maanantai 30. joulukuuta 2019

VUODEN VIIMEINEN TUUNAUS



Tänään toteutettu vuoden viimeinen tuunaus (ehkä). Kuten jo aikaisemmin jossain postauksessa olen todennut niin meillä oli kodissamme alunperin kaikki seinät valkoisia. Valkoinen on tietysti helppo väri siinä suhteessa että siihen on helppo yhdistää muita värejä, mutta mielestämme se oli hiukan kalsea.

Ollaan jo aikaisemmin hiukan tapetoitu ja maalattu seiniä. Periaatteena on että minä suunnittelen ja J toteuttaa eli hyvin toimii ja tulosta syntyy. 



Nyt muutoksen kohteena oli pieni työpisteeni vierashuoneessa. Työpöydän takana oleva seinä oli valkoinen. Siisti, mutta niin ikävä. Jotain muutosta piti saada. Meillä oli jäljellä mökin tapetoinnista jäänyttä tapettia ja mielestäni se olisi sopivan eläväistä tähän paikkaan.




Ei muuta kuin siirtelemään työpöytää ja hyllyjä seinältä. Eikä kestänyt kauan kun seinä näytti ihan toisenlaiselta. Tapettia ei laitettu kattoon asti vaan työpisteen vieressä olevan kaapin yläreunaan saakka. Yläreunaan voisi vielä laittaa jonkinlaisen listan, mutta päätettiin katsoa nyt sitä ilman listaa muutama päivä ja jos siltä tuntuu, niin lisätään sitten lista tuonne tapetin yläpäähän.  





Nurkkaus näyttää nyt paljon pirteämmältä ja siinä on enemmän meidän tyyliä. Mietinnässä on jo pidemmän aikaa ollut myös tämän huoneen seinien maalaus, mutta väriä ei ole vielä osattu päättää. Ehkä jokin tämän tapetin väreistä sopisi, vaikkapa hiukan vaaleammassa sävyssä.

Tapetti on Boråstapeterin Herbarium. TÄSTÄ pääset halutessasi katsomaan miltä mökkimme vierashuone näyttää samalla tapetilla tapetoituna.


Mikä väri mielestäsi sopisi tänne kotiimme tuon tänään tapetoidun seinän pätkän kaveriksi? Jokin noissa tapetissa esiintyvistä väreistä, vai jokin ihan muu väri?




💙💚💛



Ilokseni huomasin että blogini on saanut kaksi uutta lukijaa. Tervetuloa!



30 kommenttia:

  1. Hauskan pirteä tuli työpisteestä tuolla konstilla. Eipä olekaan helppo tietää, mikä väri sopisi kaveriksi. Ensin mielestäni ilmiselvästi joku tapetin sävyistä, mutta sitten toisaalta... Eli en osaakaan sanoa omaa mielipidettäni.
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta teille sinne Åålantiin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirteyttä saatiin tuohon nurkkaukseen roppakaupalla. Seinien maalin väriä pitää nyt miettiä ihan rauhassa. Tiedä vaikka jos jäisivät valkoisiksi.
      Hyvää uutta vuotta sinullekin <3

      Poista
  2. Onpas ihanan pirtsakka tapetti ❤️

    VastaaPoista
  3. Keltaisen sävythän ovat nyt kovasti muotia. Itse maalaisin vihreään menevällä sävyllä seinät. Ihanan pirtsakka tapetti, kauniit sävyt ja kuviot.
    Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2020 Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihertävä voisi olla hyvä. Pitää miettiä sitä ja muita mahdollisia. Onneksi ei ole mitään kiirettä asiaa päättää.
      Sinulle myös Outi, oikein hyvää alkavaa vuotta!
      Muuten, meillä syödään huomenna tacoja :)

      Poista
  4. No on kyllä pirteä! Älyttömän hyvä uudistus ja eritoten tuo, ettei tapetti mene ylös asti vaan kaapin reunaan. Mielestäni se on just hyvä noin eikä tarvita listaa. Kivaa vuodenvaihteen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Pilvi.
      Oikein hyvää vvuoden vaihtumista ja alkavaa vuotta sinnekin!

      Poista
  5. Ihana tapetti <3 Ihanan pirtsakka. Minä maalaisin tuon vaaleamman vihreän sävyllä. Facebookissa on Värikäs koti-ryhmä. Ryhmässä on mukavia, värikkäitä päivityksiä ja vinkkejä sekä sieltä saa myös neuvoja. Onnea ja iloa uuteen vuoteen 2020 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä tuon ryhmän suhteen. Ja ehkä vihreä olisi juuri sopiva väri seiniin.
      Hyvää uutta vuotta sinullekin♥️

      Poista
  6. Tuossa paikassa siis syntyvät nämä tekstisi ja kommenttisi? Värikäs tapetti sopii tuohon hyvin. Itse ottaisin tapetista jonkun värin maaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ne syntyvät. Pitänee valita jokin tapetin väreistä.

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta sinullekin!
    Itse nappasin tapetista jonkun värin, siinähän on myös valkoista, mikä on aina varma valinta.

    VastaaPoista
  8. Ihanan värikäs ja pirteä lopputulos ❤ Itse en laittaisi listaa tuohon tapetin yläosaan, koska näyttää niin hyvältä juuri tuollaisenaan.
    Kiitos Kristiina kuluneesta vuodesta, ja Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2020 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku. Lista taitaa jäädä laittamatta.
      Samoin sinulle <3

      Poista
  9. Onpa kaunis lopputulos. Näyttää niin raikkaalta, hyvällä maulla valittu. Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on mielestäsi onnistunut lopputulos.
      Hyvää uuden vuoden alkamista myös sinulle!

      Poista
  10. Voi miten kaunista! Itse aina haaveilen noista kuositapeteista mutta meillä on niin paljon tauluja, että ne eivät meille valitettavasti sovi.
    Onnellista ja valoisaa uutta vuotta, Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady. Tällaiset tapetit ovat kyllä ihania, mutta kuten sanot, vaativat sitten ympäristöltään aika paljon. Täällä kotona tuo tapettiosa seinästä on vain n. 2x1m, joten yksiväristä seinää jää vielä suurin osa ja näinollen on helpompi sisustaa huonetta. Mökillä meillä on tapettia vain seinien yläosa ja alaosa rauhallista valkoista paneelia.
      Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin <3

      Poista
  11. Sama homma vissiin tapeteissa kuin vaatteissa. Räiskyvä tapetti näyttää oikein hyvältä teillä, mutta itselle en osaisi kuvitella. Pitää olla hillittyä ja yksiväristä. Sama vaatteissa.
    Miten olisi keltainen kaveriksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikilla on oma maku ja se on ihan hyvä. Ei meilläkään kovin räiskyvää täällä kotona ole, vaan harmaata, sinistä, valkoista ja mustaa.
      Keltainen on yksi väriehdokkaista.

      Poista
  12. Näyttää hienolta!
    Hyvää uutta vuotta!🥂⭐️🍾💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Sinulle myös mukavaa uuden vuoden alkamista!

      Poista
  13. Upea tuunaus! Tuo tapetti on hyvä väriläiskä työpisteen takana.
    En laittaisi listaa. Ota sävy tapetista vaikka keltainen tai vihertävä
    mutta sävy voi olla haaleampi kuin tapetissa ja sillä tuo yläosa seinästä.
    Hyvää uutta vuotta 2020 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Tapetti elävöittää kivasti työpistettä. Tapetin värit ovat aika voimakkaat, joten seinän väriksi valittaisiin luultavasti joku hiukan haaleampi värisävy.
      Kiitos samoin!

      Poista
  14. Olettehan oikein "työmuurahaisia". Enpä osaa muuta väriä valita kuin joku vaalea hillitty, kun tapetti on aika kirjava. Sulla on kyllä hyvä maku ja makutuomari J.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei ollut suurtakaan hommaa joten se kävi nopeasti.

      Poista