16/12/2019

IKEA-TUUNAUS



Meillä on Ikean Billy-hyllystö ovilla. Meidän Billyssä on kolme osaa, kaksi leveämpää kahdella ovella ja yksi kapea jossa on yksi ovi.

Ollaan oltu niin tyytyväisiä tähän hyllyyn/kaappiin. Se on yksinkertainen ja toimiva ja sopii meidän kotiin. Aikaisemmin meillä oli kaikki sen osat vierekkäin olohuoneessa, mutta tässä nykyisessä kodissa olemme jakaneet sen niin että nuo kaksi leveämpää osaa ovat vierashuoneessa ja niissä on pääasiassa kirjoja ja sitten tämä kapea osa on olohuoneessa astiakaappina.

Siihen mahtuu suurin osa meidän laseista ja kahvikuppejakin, eikä se silti vie paljon tilaa huoneesta.

Pientä fiksausta kaivattiin kuitenkin kaapin sisälle.



Irroitin hyllyt ja pyyhin ne puhtaiksi pölystä. Kummasti sitä kertyy kaappien sisälle ovista huolimatta.

Uudistusideana oli kiinnittää tapetti kaapin sisälle takaseinälle. Meillä olikin sopivasti tapetin jämäpaloja jäljellä joten piti vain valita neljästä tapetista se oikea tähän paikkaan.

Koska tapetti ei kovin paljoa näy kaapista astioiden takaa, niin tähän olisi voinut laittaa vaikka kuinka rohkean tapetin, mutta päädyttiin kuitenkin samaan jota meillä kaapin vastapäisellä seinällä on ennestään.



Tällainen tuli kaapista tapetoinnin jälkeen. Aikaa ei mennyt montaakaan hetkeä ja muutos on kuitenkin piristävä. Ja jos kyllästyy niin aina voi vaihtaa tapettia. 

Lisää Ikea-fiksauksia voit katsoa vaikka TÄÄLTÄ.





MUKAVAA PÄIVÄÄ!


🎄🎄🎄



17 kommenttia:

  1. Hauska tuunaus :) olet kekseliäs. Kaappiin tuli ihan uutta ilmettä ja sopii todella hyvin tuohon vastapäiseen seinään. Kenen valmistajan mahtaa olla hylly, jossa sinulla on Aalto-maljoja? Tyylikäs!
    Mukavaa uutta viikkoa ja maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Katsoin hyllyn alle ja siellä oli luki 4Living. Olen sen ostanut paikallisesta sisustusliikkeestä. Netistä löytyi ainakin muita tuon merkkisiä hyllyjä, mutta en tätä löytänyt.

      Poista
  2. Todella kiva tuunaus ja meilläkin noita Billy hyllyjä on monen monta. Ovat muuten todella klassisia ja kivoja.

    Mukavaa uutta viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Nämä Billyt on kyllä hyviä.
      Hyvää viikkoa ja joulun odotusta <3

      Poista
  3. Hauska idea ja hieno lopputulos❤️ Ihanaa alkanutta viikkoa❤️

    VastaaPoista
  4. Kiva idea ja tuunaus, erittäin kaunis tapetti, minun makuuni. Joulunodotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuohon tapettiin ei ihan heti kyllästy kun on niin neutraali.

      Poista
  5. Todella kiva idea! Hylly näyttää nyt paljon pirteämmältä ja tuo tapetti on ihana 🖤
    Mukavaa joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli aika hyvä ja tykkään kyllä muutenkin tuosta kaapista/hyllystä.
      Samoin sinulle <3

      Poista
  6. Pieni fixaus ja iso muutos. Ihana tuo tapetti <3
    Mukavaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluisa muutos mielestäni.
      Kiitos samoin♥️

      Poista
  7. Kaunis tapetti! Ovathan monet Ikean tavarat ja kalusteet ihan tyylikkäitä. Sellaisia yksinkertaisia, joista ainakin meikäläinen pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Yksinkertaisuus on ihan parasta.

      Poista
  8. Kylläpä antoi paljon uutta ilmettä tuo tapetti tuolla kaapin takaseinässä. Hyvä tuunaus!

    VastaaPoista