Patikointia Kungsön patterimäellä

Eilen oli kaunis aurinkoinen syyspäivä ja lähdimme patikoimaan Kungsön patterimäelle. Kungsö on lyhyehkön ajomatkan päässä Maarianhaminasta Gottbyn suuntaan. 

Opastaulussa parkkipaikan vieressä kerrotaan seuraavaa:

"Kungsön patterimäen  alueella on kivetty 2km pituinen venäläisten  sotilastie ja kasarmialue, joka rakennettiin Dalsbergin kukkulalle vuosina 1916-1918.  Rannikkopatteri oli osa suurta puolustuslinjaa joka ulottui Ahvenanmaalta aina etelään Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Sen tarkoituksena oli sulkea Suomenlahden suu ja valvoa Pohjanlahden liikennettä. Kasarmialueella on jäljellä rakennusten kivijalkoja ja Dalsbergin mäellä on räjäytettyjen tykkijalusten raunioita sekä näkötorni, josta avautuu näkymä Maarianhaminan rannikolle ja merialueelle."

"Patterimäen ympäri kulkee useita polkuja vaihtelevassa maastossa. Polku ylittää kasarmialueen ja kulkee näkötornin kautta ja sieltä edelleen sekä länteen että itään. Itään päin voi seurata pehmeää sammaleista polkua, joka kiemurtelee metsän läpi Kungsöfjärdenin rantaan. Länteen johtava polku kulkee lähellä Gottbysundin salmen rantaa."

Jätimme auton pysäköintipaikalle, joka oli ihan tien vieressä, oikealla puolella. Siitä voi helposti ajaa ohi huomaamatta pienehköä kylttiä "Kungsö batteri", joten kannattaa hiljentää vauhtia ja olla silmä tarkkana.

Me pysäköimme auton kuvassa näkyvään alempaan parkkipaikkaan ja kiersimme reitin joka vei länteen ja kulki suuren osan matkasta rannan tuntumassa. Alkuun kuljetaan leveää soratietä pitkin. Tien varrella on mäntymetsää, "kivipeltoja", jäkäläkasvustoja ja sileää kalliota.

Vihreävalkoiset tolpat viitoittavat polkua. Paikoitellen olisi niitä voinut olla hiukan tiheämmässä. Mm. näkötornilta lähdettyä ei ihan heti tiennyt mihin suuntaan piti lähteä. Oikea suunta sentään löytyi ja jatkoimme matkaa. Lyhyt pätkä polkua oli aika vaikeakulkuinen ja kivinen, joten huonojalkaisille ei tämä osuus ole sopiva.

Mutta parkkipaikalta näkötornille johtava tienosuus sopii ihan kaikille.

Polun varrella on myös piknikille sopivia pöytäryhmiä, joten eväät kannattaa ottaa mukaan.

Näkötornista oli hienot näkymät. Polkukin muuttui vähitellen paremmaksi kulkea ja kohta se muuttui kunnon soratieksi. Tuntui oudolta kun yhtäkkiä olimme kohdassa jossa tien vieressä oli ihan asuttu talo kauniine pihapiireineen. Meri pilkotti talon toiselta puolelta. Paikka oli kaunis, mutta hiukan ajattelin että ovat talon aika metsään rakentaneet. 

Eipä tarvinnut kovin montaa metriä kulkea kun muitakin taloja harvakseltaan näkyi. Tuli melkein mieleen että olemmeko eksyneet pois polulta, mutta sitten taas näkyi tuollaisia valkovihreitä tolppia, joten oikealla tiellä olimme.

Taloja taisi olla toistakymmentä, toinen toistaan upeammalla paikalla. Ja kyltissä kehotettiin ajamaan hitaasti leikkivien lasten vuoksi. Meidän ei tarvinnut nopeudesta huolehtia kun jalkapatikassa liikuimme.

Kohta tulimme tienhaaraan ja käännyimme vasemmalle asfalttitielle. Olimme nyt kulkeneet reittimme ympäri ja jatkoimme kulkuamme autolle päin.  Tieosuus autolle vaikutti pidemmältä kuin olimme luulleet, mutta lopulta automme pilkisti puiden lomasta. 

Taas oli löydetty mukava patikointireitti, jota emme aiemmin olleet kulkeneet, vaikka Kungsön patterilla olemme ennenkin käyneet. Seuraavalla kerralla haluamme katsoa mitä toinen reitti täällä tarjoaa.

💚💚💚

Luontopolulla

Kotini lähellä on Godby Arboretum. Silloin tällöin kuljen tuon metsäpolun ja siellä on ihan oma tunnelmansa, sillä sieltä löytyy erikoisia puulajikkeita, kuten Douglaskuusia.

Tuntuu melkein kuin kulkisi satumetsässä kun näkee nuo jykevät puunrungot, joiden tyviosa on jännä monine "jalkoineen".

kuva: VisitÅland

Aloitin kulkuni kahvila Uffe på Bergetiltä. Polku alkaa kahvilan parkkipaikan viereltä, joten sen löytämisessä ei ole ongelmia.

Kahvila sijaitsee korkealla kalliolla Färjsundetin sillan pielessä ja kahvilan näkötorni on hyvä maamerkki.

kuva: VisitÅland

Polku on merkitty valkopäisillä tolpilla ja se on melko helppokulkuinen. Paikoitellen on hiukan heinikkoista ja puiden juuria on syytä varoa, mutta varsinkin paikat joissa noita mahtavia kuusia kasvaa ovat tosi hienoja.

Polun varrella olevista kylteistä voi lukea mikä puu on kyseessä.

Douglaskuusi on ainavihanta ja kasvaa Suomessa 15-30-metriseksi. Se on kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa se voi kasvaa jopa 100 metrin pituiseksi ja 2-4 metrin paksuiseksi.

Arboretum on alue, johon on istutettu sekä kotimaisia että ulkomaisia puu-ja pensaslajikkeita. Arboretumin tavoitteena on antaa tietoa muun muassa puiden ulkonäöstä, kasvutavasta, levinneisyydestä ja perimästä.

Näiden kylttien tarina on minulle arvoitus. Onko joku kulkija vaan halunnut kertoa täällä käyneensä, vai onko kylteillä jokin syvempi merkitys? Jos joku lukija sattuisi tietämään mistä on kyse, niin voisi vinkata tänne blogiin.

Tässä kohtaa polku tulee Färjsundetin rantaan johtavalle tielle. 

Ylitin tien ja jatkoin kulkuani valkoisen nuolen osoittamaan suuntaan. Nyt polku on hiukan huonokulkuisempi ja paikoin ruohottunut. Epäilen että aika monelta on jäänyt huomaamatta tuo valkoinen nuoli ja he ovatkin jatkaneet matkaansa tietä pitkin.

Hyvin pääsin jatkamaan matkaa. Valkopäisiä tolppia on ihan kiitettävän paljon, eikä minulla ilman tolppiakaan olisi ongelmaa reitillä, sillä sen verran monta kertaa olen tämän kulkenut, että eksymään en pääse. Lisäksi polku kulkee varsin pienen metsäpläntin halki, jossa toisella puolella kulkee melko tiuhaan liikennöity tie ja toisella puolella tulee vastaan meri, joten pois tuolta aina löytää helposti, vaikka eksyisikin polulta.

Jos eväät olisi ollut mukana, niin tässä olisi voinut pysähtyä niitä syömään. Mutta koska kuljin vain lyhyen lenkin, n. 1.5km,  eväitä ei ollut mukana.

Jos haluaa kulkea pidemmän reitin, niin se on mahdollista. Halki Godbyn kylän johtaa valkopäisten tolppien viitoittama reitti. Välillä kuljetaan jalankulkuteitä pitkin ja välillä metsässä. Reitti on nimeltään Godbyrundan ja se on 7.5 km pitkä.

Lue lisää reitistä täältä.

Meillä sataa juuri nyt, vihdoinkin!

MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💧💧💧

Prästgårdsnäset, yksi Ahvenanmaan luontopoluista

Aurinko paistoi ja lämpötila oli +8 astetta, joten oli oikein hieno sää lähteä ulkoilemaan. Kohteeksi valitsimme tällä kertaa Finströmin kirkon vierestä lähtevän Prästgårdsnäsin luontopolun.

Auton voi jättää joko Finströmin kirkon vieressä olevan seurakuntatalon parkkipaikalle, tai sitten voi ajaa seurakuntatalon vierestä alkavaa hiekkatietä muutaman sata metriä luontopolun omalle parkkipaikalle.

Me ajoimme luontopolun parkkipaikalle ja paikoitimme auton. Muita ei paikalla näkynyt. Pieni punainen parakkimainen rakennus oli parkkipaikan reunassa ja sinne näkyi tulevan sähköä aurinkokennosta. Tässä polun alussa on myös opastetaulu, joka näyttää reitin ja kertoo hiukan mitä on odotettavissa.

Luontopolun alue on ympäröity aidalla, sillä kesällä (touko-lokakuussa) siellä laiduntaa eläimiä. Sinne saa tietysti silti mennä patikoimaan. Nyt portti oli auki ja  huokaisin helpotuksesta, kun totesin että nyt siellä ei ole lehmiä tai lampaita, kun portti on auki. Olen sen verran paljon kaupunkilaistyttö, että en halua joutua kovin lähelle lehmiä tai lampaitakaan.

Lähdimme kävelemään polkua pitkin. Polut on hyvin merkitty, eikä eksymisvaaraa ole. Polku kiertää niemen ja yhdessä kohtaa tulee ihan rantaankin. Siellä rannassa oli pöytä ja penkit, joten piknik onnistuu hienoissa maisemissa. Meillä ei ollut eväitä mukana, mutta katselimme hetken kaunista merimaisemaa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.

Ihailimme vihreitä sammalmättäitä, joihin aurinko paistoi. Kaatuneiden puiden rungoissa kasvoi paljon kääpiä ja maa oli joka puolella sankan lehtikerroksen peittämä.

Maasto oli viime aikojen sateista johtuen melkoisen kosteaa ja saimme myös katsoa tarkkaan jalkoihimme ettemme astuisi lehmänläjiin. Märimmissä paikoissa oli pitkospuut, jotka olivatkin tarpeen.

Keväällä täällä on hieno kukkaloisto, nyt oli vaan lehdettömiä tammia ja pähkinäpensaita. Ihmettelimme sitä ettei aluskasvillisuutta juurikaan näkynyt. Joku lintu viserteli, mutta muuten oli ihan hiljaista, jollei oteta huomioon lehtien kahinaa polulla kulkiessamme. Kaunista oli siltikin, vaikka kukat ja lehdet puuttuivat.

Taukopaikkoja, joissa oli pöytä ja penkit, oli kaksi. Molemmat hienosti merkittyinä. Nämä "rastbord"-kyltit ovat ilmestyneet viime käyntimme jälkeen ja näyttivätkin ihan uusilta.

Tämä Prästgårdsnäsetin polku on vain 2,5km pitkä, jos jättää auton tuohon mihin mekin jätimme. Mutta jos haluaa hiukan pidemmän kävelyn, niin kannattaa jättää auto jo tuonne seurakuntatalon parkkipaikalle.

Polku on helppokulkuinen, sillä mäkiä tai kallioita ei polulla ole. Lastenrattailla ei kuitenkaan kannata sinne yrittää, sillä ainakin nyt maa oli aika pehmeää, joten lastenvaunujen pyörät saattaisivat upota maahan.

Pois lähtiessämme ihailimme vielä 1400-luvulla valmistunutta Finströmin kirkkoa, joka näkyi komeana tietä pitkin ajaessamme.

Reippailu luonnossa on näin syksylläkin ihan parasta. 

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

💚💚💚

KELLOT KILKATTI JA KALKATTI

KESÄKUU

Kesäkuu meni menojaan jo viikko sitten ja melkein unohtui kuukausikollaasin tekeminen. 

Mennyt kesäkuu taisikin olla kaikkien aikojen lämpimimpiä kesäkuita. Hellepäiviä oli yli kaksikymmentä ja korkeimmillaan lämpötila nousi 33,5 asteeseen. Mutta jos saatiinkiin hellettä, niin sadepäiviä ei pahemmin kertynyt, ainakaan täällä Lounais-Suomessa. 

Uskomattomalta tuo pitkäaikainen hellejakso tuntui kun jo aamulla lämpömittari saattoi näyttää kahtakymmentä astetta.

Lämpö sai aikaan todellisen kasvu-ja kukkimisryöpyn luonnossa ja kiertelimmekin monissa paikoissa patikoimassa.

Yhdellä patikointiretkellämme, Getan Höckböleen, rupesi metsästä yllättäen kuulumaan kalkatusta ja kilinää. Ääni voimistui ja pian kuului jo töminääkin. Alueelle saapuessamme olimme ylittäneet aidan yli menevät rappuset ja niiden vieressä olevassa kyltissä kerrottiin että alueella laiduntaa eläimiä.

Tälläisia kylttejä näkee usein patikointireiteillä, mutta harvoin niitä eläimiä kuitenkaan näkyy. Mutta nyt tuo kalkatus vaan voimistui ja kohta näimme lampaita jotka lähestyivät meitä. Ja niiden perässä tulla jolkutteli muutama lehmä. Koska hiukan pelkään lehmiä, niin ainakin minun silmissäni ne näyttivät valtavan kokoisilta. Katselin ympärilleni löytääkseni piilopaikan tai turvapaikan jos lehmät tulevat puskemaan meitä. Kello kilkatti yhden lehmän kaulassa ja olin jo valmis luopumaan ajatuksesta nauttia rauhallinen piknik läheisellä rannalla.

Yhtäkkiä kuitenkin yksi lampaista kääntyi pois päin meistä ja muut lampaat, sekä lehmät seurasivat sitä juoksujalkaa. Kello vaan kumahteli sen yhden lehmän kaulalla.

Pääsimme kuin pääsimmekin rantaan kahville ja maisemia ihailemaan.

Pois lähtiessämme emme onneksi enää noita petoja tavanneet. Mutta lehmänkellon pelottavan kumahtelun muistan varmaan ikuisesti!

💜💜💜

JOSKUS VOI NÄINKIN KÄYDÄ

Eilen lähdettiin taas pitkästä aikaa patikoimaan. Suuntana oli Stornäset, Kastelholmassa. Ollaan ennenkin näissä maisemissa käyty ja koska täällä voi kävellä useita eri reittejä, niin haluttiin nyt kulkea sellaista reittiä jota ei aiemmin olla kuljettu.

Stornäsetissä on sekä helppoja, että hiukan vaativampia reittejä. Ajoimme autolla pienehköä tietä joka tietämämme mukaan vie reitin aloituspaikalle. 

Tie muuttui pienemmäksi ja pienemmäksi ja aika ruohottunutkin se oli, joten heräsi epäilys ollaanko ollenkaan oikealla tiellä. Muutamia tienhaaroja ohitimme, mutta mitään opasteita ei näkynyt reitille, joten jatkoimme kuitenkin ajoa eteenpäin. Tuntui että hetkenä hyvänsä tie päättyy yhtäkkiä ja minä jo hermoilin miten pääsemme kääntymään jos ollaan väärässä. 

Eikä vastaantulijoitakaan olisi toivonut sillä tie oli aika kapoinen, joten sivuuttaminen olisi voinut olla hankalaa.

Lopulta kuitenkin saavuimme paikalle joka oli kääntymispaikka  ja näimme polkua osoittavat kyltit vasemmalla. Pysäköimme automme ja otimme eväsrepun ja puhelimet mukaamme.

Hämmästytti hiukan  , kun heti alkuun olimmekin jo grillauspaikalla. Ihmetytti että kuka haluaa heti ruveta eväitä syömään ja makkaroita paistamaan kun ei vielä montaakaan askelta olla otettu. 

Me emme jääneet grillailemaan vaan aloitimme kulkumme polkua pitkin, valkopäisiä tolppia seuraten. Tunnelma oli kuin satumetsässä ja varjoisassa maastossa oli mukava kulkea. Nappailin kuvia sieltä sun täältä.

Polkua pitkin oli helppo kulkea, eikä eksymisen vaaraa ollut. Paikoitellen kiipeiltiin matalahkoja kallioitakin ja silloin tuli kyllä hiki auringon paistaessa suoraan niskaan. Onneksi oli juotavaa mukana ja silloin tällöin pysähdyimmekin pitämään juomatauon. 

Reitit oli hienosti merkitty, piti vaan tietää mille reitille halusi kun eri vaihtoja oli. Me valitsimme reitin joka opastekyltin mukaan oli nimeltään Norra Strandstigen. Sitä pitkin emme olleet aiemmin kulkeneetkaan.

Valitsemamme polku ei ollut yhtä hyvin merkitty kuin ensimmäinen polku. Täällä oli ripustettu valkoisia nauhoja siellä täällä puiden oksille. Polku oli melko kapea ja välillä sai varoa nokkosiakin etteivät päässeet polttamaan. Jonkin aikaa kuljettuamme rupesi jo arveluttamaan koko polku, sillä mitään ihmeempää kaunista, tai mielenkiintoista katseltavaa ei polun varrella näkynyt.

Kun nyt olimme jo kuitenkin kulkeneet melkoisen matkan, niin takaisin päinkään ei viitsitty kääntyä. Puhelimen kartasta pystyimme onneksi seuraamaan reittiämme, joten varsinaisesti eksyksissä emme olleet.

Joten ei muuta kuin eteenpäin.

Vihdoin alkoi näyttää siltä että lähestymme meren rantaa. Kohta edessämme oli ihania sileitä kallioita ja ihastuttava merimaisema. Veneitä ajeli ohitse ja meri kimalteli. 

Päätimme pitää tässä kauniissa paikassa kahvitauon maisemia ihaillen.

Kallioilla istuen oli mitä mukavinta juoda kahvit ja syödä eväät. Liian kuumakaan ei ollut sillä merituuli vilvoitti juuri sopivasti. Aina kun näen jonkin kauniin paikan, niin alan miettiä että tässäpä olisi hieno talon paikka, tai niinkuin tässä, hieno mökin paikka: ihanat kalliot ja sopivan kokoinen meri edessä,  auringonottajalle mitä hienoin paikka. Ruohosipulit kukkivat kivenkoloissa ja vesi liplatti mukavasti rantakivissä.

Kahvin juonnin lomassa mietitytti että jatkammeko polkua eteenpäin vai käännymmekö takaisin tulosuuntaan. Tarkoituksemme oli alunperin että kierrämme tätä polkua pitkin kunnes saavumme tielle jonka toisessa päässä automme on. Tietä pitkin sitten kävelisimme kunnes olemme auton luona.

Päädyimme jatkamaan ettenpäin. Polku ei ainakaan paremmaksi tullut, mutta valkoisia nauhoja roikkui puiden oksilla, joten oli tästä joku muukin meidän lisäksemme joskus kulkenut.

Vähitellen alkoi tuntua siltä että polku vain jatkuu ja jatkuu, emmekä koskaan saavu sellaiseen kohtaan josta voisimme päästä tielle. Olisin melkein halunnut jo kääntyä takaisin, mutta olimme sentään kulkeneet jo melkoisen matkan kahvipaikaltamme, eikä ajatus palaamisesta takaisin huonoa polkua pitkin oikein houkutellut. 

J päätti kävellä polulta syrjään hiukan kauemmaksi katsomaan näkyisikö tietä lähistöllä. Minä jäin odottelemaan polun varteen. Olen huono ja pelokas kulkemaan yksin metsässä ja nytkin kävi mielessä ajatus että mitä jos eksymme toisistamme. Minulla ei ollut edes juotavaa mukana kun reppu oli J:n selässä. Ajattelin että jos yksin joudun palaamaan autolle, niin kuljen samaa reittiä takaisin, olkoon polku sitten kuinka huono tahansa.

Huutelin metsään ja kohta J vastasikin sieltä että hän näkee tien. "Raivasin" tieni varvikon ja pusikkojen läpi, miettien samalla mitenkä monta punkkia illalla löytyy ihosta tai vaatteista. Edessämme oli tie jota etsimme! Nyt tuntui että voisi kävellä vaikka kuinka pitkän matkan kun tiesi että ollaan oikeaan suuntaan menossa.

  

Miten kevyeksi askel tuntuikaan muuttuneen, vaikka jalan pohjassa tuntui kuin sinne olisi muodostumassa vesikello ja vaikka aurinko porottikin kuumasti kun tietä pitkin tarvoimme. Nyt taas halutti katsella enemmän ympärilleenkin.

Ohitimme tien varrella olevan omenatarhan ja sen lähistöllä näkyi mehiläispönttojä joissa kävi kova surina. Tuli mieleen kampanja "Pelasta pörriäinen". 

Asuukohan täällä Tellervo?

En tiedä miten pitkään kuljimme tuota tietä, ennenkuin auto näkyi, mutta kokonaisuudessaan kuljimme melkein seitsemän kilometriä. Kun nuo kilometrit kuljettiin vaihtelevassa maastossa ja pieniä polkuja pitkin, niin taisi päivälle tulla aimo annos hyvää liikuntaa. 

Patikoiminen on kyllä kivaa ja eväiden syöminen ulkona ihan parasta. Mutta kannattaa ehkä tutkia tarkkaan eri reitit ennenkuin lähtee suinpäin matkaan, eikä luottaa siihen että tuntee paikat kun on siellä ennenkin käynyt.

Me lähdimme hiukan hätäisesti liikkeelle ilman että tutkimme eri polkuja kartasta tarpeeksi hyvin.

Jos tulet Ahvenanmaalle ja haluat patikoimaan, niin ole viisaampi kuin me ja tutkaile eri reittejä vaikka klikkaamalla tästä.

OIKEIN IHANAA JA LÄMMINTÄ VIIKONLOPUN JATKOA! 

💛💛💛

RAMSHOLMEN

Tähän aikaan keväästä olemme yleensä käyneet Ramsholmenissa. Ramsholmen on luonnonsuojelualue  Maarianhaminan lähistöllä. Siellä on merkitty, helppokulkuinen polku joka on n. 1,5km pitkä.

Olin jo hiukan huolissani nähdäänkö kukkivia valkovuokkoja enää, mutta huoli osoittautui turhaksi. Valkovuokkoja ja muita kukkivia kasveja oli silmänkantamattomiin.

Näky on sanomattoman kaunis ja melkeinpä olisi tehnyt mieli heittäytyä makaamaan noiden ihanien kukkien keskelle. 

Vid den här tiden på våren har vi vanligtvis besökt Ramsholmen. Ramsholmen är ett naturreservat nära Mariehamn. Där finns en markerad, lättföljd stig som är cirka 1,5 km lång. Jag var redan lite orolig för om vi skulle få se fler blommande vitsippor, men min oro visade sig vara onödig. Det fanns vitsippor och andra blommande växter så långt ögat kunde nå. Utsikten är obeskrivligt vacker och jag kände nästan för att ligga ner bland de där underbara blommorna.

Näihin, vielä nupussa oleviin kukkiin en ole aiempina vuosina kiinnittänyt mitään huomiota ja en olisi niitä varmaan nytkään huomannut, ellen olisi pari päivää sitten törmännyt netissä kuvaan jossa karhunlaukat levittäytyivät koko kuvan alalle ja näky oli tosi upea. Muistelin kuulleeni että täällä olisi noita kyseisiä kukkia ja tuon kukan nimi ruotsiksi on ramslök, joten siitä juontanee paikan nimi Ramsholmen. Ja tässähän noita kyseisiä karhunlaukkoja on.

Yhtään auennutta kukkaa ei vielä näkynyt ja päätimmekin tulla tänne uudestaan ehkä viikon päästä katsomaan miltä nuo kukkiessaan näyttävät. 

Jag har inte ägnat någon uppmärksamhet åt dessa blommor, som fortfarande knoppas, tidigare år och jag skulle förmodligen inte ha lagt märke till dem nu heller, om jag inte hade stött på en bild på nätet för ett par dagar sedan där ramslökblommorna var utspridda över hela bildytan och synen var verkligen magnifik. Jag kom ihåg att jag hörde att det fanns de där blommorna här och namnet på den blomman på svenska är ramslök, så det är nog därifrån namnet på platsen Ramsholmen kommer. Och här är de där ramslökblommorna. Det fanns inga blommor som hade öppnat sig än och vi bestämde oss för att komma hit igen kanske om en vecka för att se hur de ser ut när de blommar.

Valkovuokkojen lisäksi Ahvenanmaan maakuntakukkia,  kevätesikkoja, oli valtavat määrät. Minne vain katsoikin niin aina oli maisema keltaisenaan näitä. 

Förutom vitsipporna fanns det enorma mängder av Ålands landskapsblommor, vårprimörerna. Vart man än tittade var landskapet alltid täckt av gult.

Tässä kohtaa luontopolku kulki ihan rannan tuntumassa. Tänään oli paljon kävelijöitä maisemia ihailemassa.  

Vid det här stället gick naturstigen alldeles intill stranden. Idag var det många vandrare som beundrade landskapet.

Ramsholmenin luontopolku on helppokulkuinen, koko perheelle sopiva polku. Se löytyy kun ajaa Maarianhaminasta Eckeröön päin. Noin 4,5km:n ajomatkan jälkeen on tien vieressä viitta vasemmalle "Ramsholmen". Sitä tietä ajetaan pari sataa metriä ja ollaan alueen parkkipaikalla.

Ramsholmenissa on muutamia penkkejä joilla voi istuskella ja vaikka syödä omia eväitä. Mitään palveluja alueella ei ole.

Varsinkin keväällä ja alkukesällä Ramsholmen on melkeinpä pakollinen käyntikohde Ahvenanmaalle matkaaville, niin hieno paikka se on.

Ramsholmens naturstig är en lättvandrad stig som passar hela familjen. Du hittar den när du kör från Mariehamn mot Eckerö. Efter cirka 4,5 km finns en skylt bredvid vägen till vänster, "Ramsholmen". Kör ett par hundra meter längs den vägen så är du vid parkeringen i området. Det finns några bänkar i Ramsholmen där du kan sitta och till och med äta din egen mat. Det finns ingen service i området. Speciellt på våren och försommaren är Ramsholmen nästan ett måste för den som reser till Åland, det är en så vacker plats.

💚💚💚