13/01/2022

Miten parantaa yöunia, osa 2




Kofeiiniton tee

Nyt olen kokeillut uusia menetelmiä, vanhojen lisäksi, jotta saisin paremmat yöunet. Kirjoitin aikaisemmassa postauksessa, että olen ottanut nyt tavakseni juoda illalla teetä. Annukka muistutti, että teenkin pitää olla kofeiinitonta jos ei halua sen vaikuttavan yöuniin. Hän suositteli Forsman tean "Rauhoittava hetki" tai "Anti stress"-yrttisekoituksia.  Meidän luontaistuotekaupassa ei näitä ollut, joten ostin Pukka night time-teetä. Se on kofeiinitonta ja sisältää mm. laventelia. Olen juonut sitä joka ilta pienen iltapalan painikkeena.



Kuunneltava e-kirja

E-kirjoja olen lukenut jo kauan. Olen lukenut niitä puhelimella, mutta pelkään että puhelimen valo illalla haittaa yöunia ja kädetkin hiukan puutuvat kun pitää puhelinta kauan kädessään sängyssä maaten.

Olen kammoksunut korviin laitettavia kuulokkeita, sillä aina on tuntunut etteivät ne istu korviini. Kaivelin laatikostani laatikon jossa puhelimeni oli kun sen ostin ja sieltä löysin nämä näppärän tuntuiset kuulokkeet, joita ei vielä oltu edes kokeiltu. Sain ne hyvin sopimaan korviini, mutta kyllä ensin tuntuivat korvat aroilta kun niitä pidin. Nyt olen oppinut miten parhaiten saan ne sopimaan korviini ja kuuntelu sujuukin hyvin. Olen oikein innostunut kuuntelemaan kirjaa lukemisen sijasta. 

Parhaillaan luen, tai paremminkin kuuntelen Linda Lampeniuksen elämänkertaa. Ajattelin ensin etten varmaan tykkää tämän tyyppisestä kirjasta, mutta kirjan lukijan ääni sopii tähän kirjaan hienosti ja muutenkin kirjan sisältö yllätti ja toi esiin minulle aivan uusia piirteitä Lindasta, joten suosittelen kyllä tätä kirjaa. Niin ja kuulokkeilla kuuntelemista :)




Melatoniini

Melatoniinia olen vuosia sitten kokeillut, mutta sitten lopettanut kun en tuntenut sen hyödyttävän minua. Nyt ostin kuitenkin pakkauksen ja varmistin farmaseutilta että tämä valmiste sopii yhteen verenpainelääkkeeni kanssa. Näitä otan yhden tabletin n. 1-2 tuntia ennen nukkumaanmenoa.



Kofeiiniton kahvi

Sitten se kahvinjuonti. Iltaisin en ole ennenkään kahvia juonut, mutta kylläkin vielä iltapäivällä. Sara kertoi että heillä juodaan kofeiinitonta kahvia. Kahvi ilman kofeiinia on minulle ihan uusi tuttavuus ja kuvittelin ettei se varmaan edes muistuta kahvia. Mutta vähänpä tiesin. Ostin Saran suosittelemaa merkkiä ja ihan hyväähän se on.

Nyt juon tavallista kahvia ainoastaan aamulla. Myöhemmin päivällä, ja vaikka illalla jos kahvia tekee mieli, juon tätä kofeiinitonta. Kannattaa kokeilla jos kahvi vaikeuttaa nukahtamista.

Annukka, joka tuolla aikaisemmin vinkkasi kofeiinittomasta teestä, lähetti minulle viestiä myös tästä tuotteesta. Kyseessä on Frantsilan Iltaöljy CALM, roll-on.

Valmistaja kertoo tuotteesta näin: "Iltaöljy stimuloi lähinnä parasympaattista eli tahdosta riippumatonta hermostoa. Laventeli on lisäksi tunnettu hyvänä unenantajana. Öljy sisältää mieltä tasapainottavaa ja tyynnyttävää laventelia, sekä mielialaa kohottavaa luomuappelsiinin eteeristä öljyä. Ne ovat tietyissä tutkituissa suhteissa luomujojobaöljyyn sekoitettuina. Tuotetta käytetään iltaisin n. 1-2t ennen nukkumaanmenoa pulssi-ja akupisteille (esim. ohimot, ranteiden sisäpinnat, nenän ja korvien alustat, rinnan keskusta) samalla tuoksua syvään hengittäen".

Tätä tuotetta en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta olen sen tilannut. Jännityksellä odotan koska pääsen sitä testaamaan.

Teidän lukijoiden kommenteissa tuli monia hyviä vinkkejä:

- puhallin sängyn vierellä huoneilman viilentämiseksi
- Harmonia KSM66-ravintolisä (ashwagandha-uute)
- rentoutumistekniikat ja hengitysharjoitukset
- kevyt iltapala
- korvatulpat
- kirjan lukeminen
- ulkoilu
- estrogeeni
- painopeitto
- villasukat
- liikunta
- muuttaminen nukkumaan eri huoneeseen kuin puoliso.
(Tätä mekin olemme harkinneet, mutta ensin pitäisi vierashuoneeseen hankkia oikein hyvä sänky. Sohvalla ei pidempiaikainen nukkuminen houkuta)

Ilokseni voin todeta, että sen jälkeen kun olen ottanut käyttöön useimmat tässä postauksessa kuvaamani tuotteet olen nukkunut todella hyvin. Enkä tiedä mikä näistä on se todellinen apu ollut. Uskoisin tuon kahvinjuonnin vähentämisen olevan suurin apu. Mutta olkoon mikä hyvänsä se suurin apu, niin olen niin tyytyväinen ja toivottavasti te lukijatkin olette saaneet näistä vinkeistä jotain apua. 

Aikaisempi postaukseni tästä aiheesta löytyy täältä.


Mukavaa päivän jatkoa ja hyviä unia sitten myöhemmin!
💤💤💤



23 kommenttia:

  1. Lisää hyviä vinkkejä! Kiitos <3 Nukkuminen - luulisi, että olisi helppo homma, vaan eipä ole :) Minä yleensä nukahdan hyvin, mutta unta ei aina tahdo riittää aamuun saakka. Hyvää viikon jatkoa ja hyviä unia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräilin vinkkejä joita teiltä lukijoilta sain. Ajattelin että niistä voi poimia itselleen sopivia.
      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  2. Nämä kaksi postaustasi ovat todella mielenkiintoisia, samoin niihin tulleet kommentit. Luulen että nukkumisen ongelmat koskettavat lähes kaikkia meistä tai ainakin jotakuta läheistä, joten nämä vinkit pannaan tarkasti muistiin. :)
    Mukavaa loppuviikkoa! Tänään on niin ihana ilma, että ainakin tulee ulkoiltua. Plusasteita ja aurinko paistaa, olo on kuin maaliskuussa. Oi kun olisikin jo maaliskuun puoliväli! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenteista saa vielä monta hyvää vinkkiä postauksessa olleiden lisäksi.
      Meilläkin oli ihana ilma, aurinkoa, mutta aika kova tuuli. Käytiin mökillä ja kuvasin maisemia. Niistä joskus toiste tänne.
      Oli tosiaan oikein keväinen sää tänään ja pimeyskin mielestäni tuli myöhemmin kuin viime aikoina.

      Poista
  3. Ihan mahtavaa kuulla Kristiina, että unet on ainakin hetkellisesti tuntuneet paremmilta, koska jokainen paremmin nukuttu yö on plussaa <3. (Me ollaan nukuttu jo jonkun aikaa eri kerroksissa miehen kanssa, mutta nyt seuraa paluu normaaliin, kun yläkertaan muuttaa putkiremonttipakolainen :)). Ja jos/kun joku on sitä mieltä, että eri huoneissa nukkuminen on parisuhteen loppu, niin väitän, että se voi päinvastoin olla jopa pelastus, koska hyvin nukkuva puoliso on hereilläkin taatusti helpompi tapaus kuin huonosti nukkuva. Ja itse ainakin nukun paremmin, kun saan pitää ikkunaa rakosillaan vielä näin pakkasillakin, eikä kukaan kuorsaa lähistöllä.

    Just samanmoiset kuulokkeet on mullakin, mutta puhelimen pidän nurinperin yöpöydällä (välillä saattaa kyllä tippua, mutta kuoret ja panssarilasi pelastaa) tai työnnän tyynyn alle, ettei häiritse. Joskin mulla ruutu on pimeänä, vaikka Bookbeat pyörii.

    Nukkumisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ainakaan ole sitä mieltä että eri huoneissa nukkuminen olisi huononnus parisuhteessa. Totta, että paljon suurempi riski parisuhteelle on se, kun huonosti nukutun yön jälkeen tulee myrtyneenä aamupalalle, eikä väsymykseltään jaksaisi edes hyvää huomenta toivottaa kumppanilleen.
      Mulla on puhelimessa suojakuoret, joten näytön valo jää niiden sisään kun kuuntelen kirjaa.

      Poista
  4. Ihan mahtavaa, että neuvoista on ollut apua unen kanssa. Nukkuminen on niin tärkeää hyvinvoinnin kannalta, että on upeaa, jos saa kunnolla nukuttua yönsä.
    Kofeiinitonta kahvia en ole muuten vielä maistanutkaan.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvältä tuntuu. Jos kahvinjuonti aiheuttaa sinulle vaikeuksia nukkumisessa, niin maista ihmeessä kofeiinitonta kahvia. Minä ostin tuota Saran suorittelemaa Kulta Katriinaa ja se maistuu kyllä hyvältä.
      Kiitos samoin<3

      Poista
  5. Komppaan kaikkia noita konsteja ja erityisesti villasukkia, painopeittoa, ashawagandaa ja toiseen huoneeseen muuttamista (silloin ei välttämättä tarvita korvatulppia). Ja tietysti hengitysharjoitukset, joista viimeksi kerroin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla olikin monta hyvää niksiä unen parantamiseksi.

      Poista
  6. Kiva, että olet saanut neuvoista kaipaamaasi apua unettomuuteen.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kuulla, että olet saanut yhteisillä talkoilla parannusta yöuniisi. Niin on saanut varmasti moni muukin tässä samalla 💖

    VastaaPoista
  8. Olipa hyvät ja hyödylliset postaukset yöunien parantamiseen, kiitos Kristiina!
    Hienoa, että sinä sait jo heti apua omiin uniongelmiisi. Taidan lukea nuo vinkit vielä kerran ja poimia sieltä muutaman heti kokeiluun :)
    Aurinkoa alkavaan viikonvaihteeseesi ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Toivottavasti löydät näistä jotain hyödyllistä itsellesikin jos univaikeuksia on.
      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin<3 Meillä on tosi tuulista.

      Poista
  9. Konstit on monet! Hienoa että joku tai jotkut ovat auttaneet.
    Me ollaan nukuttu yli 20 vuotta eri huoneissa. Ylipäätään toisen ihmisen läsnäolo häiritsee, kuorsaamisesta puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota eri huoneissa nukkumista kokeillaan mekin nyt. Ostimme vierashuoneeseen paremman sängyn ja minä olen nyt nukkunut ensimmäisen yön siellä. Nyt on täysikuu ja se tuotti ongelmia nukkumiseen, mutta se ei haittaa kun tietää että se on tuo kuu joka unen huonouteen vaikutti. Parin yön jälkeen varmaan taas sujuu nukkuminen paremmin kun kuu ei enää häiritse.
      Tuo on niin totta, että vaikka toinen ei edes kuorsaisi, niin jo pienikin hengityksen ääni riittää ainakin minulle tekemään nukahtamisesta vaikeaa.

      Poista
  10. Kiitos monista vinkeistä. Kätevää, kun ovat tässä nippuun kerättyinä. Jotkin ovat jo käytössä, mutta uusiakin löytyi kokeiltaviksi :)
    Kauniita ja rauhallisia unia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla kaikkia mahdollisia keinoja.
      Sinulle myös kauniita ja piiiitkiä unia!

      Poista
  11. Mukava kuulla, että unettomuuteesi on tullut helpotusta. Vaikka itse en unettomuudesta kärsi niin monelle tästä sinun tekemästä listauksesta on apua vaivaan.

    Hyvää viikonloppua <3 ja makoisia yöunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paremmin olen tosiaan nukkunut. Mutta nyt on ollut täysikuu ja se valvottaa aina, mutta sen kestää kun tietää että se menee ohi.
      Sinulle myös hyvää viikonloppua❤️

      Poista
  12. Yöunien merkitys on kyllä aivan huikean iso arjessa jaksamiselle. Minä olen niin herkkä kofeiinille, että iltapäivästä en uskalla ajatellakaan teetä kofeiinilla. Kaurapuuro höystettynä banaanilla ja kauramaidolla ennen lämmintä suihkua auttaa minua nukkumaan hyvin.

    Harmonia -ravintolisää olen miettinyt monta kertaa ja hei, tuo iltaöljy kiinnostaa!
    Kauniita unia! Tuija

    VastaaPoista