23/10/2021

Callunat ja viherkasvit. Entäs se joulukuusen paikka?

Vihdoinkin sain hankittua muutamia syys/talvikukkia sekä pihalle että kesähuoneeseen. Valittua tuli taas ne tavanomaiset callunat, jotka aina vaan näyttävät kauniilta silmissäni. 

Kun puutarhamyymälään menee, niin eihän sieltä juurikaan pääse ulos ilman että jotain ennalta suunnittelematontakin tarttuu mukaan. Niin tälläkin kertaa.




Tämä kaktus pääsi sohvapöytäämme koristamaan. Meillä sohvapöydälle sijoitettavan kasvin pitää olla pieni ja aika matala, niin ettei se estä television katselua. Joku meidän perheestä tykkää katsella tv:tä makuuasennossa ja silloin isompi kasvi peittää näkyvyyden.

Yritin saada selville tämän kasvin nimeä, mutta en löytänyt oikein tähän oikealta tuntuvaa. Harmi kun noissa kasvimyymälöissä ei läheskään aina lue kasvin nimeä missään ja kassalla ei sitten enää tule kyseltyä, sillä jos ostaa useamman kasvin samalla kertaa, niin pitäisi kirjoittaa ylös jokaisen nimi ja se tuntuu hankalalta tuossa tilanteessa.

Hihkaise jos tiedät tämän kasvin nimen.




Tämän nimen löysin netistä ja se on Pitsilehti "White". Tämä on vielä minikokoinen, mutta kasvaa ajan mittaan isommaksi. Siis jos se saa oikeanlaista hoitoa. Sillä sanotaan olevan kohtalainen vedentarve ja lannoittaakin pitää sopivasti. Se tykkää puolivarjosta.




Kolmas uusi viherkasvimme on Aloe/Hawortia, luullakseni. Se on helppohoitoinen, tykkää auringosta ja sillä on niukka vedentarve. 

Taisin onnistua sattumalta sijoittamaan nämä kasvit ihan oikein, sillä tämä aloe on ikkunalaudalla, eli saa aurinkoakin. Tuo pitsilehti sensijaan on parin muun kasvin kanssa ikkunan tuntumassa, mutta ei kuitenkaan ihan suorassa auringonpaisteessa.

Minulle tuottaa aina vaikeuksia muistaa koska olen viimeksi kasvejani kastellut ja niinpä valitsinkin yhden määrätyn viikonpäivän kukkien kastelu-ja hoitopäiväksi ettei unohdu. Tiistaisin tutkailen aina mikä kasvi tarvitsee vettä, mikä ei ja toimin sen mukaan. Ainakin vielä ovat selvinneet hengissä.






Kesähuoneeseen hankin muutaman callunan. Ulos terassille en mitään istutuksia laita talveksi. Muutama lyhty on lisäkoristeena kesähuoneessa. 

Aurinkokennolla toimivat pallovalaisimet ovat syksyn ajan toimineet hienosti, mutta nyt kun on ollut pilvisiä ja sateisia päiviä, niiden valo hiipui sen verran heikoksi, että laitoin ne kokonaan "lepotilaan" pimeimmän vuodenajan ajaksi.

Lisävaloa ja tunnelmaa kesähuone saa tänä vuonna joulukuusesta. Mietimme että laittaisimme sen tänä jouluna kesähuoneeseen. Sieltä se näkyisi hienosti olohuoneeseen, eikä veisi huonetilaa. (Jos kuusen laittaa olohuoneeseen, niin aina pitää toinen nojatuoleista siirtää muualle.)Ja uloskin päin se näyttäisi kauniilta. Siitä sitten myöhemmin, kun asia on ajankohtainen.





Lopuksi haluan vielä kiittää teitä viime postaukseen kommenttia jättäneitä. Teitä oli paljon ja kouluaikaiset muistot tuntuivat olleen monella mielessä. 💗


OIKEIN HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!


21 kommenttia:

  1. Callunoita minäkin hankin tänä syksynä taas innoissani, koska väliin mahtui monen monta vuotta kaupungissa ilman parvekkeita tai muutakaan sopivaa paikkaa syksyistutuksille. Huomasin, että vaihtoehtoja väreissä ja muodoissa oli vaikka kuinka paljon.
    Olet ottanut omista kasveistasi kauniit ja tunnelmalliset kuvat.
    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monen värisiä noita callunoita tosiaan on. Vaikea valita oikeaa.
      Kiitos.

      Poista
  2. Minusta tuo sinun kasvisi näyttää enemmänkin mehikasvilta kuin kaktukselta...mene ja tiedä, en tiedä mitään kukista :)
    Vihreää kaipaisin minäkin lisää kotiin. Siirsin uusimman viherkasvini ikkunan eteen, mutta se ei tykännytkään paikasta vaan meni kuolemaan. Pitäisi taas hankkia uusi kukka.
    Kaunista viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla mehikasvikin. Samassa hyllyssä oli sekä kaktuksia että mehikasveja. Pitää tutkia vielä paremmin jos löytäisin nimen tälle netistä.

      Poista
  3. Minäkin veikkaisin mehikasveja kaktuksen sijaan. Lehdet tuovat mieleen aloe veran ja agaaven, mutta niitäkin on olemassa mahdottoman monta lajia. Onnea matkaan, joku kertoo varmaan pian oikean vastauksen 👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta että aloe veraa ja agaavea on monenlaista. Toivon saavani selville nimen.

      Poista
  4. Kivoja kukkia. Tuo kasvisi on jokin aloe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin näihin heti kun näin. Hyvä jos olet varma että tämä on aloe. Kuten sanoin tuolla jo aiemmin, niin yritän etsiä netistä tälle oikean nimen. Kiitos vinkistä.

      Poista
  5. Ihania kuvia! Sinulla on ihania huonekasveja. Minä ostin kesällä peikonlehden ja se on kasvanut niin isoksi, jotta eilen jo mietin, miten saadaan joulukuusi mahtumaan perinteiselle paikalleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Peikonlehti on ihana kasvi, mutta kasvaa nopeasti suureksi. Mullakin oli sellainen, mutta jouduin luopumaan siitä kun ei mahtunut olemaan meillä. Joulukuusen mahduttaminen on aina hiukan ongelmallista. Meillä ainakin se edellyttää aina jonkinlaista huonekalujen siirtoa.

      Poista
    2. Kivoja viherkasveja, jotka piristävät pimeää syksyä. Olen myös ostanut viherkasveja sekä pari kukkivaa. Ne on aika helppoja hoidettavia. Viikonloppuisin tarkistan, mitkä vaativat kastelua ja muuta hoitoa.

      Poista
    3. Tellervo, vihreys tosiaan piristää kummasti kun muuten on aika harmaata. Totesin myös, että on viisainta nimetä yksi määrätty päivä kastelulle, ettei niin helposti unohdu.

      Poista
  6. Kivoja viherkasveja.
    Callunat nyt vaan kuuluu syysistutuksiin, joka vuosi. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ajattelen että tänä vuonna ostan jotain muuta, mutta päädyn kuitenkin callunoihin :)

      Poista
  7. Hauskoja viherkasveja olet hankkinut! Callunoihin minäkin aina päädyn ja kauniitahan ne ovat. Joulukuusi on varmaan oikein kiva kesähuoneessa ja säilyy viileässä hyvänä.
    Hyvää lokakuun viimeistä viikonloppua Sinulle ❤🎃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään, tykkään. Haluaisin oikein isojakin viherkasveja, mutta meillä ei oikein ole tilaa sellaisille, valitettavasti. Uskon että joulukuusi näyttää kivalta ja todella varmaankin viihtyy siellä, onhan se tekokuusi! :)))

      Poista
  8. Ensimmäinen mehikasvisi kuuluu Haworthia-sukuun (suomeksi kirjotähdet) ja on luultavasti Haworthia limifolia. Viimeinen kasvi puolestaan on Gasteria-suvun (suomeksi sarviaaloet) laji/lajike, mahdollisesti Gasteria 'Little warty'. Kumpikaan ei siis ole varsinainen aaloe, mutta lajeja risteytetään paljon keskenään ja ne näyttävätkin paljon toisiltaan, sillä ne kaikki kuuluvat samaan alaheimoon nimeltä Asphodeloideae.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tiedoista. Kiva että tulit tänne kertomaan. Pitääpä kirjoittaa nuo nimet ylös. 😊

      Poista
  9. Löysitpäs sinä kauniita viherkasveja kotiin. Itsekin hankin parvekkeelle pienen asetelman callunoista, mutta selvästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Minulla on myös sellaiset aurinkokennopallot ja mietin samaa, että nyt ne voisi laittaa laatikkoon ja vaihdan tilalle ledivalot. Ehkä ajastus olisi hyvä idea ledeille, kun ehdin tottua noiden pallolamppujen automatiikkaan :)

    Iloista viikonjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo viherkasvit ovat kyllä niin mieleisiäni. Minä jätin kyllä nuo pallovalot paikoilleen sillä mielestäni ne ovat kauniit ilman valoakin. Kolmessa lyhdyssä mulla on led-kynttilät ajastimella.
      Oikein kivaa lokakuun viimeistä viikkoa sinullekin!

      Poista