28/12/2022

Yhdeksän suosituinta




Taas on se aika vuodesta kun Instagramissa voi nähdä TOP NINE-kuvia. TOP NINE-toiminto kerää Instagram-käyttäjän  yhdeksän suosituinta kuvaa kuluneelta vuodelta ja tekee niistä kollaasin. Eli tässä kollaasissa  ovat minun Instagram-sivuni tämän vuoden yhdeksän suosituinta kuvaa.

Hiukan hämmästytti että tässä on puolet ihan viime päivinä otettuja kuvia. Toisaalta olen nyt joulun tienoilla tietoisesti ottanut kuvia enemmän ja ollut aktiivisempi Instagramissa, mikä on lisännytkin mukavasti seuraajien määrää ja tykkäyksiä., joten ei kai ole ihme jos viime päivien lumiset kuvat ovatkin olleet tykättyjä.

Ja ehkä näiden viime aikaisten kuvien suosiota selittää myös se, että olen hankkinut uuden puhelimen, jolla toivon saavani vieläkin parempia kuvia.



Kuvat 1. ja 2. olen ottanut ihan kotini läheltä kävelyreittini varrelta kun talvi oli kauneimmillaan.

Kuva 3. on maaliskuun puolivälissä ottamani kuva talon seinustalla kukkineista krookuksista, eli ensimmäisiä kevään merkkejä.

Keskirivin vasemman puoleisen kuvan otin muutama viikko sitten kun lunta ei vielä ollut. Mökki on sama kuin ylärivin ensimmäisessä kuvassa.

Seuraavat kaksi kuvaa ovat tapaninpäivän kuvia Kastelholman linnan vierestä. Aurinko sai lumen kimaltelemaan ja avoin merenlahti välkkyi sinisenä puiden kuvastuessa veteen.

Alarivin ensimmäinen kuva on otettu mökkirannassamme 13. päivä tammikuuta.

Keskimmäinen kuva otettu lokakuussa Getassa, jossa kauniina syyspäivänä kiertelimme. Lisää kuvia Getasta täällä.

Alarivin oikeanpuoleisen pikku mökin olen kuvannut toukokuun puolessa välissä matkallamme Kökariin.

Kiva että tällainenkin toiminto on olemassa, niin saa helposti selville suosituimmat kuvansa.

Jos et vielä seuraa minua Instagramissa, niin kuvani löytyvät Instagramista nimellä @kristiinakortelahti.


IHANAA PÄIVÄÄ JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

💖💖💖


23/12/2022

Perinteistä vai uutta?



Viime postauksessa mietin saammeko valkoisen joulun tänne eteläänkin. Aika lupaavalta vaikuttikin vielä muutama päivä sitten.

Parhaillaan kuitenkin täällä sataa vettä ja lumet ovat jo sulaneet. Eilen katselin miten pelloilla vihersi ja lunta näkyi vain ihan varjoisimmissa paikoissa joihin lumi oli kinostunut.

Käytiin jo aamuvarhaisella kaupassa tekemässä hankintoja ja totesin taas kerran mielessäni miten hyvä on kun voi tehdä ostoksensa silloin kun kaupoissa on vähiten tungosta ja jouluun, kuten muihinkin juhlapäiviin, voi tehdä valmistelut rauhassa omaan tahtiin. 

Nyt on kinkku uunissa, lohi graavaantumassa ja laatikot valmistettuina. Taatelikakun leivoin tänä vuonna airfryerissä ja siitä tuli ihan täydellinen. Eilen leivoin lusikkaleipiä ja pakkasessa on torttutaikina odottamassa leipomista. 

Eli tarjottavat alkavat olla tehtyinä. Pukki on jo käynyt tuomassa muutaman paketin kuusen alle. Aika perinteisin menoin meillä joulua vietetään. Ja jos jostain perinteisestä yrittääkin luopua, niin aina löytyy joku jonka mielestä juurikin se asia on se kaikkein välttämättömin. 

Ei taida haitata vaikka kaikki meneekin vanhan kaavan mukaan. Vai mitä mieltä sinä olet? Oletko tehnyt uudistuksia joulun perinteisiin ja jos niin minkälaisia?


ps. Pitääpä vielä lisätä, että pian tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen taivaalta alkoi tulla lunta ja nyt näyttää taas talviselta, jouluiselta.




NYT TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLENI 
HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

🎄🎄🎄





16/12/2022

Saammeko valkoisen joulun?



Jos ei marraskuussa tullutkaan otettua monta kuvaa, niin nämä joulukuun hienot pakkaspäivät ja auringonpaisteen kimallus lumessa saavat kyllä kuvaamisinnon heräämään.

Ahvenanmaa on kaunis kesällä, mutta kun talvella saadaan lunta, niin eipä se paljon kesästä jälkeen jää. Tämän soisi jatkuvan aina vaan.

Mutta jo viikonlopuksi on ennustettu plussaa, joten voi olla että lumet ainakin vähenevät. Nyt olen käyttänyt hyväkseni nämä ihanat talvipäivät ja kuvannut sekä Maarianhaminassa, että täällä kotikylässä Godbyssä.









Kesällä risteilyjä lähivesille tekevä vanha höyrylaiva on valmistautunut joulun tuloon kuusella koristettuna. Viime viikonloppuna siellä tarjottiin joulupuuroa joulumarkkinoiden ajan.




Aurinko ei kovin korkealle näin joulukuussa nouse, mutta lämmittää kuitenkin ihanasti kun paistamaan pääsee. Meressä on jo hienoinen jääpeite.

Usein talvella tässä itäsataman vieressä olevalla merenlahdella voi ajaa autolla. Mutta ne ajat, jolloin Ahvenanmaalta pystyi ajamaan jäätietä pitkin aina manner-Suomeen asti taitavat olla taakse jäänyttä huvia.

Tai, no huvia ja huvia, itse en koskaan olisi uskaltautunut sellaiseen seikkailuun että autolla olisin meren yli jäätä pitkin ajanut.





Tänään ei aamupäivällä aurinko paistanut kun kävelin harrastukseen, mutta iltapäivällä oli jo aurinkoista ja pakkasta seitsemisen astetta.




Valkoinen lumi korostaa upeasti talojen värejä ja nyt kun joka puolella on jouluvaloja, niin illallakin on mukava kierrellä kyläteillä. Pakkasella tiet eivät myöskään ole liukkaita mikä aina tuntuu hyvältä. Saa nähdä saammeko valkoisen joulun, vai ehtiikö lumi sulaa ennen joulua.



KAUNISTA PÄIVÄN JATKOA KAIKILLE!

💙💙💙

 

09/12/2022

Lunta ja sininen hetki



Yöllä oli taas tullut lunta ja luonto näytti niin kauniilta. Hipsin yöpaidassa ottamaan kuvan lumisesta pihasta. Lumenauraajat eivät vielä ole käyneet autotietä auraamassa, mutta taloyhtiön käytävät on jo luotu lumesta, kiitos erään aamuvirkun!




Terassille oli kertynyt melkoisen paljon lunta ja jouluvalot kimalsivat kauniisti valkoista lunta ja sinertävää päivänvaloa vasten. Kylässä heräillään juuri.

Täysikuu ei onneksi ole tällä kertaa häirinnyt minunkaan nukkumistani.




Rosmariinikin on saanut lumipeitteen ylleen ja toisen laatikon pieniä katajia ja kuusia ei edes näy lumen alta. Nämä siniset hetket, sekä aamulla että illalla ovat niitä parhaita.




Kesähuoneen ikkunat ovat kuuran peitossa.





Kuusi tuotiin sisälle viikko sitten ja onhan sen valo aina yhtä tunnelmallinen. Tämä on palvellut meitä jo yli kymmenen vuotta ja joka vuosi kun sen kuorimme kääreistään, siitä tipahtaa muutama oksanpätkä, mutta on niitä vielä ihan riittävästi. Viime jouluna laitoimme sen kesähuoneeseen, mutta nyt otimme sen olohuoneen nurkkaan, mihin se mahtuikin hyvin kun ei ole kovin leveä.





Tänään oli joogapäivä ja kun sinne aamuhämärissä tarvoin lumisia teitä pitkin, niin enkös vaan kupsahtanut nurin, mutta en onneksi loukannut itseäni. Nastakengät pitää näköjään ottaa taas esiin, niin voi turvallisemmin kävellä.

Ihailin ohi mennessäni ystäväni taloa kun se niin kauniisti erottuu tuolta lumen keskeltä.

Onko teillä jo lunta? Tai ehkä jo hukutte lumeen?


KAUNISTA VIIKONLOPPUA SINULLEKIN!

☃☃☃

03/12/2022

Vuoden tärkein talokauppa

 



Olen aina välillä esitellyt täällä blogissa Ahvenanmaalla myynnissä olevia koteja. Nyt on myynnissä ehkä vuoden tärkein kohde.

Lyyski Fastigheter myy tätä ihastuttavaa kohdetta. Talon valmistusvuosi on 2022, joten uudiskohteesta on kysymys.

Vapaasti suomennettuna kiinteistövälittäjän myyntiteksti kuuluu seuraavasti:

"Talon on valmistanut leipomo BAKA piparkakkuelementeistä ja samasta materiaalista on myös rakennuksen katto. Energiaa säästävät ikkunat on valmistettu liivatteesta. Hienot yksityiskohdat, kuten valkoisin ristikoin varustetut ikkunat koristavat tätä luksusrakennusta. Tilavassa talossa ei ole vielä väliseiniä, joten ostaja saa rakentaa huoneet omien mieltymystensä mukaisiksi. Sisäänkäynti taloon on kätevästi suoraan Kauppiaskadulta. Näyttö Lyyskin toimistolla arkisin klo 9-16."


Kuten arvata saattaa, kysymyksessä on hyväntekeväisyyskohde ja myynnistä saadut tulot menevät lyhentämättöminä kohteeseen Matbanken på Åland.
Lähtöhinta tälle kohteelle on 200€ ja tarjouksia voi jättää 19.12 asti.

Hieno ele kiinteistövälitysfirmalta. Viime vuoden vastaava tempaus tuotti 1100€. Silloin myynnissä ollut talo näytti tältä


Toivottavasti tänä vuonna päästään vähintään samaan tulokseen.

Kun nyt raha-asioista puhutaan, niin ilmoitan täten että vihdoin on tililleni tullut kaipaamani lehtitilausmaksun palautus. 



HIENOA PÄIVÄÄ KAIKILLE!
💛💛💛




01/12/2022

Laiska kuvaaja



MARRASKUU

Marraskuussa tuli kuvattua ehkä vähemmän kuin koskaan. Voi olla että johtuu siitä että aika paljon kotinurkilla olen aikaa viettänyt, eikä näitä samoja paikkoja halua aina kuvata.

Mutta toisaalta marraskuussa teimme kaksi Turun matkaakin mikä on kyllä keskimääräistä paljon enemmän. Matkat johtuivat osaltaan siitä, että aiemmin ostamistani kaksista silmälaseista toiset eivät sitten lopulta tuntuneetkaan hyviltä ja halusin ne vaihtaa, tyytyväisyystakuu kun oli vielä voimassa.



1. kuva vasemmalla ylärivissä on otettu tavanomaiselta kävelyreitiltäni. Kun tarkastelee tuttua ympäristöä uusin silmin, niin löytää useinkin jotain sellaista kuvattavaa jota ei useinkaan huomaa, kuten tässä kuvassa nuo ruusunmarjat.

2. kuva keskellä ylärivissä. Tämän kuvan nappasin laivan autokannella, matkalla Turkuun. Näin tyhjää en siellä ole koskaan nähnyt. Taisi olla kolmisenkymmentä autoa!

3. Kuva oikealla ylärivissä. Olen innokas ristisanatehtävien täyttäjä, mutta täältä Ahvenanmaalta on välillä vaikeaa löytää sopivan vaikeita suomenkielisiä lehtiä. Nyt olen ruvennut kokeilemaan ruotsinkielisten ristikkojen ratkomista. Olen siinä vielä niin aloittelija, että on valittava kaikkein helpoimmat tehtävät. Toisinaan onnistun hyvin, toisinaan huonosti.

4. Keskirivissä vasemmalla on kuva aineksista joita laitoin valmistamaani mysliin. Siitä kerroinkin jo täällä.

5. Alarivissä vasemmalla kuva uusista laseistani. Halusin näiden toisien lasien olevan jotain ihan muuta väriä kuin toiset saman aikaan hankkimani, joten valikoin sinivihreät kehykset.

6. Kuudes kuva tuli otetuksi Turun matkan kävelyreitillä. Tuo graffiti erottui niin kauniisti lumen keskeltä, että halusin ottaa siitä kuvan. 
Lunta ei meillä enää  valitettavasti ole. Vesisadetta ja lämpöasteita on tällä hetkellä, mikä onkin varsin tavallista talvea täällä päin.



OIKEIN HYVÄÄ JOULUKUUN ALKUA!

💖💖💖