehkä sitten vihdoin pääsee rokotukseen. Onneksi en kuulu riskiryhmään. Voi tietysti olla että saan sen aivoveritulpan ilman Astra Zenecaakin, sillä sen verran ottaa päähän. 


Miten teidän muiden kotipaikkakunnilla aikojen varaaminen on järjestetty?


💚💚💚



PS. Vihdoin tänään perjantaina, kolmen päivän yrittämisen jälkeen, onnistuin pääsemään läpi puhelimella ja sain rokotusajan vajaan kahden viikon päähän!







 

13/04/2021

Keltaista



AURINKOISTA PÄIVÄÄ!



Makrotex-haasteessa on tällä viikolla aiheena KELTAINEN. Pengoin kuviani ja löytyihän sieltä aika paljon keltaistakin:


    - keltainen, itsekasvatettu kääpiösamettikukka mökillä
    - kodin vierashuoneen keltaiset seinät
    - Maarianhaminan kirjaston keltaiset tuolit
    - Chipsin keltainen juustonaks-ukko
    - keltaiset koivunlehdet Maarianhaminan Merikorttelissa



💛💛💛



 
 

11/04/2021

Keittiökaapit uuteen järjestykseen



Eilen minuun iski jokin kumma järjestelypuuska. Keittiön kaappien järjestäminen järkevästi on minulle tosi vaikeaa.

Ollaan asuttu tässä kodissa vajaat neljä vuotta ja olen jo ehtinyt vaihdella keittiössä tavaroiden paikkaa useamman kerran. Tyttäret sanovatkin, että joka kerta kun he aikovat ottaa vaikka juomalasin kaapista, niin ne onkin siirretty johonkin muuhun kaappiin.

On vaan niin samperin vaikeaa keksiä juuri se oikea ja loogisin järjestys keittiötavaroille! 



Nyt olin kyllästynyt siihen että samassa kaapissa oli sekä ruokatavaroita että astioita ja koska into oli päällä, niin tyhjensin kaikki kaapit. Tiskipöytä, ruokapöytä ja kaikki muutkin tasot olivat täynnä astioita. Tuntui hiukan toivottomalta tietää mistä kannattaisi aloittaa.

Muovitavaroiden joukosta löytyi paljon sellaista minkä sai laittaa suoraan muovikeräykseen, kuten kansia joihin ei löytynyt purkkia. Koska olen vuosia sitten toiminut Tupperware-esittelijänä, niin meille oli kertynyt muovitavaraa aika lailla ja paljonkin yli oman tarpeen. Nyt oli aika erotella sellaiset tavarat joita todella käytämme, sellaisista jotka ovat vaan kaapin täytteenä.

Ne Tupperware-tuotteet joita meillä ei ole tullut käytettyä, laitoin myyntiin. Aika monta niistä on tullut lahjana enkä ole niistä mitään maksanut.





Kun kaapit oli tyhjennetty, niin pyyhin tietysti kaikki hyllyt. Hyvä että sekin tuli tehtyä kuin kaupan päällisiksi muun järjestelyn lomassa.

Mutta tyhjiä kaappeja ja laatikoita katsellessa iski paniikki. Miten osaan järjestää kaiken paikoilleen niin ettei taas tule laitettua tavaroita hullusti? Mitkä tavarat olisi järkevintä laittaa suuriin vetolaatikoihin ja mitkä taas mielestäni hankalasti käytettäviin kulmakaappeihin. Että vihaan noita kulmakaappeja. Meillä ne sentään aukeavat koko leveydeltään niin että sisällön näkee kokonaisuudessaan kun oven/ovet avaa, mutta hankalia ne kuitenkin mielestäni ovat.

Jostain oli kuitenkin aloitettava. Olin päättänyt etä lautaset laitan vetolaatikoihin, missä ne joskus aikaisemminkin olivat olleet. Olin kuitenkin jossain vaiheessa kuvitellut että niille parempi paikka olisi kulmakaapissa, mikä ei kuitenkaan tuntunut toimivalta. sillä kun olen varsin lyhyt, niin painavien ruokalautasten kurkotteleminen noista kaapeista oli aika hankalaa.





Siinä ne nyt ovat sievästi vierekkäin sekä valkoiset, että keltaiset Teema-astiat jotka taannoin ostin kirpparilta. Kulmakaapissa ne täytyi pinota päällekkäin, mutta laatikkoon ne mahtuvat näin ja on helpompi ottaa haluamansa väriset lautaset.

Samaan laatikkoon mahtuu vielä leipälautasia.





Alemmassa laatikossa on suurempia ruokalautasia, sekä syviä lautasia. Kaksi ruskeaa lautasta ovat mieheni aamupuurolautasia ja niiden täytyy olla helpossa paikassa. Siksi nekin pääsivät tähän laatikkoon.




Painavia kulhoja on kertynyt aika lailla ja niiden pitää olla mahdollisimman alhaalla ja helposti otettavissa. Koska niitä ei käytetä ihan niin usein kuin lautasia, tai ainakaan montaa kertaa päivässä, niin ne mielestäni sopivat kulmakaappiin. Aiemmin ne olivat kapeammassa kaapissa ja niitä oli pakko laittaa kovinkin ylös, joten niiden sieltä ottaminen oli hankalaa ja pelkäsinkin että pudotan jotain päälleni. Nytkään en ylety ilman keittiöjakkaraa kuin parille alimmalle hyllylle, mutta laitoin ylemmille harvemmin käytettäviä astioita.




Ja ne muovitavarat! Niitä riitti edelleen kahteen suureen laatikkoon, mutta nyt säästin vain ne joita ehdottomasti tarvitsemme ja käytämme. Onneksi useimmat purkit ja purnukat voi pinota päällekkäin.

Laatikot ovat kyllä keittiössä käteviä ja niistä löytää vaivattomasti etsimänsä ilman että tarvitsee kurkotella.





Yhteen kaappiin laitoin kahvit ja teet. Näkkärit mahtuvat myös tänne, samoin sipulit omissa purnukoissaan.

Nyt meillä sattuu olemaan vaan kahta lajia kapselikahvia, mutta jos useampaa ostamme, niin sitten tulee taas ahdasta. Silloin pitää ehkä näkkileipä siirtää jonnekin muualle.




Toiseen kulmakaappiin sain mahdutettua kaikki kuivatavarat ja tilaakin jäi. Olen todennut käteväksi keinoksi sen että esim. leipomisessa tarvittavat soodat, leivinjauheet, hiivat ym. laitan erilliseen muovilaatikkoon joka on helppo ottaa tarvittaessa esille, sensijaan että jokainen pikku purkki olisi irralaan hyllyllä.

Ja hyllyt tietysti pysyvät paremmin siisteinä tällä systeemillä.




Nämä muovitavarat laitoin heti myyntiin paikalliselle nettikirppikselle ja ne onkin jo myyty, paitsi tuo turkoosi kulho on vielä myymättä.

Luovun myös tuosta Ultima Thule-sokeriastiasta ja kermakosta, sillä niitä ei ole tullut aikoihin käytettyä. Nekin ovat myynnissä samaisessa kirppisryhmässä.

Kyllä keittiökaappien järjestäminen on aika palapeliä. Kun yhden tavaran saa mielestään hyvään paikkaan huomaakin että jokin toinen ei enää sovikaan.

Vähän sama juttu kuin oikean palapelinkin kokoaminen. Juuri kun luulet saaneesi koko alarivin valmiiksi ja laittamatta on enää se viimeinen pala, huomaat että se ei sovikaan ja niin koko homma on aloitettava alusta. Niin kävi mulla. Palapelin, josta mainitsin viime postauksessa,  alarivi ei ole vieläkään valmis. Mutta kolmas rivi alhaalta päin on!


OIKEIN MUKAVAA KEVÄTPÄIVÄÄ!

😊😊😊