15/10/2021

Sitten tuntui että nyt riittää

Aina ei voi onnistua, vai voiko? No minä en onnistunut pyrkimyksissäni päästä huippubloggaajien joukkoon. Ilmoittauduin nimittäin maksulliselle bloggauskurssille ja maksoin ensimmäisen maksuerän.  Koska kurssin nimi jo viittäsi hiukan siihen että se voisi olla tarkoitettu hiukan enemmän tietokoneenkäyttöä osaaville, olisi minun pitänyt tajuta, että tämä kurssi ei ole ihan minun tasoiselleni itseoppineelle nörtille.

Mutta taisi mulla olla vaaleanpunaiset lasit silmillä kun kurssin ilmoittautumislomaketta täyttelin, ja näin siinä sitten kävi.




Ei mennyt ihan nappiin.

Kurssi alkoi hiukan yli viikko sitten. Nyt joku varmaan miettii että voiko runsaan viikon kurssia käytyään jo sanoa ettei tästä tule mitään. Vastaan tähän että voi.

Olen sellainen, että kun johonkin innostun, niin päähäni ei mahdu sitten mitään muuta. Nytkin olin taatusti kurssin ahkerin oppilas ja käytin joka päivä opiskeluun monta tuntia, vaikka kurssin ohjeissa sanottiin että on hyvä jakaa oppimateriaali pienempiin osiin ja että puoli tuntia päivässä on hyvä määrä käyttää uuden opiskeluun.

Puoli tuntia päivässä! Eihän siinä ajassa ehdi kuin ottaa muistiinpanovälineet esiin ja istahtaa tuolille ja etsiä päivän kurssivideo. Kirjoitin ylös lähes kaiken mitä videolla kerrottiin. Olin hankkinut hienon vihonkin siihen tarkoitukseen ja nautin kun sain kaunokirjoituksella tehdä muistiinpanoja. Niitä kertyi sivukaupalla.

Tulostimeen oli hankittu uudet musteet ja printtasin muutamia työkirjoja kurssilta. Niitä sitten täytin huolella, mutta sitten rupesi hiukan tuntumaan siltä että olen eksynyt väärälle kurssille, kun tuntui että olisi pitänyt olla vähintään kauppakorkeakoulun käynyt ja tietokoneista kaiken tietävä ennenkuin tässä pärjäisi.

Mutta niiden pätkien välissä, jolloin olin ihan ulalla mistä oli kysymys, tuli tiedon murusia, joita ahnaasti kirjoitin muistiin. Näitä ainakin voisin käyttää blogissani hyväksi, vaikka en ymmärtänytkään mikä on SEO. No nyt senkin tiedän, että se liittyy jollain tavalla hakukoneoptimointiin.


Välilla meni ihan hyvinkin.

Välillä tosiaan meni ihan hyvin ja tuntui että nyt sain langan päästä kiinni. Mutta sitten alettiin puhua kaupallistamisesta ja Inbound-markkinoinnista ja taas putosin ihan alimpaan tyhmyyskuoppaan.

Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin muistiinpanojen tekoa ja katselin videoita, kun niissä vakuuteltiin ettei tämä tämän hankalampaa ole. Eikä varmaan ollutkaan heille jotka olivat mahdollisesti jo käyneet jonkin kaupallisen koulutuksen ja olivat hakoja tietokoneen käyttämisessä.  Mutta mulla alkoi yhä tiheämmässä tahdissa tulla niitä tuntemuksia että mihin olin oikein ryhtynyt. Kurssi maksoikin sievoisen summan, mutta sen olin ajatellut kuittaavani moninkertaisesti takaisin sitten kun olen soveltanut kaikki kurssilla oppimani taidot käytäntöön. 


Sitten tuntui että nyt riittää.

Eilen tulin sitten siihen tulokseen että ei ole mitään järkeä jatkaa tätä kurssia. Onneksi oli mahdollisuus 30 päivän aikana tulla katumapäälle ja lopettaa kurssi ja saada rahat takaisin. Tuntui kuitenkin hiukan nololta peruuttaa osallistuminen jo näin alkuvaiheessa, mutta rohkaisin mieleni ja otin yhteyttä kurssin pitäjiin. Kaikki sujuikin ihan mallikkaasti ja maksu luvattiin palauttaa hetimmiten.

Hiukan harmittaa että jouduin lopettamaan hyvän kurssin kesken. Sillä hyvähän kurssi oli,olin itse vaan lähtenyt leikkiin hiukan liian heppoisilla taidoilla, enkä syytä kurssin järjestäjiä mistään. Kaikki uudet asiat näytettiin videoilla erittäin huolellisesti, mutta kun itse ei ole minkäänlaista tietokoneen käyttöä koskaan koulussa saanut opiskella, niin eihän se helppoa ole. Videoiden lisäksi aina oli mahdollisuus kysyä neuvoa jos ei itse jotain tiennyt. Mulle se oli kuitenkin liian vaikeaa ja päädyin tähän ratkaisuun lopettaa kurssi. Olen jopa hieman ylpeä siitä, että kerrankin uskalsin tehdä jotain tällaista. Yleensä olen sellainen että tyydyn asioihin vaikka en olisikaan tyytyväinen, enkä uskalla valittaa vaikka esim. ravintolassa jos ruoka on huonoa.


Mitä sitten opin kurssilla?

Vaikka kurssi osaltani loppuikin melkein alkuunsa, niin paljon tietoa ehdin kuitenkin sieltä saada. Ja kurssin pitäjät olivat huippuja ammatissaan ja ovat nähneet paljon vaivaa näitä kursseja laatiessaan. Meistä kaikista ei vaan voi tulla menestyneitä yrittäjiä. Eikä mulla aikomuksena ollutkaan päästä miljoonia tienaamaan, mutta hiukan lisää lukijoita oli toiveissa ja mahdollisia yhteistyöpostauksiakin olisi kiva saada.


Miten oppimani näkyy blogissani?

No, ei ehkä kauhean paljon näy. Yhteen aiheeseen en aio jatkossakaan keskittyä, vaikka sitä kaikilla kursseilla painotetaankin. Tuntuu vaan ettei millään voi riittää postattavaa yhdestä ainoasta aiheesta.

Mutta yksi näkyvä asia ainakin tuli kurssilla opittua: nimittäin tuo blogissa ylimpänä näkyvä hieno logo, jonka tein ihan itse! Kävin vierailemassa Canva.com-sivustolla ja sitä kautta tein tuon logon.


MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

💗💗💗

 

30 kommenttia:

  1. Oli kokemus tuokin. Voit todeta, että koettu on :) On kyllä todella hieno logo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ehkä olisin katunut sitten jälkeenpäin jos en olisi aloittanut kurssia. Olen yhtä kokemusta viisaampi ja opin jo tosi paljon tässäkin ajassa. Olin itsekin ihmeissäni että osasin tehdä tuon logon. En tiedä olisko se hiukan liian "näkymätön"?

      Poista
  2. Aina ei mene ihan nappiin. Varmasti paljon uutta oppia tuli kuitenkin, eikä kurssi täten suinkaan mennyt hukkaan. 👍👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina onnistu. Eikä mennyt kurssi kuitenkaan hukkaan ja reilua että sai 30 päivää harkitsemisaikaa.

      Poista
  3. Luin tarkkaan- ja ajatuksella tämän kirjoituksesi. Voin sanoa sen sinulle suoraan. Sinähän olet sankari, tämä kaikki positiivisessa mielessä. Hienoa, että sinulla on tahtoa kokeilla uusia asioita ja vaikka huomaakin ottaneen liian suuren "palan" on siinä kuitenkin itsensä voittanut. Hieno on tuo logo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pentti mukavista sanoista. Olisi niin kiva oppia kaikkea uutta tällä bloggaus-saralla. Ja opinhan tuolla tyngäksi jääneellä kurssillakin :)

      Poista
  4. Olen itsekin joskus miettinyt tämmöistä kurssia mutta taitaa jäädä kohdallani toteutumatta ... ! Hyvää viikonlopun jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä samantapaisia kursseja on varmaan monia, osa helpompia, osa laajempia ja vaikeampia. Pitäisi vaan osata valita se oikea juuri itselle, ja se ei olekaan niin helppoa.
      Sinulle myös, oikein hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Kurssi kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta minulle olisi käynyt juuri samoin kuin sinulle. Upea juttu on kun jaksat innostua uusista asioista ja kokeilla niitä.
    Hienon logon olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vanha enää pysty kaikkia tietokonehienouksia omaksumaan. Jokin palo vielä on näihin uusien asioiden oppimiseen, mutta kivikkoinen on se polku.
      Logoon olen kyllä tyytyväinen.

      Poista
  6. Kurssit ovat upea juttu, joskus jopa hyödyllisiä. Mutta kaikki kurssit eivät sitten kuitenkaan kohtaa sitä omaa tarvetta ja on upeaa ja rohkeaa uskaltaa laittaa peli poikki vielä kun rahat voi saada takaisin.

    Luulen, että tuo hyödyttää kurssin järjestäjiäkin. Huomaavat jollain aikajänteellä, kuinka osuva ja toimiva (tai ei) heidän markkinointinsa oikein on. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti kyllä lopettaa, sillä tunsin olevani tosi motivoitunut kurssin käymiseen. Vaikka sainkin paljon oppia jo tähänkin asti, niin kuitenkin liian iso osa oli sellaista joka meni yli mun osaamisen, joten päätin keskeyttää. En kuitenkaan ajattele kurssin järjestäjiä pahalla. Hyvin olivat kurssin koonneet.

      Poista
  7. Kiitos vinkistä, kävin canva.comin sivuilla. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Canva.comista löytyy kaikkea kivaa. 😊

      Poista
  8. Kyllä olet ollut reipas, kun tuollaisenkin kurssin päätit kokeilla ja sinnikkäästi opiskelit. Vaikeita ovat nuo tietokonejutut ainakin myös minulle, kun taas nuoremmat tekevät kaiken tuosta vaan.
    Hienon logon olet tehnyt, joten kurssi ei todellakaan mennyt hukkaan. Ihmettelinkin, kun en ole pitkään aikaan blogeissa vieraillut, että mitä kummaa täällä oikein on tapahtunut, kun blogisi oli niin erilainen.
    Oikein mukavaa lokakuista sunnuntaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin kokeilla tuollaistakin, sillä koskaanhan ei voi tietää mihin pystyy jos ei kokeile. Onhan kaikki tietokoneella tehtävä meille vanhemmille paljon monimutkaisempaa kuin nuorille jotka ovat melkein syntyneet tietokoneet ja älypuhelimet kädessä. Mutta täytyy yrittää pysyä kehityksessä mukana, muuten on kohta ihan ulkona kaikesta.
      Hienoa sunnuntaita sinullekin<3

      Poista
  9. Minusta olit päättäväinen, kun aloitit kurssin! Aina ei voi onnistua, ei edes ihan joka kerta 🤔 Kokeilit kuitenkin. Kai sieltä jotain kuitenkin tarttui mukaan. Logo on hieno 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oli että kokeilin. Kyllä opinkin, paljonkin.
      Kiitos, tykkään itsekin; yksinkertaisen herttainen.

      Poista
  10. On hieno logo. Minulla on vähitellen kuollut lähes kaikki yhteistyöt, enkä yhtään tiedä miksi. Kuitenkin blogissani vierailee joka kuukausi todella paljon ihmisiä...ehkä korona on tehnyt tehtävänsä ja vain isommat blogit saavat huomiota. Minulla myös oma työ aiheuttaa sen, että en yleensä pääse osallistumaan yhteenkään tapahtumaan. Nyt kuitenkiin tiedossa parin viikon päästä jotain kivaa blogin kautta.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Logosta tykkään minäkin. Voi olla että Korona on verottanut sulta noita yhteistöitä. Toivotaan että tilanne parantuu. Mulla ei tämän uuden blogin kanssa ole tainnut olla yhtäkään yhteistyötä, vanhassa jonkin verran. Vaikka haluaisinkin yhteistyötä, niin tämä asuinpaikka hankaloittaa kaikkea. Jos vaikka saisin tuotepalkintoja niin kaikesta pitää tehdä tulliselvitys. En myöskään kovin helposti lähde mantereelle mihinkään pippaloihin. Varmaan kerrot sitten mitä kivaa pääsit kokemaan. Mukavaa iltaa❤️

      Poista
  11. Ensinnäkin onnittelut laatimastasi kepeän kauniista uudesta logosta, joka kiinnitti heti positiivista huomiota.

    Ja toisekseen pakko sanoa, että oli kyllä niin samaistuttavaa tekstiä kuin olla voi.
    Alkaen tästä "Olen sellainen, että kun johonkin innostun, niin päähäni ei mahdu sitten mitään muuta" ja jatkuen siitä tunnollisuuteen ja ahkeruuteen. Ja siihen, että yleensä sitä vaan tyytyy asioihin, eikä valita, vaikkei olisikaan tyytyväinen. Kai sitä ajattelee, että no, itsepähän tähän ryhdyin (tai itsepähän annokseni valitsin), joten kärsin nyt sitten pettymyksen kaikessa hiljaisuudessa, etten turhan takia ole vaivaksi kenellekään.
    Nostan siis pipoani todella korkealle siksi, että keskeytit kurssin, joka ei tuntunut hyvältä. Ja vieläpä rohkenit pyytää maksun palautusta. Sekin kun jää herkästi tekemättä ja itse olen ainakin pariin verkkokurssiin tuhlannut rahat ihan turhaan, mutta onneksi olen jo unohtanut, mitä ne oli :D. Eli ei kovin hyödyllisiä.

    Ja kuule Kristiina, keksin juuri, että mehän molemmat kyllä taidetaan sittenkin olla yhden aiheen kirjoittajia (siis sitten kun itse joskus taas kirjoitan) ja se aihe on, ei enempää, eikä vähempää kuin ELÄMÄ. Ja se jos mikä on tärkeää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Sinäkin taidat tykätä yksinkertaisesta, tarkoitan tuota logoa.
      Innostun kyllä täysillä ja suhtaudun kaikkiin aloittamiini kursseihin antaumuksella ja satsaan ihan täysillä, mutta sitten... Onneksi olin huomannut tuon mahdollisuuden saada 30 päivän sisällä rahat takaisin.
      Totta, elämästähän me kirjoitetaan. Ja jos totta puhutaan, niin aika suuri osa blogikirjoituksistani käsittelee kuitenkin tätä Ahvenanmaata ja siellä asumista, joten melkein yhden aiheen blogi mulla siitäkin näkökulmasta katsottuna on :)
      Tulisit jo takaisin kirjoittamaan, jos vaan jaksat ja haluat <3

      Poista
  12. Olen itse liian vanha tekemään tällaisia aloituksia ja lopetuksia mutta hienoa että joillakin on siihen tarmoa. Ehkä toisella kertaa onnistut löytämään kenties uuden kurssin. Hieno logo jokatapauksessa ❤🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minä taidan kyllä olla sinua vanhempi. Mutta ei ole helppoa yrittää oppia uutta näiden tietokoneiden kanssa. Katsotaan nyt veikö tämä yritys viimeisenkin rohkeuden.

      Poista
  13. Viisaasti ajateltu - niin opetettavainen kokemus kuitenkin. Et jäänyt sitkuttelemaan, vaan lähdit rohkeasti kurssille ja lopetit sen yhtä rohkeasti, kun se ei tuntunutkaan hyvältä / omalta / omaksuttavalta.
    Vai neuvovat pitäytymään yhdessä aihealueessa...no, ehkä sellaiset bligit, jotka keskittyvät vaikka kirjoihin - koska kirjoja eli blogattavaa niistä riittää. Tai luontokuvaus tms. Mutta "tavalliset bloggaajat" juurikin kertovat blogissaan elämästä, niinkuin Annukkakin mainitsi ja silloin kaikki tarinat ovat ikäänkuin yhtä aihetta. Punaiseksi langaksi tulee usein myös bloggaajan tyyli kirjoittaa.
    Tietysti touve kaupallisesta yhteistyöstä on toinen juttu - me emme ole sitä tavoitelleet. Itse kirjoittaminen on "se juttu" ja tietysti saada jutuille lukijoita ja uusia bloggaajakavereita. On tullut myös esim. laajennettua omia lukuvalintoja blogivinkkien myötä. Omia ahaa-elämyksiä ja puuhasteluja jaetaan myös innolla muiden tietoon - niinkuin sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi vaikutti tosi kiinnostavalta ja hyödylliseltä ja siksi uskaltauduin parin päivän miettimisen jälkeen ilmoittautumaan. Kurssi oli sen verran kallis, että katsoin viisaimmaksi lopettaa tuon 30 päivän sisällä jolloin rahat vielä sai takaisin. Aina neuvotaan rajaamaan blogin aihe yhteen, korkeintaan kahteen. Sen neuvon saa muiltakin kurssittajilta. Kirjoittamisen riemusta minäkin tätä teen, joskin en voi väittää etteikö tuntuisi aina kivalta jos joku uusi lukija on liittynyt joukkoon.

      Poista
  14. Heti huomasin tuon uuden logosi. Se on kyllä hieno! En minäkään jaksaisi tuollaista kurssia käydä, kun en ymmärtäisi varmaan puoliakaan siitä, mistä puhutaan. Me teetimme aikanaan blogisivut alan yrittäjällä. Alkuune mme osanneet edes julkaista omia postauksiamme. Hän julkaisi ja me maksoimme siitä hänelle. Kunnes juttua alkoi tulla niin paljon, että opettelimme itse tekemään julkaisut ja ajastukset. Kävimme tämän yrittäjän luona Loimaalla opissa. www.teenne.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Siinähän se juuri oli että en ymmärtänyt läheskään kaikkea mitä kurssilla tuli esille ja huomasin kyllä että se taisikin olla pääasiassa sellaisille joilla oli verkkokauppa tai jokin muu yritys, joten en ollut varsinaista kurssin kohderyhmää. Tukun ideoita sieltä kuitenkin ehdin jo saada tässä lyhyessäkin ajassa.
      Minä opettelin blogin tekemisen ihan alusta asti erehdysten ja onnistumisten kautta. Nyt olen blogannut jo lähes 9 vuotta jos lasketaan mukaan sekä vanha blogini että tämä nykyinen.

      Poista