13/02/2022

Viiden päivän takuu



Näin pitkälle helmikuuhun päästiin ennen kuin ostin kevään ensimmäiset tulppaanit. 




Suositellaan , että tulppaaneista poistetaan ensin sentti, pari pituudesta ja sitten ne laitetaan kylmään veteen noin tunniksi, ja niin tein. Jätin suojakääreen vielä tässä vaiheessa paikoilleen, sillä sen pitäisi auttaa tulppaaneja pysymään suorina. 



Ilokseni löysin jo hiukan pajunkissoja tien varrelta, ja taitoin niitä muutaman oksan, saadakseni hiukan lisäkoristelua tulppaanien joukkoon.





Eilen ostettaessa kukat olivat vielä ihan nuppusia, mutta tänään ovat jo jonkin verran auenneet. Ihmettelin kukkien suojakääreessä ollutta tekstiä viiden päivän takuusta. Varmaan niiden säilyvyyden pituus johtuu aika paljon siitä miten pian pakkauksen jälkeen ne on kaupasta ostettu.




Enpä muista koska meillä on viimeksi leikkokukkia ollut, joskus syksyllä kai. Ei niitä tule usein ostettua.

Tänään aloitin myös jokakeväisen allergialääkkeen käytön. Nenä oli ollut tukkoinen jo muutaman päivän ja silmien kutina ja aivastukset antoivat viitteitä siitä että oireilu on jo näin aikaisin alkanut.

Penkkiurheilua on harrastettu tiiviisti ja välillä on iloittu menestyksistä ja välillä sitten taas ei. Vaikka ilmat ovatkin olleet täällä meillä keväiset, niin tänään sai taas tehdä hiukan lumitöitä. Maahan oli tullut parin sentin märkä lumikerros.


Mites siellä teillä?

💙💙💙

20 kommenttia:

  1. Kauniit tulppaanit ja pajunkissat kauniina lisänä kimpussa.
    Täällä on tänään satanut vettä. Meillä täällä hääpäivän juhlinta menossa. Ollaan vaan kotosalla, herkutellaaan ja katsellaan leffoja.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pajunkissat olivat yllätys tien poskessa. Onnea vielä tätäkin kautta kauan yhdessä olleelle parille <3

      Poista
  2. Kauniita tulppaaneita. Meillä on menossa jo kolmannet tuossa maljakossa pöydällä. En voinut taaskaan vastustaa niitä marketissa, joten nappasin kaksi kimppua ettei toinen jää yksinäiseksi sinne kauppaan :D Teillä on kevät selkeästi jo edellä koska pajunkissoja näkyy. Meilläpäin en kyllä ole nähnyt vaikka olen yrittänyt jo katsella. Tekisi mieli ottaa jo pari koivunoksaa maljakkoon ja katsoa saisiko niihin hiirenkorvat.
    Mukavaa sunnuntai iltaa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ehdin vasta nyt ostamaan ensimmäiset. Oksien taittaminen maljakkoon ja niiden lehtien puhkeaminen on kivaa seurattavaa keväisin.

      Poista
  3. Kauniin väriset tulppaanit.
    Kisoja on katsottu täällä meilläkin joka päivä. Vähän hiihtotermiä lainaten "välillä mennään ylä ja välillä alamäkeä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni valitsemat kylän kaupasta. Kisoissa on tosiaan menty molempia mäkiä :)

      Poista
  4. Onpa teillä kevät pitkällä, jos allergiaoireet jo vierailevat.
    Meillä on pelkkää lunta, lunta ja lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin aikaisin en ole ennen havainnut noita oireita. Ja luin jostain, että monilla on jo oireita siitepölystä joka on tullut etelämpää, joten ehkä omat oireenikaan eivät ihan ahvenanmaalaisia ole.
      Meillä lunta on enää ihan hiukan paikoitellen.

      Poista
  5. Minä en ole vielä ostanut tulppaaneja tänä vuonna! Ehkäpä huomisen ystävänpäivän iloksi voisi ostaakin!
    Meilläpäin ei ole vielä pajunkissoista tietoakaan. Kävin tänään kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävänpäivä on oiva päivä tulppaanikimpun ostamiselle.

      Poista
  6. Kauniit tulppaanit. Hyvää Ystävänpäivää sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Ystävänpäivää sinulle myös <3

      Poista
  7. Mukavaa ystävänpäivän iltaa sinulle

    VastaaPoista
  8. En ole ennen kuullut kukkien takuusta.
    Keväinen kimppu pajunkissoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään. Vielä tuo kimppu pöydällä on.

      Poista
  9. Ihania tulppaaneja <3 Olet ottanut hienoja kuvia! Minä en ole vielä ostanut tulppaaneja, mutta kyllä taitaa seuraavalla kauppareisulla lähteä mukaan kimppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina yhtä ihania, varsinkin kun eivät ole vielä oikein auenneet. Nyt on tulppaanien aika, joten kaupasta kimppu mukaan.

      Poista