30/03/2019

MAALISKUU






Maaliskuu on loppumassa. Kuukausi on ollut säätiloiltaan erittäin vaihtelevainen: lunta, räntää, vettä, aurinkoa, kaikkia niitä on saatu.

Aika kummallista , että vielä muutama kymmenen vuosi sitten kukaan ei edes odottanut että maaliskuussa olisi jo oikea kevät, vaan maaliskuu miellettiin vielä  talvikuukaudeksi.

Nykyään sen sijaan kun kevätaurinko alkaa hiukan lämmittää, niin tulee sellainen olo (ainakin minulle) että heti haluttaa ottaa ulos kaikki ulkohuonekalut ja mieluiten istuttaisi jo kesäkukatkin samantien. Onneksi niitä ei vielä taida kasvimyymälöissä olla. No narsissien luin kestävän jopa kymmenen pakkasasteen lämpötiloja, joten niitä ehkä voisi jo istuttaa. 

Hiukan kevään kukkijoita luonnossa jo näkyy, ainakin leskenlehtiä ja krookuksia, joten mukavaan suuntaan ollaan menossa.

Ja yöllä siirretään kellot taas tunnilla eteenpäin eli kesään päin.


Tällaisia mietteitä näin maaliskuun lopulla. Kollaasiin keräsin muutaman kuvan menneeltä kuulta.  Klikkaamalla TÄSTÄ voit katsella muiden bloggaajien maaliskuisia kollaaseja.


💚💚💚


29/03/2019

LÄMMINTÄ?



Eilen oli täällä Ahvenanmaalla kevään  korkein lämpötila koko Suomessa, mutta uskon että lämpimämpää silti oli monessa paikassa, sillä täällä taaskin tuo tuuli teki säästä paljon asteita viileämmän.

Täksi päiväksi on luvattu neljäätoista astetta mikä jo voisi luvata vaikka ulkogrillauslämpötilaa. Saa nähdä miten käy, kun tuulee taaskin aika navakasti. Terassin paviljonki on ainakin vielä pystyssä ja ehjänä. 

Tänä viikonloppuna meillä on tiedossa taas synttärijuhlintaa kun nuorin lapsenlapsistamme täyttää kuusi vuotta. Ei ole enää mitään vauvoja meidän lähipiirissä.



OIKEIN KEVÄISTÄ VIIKONLOPPUA SINULLE! ONKO JOTAIN ERITYISTÄ OHJELMASSA, VAIKO IHAN NORMIVIIKONLOPPUA?



💚💚💚

  

27/03/2019

LUE ENSIN KÄYTTÖOHJE!



Kevät saa aina odottamaan lämpimiä päiviä ja unelmoimaan siitä kun saa istua ulkoa leppeässä tuulenvireessä linnunlaulua kuunnellen.

Meidän terassilla tuulee aika usein ja viime vuonna hankittiinkin kaiteeseen kiinnitettävä markiisi, joka pitääkin jonkin verran tuulta. Talveksi se on heppo ottaa pois ja kohta sen saakin jo laittaa paikoilleen.

Ihan tarpeeksi korkeutta tuolla markiisilla ei ole jotta ikävä pohjoistuuli saataisiin pidettyä loitolla.

Niinpä mietittiin vaikka minkälaisia ratkaisuja tuohon pulmaan. Lasitettu terassi olisi tietysti kaikkein paras vaihtoehto, mutta koska käytössä olevat rahavarat asettavat rajoituksia, eikä mikään firmakaan ilmoittautunut sponsoriksi juttuun (en kyllä pyytänytkään), niin oli turvauduttava halvempiin keinoihin. Kävipä mielessä samanlainen kasvihuonekin TÄÄLLÄ kuin meillä on mökillä.

Kun silmiin osui mukava tarjous paviljongista, niin tuumattiin että sehän voisi ratkaista  niin tuulen kuin sateenkin aiheuttamat pulmat.

Lähdettiin paviljonkiostoksille. Myymälässä esillä ollut paviljonki miellytti silmää ja vaikutti hyvältä muutenkin. Kyselin vielä myyjältä paviljongin tuulenkestävyydestä ja hän sanoi se olevan vankan ja kestävän tuntuinen, niin meidänkin mielestä. Omaan autoomme paviljonki ei mahtunut, joten peräkärryä tarvittiin sen kotiin saamiseksi. 



Eikä muuta kuin peräkärryä mökiltä noutamaan ja sen jälkeen mies lähti paviljonkia liikkeestä hakemaan. Malttamattomia kun kumpikin olemme, niin pitihän se heti pystyttää. Koska pystytysvaiheessa ohjeen mukaan piti olla neljä ihmistä, yksi joka kulmaan, niin piti toki malttaa sen verran että saatiin kokoon tarvittava neljän ryhmä.

Kohta paviljongin runko olikin pystytetty ja nyt sai oikean kuvan siitä miten se terassillemme sopii. Paviljongin koko on 300x300 ja hyvin se sopi tuohon kulmaan.  

Paviljongin jalat ruuvattiin terassin lattiaan kiinni ja katto-osa laitettiin paikoilleen. Sen jälkeen laitettiin kattokangas ja melkein valmiilta jo näytti.

Paviljonkiin kuuluu sivuseinät ja vielä hyttysverkotkin. Seinäverhoja sovitettiin paikoilleen, mutta niitä emme vielä jättäneet ulos vaan laskostimme ne ja laitoimme talteen lämpimämpiä kelejä odottamaan.



Seuraavan aamun paviljonkisää näytti tältä! Miten masentavaa. Juuri kun kevät oli tullut, niin se hävisikin jonnekin. No hyvin näyttää tuo katto räntääkin pitävän. 



Onneksi kevätsää on vaihteleva ja tänään oli loistava aurinkoinen päivä, mutta kovin kylmä. Verhot saavat vielä tovin odottaa paikoilleen asettamista. Perjantaiksi on kuitenkin luvattu lämpimämpää, joten kuka tietää vaikka silloin tässä jo istuskeltaisiin.


Ai niin. Tällainen pikku seikka paljastui kun avattiin pystysohjepaperi
"Jos tuulee yli 6m/s, niin paviljonki on purettava"

Onkohan meillä koskaan niin tuuletonta että tuota paviljonkia voi pitää pystyssä????



 💙💙💙

25/03/2019

Kinder-kakku




OLETKO KUULLUT KINDER-KAKUSTA?
En ainakaan minä ollut kuullut aikaisemmin, mutta netissä törmäsin sellaisen reseptiin kun etsin ohjetta täytekakkuun. Meille oli tulossa syntymäpäivävieraita ja kakkua oli tarkoitus tarjota jälkiruoaksi.

En ole mikään kakuntekijä ja täytekakkua olen valmistanut vain muutaman kerran. 



En tiedä miksi innostuin juuri tuosta Kinder-kakusta.  Mielikuva siitä miten hyvältä kahvin kanssa maistuisi tuo suussasulava suklaaherkku ja kun vielä makeanhimo oli vaivannut jo pidemmän aikaa, niin päätin tätä kakkua kokeilla.  Alkuperäisessä reseptissä kakkupohja oli tehty Domino-kekseistä ja voista, mutta ajattelin että saisin kakun pysymään paremmin koossa jos ostan valmiita kakkupohjalevyjä. 

Kakun kuorrutuksen tein ihan yksinkertaisesti kermavaahdosta. Lisäksi jätin sokerin pois molemmista täytteistä, koska suklaa antoi niille jo ihan tarpeeksi makeutta.



Kakusta tuli aika suuri. Ohjeessa sanottiin kakusta saatavan 20 palaa. Koska minä laitoin siihen nuo kakkutaikinalevyt, niin minun kakustani tuli vielä muhkeampi. Meitä oli yhdeksän henkeä kahvipöydässä ja kakusta jäi vielä vajaa puolet. Se oli niin täyttävää ettei yhtä palaa enempää jaksanut kukaan syödä.

Itse kakun valmistaminen ei kovin paljon aikaa vie, mutta täytteiden tekeytyminen vie monta tuntia. Minä tein ensimmäisen täytteen jo edellisenä päivänä ja se sai olla jääkaapissa yön yli. 



Näin minä tein:


KINDER-KAKKU

POHJA: valmis kakkupohja (kolme levyä)

VALKOSUKLAATÄYTE:                 MAITOSUKLAATÄYTE:
3 liivatelehteä                            3 liivatelehteä
200g valkosuklaata                    200g maitosuklaata
3dl vispikermaa                         3dl vispikermaa
1rkl sitruunamehua                    1rkl kahvia

KORISTELU: kermavaahtoa, 2 kpl Kinder-munia, pieniä suklaapatukoita, pieniä suklaamunia tai -palloja

VALMISTUS: -Kostuta yksi kakkupohjalevy sitruunamehu/vesi-seoksella ja laita levy tarjoilulautaselle.
- Upota valkosuklaatäytteen liivatteet kylmään veteen likoamaan
- Sulata valkosuklaa vesihauteessa
- Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi
- Lisää huoneenlämpöinen suklaasula kermavaahtoon samalla vatkaten
- Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi
- Puristele liivatteista vesi ja liuota liivatteet mehuun ja kaada seos ohuena     
  nauhana täytteeseen
- Sekoita tasaiseksi
- Levitä täyte kakkupohjalevyn päälle ja hyydytä vähintään 2 tuntia, mieluiten 
  6 tuntia

Kun valkosuklaatäyte on valmiiksi hyytynyt, tee maitosuklaatäyte.

- Upota liivatteet likoamaan kylmään veteen.
- Sulata suklaa vesihauteessa
- Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi
- Lisää huoneenlämpöinen suklaasula kermavaahtoon samalla vatkaten.
- Kuumenna kahvi kiehuvaksi
- Purista liivatteista vesi ja liuota ne kahviin ja kaada seos ohuena nauhana 
  täytteeseen. Sekoita tasaiseksi.
-Laita nyt uusi kostutettu kakkupohjalevy valmiiksi hyytyneen valkosuklaa-
 täytteen päälle ja levitä maitosuklaatäyte sen päälle
- Hyydytä vähintään 4 tuntia.

Kun maitosuklaatäyte on hyytynyt, laita sen päälle viimeinen kostutettu 
kakkupohjalevy ja koristele kakku kermavaahdolla ja suklaamakeisilla.

                                                                 



Jos olet makean ystävä ja rakastat suklaata niin tämä voi olla sinulle mieleinen kakku. Ohje vaikuttaa pitkältä, mutta kakku on erittäin helppotekoinen, joskin vaatii aikaa kun hyydyttämisiin menee tunteja.



OIKEIN IHANAA MAALISKUUN VIIMEISTÄ VIIKKOA! 


💚💚💚

23/03/2019

24 KYSYMYSTÄ ELÄMÄSTÄ

Annukka, joka kirjoittaa  KOTONASI.-blogia lähetti minulle haasteen jossa vastataan 24 kysymykseen elämästä. Kuulostaa aika dramaattiselta ja vaikealtakin, varsinkin kun on ensin lukenut Annukan hienot vastaukset samoihin kysymyksiin. Mutta yritän tehdä parhaani. Kuvat ovat ihan mielivaltaisesti valitut eivätkä liity kysymyksiin.




Tässä tulevat kysymykset ja minun vastaukseni niihin:

MITÄ RAKASTAT? Rakastan monia asioita, kuten kaunista luontoa, linnunlaulua, rumia ränsistyneitä rakennuksia.... Rakastaa on ehkä hiukan liian voimakas sana tässä yhteydessä, mutta tykkään niistä kuitenkin ihan täysillä.

MISSÄ OLET TOSI HYVÄ? Voi mahdoton mikä kysymys! Tosi hyvä en taida olla oikein missään. Tai tosi hyvä olen kyllä pitämään kiinni ajoituksista. Olen aina ajoissa joka paikassa, mieluimmin muutamaa minuuttia ennen kuin vähänkään myöhässä. Tosi hyvä olen myös pitämään tavarat järjestyksessä. Meille ei kerry "kasoja" mihinkään vaan kaikelle on oma paikkansa. Toinen juttu on sitten se että inhoan imuroimista joten pölypalloja kyllä kertyy tiettyihin paikkoihin.

MIKÄ TAI KUKA SAA SYDÄMEN LYÖMÄÄN NOPEAMMIN? Se saa sykkeen nousemaan kun liikenne ei suju jouheasti sen ansiosta että jonon ensimmäisenä köröttelee joku täti tai setä reilusti alinopeutta ja hänen perässään ajava ei uskalla lähteä ohi, vaikka paikkoja olisi. Toinen sydämen lyöntiä nopeuttava seikka voisi olla se kun edessä on meno johonkin sellaiseen tilaisuuteen, josta ei ollenkaan tiedä millainen siitä muodostuu.
  



MIKÄ TAI KUKA SAA SINUSTA PARHAAT PUOLET ESIIN? Parhaat puoleni tulevat varmimmin esiin kun ympärilläni on ihmisiä joiden seurassa tunnen oloni kotoisaksi. Ja jos vielä jutellaan asioista joista minullakin on jokin mielipide, niin silloin en ärsyynny helposti ja jaksan kuunnella muidenkin mielipiteitä. Eli vastaukseni voisi kiteyttää: mukava seura.

MITÄ HALUAISIT OPPIA? Ainakin haluaisin oppia lisää tietokoneen käyttöä. Olen niin osaamaton, että joudun tekemään aina kaiken vaikeimman ja pidemmän kaavan mukaan ennenkuin pääsen edes jonkinlaiseen lopputulokseen. Koska keskikoulun jälkeen menin suoraan töihin, niin minua ajoittain houkuttelee ajatus vaikka ylioppilastutkinnon suorittamisesta. Periaatteessa siitä ei tässä iässä olisi muuta hyötyä kuin yleissivistyksen lisääminen, mutta kiinnostavalta ajatus tuntuisi. Harmi ettei täällä ole mitään iltalukiota jossa voisi opiskella.

MISTÄ HALUAISIT TIETÄÄ LISÄÄ? En osaa sanoa. No ainakaan ei olisi haittaa jos historiasta tietäisi enemmän. Kouluaikoina se ei kiinnostanut pätkääkään.

ONKO SILLÄ VÄLIÄ VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ? Voi olla ettei ole kun tähänkin asti olen jollain tavalla näillä tiedoilla pärjännyt.




MITKÄ UNELMASI OLET SAAVUTTANUT? Unelmani ovat olleet aika maltillisia ja sellaisia joita useimmilla meistä on. Olen saanut olla mukana työelämässä ilman työttömyysjaksoja, olen saanut perheen ja oman kodin. Olen saanut avarrettua ajatuksiani sillä, että olemme muuttaneet synnyinpaikaltamme ihan toisenlaiseen paikkaan ja huomanneet että muuallakin on elämää. Se ei tosin ollut unelmani, mutta näin jälkeenpäin ajatellen aika terveellinen kokemus. Olen myös päässyt matkustamaan aika paljon.

MISSÄ TILANTEESSA/MILLAINEN OLIT VUOSI SITTEN? ENTÄ VIISI VUOTTA SITTEN? Vuosi sitten olin muuten aika samanlaisessa tilanteessa kuin nyt, mutta silloin emme vielä molempien tyttärien perheiden kanssa asuneet näin lähekkäin. Viisi vuotta sitten olin vielä mukana työelämässä ja asuimmekin eri paikassa kuin nyt.

MIKÄ ON SINULLE TOSI TÄRKEÄÄ?  Itsekkäästi ajatellen tietysti se että minä ja läheiseni saamme olla terveitä, eikä mahdottomia vastoinkäymisiä kohdallemme sattuisi, vaan jokainen meistä löytäisi paikkansa elämässä. Tärkeää minulle on myös rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja se että ihmiset oppisivat sietämään erilaisuutta.

MITÄ TEKISIT JOS ET VOISI EPÄONNISTUA? Nyt ei tule mieleen mitään.




KENEN MIELESTÄ OLET KAUNIS? Tämän kysymyksen olisi voinut jättää pois. Tuli mieleen ihan teinien instagram-kuvat joihin aina kommentoidaan että kaunis <3!  Onkohan minua koskaan kauniiksi sanottu, korkeintaan söpöksi. Ehkä parhaiten muistissani on se kun jompi kumpi tyttäristäni sanoi lapsena minusta että "äiti on niin raikas ja viihtyisä".

KUKA RAKASTAA SINUA?  Toivottavasti he joita minäkin rakastan.

MITEN MUUTTAISIT MAAILMAA JOS KAIKKI OLISI MAHDOLLISTA? Lopettaisin totta kai kaikki sodat. Ilmastonmuutosta ei olisi ja kaikilla ihmisillä olisi hyvät elinolot.

MIKSI SINUT KANNATTAA TUNTEA? Ainakin siksi että jos joku uskoutuu minulle, niin en petä tuon ihmisen luottamusta. 

MILLOIN VIIMEKSI TEIT JOTAIN UUTTA? Viime syksynä aloitin uuden harrastuksen, joogan. Minulla oli epäilyjä sen suhteen tykkäisinkö siitä, mutta onneksi ne olivat turhia. Kertaakaan ei ole vielä tuntunut ettei haluttaisi lähteä joogatunnille.



KOHTELETKO MUITA KUTEN TOIVOISIT ITSEÄSI KOHDELTAVAN? Kyllä.


ONKO JOTAIN MISTÄ SINUN KANNATTAISI PÄÄSTÄÄ IRTI? Kyllä on. Kannattaisi lopettaa turha murehtiminen, sillä siihen syyllistyn koko ajan. Jos en murehdi tulevia, niin sitten ainakin menneitä!

MIKÄ YKSI ASIA SINUN KANNATTAISI MUUTTAA HETI JOTTA VOISIT PAREMMIN? Kyllä se on tuo edellisessä kysymyksessä mainittu murehtiminen.





KETÄ VARTEN PUKEUDUT? En kai ketään. Vaatteet ja muoti eivät kiinnosta juurikaan. Voisi ehkä kiinnostaa enemmän jos vartalo ei olisi kuin kahdesta eri vartalosta yhteen koottu ja sopivien vaatteiden löytäminen on tosi vaikeaa. Shoppaileminen ei todellakaan kuulu mielipuuhiini eikä niin ollen "pukeutuminenkaan". Kun poistun kotoa niin vedän päälleni jommat kummat kaksista omistamistani farkuista, yläosaan yksi niistä iänikuisista raidallisista tunikoista. Yhtään leninkiä tai hametta en omista ja korkkareilla en ole tainnut koskaan edes yrittää kävellä.

MILLAISEKSI VAATTEESI SAAVAT SINUT TUNTEMAAN ITSESI? Yleensä lyhyeksi pullukaksi, joskus harvoin ihan siedettäväksi.

VIEKÖ TÄMÄ UNELMIASI KOHTI? Ai mikä? Mitä unelmia?

MILLAISEKSI SAAT MUUT IHMISET TUNTEMAAN ITSENSÄ? Toivon että he tuntevat pitävänsä seurastani ja huomaamme jakavamme samanlaista ajatusmaailmaa.

OLETKO OMAN ELÄMÄSI OHJAKSISSA VAI TAPAHTUVATKO ASIAT SINULLE? Sekä että. Uskon että ihmisellä on suuri valta siihen millainen hänen elämästään tulee, mutta myös sattuma ja muut ihmiset vaikuttavat siihen suuresti. Kun näinkin vanhaksi on elänyt, niin on tullut huomaamaan että aina ei pysty vaikuttamaan siihen miten elämä menee. Onneksi ei tiedä etukäteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan.



Tällaisia totuuksia sisältyy minuun. Jos haluat niin ota kiinni haasteesta. Tulen varmasti lukemaan.

Nyt haaveilen kevään kukkaloistosta ja siitä että pääsen istuttamaan kaikenlaista kivaa ja kaunista kasvihuoneeseen.


VIIKON PÄÄSTÄ SIIRRYTÄÄNKIN JO KESÄAIKAAN.

MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

💚💛💙

21/03/2019

KAUNIS KOTI



Mikä asunto!
Sisälläni asuva sisustaja klikkaili taas paikallisten kiinteistöfirmojen sivuja ja kuten aina, niin houkuttelevia koteja löytyy. Yksi mielenkiintoisimmista on tämä Södragatanilla myynnissä oleva puutalohuoneisto.




Asunnon kunto näyttää olevan hieno joten sinne voisi muuttaa ilman että tarvitsee tehdä mitään remontteja. 




Kauniista ikkunoista tulvii valoa tilavaan olohuoneeseen. 



Talon sijainti on hyvä, lähellä Maarianhaminan ydinkeskustaa eikä satamakaan kaukana ole.  






Ja tuo takka! 



Tiesitkö muuten että vastoin yleistä käsitystä voi Ahvenanmaalta tällaisenkin asunnon ostaa kuka tahansa. Rantatonttien kanssa asia on sitten toinen.

Asunnon kuvat ja myynti-ilmoitus TÄÄLTÄ.

Itse en uudesta asunnosta haaveile, mutta sitäkin enemmän mietin terassin tulevia istutuksia. Enkä unohda sitäkään, että kohta aloitetaan mökkikausi. Siellä sitä tekemistä riittääkin.



IHANAA PÄIVÄÄ!
💙💙💙

19/03/2019

KEVÄÄN MERKKEJÄ




Tiistaisin on PIENI LINTU-blogissa makrotex-haaste ja usein olen siihen osallistunutkin. Tämän viikon aiheena on KEVÄÄN MERKKEJÄ.

Viime päivien säät ovat olleet tosi vaihtelevia. Yhtenä päivänä paistaa aurinko keväisesti ja seuraavana on taas lumi maassa.

Eilen tein pitkän kävelyretken, minkä valitettavasti tunsin sitten myöhemin illalla särkynä lonkassani. Jätin iltajumpankin tekemättä koska pelkäsin rasittaneeni jalkaani liikaa kävelemällä pitkän lenkin.

Mutta en kuitenkaan voi sanoa katuneeni kävelyä, sillä niin ihanaa oli kulkea metsän reunassa hiekkatietä pitkin hengittäen raikasta, tuoksuvaa kevätilmaa. Lintujen laulua kuunnellessa ja pajunkissoja katsellessa nautin täysin siemauksin.

Tien alkupäässä on yleensä kaksi ihanaa, pitkäkarvaista ponia laiduntamassa. Nyt näkyi vain toinen ja yritin katseellani tavoittaa toistakin, mutta sitä ei näkynyt. Hetken aikaa kuljettuani näin tuon ponin tiellä ja sen vierellä oli nuori mies ja alakouluikäinen tyttö. Heidän tarkoituksenaan oli että tyttö ratsastaisi ponilla. Isä piti suitsista kiinni, mutta poni vikuroi eikä näyttänyt ollenkaan olevan yhteistyöhaluinen.

Sivuutin heidät ja totesin ettei taida ratsastus nyt onnistua johon isä naurahtaen sanoi ettei tunnu poni nyt haluavan samaa kuin he.

Jatkoin kävelyä ja nautin. Väistelin vesilammikoita ja pian kuulin veden kohinaa. Pienen matkan päässä oli puro, jossa vesi virtasi valtoimenaan mäenrinnettä alas. Näky oli niin keväinen ja kaunis että kaivoin puhelimen taskusta ja otin kuvan tuosta keväisestä näystä.

Ennen lähtöäni kävelylle olin päättänyt että teen tunnin mittaisen lenkin. Laitoin kännykän kellon hälyttämään puolen tunnin kuluttua. Puolessa tunnissa ehdinkin kävellä melkoisen matkan ja tulin tienhaaraan jossa luki "Penny Lane". Aika uskomatonta! Uskotko että tuon nimen nähtyäni päässäni alkoi soida Beatlesien samanniminen kappale. Samassa soi puhelimen hälytys merkiksi siitä että puoli tuntia oli kulunut ja niin käännyin takaisin päin.

Kun tulin taas tuon samaisen puron kohdalle niin siinä seisoivat aiemmin tapaamani kolmikko; isä pitäen ponia suitsista kiinni ja tyttö istuen ponin selässä. Hekin olivat pysähtyneet ihailemaan kaunista keväistä näkymää.

Jatkoin matkaani kotiin päin ja poni ratsastajineen ja taluttajineen jatkoivat päinvastaiseen suuntaan. Onnellisilta näyttivät kaikki, niin minäkin.



Tällaisia kevään merkkejä tällä kertaa. Joko teillä päin on kevättä ilmassa?


💛💙💚

17/03/2019

VINKKI AHVENANMAALLE MATKAAVALLE




Kevät on ihanaa aikaa ja vielä ihanammaksi sen tekee se kun pääsee katselemaan ympärilleen muiden puutarhoihin, maatiloihin, ravintoloihin ja kahviloihin.

Ahvenanmaalla järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa ÅLAND GRÖNSKAR - AHVENANMAA VIHANNOI - tapahtuma.  Tapahtuma on keväinen vastine syksyisin järjestettävälle Skördefestille.




Pelkästään keväinen Ahvenanmaa on käymisen arvoinen. Kimaltava meri, kukkivat omenapuut, valko-ja sinivuokkokukinnat ja koko heräävä luonto ovat niin kaunista katseltavaa ettei muuta välttämättä kaipaakaan.

ÅLAND GRÖNSKAR-tapahtuma tarjoaa kuitenkin paljon, paljon muutakin kuin vain silmänruokaa.  

Viime vuotisessa tapahtumassa oli parikymmentä vierailukohdetta ja tänä vuonna päästään varmaankin ainakin samaan lukumäärään joten varmasti löytyy jokaiselle jotain.



Nälkä ei pääse yllättämään sillä tarjolla on leipää, lihaa, maitotuotteita, limonadia, olutta ym. ja kaikki ovat paikallistuotteita.Unohtaa ei sovi myöskään hunajaa, tyrnimehua ja omenamehua joka valmistetaan paikallisista omenoista. Ahvenanmaahan tuottaa n. kaksikolmasosaa Suomen omenoista. Tiloilta voi myös ostaa tuotteita kotiin vietäväksi.

Useita kahviloita ja ravintoloita on mukana joten herkkuja löytyy joka makuun. 



Ahvenanmaalla kasvatetaan paljon lampaita ja lampaantaljoja on myynnissä useammassakin paikassa.




Tapahtumaan osallistuvat kohteet on merkitty viirein ja kyltein.

Jos et ole vielä käynyt Ahvenanmaalla katsomassa miltä kevät täällä näyttää, niin tervetuloa 25.-26. toukokuuta. 

Jos eivät tapahtumat kiinnosta, niin muutakin tekemistä löytyy jo aikaisin keväällä. Lukija kommentoi facebookin puolella että patikointi on mukava harrastus ja eri patikointireiteistä voit lukea TÄÄLTÄ.


NYT LAIVALIPPUJA JA MAJOITUSTA VARAAMAAN!

Mukavia majoituspaikkoja:

* KVARNBO GÄSTHEM
STALLDALEN
BROBACKA GÄSTHEM


💚💚💚


15/03/2019

PAREMPAA OLOA







Mitä miettinee tuo suloinen pupu? Ehkä sitä voisko viikonlopun herkuttelun jo aloittaa. 

Minun osaltani tämä päivä alkoi aamujumpalla. Keskiviikkona fysioterapeuttikäynnillä tehtiin pieniä muutoksia jumppaohjelmaani. Kaksi viikkoa sitten kun olin ensimmäistä kertaa fysiolla sain ohjeet kotona suoritettavaan jumppaohjelmaan ja olen sitä tehnyt joka toinen päivä niinkuin ohje oli.

Noissa liikkeissä oli pari sellaista joissa tuntuu viiltävä kipu lonkassa kun niitä teen ja niinpä fyssari kehoitti pitämään niiden liikkeiden osalta taukoa toistaiseksi ja antoi yhden uuden liikkeen tilalle.

Särky jalassa ei ollut kuitenkaan vähentynyt nimeksikään näiden parin viikon aikana.

Nyt teen liikkeet aamuin illoin. Tehokkailta tuntuvat. Viime yö meni melkeinpä kivuitta mikä tuntuukin aivan ihanalta. Taitaa pikkuhiljaa löytyä keino jolla kipu saadaan pois ilman lääkkeitä. Fysioterapeutti laittoi kokeeksi myös teipit lonkasta polveen. Niiden tehosta en osaa sanoa mitään kun samanaikaisesti teen tuota jumppaa, mutta ei kai niistä haittaakaan ole.

Tyynyn pitämistä jalkojen välissä hän myöskin kehoitti kokeilemaan ettei vartalon kierto tulisi niin suureksi, mutta se ei onnistu kuin siihen asti kun ensimmäisen kerran pitää kääntää kylkeä. Siinä vaiheessa tyyny kiepsahtaa lattialle ja minä herään. 

Kolmen viikon päästä on taas uusi käynti fysiolla. Saa nähdä miten paljon tuloksia siihen mennessä saadaan.

Nyt hiukan kotihommia ja sitten vaikka pikkuisen herkuttelua.



LEPPOISAA VIIKONLOPPUA!

💛💛💛

12/03/2019

TUNGOSTA SATAMASSA JA LINNUNLAULUA



Edellisessä postauksessani lupasin seuraavaksi näyttää satamaa ja lintuja. Satamaa ei kuitenkaan näy näissä kuvissa, mutta saapuvia ja lähteviä laivoja sitäkin enemmän.

Menimme noutamaan lapsenlastamme laivalta ja ennenkuin laiva tuli satamaan ajoimme näköalapaikalle sataman lähistölle katsomaan kun laivat saapuvat. Emme olleet ainoita paikalla ja melkein aina laivojen saapumisen aikaan paikalla on muutama auto joissa joku istuu  katselemassa laivojen tuloa. Kävelijöitä oli paljon STRANDPROMENADILLA , joka on sataman lähellä rantaviivassa kulkeva polku. Se on pituudeltaan pari kilometriä ja sitä on helppo kulkea. Vaikeakulkuisimmat paikat on päällystetty laudoituksella ja jyrkimmät paikat pääsee rappuja pitkin. Polun varrella on muutama penkki ja pöytä, joten maiseman ihailun lisäksi voi vaikka ottaa esille eväskorin ja pitää tauon.

Kuvassa näkyvät Viking Linen Amorella edessä ja Grace heti perässä. Toinen on tulossa Turusta ja toinen Tukholmasta.
Näky on upea kun ne lähestyvät ja meri kimaltaa auringossa.





Samaan aikaan kun katselemme saapuvia kahta laivaa, tulee sataman suunnasta näkyviin Siljan Baltic Princess. Aina jaksaa ihmetellä noiden laivojen suurta kokoa. 




Heti perään tulee toinen Siljan laiva. Jonkin matkan päässä niiden tiet eroavat toisen lähtiessä itään ja toisen länteen. 



Nyt alkaakin olla ahdasta kun kaikki neljä ovat yhtäaikaa samassa paikassa. Joskus sattuu että ovat ihan satamassakin samanaikaisesti, mutta nyt ovat pikkuisen väljemmillä vesillä kohdatessaan. 



Monta ihmistä ei poistunut laivasta jäädäkseen Maarianhaminaan, vaan suurin osa matkustajista vaihtoi toiseen laivaan joka vei siihen satamaan josta aamulla oli lähdetty eli olivat piknik-risteilijöitä.





Ennen kuin ajoimme satamaan ehdimme poiketa LILLA HOLMENILLA joka on kesäisin mukava käyntikohde. Siellä voi seurata lintujen ja kanien elämää. Siellä on myös uimaranta, jossa näin talvella on avanto talviuimareita varten. 

Poikkesimme lintutalon papukaijoja ja kanarialintuja katsomaan. Lintutalo on auki joka päivä ympäri vuoden. Korviavihloja viserrys kuului korviimme kun avasimme lintutalon oven ja osasipa yksi papukaija viheltääkin. Lintujen lisäksi siellä näkyi pari kilpikonnaa. Riikinkukot olivat sisällä omassa mökissään joten niitä ei nähty.




Puput olivat ulkona vaikka niillä oli lämpimät kopitkin häkkiensä suojissa. Hyvin näyttivät tuoreet vihannekset maistuvan.



Paitsi kaatuneita puita riepotteli alkuvuoden myrsky mm. veneitä ja yksi purjevene täälläkin oli kiepsahtanut alas telineiltään.

Kylmä oli tuuli nytkin vaikkei myrskylukemissa ollutkaan.

Vielä saadaan kevättä odottaa. Lumipyryjä on luvattu useampanakin päivänä tällä viikolla. 




MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

💙💙💙