Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lilla Holmen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lilla Holmen. Näytä kaikki tekstit

12/10/2025

Uusia näkymiä ja keksintöjä




Eilen oli hieno aurinkoinen, mutta mahdottoman puuskatuulinen päivä. Lähdimme Maarianhaminaan hiukan kävelemään ja kuvailemaan. Päädyimme Maarianhaminan keskustassa, Itäsataman lähellä olevalle Lilla Holmenille.

Saarelle johtaa hieno uusi silta johon kuljetaan kivan portin kautta. Tätä uutta siltaa emme olleet aiemmin nähneet. Se oli kyllä hieno ja niin jykevä että kestää vaikka norsun painon. Norsuja täällä ei kuitenkaan paljoa kuljeskele, mutta muita eläimiä kyllä. Ainakin ennen. Mutta korona, vai oliko lintuinfluenssaepidemia aiheutti sen että saarella aiemmin vapaana kulkeneet riikinkukot ovat nyt poissa. Emme poikenneet katsomaan onko lintutalossa vielä lintuja, mutta kovin hiljaiselta kaikki vaikutti.




Eväsretkeilijöitä ei näin syksyn tullen näkynyt, mutta kesäisin saari on suosittu koko perheen paikka, onhan täällä uimaranta leikkipaikkoineen ja kaunista luontoa. Nytkin tuli vastaan koiran ulkoiluttajia ja muita kävelijöitä. Saarelle ei autolla saa ajakaan, joten turvallista siellä on pienempienkin juoksennella.








Ihailin tätä kaunista paviljonkia, joka itse asiassa on ihan uusi. Se on rakennettu ihan samanlaiseksi kuin paikalla aiemmin ollut paviljonki. Jos ei tietäisi että tämä on uusi, niin luulisi että se on sama mikä ennenkin. Kurkistin sinne sisään ja siellä olivat tuolit ja pöydät pinossa. Kesällä siinä toimi kesäkahvila.












Jäätelökioski on jätetty paikoilleen talveksi. Huomio kiinnittyi tietysti ensimmäiseksi suomenkielisiin teksteihin. Niitä ei täällä juurikaan näe. Ihme että ovat saaneet olla paikoillaan. Minetti-merkkisestä jäätelöstä en ole ennen kuullutkaan. 

Piti ihan googlailla tuota Minettiä ja googlailun tuloksena luin että tuon jäätelöfirman johtoporras oli toiminut epärehellisesti ja taisi firma ollut sittemmin tehnyt konkurssin. Tämä koju on varmaan ostettu konkurssipesästä.





Kaikenlaisia uusia, tai ainakin minulle uusia, juttuja on tänne ilmestynyt. Mm. tällaisesta lilasta laatikosta löytyy erilaisia ulkopelejä. Sen luukut olisi varmasti saanut avattua lataamalla kuvassa olevan appin, mutta en ruvennut kokeilemaan sen toimivuutta. Kiva idea kuitenkin. 




Jonkinlainen älyroskis, joka puristaa jätteet niin tiiviiksi että roskikseen mahtuu lähes kymmenkertainen määrä tavalliseen roskikseen verrattuna. Ja mikä parasta, se hälyttää kun se pitää tyhjentää. Vaikuttaa hienolta keksinnöltä, eikä sen viereltä löytynyt yhtäkään roskaa, joten taitaa innostaa ihmiset myös käyttämään sitä.




Tämä pitkä laituri johtaa suoraan mereen jossa voi uida paitsi kesällä, niin myös pulahtaa avantoon talvella.







Pois lähtiessämme ihailimme vielä sillan jykeviä puuosia. Kaiteiden päälle on viritetty rautalanka jonka tarkoitus on ilmeisesti estää lintujen istuminen ja tahraaminen kaiteilla.




Tätäkään en ollut aikaisemmin nähnyt. Lilla Holmenin viereen on rakennettu hieno lampi ja sen ympärillä on useita eri istuskelupaikkoja. 





Olipa kiva kierros Maarianhaminassa. Ihan liian harvoin tulee täällä liikuttua ja silloinkin yleensä kuljeskelen samoja paria katuja pitkin. 

Tähän kävelyyn minut innosti se että etsin kuvauskohteita seuraavaan kuukauden kuvahaasteeseen. Löysinkin kuvattavaa, mutta haasteen aiheen ja kuvat näytän vasta 1.11. Siihenkään ei ole enää kuin parisen viikkoa. Huh, miten aika rientää.

Hienoa päivää!
💛💛💛


01/11/2021

Jos kivi osaisi kertoa...

Rannalla oleva erikoinen, yksinäinen iso kivi herätti huomioni ja menin lähemmäs katsomaan sitä. Ja mikä mielenkiintoinen tarina tähän kiveen kätkeytyykään!





Olin ohimennen lukenut paikallislehdestä tästä kivestä, mutta en ajatellut asiaa sen tarkemmin. Nyt kun näin kiven läheltä ja huomasin pienen kyltin sen edessä kallioon kiinnitettynä, mielenkiintoni heräsi.


Tuossa kyltissä sanotaan suurin piirtein niin, että tämä lohkare irtosi n. 200.000 vuotta sitten kalliosta ja ajautui jäätikön mukana Hollantiin. 

Kivi on ns. rapakiveä, jota käytetään mm. rakennuskivenä, sillä sillä on monipuoliset käyttömahdollisuudet. Suomi on maailman merkittävin rapakiven tuottajamaa. Kiven punainen väri johtuu alkalimaasälvästä.

Punaista rapakiveä on käytetty täällä Ahvenanmaalla mm. Bomarsundin linnoituksen  rakennustöissä. 



Hollantilainen taiteilija Bart Eysink Smeets kiinnostui tästä kivestä. Smeets sai erään geologin avulla selville, että tämä kivi on tyypiltään "Åland rapakivi" eli se tarkoittaa, että kivi on lähtöisin Ahvenanmaalta. Alankomaissa on paljon vastaavanlaisia kivilohkareita, jotka ovat kulkeutuneet sinne pohjolasta,  ja ne erottuvat ympäristöstään punaisen värin vuoksi.

Taiteilija Smeets halusi tuoda tämän kiven takaisin alkuperämaahan ja kuljetti sen auton peräkärryllä v. 2019 takaisin Ahvenanmaalle. 

Kivi sijoitettiin Lilla Holmenin pikku saarelle Maarianhaminaan ja sen edessä on pieni kyltti jossa kerrotaan hiukan kiven historiasta.

Kiven palauttamisen yhteydessä pidettiin pieni seremonia, jossa taiteilijan lisäksi oli läsnä pieni joukko maakunnan ja kaupungin edustajia.



Bart Eysink Smeets uskoo, että seuraavana jääkautena kivi on taas takaisin Alankomaissa ja hän toivoo, että joku silloin toimittaa sen taas takaisin Ahvenanmaalle :)

Smeetsin instagram-sivuilla on muutama kuva tästä kiven kuljetuksesta. Ne löytyvät instagramista @barteysinksmeets.


AIKAMOINEN TARINA!

💜💜💜