Sivut

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

MINUN MIELESTÄ PARHAITA

Pitkästä aikaa tein listapostauksen. Nämä ovat olleet aika suosittuja ja poikineet lukijoidenkin blogeihin vastaavanlaisia postauksia, joten tässä tulee vuoden ensimmäinen sellainen.

Tässä valitaan omasta mielestä kaikkia parhaita tai suosituimpia.


P A R A S....

 



RUOKA: Niitä on monta, mutta kyllä pizza on aina yhtä hyvää. Ja minun pizzaani kuuluu ehdottomasti laittaa ananasta.

JUOMA: Kahvi tai kuohuviini.

MAKU: Makean puolelle se valitettavasti menee, vaikka nytkin yritän vähentää sokerin syömistä.

TUOKSU: Vaniljan tuoksu on vaan niin ihana, on se sitten syöminen tai tuoksu.




MATKAKOHDE: Ulkomaankohteet eivät paljoakaan houkuttele enää, eikä se johdu koronasta. Nyt tykkään matkustaa kotimaassa ja melkeinpä minne vaan olisi kiva päästä. Lappi kuuluu kuitenkin suosikkikohteisiin.

KULKUPELI: Ehkä juna. Junalla matkustaminen on niin harvinaista herkkua täällä saarella asuvalle, että siitä nautin täysillä aina silloin kun sitä on tarjolla. Ja junassa saa parhaat yöunet!

KEITTIÖVÄLINE: Juustohöylä tai kahvinkeitin. Ilman näitä molempia en kyllä tule toimeen. 

KIRJA: Nyt on vaikea. Luen aika paljon, mutta unohdan samantien lukemieni kirjojen nimet. Ensimmäiseksi tulee mieleen kirja "Äidinmaa".

ELOKUVA: En ole ollenkaan elokuvaharrastaja. Viimeksi näin tv:stä Mika Kaurismäen elokuvan "Mestari Cheng" jota en nimen perusteella olisi ruvennut katsomaan, mutta mikä osoittautuikin aivan mahtavaksi kokemukseksi. Se on nähtävissä nyt Yle Areenassa. Suosittelen!

VAATE: Rennot vaatteet. Ei mitään farkkuja kotona, vaan löhöhousut ja väljä t-paita.

KOSMETIIKKATUOTE: Tärkein kosmetiikkatuote taitaa mulla olla puuteri. Sillä saa kiiltävän nenänpään hiukan siedettävämmän näköiseksi.

MUSIIKKI: Musiikkia en kuuntele juuri koskaan, mutta radio on usein auki ja silloin tietysti tulee kuultua sitäkin. Kaikenlaiset The voice of Finlandit ym. vastaavat eivät jaksa kiinnostaa. 

ARTISTI: Kun musiikkia vaan vähän kuuntelee, niin myös artistisuosikkia on vaikea nimetä. Tykkään kotimaisista artisteista. 

RAVINTOLA: Huonosti tunnen muiden paikkakuntien ravintoloita, joten Maarianhaminan ravintoloista suosikikseni nousee Indigo.
 



HERKKU: Herkkusuosikkeja mulla on paljon, esim. vaniljajäätelöä voin syödä vaikka litran. Ahvenanmaan pannukakku luumukiisselin ja kermavaahdon kera vie kielen mennessään.

KAHVILA: Taas suosin paikallista eli Bagarstugan Maarianhaminan keskustassa on viehättävä kahvila 
ja viinipaikka.



KAUPUNKI: Helsinkiin haluaisin taas päästä. Siellä olisi paljon katsottavaa vielä.
Viime käynnillä ehdimme katsoa vain murto-osan siitä mitä olisimme halunneet.

 


VUODENAIKA: Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan mukavia, mutta kyllä kevät taitaa viedä voiton. Voiko olla viehättävämpää näkyä kuin vaikka tämä Tukholman kirsikankukilla täyttynyt Kungsträdgården?! Sinne kyllä haluan uudestaan niin pian kuin se vaan on turvallisesti mahdollista.

HUONEKALU: Sänky. "Oma sänky, paras sänky".





KASVI: Unikko tai laventeli. Niitä molempia meillä löytyy mökiltä. Mielestäni unikko on hienostunut ja tosi herkän näköinen kukka. Laventeli taas on rennompi ja tuoksuu ihanalle. Kukkii myös tosi pitkään.

AAMUPALA: Ruisleipävoileipä ja iso muki kahvia maidolla.

ILTARUTIINI: Useimmiten katson jakson tai kaksi suosikkisarjaani. Jos olen sen jo katsonut niin etsin YleAreenasta jotain, kuten viime päivinä kun löysin sieltä ihanan maalaiselämää kuvaavan kotimaisen sarjan Lehmän vuosi . Sitä on tehty kolme tuotantokautta eli yhteensä kahdeksantoista jaksoa ja ahmin kaikki jaksot muutamassa päivässä. Nyt pitäisi löytää taas joku yhtä kiva seurattava.


NÄMÄ OLIVAT MINUN VALITSEMIANI PARHAITA. MILTÄ NÄYTTÄISI SINUN LISTASI?

💙💙💙


34 kommenttia:

  1. Ihana julkaisu!

    Mahtavaa uuden vuoden jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Oikein hyvää vuoden jatkumista sinullekin! 😊

      Poista
  2. Olipa taas kiva postaus! Näissä on aina mukavaa myös se, että oppii bloggaajasta jotain lisää.
    Oma paras makuni olisi varmasti toffee täytteinen suklaa, nam!
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Toffeetäytteinen suklaa, aah!
      Sinulle myös, nyt jo hyvää yötä💙

      Poista
  3. Olipas kiva postaus ja kuten tiedät minä kanssa tykkään tehdään näitä listauksia kanssa!

    Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli. Listauksiasi luen aina.
      Sinulle myös, oikein hyvää talvista viikkoa!

      Poista
  4. Pitääkin miettiä, postaisiko itsekin aiheesta? Saako listasi kopioida, siis nuo kysymykset? Minuakin nolottaa, että unohdan aina lukemieni kirjojen kirjoittajat ja nimet! Luen aika paljon ja tosi noloa, kun en osaa vastata! Minäkin haluaisin käydä Helsingissä ulkomaan matkojen sijaan. Meidän piti syksyllä sinne mennä, mutta koronan vuoksi pysytään kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat mielihyvin kopioida kysymykset. Ja kuka tietää josko vastauksistakin löytyy sitten aika monta samaa :)

      Poista
    2. Kiitos! Saattaa olla, että joihinkin on samat vastaukset... Tulin juuri lumitöistä. Aika paljon olikin yön aikana satanut.

      Poista
    3. Jos meillä tänään jotain taivaalta tulee niin vettä se sitten on 😒

      Poista
  5. Olipa kiva postaus! Minunkin lempituoksu on vanilja ja se onkin ainut tuoksukynttilä, jota joskus kotona polttelen. Laventeli on toinen lemppari ja mm. vaatehuoneessa minulla on kuivatuilla laventelinkukilla täytetty tuoksupussi, joka antaa ihanan tuoksun tekstiileille :)
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle toivottelen täältä tosi lumiselta kaakonkulmalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksumieltymykset meni meillä yhteen. Tuoksukynttilät olisivat kivoja, mutta melkeinpä aina niiden tuoksu on liian voimakas.
      Kiitos. Tulispa tännekin se lumimyräkkä jota ne nyt kovasti ennustavat huomiseksi!

      Poista
  6. Tuosta ruisleivästä tuli mieleen, että olenkohan sulta kysyny sellasta vuokaruisleipää, jossa oli hedelmiä. Sellasta ostettiin monta mukaan tuliaisiksi, kun käytiin Ahvenanmaalla silloin kerran. Niitä myytiin siellä Linnan lähellä yhdessä uudehkossa, isossa lounaspaikassa. Ja tää ei ollu sitä saaristolaisleipää kuitenkaan, ellei ollut sitten joku herkkumuunnos. Sitä jäi vähän ikävä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole multa kysynyt. Ollaan oltu siinä linnan lähellä Mikael Björklundin Smakbyn-ravintolassa lounastamassa silloin tällöin ja siellä on tuotu pöytään kuvailemasi tapaista leipää. Ravintolan yhteydessä on heidän myymälä, voi olla että sielläkin sitä myydään. Muuta uudehkoa, isoa lounaspaikkaa linnan lähellä ei ole. Toivottavasti löydätte tuota leipää jos ja kun tulette taas tänne.

      Poista
    2. Taitaa olla salainen ohje heillä 🤔

      Poista
  7. Olipa ihastuttava postaus! Kiitos ja mukavaa jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus. Minä en katso televisiota paljon, mutta arenasta jotain nyt on meneillään toinen kausi sellaisesta kuin talot huokuvat historiaa. Se kertoo erilaisten talojen asukkaiden kiinnostuksesta talojensa historiaan. Siihen he saavat myös apua. Ruotsalainen sarja ja erittäin mielenkiintoinen meistä, suosittelen . Toinen ruotsalainen on myös hyvä talo Sisiliassa. Se kertoo yhdestä ruotsalaisesta perheestä mitkä ostaa talon sisiliasta ja remontoivat ummikkona sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Talot huokuvat historiaa ja tuo toinenkin, ovat molemmat meille tuttuja ja tykättiin molemmista.

      Poista
  9. Olipa kiva postaus ja kahvi ja kuohuva ovat kyllä ihan parhaat juomat. Pannari ihanaa kermavaahdon ja hillon kanssa. Saatan tämän haasteen napata mukaan.

    Sydämellistä tiistaita Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Pannari ja hillo+kermavaahto on niin hyvää!

      Poista
  10. Olipa ihan Kristiinan näköiset vastaukset :) vaikka opin myös sinusta uutta. Kiitos tuosta sarja- ja elokuvavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vai :) Sekä sarja että elokuva olivat niin mieleisiäni.

      Poista
  11. Hitsit; pannari jos mikä on talvipäivän ruokaa. Pitääpä tehdä pikimiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin ollaan näemmä aikaisin hereillä!
      Kyllä pannari on niin hyvää että.
      Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  12. Tämä oli kiva postaus. Ja et arvaa, kuinka paljon alkoi tehdä Ahvenanmaan pannukakkua mieli. Sitä parempaa ei ole!

    VastaaPoista
  13. Tällaiset postauksen ovat aina mukavaa luettavaa. Niissä saa kurkistaa hiukan tarkemmin toisen elämään.
    Mukavaa tammiviikonloppua teille ☃️❤️

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus ❤
    Tein juuri tuota Ahvenanmaan pannukakkua ja siitä tuli lätty. Maku oli erinomainen, mutta jotain kai meni pieleen. Sinun kuvassasikin pannukakku on muutaman sentin paksuista. Oliko minulla liian iso astia - tein uunipellille? Puuron tein litraan maitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunipellille minäkin sen teen silloin harvoin kun sitä teen. Tykkään siitä ihan mahdottoman paljon. Kuvan pannukakku ei ole oma valmistamani vaan kahvilan. Voisiko pannukakkusi lättänyys johtua puurosta. Tämän pannukakunhan voi tehdä joko mannapuurosta tai riisipuurosta. Itse olen aina tehnyt riisipuurosta ja nyt kun ajattelen, niin voiskohan riisipuuro olla ilmavampaa, paksumpaa ja siksi pannukakustakin tulisi paksumpi. Maitomäärä tuntuu olevan oikea.

      Poista
    2. No niin voi olla! Tein mannapuurosta! Kokeilen seuraavan kerran riisipuuroa.
      Ahvenanmaan psnnukakku on niin herkullista. Yhtä ihanaa kuin Ahvenanmaa itse. Vietimme siellä muutamia vuosia sitten viikon loman, Vårdön saarella. Ja ihastuimme ikihyviksi.

      Poista
    3. Toivottavasti seuraavalla kerralla saat mieleisesi.
      Vårdössä käymme mekin muutaman kerran vuodessa. Tervetuloa taas!

      Poista