04/12/2024

Kolme kuvaa joulukuussa



Kolme kuvaa kuukaudessa-haaste on tullut viimeiseen kuukauteen eli joulukuuhun. Sehän tarkoittaa että kuvien aiheet alkavat J:llä.
Kun vielä toivomuksena oli ettei joulu-alkuisia kuvia näytettäisi, niin ei ollutkaan ihan helppoa löytää sopivia kuvia.

Kotoa kuitenkin löytyi mm. tämä JÄNIS, jonka olen vuosia sitten ostanut Tampereelta Tallipihan joulutapahtumasta. Se koristaa olohuoneemme hyllyä ja näyttää aina yhtä hyväntahtoiselta.





Joulukuu on monien JUHLIEN aikaa ja niinpä tämä yo-juhlien kuva sopii hyvin haasteeseen. Otin sen tämän vuoden ylioppilaiksi valmistuneiden juhlasta Alandica-kongressitalossa. Tässä kuvassa juhlat eivät vielä ole ihan käynnissä ja tytöt taitavat olla viimeistelemässä meikkejään ja kampauksiaan kun kuvassa näkyy vain poikia :)


Viimeisenä J-kuviin sopii mitä parhaimmin tyttärieni ihanan iloinen kuva.
Molempien nimi alkaa J:llä.  Olisihan täällä kotona vielä kolmaskin J, mutta en nyt laita hänen kuvaansa tähän. 

Tämän viimeisen haastekuukauden kuvien myötä kiitän teitä kaikkia jotka olette haasteessa mukana olleet. En vuoden alussa uskonut että tämä haaste saisi niin suuren suosion. 

Ensi vuodelle on tulossa uusi, erilainen haaste. 

Haluan vielä tässä yhteydessä muistuttaa että postikorttiblogini päivittyy tiheään tahtiin. Vaikka sen otsikko onkin englanninkielinen, niin kirjoitan myös joka postauksen englannin lisäksi suomeksi. Klikkaamalla tästä pääset katsomaan millaiselta tuossa blogissa näyttää.

IHANAA PÄIVÄÄ!
💛💛💛

Mukana haasteessa joulukuussa:

20 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat.
    Iloinen tyttäresi nauru laittaa niin hyvälle tuulelle❤️
    Ja tuo soma pupu on niin hurmaava.
    Juhlat ovat aina ilon aihe.
    Mukavaa joulukuista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tulen aina hyvälle tuulelle kun tuota kuvaa katson. Pupu on kanssa oikein mieleinen.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Niin hyväntuuliset joulukuun kuvat ♡

    VastaaPoista
  3. KIvat aiheet, söpö jänis ja aivan ihana kuva tyttäristäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheiden keksiminen oli hiukan visaista tällä(kin) kertaa.

      Poista
  4. Hienot aiheet ja ihanat kuvat!
    Teen oman postaukseni sitten joulun jälkeen. Kiitos tämänvuotisesta ja jo tulevastakin haasteesta! :)
    Ihania joulunaluspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin sopii tehdä joulun jälkeenkin. Sinulle myös ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  5. Söpö jänis ja sitäkin söpömmät tyttäret. Hyväntuulinen kuva heistä.
    Haasteesi oli kiva. En siis yhtään ihmettele, että siitä tuli niin suosittu. Itse putosin tahdista liian aikaisin. Jännityksellä odotan, millaisen haasteen laitat ensi vuonna liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit haasteesta. Ei toki olisi haitannut vaikka joku kuukausi olisi jäänytkin väliin, sillä aina ei ehdi tai ole kiinnostustakaan vastata joka kuukausi.

      Poista
  6. Onpa joo söpösti myhäilevä jänönen!

    VastaaPoista
  7. Söpön veikeä jäniini, näyttävät juhlat ja niin naurua täynnä oleva kuva tyttäristäsi! Minulla on vasta yksi tylsä J-kuva, joten haasteeseen vastaaminen kestää... Täällä paistaa tänään aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlissa oli tosi hieno kattaus ja koko ympäristö. Tytöt olivat iloisella mielellä kuvan otossa. Ihan rauhassa vaan haasteen kanssa. Meilläkin paistaa aivan ihanasti!

      Poista
  8. Kivat kuvat ja tyttärien kuvasta ilo oikein välittyy.
    Kiitos sinulle haasteen järjestämisestä.

    VastaaPoista
  9. Nyt meni tosiaan huomattavasti vaikeammaksi tämä loppuhaaste. Saa nähdä kerkiääköhän mukaan. Muutamia on jäänyt välistä jo nyt . Söpö jänönen ja nauravat iloiset tytöt .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata stressata haasteen kanssa. Tekee jos ehtii ja haluaa.

      Poista
  10. Ihan mahtavan kiva ollut tämä haaste.
    Ihanat kuvat sinulla, hauska jänis, kauniit ja iloiset tyttäret.
    Mukana taas tälläkin kertaa (https://maijunkasityot.blogspot.com/2024/12/vain-kolme-kuvaa-kuukaudessa-joulukuu.html).
    Ihanaa joulun odotusta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla että olet tykännyt ja ollut mukana. Pitääpä tulla katsomaan sinun kuviasi.
      Sinulle myös oikein ihanaa joulun odotusta!

      Poista