26/01/2021

Hetkiä



Viikonloppuna alkoi tehdä mieli laskiaispullaa. Lähistöllämme on pikkuinen leipomo ja niinpä suuntasimme sinne. Lähdimme matkaan kävellen, niin tulisi päivän askelmääristäkin edes osa kartutettua.

Leipomon Instagram-sivustolta olin nähnyt että sitä kautta voi tilata laskiaispullia ja sen olin tehnytkin. Edellisenä viikonloppuna pullat nimittäin olivat loppu kun aioimme ostaa, emmekä olleet etukäteen tilanneet.

Nyt saimme toivommme pullat mantelimassatäytteellä (tietysti mantelimassalla!).
Kotona keitimme kahvit ja nautimme pullista. Ihan täysiä pisteitä en antaisi niille, sillä mantelimassa ei ollut ollenkaan sellaista mihin olen tottunut. Se oli varmaan kyllä itse tehtyä mutta joukossa oli pieniä mantelimuruja. Noista muruista en tykännyt ja vaikka pulla muuten olikin melko täydellinen, niin tuo mantelimassan rakeisuus vei pisteitä, joten en taida noita pullia enää ostaa.

Kaikenlaisia muita herkullisia paistoksia oli esillä ja ostinkin suolaiseksi syömiseksi foccacia-leivät ja ne olivat kyllä maailman parhaat.




Leipomosta lähdettyämme haimme auton kotoa ja ajoimme ensin paikkaan jossa olen kutonut kangaspuilla. Kutomani torkkupeitto oli nimittäin valmis ja hain sen pois sieltä. 

Peitosta tuli jopa kauniimpi kuin mitä olin kuvitellut. Ja tosi reilun kokoinen se myös on joten sen alla mahtuu hyvin vetämään nokoset. Hapsut piti vielä solmia. Nyt se on jo koekäytetty ja hyväksi havaittu.

Tuo peitto olikin ainakin vähään aikaan viimeinen kutomatyöni, sillä luovutin paikan avaimen pois enkä nyt keväällä enää jatka kurssilla. Osaksi tähän vaikutti korona, mutta vielä suurempi syy oli se että juuri nyt ei minulla ole mitään tarvetta kutoa mitään, enkä viitsi vaan kutomisen riemusta tehdä mitään sellaista mitä en tarvitse tai ehdottomasti halua. Voi olla että syksyllä tilanne on toinen ja haluan silloin taas jatkaa kutomista.




Vielä ajelimme mökille. Tai emme ajaneet perille asti, vaan jätimme auton kylään ja jatkoimme siitä sen noin kolmen kilometrin matkan kävellen, jälleen liikuntaa saadaksemme.

Ja mikä olikaan kävellä. Sää oli kovin keväinen ja linnut visersivät puissa. Lunta näkyi enää  tien vierustoissa pienet määrät, mutta pelto tien vierellä viheriöi ja taivas näytti kesätaivaalta. Oi mikä ihana päivä!



Mökillä katselimme jo hiukan mitkä puut seuraavaksi kaadamme ja meinasimme ne oikein merkata, mutta niitä on niin paljon ettemme ruvenneet mitään merkkejä niihin laittamaan. Helppo on ilman merkkejäkin nähdä mitkä puut pitäisi kaataa. Minua hirvittää vaan se, että melkein joka puun lähistöllä on jokin rakennus tai ainakin sähkölanka, joten kaataminen ei ole ihan yksinkertaista.

Meri oli aivan tyyni ja hiljaisuus täydellinen muutamia linnunääniä lukuunottamatta. Nyt rupesi jo hiukan houkuttamaan mökille jääminen. Päivätkin ovat jo pidentyneet, joten voi olle että kohta avataan mökkikausi, jos ei ihan valtavia lumimääriä rupea tulemaan.





Eilen sitten saatiinkin tehdä kotipihalla lumitöitä sekä aamulla että illalla. Lumi oli aika märkää ja lämpötila oli nollan molemmin puolin, joten lumen pysyvyydestä ei vielä tiedä.

Juuri tuo säätilan vaihtelu on ärsyttävintä, ainakin täällä etelässä. Ensin tulee lunta ja luonnossa liikkumisesta nauttii ja seuraavassa hetkessä kaikki sulaa pois. Juuri kun on asennoitunut siihen että taitaakin tulla jo kevät, niin seuraavana aamuna kaihtimia ylös vetäessä näkyy ikkunasta vain valkoista. Voisi olla talvi silloin kun on talven aika ja kevät tulisi sitten aikanaan eikä antaisi enää talvelle periksi.

Täksikin päiväksi on luvattu ainakin hiukan lunta joten voi olla että lumitöitä saadaan tänäänkin tehdä. Ja lumityöt ovatkin mitä mukavinta puuhaa, tykkään!


MITEN TEILLÄ PÄIN, ONKO TALVINEN MAISEMA VAI KEVÄÄN VIHERTÄVÄ?

💚💚💚

 

19 kommenttia:

  1. Ihana oli lukea kuulumisia sieltä Ahvenanmaalta! On kuin olisin käynyt luonasi kylässä :-)Meillä maisema on talvinen. Lunta on satanut päivittäin, joten lomihommia on saanut painaa ihan riittämiin. Minä toivon, että tänä vuonna kevät tulisi varhain, jotta pääsisin ihmettelemään mitä kaikkea kivaa uuden maatilamme mullan alta puskeekaan. Ensi kertaa mulla on nyt myös kasvihuone, joten pääsen testaamaan olematonta viherpeukaloani. Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tuli taas talvi. Varhaista kevättä odotan minäkin aina. Sulla onkin jännittävää tänä keväänä kun saat tehdä löytöjä puutarhassa. Kasvihuone on ihana, vaikka siellä ei niin paljoa mitään kasvaisikaan!
      Sinulle myös mukavaa viikkoa<3

      Poista
  2. Voi miten keväiseltä mökillänne näyttää! Tuollaista oli viime talvena täällä Pirkanmaalla, mutta nyt puut notkuvat lumen painosta. En silti valita, silti kunnon lumitalvi on ihana:) Viime vuonna haravoin helmikuussa mökin pihaa!
    Kuuri tein siementilauksia, joten pian on kylvöhommia tiedossa. Mukavaa kevään odotusta sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime mökkikäynnillämme oli vielä keväistä, nyt on taas lumi maassa. Tykkään kyllä itsekin kunnon lumitalvista, mutta siitä en tykkää kun talvi ja kevät vuorottelevat tiheään tahtiin.
      Sinne myös oikein kivaa kevään odotusta!

      Poista
  3. Omg the photos are so pretty! Thanks for sharing! <3

    www.pimentamaisdoce.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, ettei tällainen kelien jatkuva muuttuminen ole mistään kotoisin. Huolimatta siitä, että rakastan eniten kevättä ja kesää, niin kyllä joulu- tammi- ja helmikuussa haluaisin kunnon talven, ja kelit sen mukaiset. Maaliskuussa saisi kevät minun puolestani alkaa jo ihan täydellä teholla, mutta nämä nyt ovat näitä toiveunia, joista luontoäiti vähät välittää ;)
    Kauniit kuvasi piristivät kummasti, kiitos! Ja jos vielä yhden toiveen saisin esittää, niin näkisin mielellään enemmänkin kuvia kutomastasi kauniista torkkupeitosta :)
    Täällä meillä on lunta piisannut vuoden alusta asti ihan mukavasti ja tänään on satanut taas muutama sentti lisää. Lumitöitä siis täälläkin taas tiedossa, jes!
    Mukavia tammikuun viimeisiä päiviä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole mukavaa kun välillä on täysi talvi ja seuraavana päivnä sitten taas keväistä.
      Kiva jos kuvat piristivät. Voisin tietysti näyttää tuota ja myös toista tekemääni peittoa vaikka ihan omassa postauksessa.
      Oikein ihanaa kuun loppua ja alkavaa helmikuuta sinullekin<3

      Poista
  5. Täällä ihan sama juttu, että aamuisin saa verhoja avatessä aina jännittää, että millainen sää sitä milloinkin on ulkona. Tänään aamusta satoi lunta ja juuri poika tuli kotiin ja sanoi, että nyt äiti sataa vettä. Minun mielestäni kevät voisi jo tulla :)
    Ihanaa tammikuun viimeistä viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitystä aamuihin :) Kevättä vastaan ei minullakaan olisi mitään, mutta sitten ei enää talvisia päiviä tarvitsisi tulla.
      Samoin Outi sinulle<3

      Poista
  6. Kunnon lumitalvet ovat kyllä ihania. Täällä etelässä niistä saadaan nauttia vain harvoin.

    VastaaPoista
  7. Loskaksi on vetänyt ja räntää satanut kaiken iltaa. Maa on silti lumen peitossa ja aikamoisia kinoksiakin näkyy lumiaura työntäneen teiden sivuille. Töissä sai kattoa ihan tosissaan, mihin astuu, kun liikkui paikasta toiseen.
    Näyttävät oudolta nuo teidän vihreät alueet kuvissa, kun ei taas silmä ole tottunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähenee lumi sitten teilläkin. Vihreys yllätti meidätkin, positiivisesti.

      Poista
  8. Upea torkkupeitto. Tuohon on ihana käärityä. Tässä alkoi mieli tehdäkin laskiaispullia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on ollut nyt jo kovassa käytössä. Mulla oli tässä vaan hiukan huono mainos laskiaispullille😁

      Poista
  9. Ei viherrä sentään vielä.
    Ei kun laskiaispulla hillolla. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven ja talvisten kelien aikaa tammikuu vielä onkin.
      Makuasia 😊😊😊

      Poista
  10. Kyllä teillä onkin keväisen näköistä. Meilläkin välillä kuulee lintujen jo laulavan keväisesti, mutta lunta meillä on ja yöllä on tullut paljon lisää ja nyt lumityöt odottavat. Minusta on kivaa, että talvella on talvi ja luontokin tykkää. Pitäisi käydä mökillä katsomassa, mikä siellä on lumitilanne. Jos ei ole paljon lunta, voisi mökkikauden aloittaa.
    Ihana tuo kutomasi torkkupeitto. Kyllä sen alla kelpaa päiväunista nauttia. Ja herkkua on laskiaispulla kunnon mantelimassalla.
    Mukavaa päivää sinne ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ja ei ole. Nyt nimittäin taas maa valkoinen ja lumitöihinkin on taas päästy. Tuosta peitosta ajatelin Anskun ehdotuksen mukaisesti näyttää enemmänkin kuvia tulevassa postauksessa.
      Sinne myös, oikein hyvää talvipäivää<3

      Poista