Kahvia, jäitä ja mökkimaisemia

Lähdimme käymään mökille. Matkalla sinne olivat isommat tiet jo ihan paljaina lumesta ja jäästä. Sää oli keväinen, kuin oltaisi jo eletty maaliskuuta. Ajelimme tuon lyhyen matkan kotoa mökille ja ihailimme aurinkoisia näkymiä.

Minä, joka olen lyhyt, sain siristellä silmiäni jotain nähdäkseni, sillä aamupäivällä aurinko paistaa suoraan vastaan kun ajelemme mökin suuntaan. Auton aurinkolipasta ei tähän vuodenaikaan ole minulle hyötyä, sillä aurinko on niin matalalla, että tuo lippa ei riitä sen paistetta varjostamaan.

Isolta tieltä sivutielle käännyttyä oli jo muutamia jäisiä tien kohtia, muuten sulaa. Ja mökkitienkin pystyi hyvin ajamaan, sillä siellä on lumiaura käynyt suurempien pyryjen jälkeen.

Minä tosin jäin pois kyydistä kylässä, koska halusin kulkea loput kaksi kilometriä kävellen. Lintujen liverrystä kuunnellen kuljin pitkin kylätietä. Jouduin katsomaan tarkasti mihin astun, sillä paikoitellen tie oli petollisen jäinen ja niin ollen liukas, paikoitellen taas märkä. Onneksi oli piikkikengät alla!

En kohdannut yhtään ihmistä tai eläintä matkallani. 

Mökille saavuttuani menin heti rantaan katsomaan josko jotain kuvaamisen aihetta löytyisi. Meri oli avoin ja aika suuria aaltoja ajautui rantaan. Jäät, joita oli ihan rantaviivassa, keinuivat mukavasti aaltojen myötä ja helisivät keinuessaan. Mietin miten korkeaksi nuo rannalle kasautuneet jääkumpareet vielä kasvaisivat kevään kuluessa. 

Yhtenä vuotena ne olivat lopulta niin korkeita, että kun mieheni seisoi niiden vierellä, hän näytti kääpiöltä niiden vieressä. Näky oli uskomaton, enkä sellaista ole koskaan sitä ennen, tai sen jälkeen, nähnyt.

Seisoin rannalla ja hytisin, sillä vaikka lämpöasteita oli lähes +8, niin hyytävän kylmä tuuli teki ilmasta kylmän. Nappasin muutaman kuvan ja kiiruhdin mökin sisälle lämpimään.

Mökin pihalla oli vielä jonkin verran lunta, mutta paikoitellen lumen seasta pilkisti vihreitä ruohontupsuja. 

Vilkaisin kasvihuoneen suuntaan ja totesin sen säilyneen viime aikojen kovista tuulista huolimatta ehjänä. Hyvin se on kestänyt tuulisella paikallaan, vaikka ensi alkuun pelkäsimme sijoittaneemme sen väärän paikkaan, kun on sen verran tuulille alttiina. Nyt tosin ovat kasvihuoneen vieressä kasvavat katajat tulleet sen verran suuriksi että niistä on jo jonkin verran tuulensuojaa.

Olimme ottaneet kotoa termospullollisen kahvia (sitä kofeiinitonta!) ja voileipiä mukaan ja ne nautimme mökin tuvassa. Hyvältä maistuikin. 

Ystävämme kärpäsetkin ovat heränneet talvihorteestaan. Niitä alkaa ihmeellisesti ilmestyä tänne mökille aina keväisin kun lämpötila nousee. Missä seinien rakosissa ovat mahtaneetkaan piileskellä, kun nyt niitä ilmestyy suurin joukoin. 

Parin tunnin päästä aurinko jo laskee. Näin talvella se laskeutuukin ihan eri paikkaan kuin kesällä. Mutta päivät pitenevät vauhdilla ja se tuntuu aina yhtä ihanalta, vaikka olen nauttinut myös lyhyistä päivistä ja aikaisin pimenevistä illoistakin. Molempia tarvitaan, niin sitten osaa taas arvostaa sitä toista.

Ajelimme kotiin Kastelholman linnan kautta. Siellä oltiin tekemässä töitä. Jotain kunnostusta kai, sillä useampia autoja oli linnan pihalla. Valmistautuvat varmaan jo kesän matkailukauteen.

Linnan ohitettuamme ylitimme pienen sillan ja vesirajassa oli hauska näky. Kymmeniä sorsia oli kerääntynyt kapealle, muutaman kymmenen sentin levyiselle jääkaistaleelle. Siinä ne paistattelivat päivää auringon lämmössä kylki kyljessä.

Näinä levottomina ja koronarajoitusten aikoina, on ihanaa kun sentään voi nauttia luonnosta.

Hyvää viikonloppua!

💛💛💛