Hetkiä

Viikonloppuna alkoi tehdä mieli laskiaispullaa. Lähistöllämme on pikkuinen leipomo ja niinpä suuntasimme sinne. Lähdimme matkaan kävellen, niin tulisi päivän askelmääristäkin edes osa kartutettua.

Leipomon Instagram-sivustolta olin nähnyt että sitä kautta voi tilata laskiaispullia ja sen olin tehnytkin. Edellisenä viikonloppuna pullat nimittäin olivat loppu kun aioimme ostaa, emmekä olleet etukäteen tilanneet.

Nyt saimme toivommme pullat mantelimassatäytteellä (tietysti mantelimassalla!).

Kotona keitimme kahvit ja nautimme pullista. Ihan täysiä pisteitä en antaisi niille, sillä mantelimassa ei ollut ollenkaan sellaista mihin olen tottunut. Se oli varmaan kyllä itse tehtyä mutta joukossa oli pieniä mantelimuruja. Noista muruista en tykännyt ja vaikka pulla muuten olikin melko täydellinen, niin tuo mantelimassan rakeisuus vei pisteitä, joten en taida noita pullia enää ostaa.

Kaikenlaisia muita herkullisia paistoksia oli esillä ja ostinkin suolaiseksi syömiseksi foccacia-leivät ja ne olivat kyllä maailman parhaat.

Leipomosta lähdettyämme haimme auton kotoa ja ajoimme ensin paikkaan jossa olen kutonut kangaspuilla. Kutomani torkkupeitto oli nimittäin valmis ja hain sen pois sieltä. 

Peitosta tuli jopa kauniimpi kuin mitä olin kuvitellut. Ja tosi reilun kokoinen se myös on joten sen alla mahtuu hyvin vetämään nokoset. Hapsut piti vielä solmia. Nyt se on jo koekäytetty ja hyväksi havaittu.

Tuo peitto olikin ainakin vähään aikaan viimeinen kutomatyöni, sillä luovutin paikan avaimen pois enkä nyt keväällä enää jatka kurssilla. Osaksi tähän vaikutti korona, mutta vielä suurempi syy oli se että juuri nyt ei minulla ole mitään tarvetta kutoa mitään, enkä viitsi vaan kutomisen riemusta tehdä mitään sellaista mitä en tarvitse tai ehdottomasti halua. Voi olla että syksyllä tilanne on toinen ja haluan silloin taas jatkaa kutomista.

Vielä ajelimme mökille. Tai emme ajaneet perille asti, vaan jätimme auton kylään ja jatkoimme siitä sen noin kolmen kilometrin matkan kävellen, jälleen liikuntaa saadaksemme.

Ja mikä olikaan kävellä. Sää oli kovin keväinen ja linnut visersivät puissa. Lunta näkyi enää  tien vierustoissa pienet määrät, mutta pelto tien vierellä viheriöi ja taivas näytti kesätaivaalta. Oi mikä ihana päivä!

Mökillä katselimme jo hiukan mitkä puut seuraavaksi kaadamme ja meinasimme ne oikein merkata, mutta niitä on niin paljon ettemme ruvenneet mitään merkkejä niihin laittamaan. Helppo on ilman merkkejäkin nähdä mitkä puut pitäisi kaataa. Minua hirvittää vaan se, että melkein joka puun lähistöllä on jokin rakennus tai ainakin sähkölanka, joten kaataminen ei ole ihan yksinkertaista.

Meri oli aivan tyyni ja hiljaisuus täydellinen muutamia linnunääniä lukuunottamatta. Nyt rupesi jo hiukan houkuttamaan mökille jääminen. Päivätkin ovat jo pidentyneet, joten voi olle että kohta avataan mökkikausi, jos ei ihan valtavia lumimääriä rupea tulemaan.

Eilen sitten saatiinkin tehdä kotipihalla lumitöitä sekä aamulla että illalla. Lumi oli aika märkää ja lämpötila oli nollan molemmin puolin, joten lumen pysyvyydestä ei vielä tiedä.

Juuri tuo säätilan vaihtelu on ärsyttävintä, ainakin täällä etelässä. Ensin tulee lunta ja luonnossa liikkumisesta nauttii ja seuraavassa hetkessä kaikki sulaa pois. Juuri kun on asennoitunut siihen että taitaakin tulla jo kevät, niin seuraavana aamuna kaihtimia ylös vetäessä näkyy ikkunasta vain valkoista. Voisi olla talvi silloin kun on talven aika ja kevät tulisi sitten aikanaan eikä antaisi enää talvelle periksi.

Täksikin päiväksi on luvattu ainakin hiukan lunta joten voi olla että lumitöitä saadaan tänäänkin tehdä. Ja lumityöt ovatkin mitä mukavinta puuhaa, tykkään!

MITEN TEILLÄ PÄIN, ONKO TALVINEN MAISEMA VAI KEVÄÄN VIHERTÄVÄ?

💚💚💚