Valoa sähköttömään huussiin ja miten toimii Blumat

Illat rupeavat hämärtymään ja meillä on mökillä ulkohuussi, jonne ei ole vedetty sähköä. Taskulamppu kädessä sinne on menty, mutta nyt sain idean joka onkin ihan toimiva. Meillä on kyllä siellä aurinkokennoilla toimiva valaisin, mutta pilvisenä päivänä se ei aina lataudu tarpeeksi valaistakseen tilan.

Kun siivosin mökin parvea, niin laatikosta löysin led-valot, jotka joskus ollaan laitettu joulun aikaan ikkunaan. Pyörittelin niitä hetken kädessäni ja mietin veisikö ne kotiin. Mutta siellä on jo tarpeeksi samanlaisia, joten sinne ei tarvita.

Niinpä virittelimme nuo jouluvalot huussiin sisälle ja sähkö saadaan saunarakennuksen seinästä. 

Nytpä onkin ihan nautinto mennä ulkohuoneeseen kun tuikkivat valot toivottavat tervetulleeksi. Hyvin riittävät valaisemaan näin pienen tilan.

Ollaan oltu koko kesä vuoroin mökillä ja vuoroin kotona. Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin voin kertoa että Blumat-kastelija on hoitanut hommat hienosti kasvihuoneessamme. Aina on tomaattien multa sopivan kosteaa; ei liian märkää, mutta ei kuivaakaan.

Ja kun ensin epäilin 45 litran vesisaavin riittävyyttä, niin oikein hyvin on vesi riittänyt siinä. Pari kertaa ollaan se näiden kahden viikon aikana täytetty, eikä se ole silloinkaan ollut läheskään tyhjä.

Joten voin lämpimästi suositella tuota kastelijaa, niin huoleton ja hyvä se on.

Esittelin tuon kastelijan edellisessä postauksessani.

💧💧💧

Jospa nyt onnistuisi

Kasvatamme mökin kasvihuoneessa tomaatteja. Koska mökillä ei olla ihan jatkuvasti, niin vaikeutena on ollut kastelu tai paremminkin kastelemattomuus.

Olemme tehneet niin, että kun lähdemme pois mökiltä, niin kastelemme runsaasti. Välillä mökillemme taas palatessamme, ovat kasvit kuivuuteen nääntymäisillään, eivätkä ne tietenkään tykkää siitäkään jos saavat ihan liikaa vettä, kuten helposti käy kun kastelee ikäänkuin "varastoon".

Rupesin tutkimaan mitä ratkaisuja olisi kastelun helpottamiseksi ja silloin vastaan tuli Blumat-kasteluautomaatti.

Kun hankimme kasvihuoneemme, sen mukana tuli kastelujärjestelmä, mutta sitä emme koskaan asentaneet kun se olisi vaatinut vesijohdon, joka olisi pitänyt pitää jatkuvasti auki jotta kastelija toimisi. Se vaikutti kuitenkin epävarmalta, sillä emme halua jättää vesijohtoa tiputtamaan vettä silloin kun emme itse mökillä ole.

Luin Blumat-kastelijasta arvosteluja ja käyttökokemuksia eri lähteistä, ja melkeinpä poikkeuksetta se oli saanut kehuja.

Siihen ei tarvita sähköä eikä vesijohtoliitäntää, joten senkin puolesta se tuntui sopivan mainiosti meille. 

Päätimme hankkia tämän järjestelmän. Sen hinta on n. 60€ ja pakkauksessa on kaikki mitä aloittamiseen tarvitaan, eli 12 kpl keraamisia antureita, 7m letkua, säiliöliitin sekä tarvittavat letkuliittimet.

Meidän tarpeisiimme nämä määrät riittivät, mutta tarvittaessa lisää voi ostaa. Järjestelmään voi lisätä tarvittavan määrän antureita ja letkua on helppo pidentää.

Pakkauksessa olevien tarvikkeiden lisäksi tarvitaan enää sopivan kokoinen astia josta Blumat ottaa kasteluveden.

Anturit näyttävät tältä. Keraaminen anturi reagoi maan kosteuteen. Kun maa on kuiva, laite alkaa kastella, kun maa on halutun kostea se lopettaa kastelun.

Maahan upotettuna anturi näyttää tällaiselta. Laitoimme yhden anturin kullekin tomaatin taimelle.

Säädimme veden tiputtelun ohjeiden mukaan. Käyttöohjeissa sanottiin, että oikea säätäminen ei aina onnistu ihan nappiin ensimmäisellä kerralla, joten nähtäväksi jää pitääkö nopeuttaa veden tippumista vai vähentää, vai saimmeko kaiken oikein heti ensimmäisellä kokeilulla.

Asensimme kastelijan eilen ja tänään kävimme tilannetta tutkimassa. Kaikki näytti olevan kunnossa ja multa tuntui sopivan kostealta tomaattien ympärillä.

Yrtit saivat myös muutaman anturin. Tuo 12 anturia joka pakkauksessa oli, riitti mainiosti meidän kasveille ja pari anturia jäi vielä ylikin.

Vesisaaviin, josta laite ottaa kasteluveden, piti tehdä reikä säiliöliitintä varten. Säiliön on hyvä olla n. 50cm korkeammalla kuin kastettavien kasvien jotta vesi kulkee hyvin letkua pitkin.

Vesisaavi jonka ostimme on 45 litraa. Nähtäväksi jää riittääkö sen koko, vai pitääkö hankkia suurempi. Kansi on myös hyvä olla ettei veteen lennä roskia, eikä muodostu levää.

Jospa nyt tämän kastelujärjestelmän myötä saataisiin kasvihuoneen kasveille suotuisat olot. Ainakaan ei tarvitse itse näppituntumalla arvioida veden tarvetta. Ja nyt kasvit saavat aina mukavan lämpöistä vettä kun se saa saavissa ja kasvihuoneen lämmössä lämmetä.

Onko sinulla kokemusta tästä kastelujärjestelmästä tai jostain muusta vastaavasta? Jos on, niin olisi kiva kuulla miten on toiminut.

MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA!

🍅🍅🍅

Eivätkö jalat ylety lattialle, no harvemmin!

Oletko koskaan ajatellut mitä hankaluuksia hiukankaan normaalia lyhyempien ihmisten jokapäiväisessä elämässä voi olla?

Et ehkä, jos et itse lukeudu näihin lyhyisiin ihmisiin. Ja nyt puhun vain heidän (kuten minun), joiden pituus on jotain 150cm:n paikkeilla. Paljon enemmän hankaluuksia on tietysti todella lyhytkasvuisten ihmisten arjessa.

Itse olen 153cm ja aika usein eteen tulee harmittavia tilanteita joissa toivoisi olevansa hiukan pidempi. Esim. kun kauppojen pakastealtaista pitää jokin tuote saada otettua, niin ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun se tuote jonka aion ostaa, on ihan perimmäisenä altaassa, eikä sinne asti käsi yllä. Silloin pitää melkeinpä mennä vatsalleen altaan päälle jotta ylettyy tuotteen ottamaan.

Joskus (ei suinkaan aina) lähettyvillä on sellainen pyörillä liikkuva jakkara, jonka päällä seisten saattaa yltää ottamaan sen taaimmaisen tuotteen.

Aika usein olen pyytänyt jotain paikalla ollutta, minua pidempää asiakasta, auttamaan ja aina olenkin apua saanut.

Keittiön kaapeista ei myöskään pysty ilman kiipeilyä ottamaan mitään, paitsi alahyllyltä. Monenlaista apuvälinettä olenkin käyttänyt: jos on kyseessä jokin pahvipakkaus, joka on hyllyllä johon en yletä, niin leipäveitsen kärjen voi iskeä pahvipakkaukseen ja veitsen avulla vetää sitten pakkauksen alas hyllyltä. Vaatekaapista voi tavaraa vetää alas esim. vaatepuun avulla. Jos taas pitää laittaa jokin laatikko hyllylle, niin heittämällä sen saa aika hyvin hyllylle ja sitten jonkin pitkän esineen avulla voi työntää sen lopulliselle paikalleen.

Tietysti meillä on keittiöjakkara aina lähettyvillä ja sitä käytän sitten jos eivät edellämainitut konstit riitä.

Ylläolevassa kuvassa meillä on kesähuoneen pöydän alla pieni jakkara. Vaikka lyhyt olenkin, niin pöydän alla en sentään mahdu istumaan.

Jakkara on siellä sitä varten että saan jalkani sen päälle kun istun pöydän ääressä.

Meillä ei nimittäin ole huushollissa yhtään tuolia jonka päällä istuessa saisin jalkani kunnolla ylettymään lattialle. Siis niin että koko jalkaterä, kantapäät mukaan lukien, olisivat kiinni lattiassa.

Kun jonkin aikaa on istunut pituuteeni nähden liian korkealla tuolilla, niin tuolin reuna alkaa ikävästi painaa polvitaipeen yläpuolelta ja on pakko nousta jaloittelemaan. Olen yrittänyt pyöritellä nilkkoja ja tehdä muitakin jalkojen oloa mukavammaksi tekeviä liikkeitä, mutta aina on vaan mielessä se, että saisipa nostettua jalat ylös.

Missä ikinä istahdankaan pöydän ääreen, niin melkeinpä ensimmäinen asia minkä tarkastan on se, että olisiko pöydän alla jonkinlainen "jalkapuu", johon voisi jalat nostaa. Terassipöydällämme sellainen on ja sinne onkin hyvä välillä jalat nostaa.

Monenlaisia konsteja on vuosien varrella tullut kokeiltua. Kirjoituspöydän tuolissa on sellaiset jalat, että niiden päällä voi välillä lepuuttaa jalkojaan.

Toinen apuväline on lapsille pesualtaan eteen käytettäväksi tarkoitettu koroke, joka on mainio myös aikuisten jaloille. Se on juuri sopivan korkuinen ja siinä pidänkin jalkojani silloin kun ne eivät ole em. paikassa työtuolin jalkojen päällä.

Koska kesähuoneemme pöydän alla ei mitään "jalkatelineitä" ole, niin kiltti mieheni nikkaroi minulle pienen jakkaran pöydän alle laitettavaksi.

Kaikki tarveaineet löytyivät kotoa ja mustaa maaliakin oli vielä jäljellä.

Eipä enää paina tuolin reuna reittä! Sitäpaitsi jos alkaa tuntua siltä että jaloille on saatava välillä toinen asento, niin onhan noissa tuoleissakin tuollaiset poikkipuut joiden päälle jalat voi hetkeksi laittaa. Vaan paljon mukavampi on tämä jakkara!

Hätä keinot keksii sanotaan, mutta mitään keinoa ei keksinyt sukulaistyttöni, joka ei voinut ostaa mieleistään autoa. Vaikka hän siirsi penkin niin eteen kuin mahdollista, niin eivät jalat ylettyneet polkimille! Niin jäi auto ostamatta.

Onneksi mulle ei ole koskaan sentään noin käynyt. Jos olisikin, niin J varmaan olisi pystynyt siihenkin pulmaan rakentamaan jonkin apuvälineen: joko lisää paksuutta kengänpohjiin, taikka sitten auton polkimiin jonkinlaiset tyynyt!

IHANAA VIIKONLOPPUA!

💙💙💙