30/12/2021

Helpot itse tehdyt tuliaiset



Tänä jouluna saivat läheiseni enimmäkseen itse tekemiäni lahjoja. En enää tänä vuonna ole osallistunut kansalaisopiston kudontaryhmään ja minulla oli aika paljon trikookudetta jäljellä mattojen kutomisesta. 

Jotenkin halusin niitä hyödyntää ja niinpä päätin kokeilla korin virkkausta niistä. Tarpeeksi iso virkkuukoukkukin löytyi puikko-ja koukkukokoelmastani, joten oli helppo aloittaa. 

Aluksi tuntui ettei virkkuu oikein tahdo luistaa, mutta rupesihan se pikku hiljaa sujumaan paremmin. Koreja syntyi yksi toisensa perään ja mietinkin mitä niiden kaikkien kanssa teen. Tuntuu että aina kun jotain rupean tekemään, niin sitten ei loppua näy. Ensin hurahdin miniryijyihin, joita on edelleen kaapissa iso pino. Sitten tulivat vuoroon villasukat. Niitä syntyi pari poikineen, mutta niille onneksi käyttäjiä aina on löytynyt. Itsellänikin on aina kylmään vuodenaikaan kotona villasukat jalassa. Ja kun niitä päivittäin käyttää, niin kantapäät tahtovat niistä mennä puhki aika piankin, vaikka vahvistettua neuletta ovatkin.

Villasukkia kudon vain talvisin, sillä kesällä ei villalankojen kädessä pitäminen houkuta. Sitten innostuin pannulappujen virkkaamiseen ja nyt näihin koreihin.






Tein eri kokoisia koreja ja virkatessani mietin aina jo valmiiksi kuka kyseisen korin saa. Tein koreja lähes kymmenkunta. Lahjaksi antaessani laitoin koreihin sisälle makeisia tai lahjakortin johonkin sopivaan myymälään. Uskoisin että tällaiselle korille löytyy aina jotain käyttöä. Ja sitähän ei ole pakko pitää esillä, jos ei halua, vaan sen voi piilottaa kaappiinkin esim. kylpyhuoneessa ja säilyttää siinä pikkutavaroita.




Joistakin koreista löytyi tekemäni pannulaput. Niitäkin minulla on vielä jäljellä ja ne ovat mielestäni sopiva tuliainen vaikka kukkien sijasta (sitten kun taas vierailuja uskaltaa tehdä).




Minulla oli vielä jäljellä näitä handmade-lappuja ja kiinnitin koreihinkin niitä. Pujotin myös nauhan korin ympäri ja solmin siihen rusetin.



Korien ja pannulappujen lisäksi olin kutonut lahjaksi kahdet villasukat ja yhden kaulaliinan. Vielä laitoin paketteihin jotain pientä ja niin oli tämän joulun lahjat valmiina,

Mitähän keksin ensi vuodeksi? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Tämä olikin tämän vuoden viimeinen postaus, joten toivotan kaikille lukijoille:


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

🎉🎉🎉



34 kommenttia:

  1. No mutta Vau! Sinäpä olet tuottelias.
    Muutamat pannulaput tein ohjeesi mukaan omaan keittiöön ja pari laitoin myös erään tuparilahjan mukaan. Oliko sinulla ohje korien virkkaamiseen, vai teitkö ihan omalla näppituntumalla? Söpöjä ovat joka tapauksessa ja varmasti mieluisia lahjoja.

    Kiitos Kristiina kuluneen vuoden inspiroivista postauksista! Lisää odottelen taas viimeistään ensi vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tuota aikaa on, niin jotain tekee mieli tehdä. Ei ollut mitään ohjetta, vaan tein ihan näppituntumalla.
      Kiva kun olet tullut blogini lukijaksi ja olet yksi ahkerimmista kommentoijistakin<3

      Poista
  2. Aivan ihanat lahjat! Erityisesti nuo puhtaanvalkoiset korit päätyisi meillä aivan saletisti paraatipaikalle käyttöön. Ne on ihan "mun näköisiä".

    Itselleni on kertynyt keramiikkakursseilta ylimääräisiä töitä, joista ei tullut sitä mitä olin ajatellut ja jotka sen takia on jääneet laatikoiden perukoille, mutta en ole niitä kehdannut kenellekään lahjoiksi "tyrkyttää", koska niistä ei ole niin hyvä fiilis edes itsellä. Mutta tuo sinun vinkki siitä, että käsityön lisäksi mukana voisi olla jotain muuta, sai miettimään asiaa eri vinkkelistä. Ainakin karkit tai kynttilät tai vaikka saippuat olisi sellaisia, jotka omilleni sopisi kaveriksi.

    Mitä parhainta vuodenvaihdetta Kristiina ja kuulumisiin taas ensi vuonna, jos ei ennen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen taitaakin olla sinun värisi, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Tuolla "muulla" saa hiukan naamioitua noita omia tekeleitä. Anna ihmeessä lahjaksi omia keramiikkaesineitäsi, sillä ne mitä olet blogissasi näyttänyt ovat olleet aivan mahtavan hienoja.
      Ensi vuoteen<3

      Poista
  3. Kauniita ja hyödyllisiä!
    Kiitos inspiroivista postauksista ja oikein hyvää uuden vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisia koreja tai muita purnukoita tarvitsee aina.
      Samoin sinulle!

      Poista
  4. Voi että, Sinullahan on siellä ihan oma käsityöpuoti! Kyllä olet ehtinyt tekemään paljon kaunista ja noita on mukava antaa lahjaksi ja erinomainen idea sujauttaa vielä sisälle jotakin. Pistänpä korvantaakse! Ja vielä jos heti vuoden alussa alottaisi, olisi sitten ajoissa valmista.
    Kaikkea hyvää teille tähän vuoden viimeisiin päiviin ja oikein Onnellista Uutta Vuotta ❤🌠

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on nyt koko vuosi aikaa jos joululahjaksi aiot jotain tehdä :)
      Samoin sinne Myrskyluodolle<3

      Poista
  5. Voi onnekkaat lahjojen saajat! Niin suloisia koreja!
    Mukavaa loppuvuotta ja onnellista pian alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin lapsenlapsi näytti tykkäävän.
      Kaikkea hyvää sinnekin!

      Poista
  6. Tällaisia tuliaisia on aina ilo saada. Patalaput ja vaikka villasukat ja nuo ihanat kopat, aina on käyttöä ja vielä kun tietää, että lahjan antaja on omin kätösin tehnyt.

    Sydämellistä uutta vuotta Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin saada jotain itse tehtyä. Villasukkia ei kai ole koskaan liikaa.
      Sinulle Tiia myös oikein hyvää alkavaa vuotta 2022<3

      Poista
  7. Ihania lahjoja olet tehnyt. Minullakin on muutamia trikookuteesta tehtyjä koreja ja ne on ihan huippuja pienten asioiden säilytykseen.
    Ihanaa vuoden toisiksi viimeistä päivää Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä näitä oletkin virkkaillut jo ennen minua ja minäkin onnistuin yhden sinulta saamaan. Käytössä se on ja tuossa hyllyllä pitää sisällään villasukkia.
      Samoin sinulle ja oikein hyvää alkavaa uutta vuotta<3

      Poista
  8. On erityisen suuri ilo saada itsetehty lahja. Olet kyllä kätevä käsistäsi!
    Kiitos kovasti kuluneesta vuodesta ja oikein hyvää pian alkavaa uutta vuotta ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat niin yksinkertaisia ja nopeita tehdä, että valmistuvat käden käänteessä.
      Sinulle myös kiitos blogiystävyydestä ja ihanaa uutta vuotta<3

      Poista
  9. Kauniita lahjoja olet tehnyt. Noille koreille löytyy aina käyttöä, ja sinulla on niissä niin kauniita värejä. Ihanaa Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Toivon ja uskon että korit tulevat käyttöön saajiensa luona.
      Oikein hyvää uuden vuoden alkamista sinullekin!

      Poista
  10. Ihanat korit!
    Arvostan itse tehtyjä tuotteita yli kaiken.
    Toivottavasti lahjojesi saajat ymmärtävät myös lahjojesi arvon 💝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Toivon että ovat tyytyväisiä näihin.

      Poista
  11. Ihania, ihania! Olisi ilo saada tuollainen lahja. Konerille on aina käyttöä ja niitä ei ole koskaan liikaa. Korvissani on sievät värit. Mahtavaa uutta vuotta 2022 ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Kyllä näille varmaan jokin käyttö jokaiselle löytyy. Tykkään itsekin noista väreistä. Näitä värejä olen kutonut mattoihinkin.
      Myös sinulle, ihanaa vuotta 2022<3

      Poista
  12. Kivat ja kauniit lahjat.
    Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Samoin sinulle, hyvää uutta vuotta.

      Poista
  13. Arvostan kovasti käsillä tekemistä ja kyllä nuo tekemäsi pienet korit näyttävätkin kauniilta.

    Oikein antoisaa uutta vuotta sinullekin <3

    ps. arvontapaketti on vieläkin matkalla, eli sen vuoksi en ole vielä laittanut sinulle tekstaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta. Uskomatonta ettet ole vieläkään saanut arvontavoittoasi. Siitähän on ikuisuus kun postitin sen.
      Ihanaa uuden vuoden alkua sinullekin!

      Poista
  14. Hyvää Uutta Vuotta 2022 !

    VastaaPoista
  15. Kauniita lahjoja ja varmasti tulee käyttöön. Minullakin on isot laatikot materiaalia, kunhan vaan alan virkkaamaan. Ajattelin tehdä itelle isomman pyöreän maton, mutta niistä riittäis vaikka mihin.
    Mukavaa tätä vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän näille jokin käyttö löydy. Mattoa en vielä ole koskaan virkannut. Mullakin olisi materiaalia vielä jäljellä, näitä trikoita, mutta myös tavallisia matonkuteita.
      Kiitos samoin sinulle, hyvää alkanutta vuotta!

      Poista
  16. Nuo korit on ihania!
    Minulla on sellainen töissä pukukaapissa. Siinä on tosi kiva säilyttää henkkarikorttia, kyniä ja muuta tarpeellista, minkä siirrän työpaidan rintataskuun. On paljon mukavampi ottaa ne tavarat korista kuin kaapin pohjalta.

    Tekemäsi pannulaput on tosi kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tällaisille koreille keksii vaikka kuinka paljon käyttökohteita.
      Kiitos ihana Vivi!

      Poista
  17. Ihania koreja ja sinä olet tuottelias sekä taitava käsistäsi.
    Meillä roikkuu makuuhuoneen seinälle sinun miniryijysi, josta tulet aina
    mieleen kun katson sitä ♥

    VastaaPoista