18/01/2021

Helpot ja maukkaat tonnikalapiirakat



Teinpä pitkästä aikaa ruokapostauksen, kun Makrotex-haasteen teemana oli tällä viikolla HERKULLINEN.

En yleensä lue lehtien reseptejä kun en ole perheen ruokavastaava, mutta nyt Kotivinkissä oli niin hauska kuva tonnikalapiirakoista että mielenkiinto heräsi ja rupesin lukemaan reseptiä hiukan tarkemmin. Nuo paprikarenkaiden sisällä olevat kananmunat kiinnittivät huomioni.

Ohje oli mielestäni simppeli ja niin innostuin kokeilemaan näiden piirakoiden tekoa.


Tässä resepti:

500g lehtevää kaurataikinaa (Myllyn paras)
1 kevätsipuli    
2 rkl tilliä
2 prk tonnikalaa (a` 150g)
100g tuorejuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
1/2tl limepippuria (käytin sitruunapippuria kun meillä oli sitä)
2dl juustoraastetta
1 punainen paprika
5 munaa

1. Sulata taikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan
2. Hienonna kevätsipuli ja tilli. Valuta tonnikalat. Notkista tuorejuusto kulhossa ja
   lisää sipulit, tilli, tonnikala ja limepippuri. Sekoita kevyesti.
3. Levitä tonnikalatäyte tasaisesti piirakkapohjille. Ripottele päälle 
   juustoraastetta.
4. leikkaa paprikasta viisi rengasta. Paina renkaita hieman täytteeseen ja tee
   munalle kolo paprikan sisään. Riko munat yksitellen ja valuta paprikarenkaiden
   sisään. 
5. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n. 15-20 min.


Näistä tuli tosi maukkaita ja jos ei ihan hirmu nälkäisiä syöjiä ole, niin tästä annoksesta riittää viidelle. Lisäksi meillä oli salaattia.


💚💚💚



 

25 kommenttia:

  1. No nuo pitää kyllä kokeilla mutta onko tuo taikina suolainen. En ole tainnut koskaan ostaa. Kiva kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikinassa on hiukan suolaa joten se sopii oikein hyvin tällaisiin suolaisiin leivonnaisiin. Kannattaa kokeilla. Ja voihan tuon taikinan valmistaa itsekin jos ei ostotaikinaa halua käyttää.

      Poista
  2. Ja hyviä ne olivatkin!

    VastaaPoista
  3. Omg so nice, thanks for the recipie! <3

    www.pimentamaisdoce.blogspot.com a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They are very delicious. I hope you like them!

      Poista
  4. Nuohan näyttää kivoilta vierasvarajutuiltakin! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illanistujaisiin ystävien kanssa erittäin sopivia.

      Poista
  5. Hauska resepti, tätä on kokeiltava! Kiitos ohjeesta ja ihanaa talvipäivää Sinulle ☃️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa kokeilla. Ovat erittäin maukkaita ja näyttäviäkin. Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  6. Näitä on ihan pakko kokeilla, nam. Tein tapaninpäivänä ison määrän tonnikalapasteijoita ja ne meni kaikki päivässä. Luulin, että niitä jää useaksi päiväksi, mutta ei kaikki meni miltei meidän pojan suuhun, joka hurmuna niihin. Niissä täytteenä valkosipuli Creme Bonjouria ja tonnikalaa tahnana. Täytyy taas tehdä, jotta itsekin pääsee nauttimaan.

    Ihanaa talviviikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tykkäisitte näistäkin. Helppoja tehdä ja aika ruokaisia. Meillä syödään näitä vielä tänäänkin, nam!

      Lumista ja ihanaa viikkoa sinullekin!<3

      Poista
  7. Näitä pitääkin kokeille. Voin perheen miehille tehdä tonnikalalla ja itselleni kalkkunalla :)
    Herkullista iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat tosi hyviä eikä jää ainoaksi kerraksi kun näitä teen. 😊

      Poista
  8. Uskon, että oli hyvää! Saatanpa kokeillakin!

    VastaaPoista
  9. Näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
  10. Nämä menee kokeiluun 👍 Huomenna yritän tehdä Ahvenanmaan pannukakun riisipuurolla, katsotaan miten nyt käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykättiin näistä kovasti. Pidän peukkuja että pannukakku onnistuu😊

      Poista
  11. Hyvä, kun pidit peukkuja. Riisipuurosta tehtynä tuli paksua ja mehevää. Tarjoiltiin kermavaahdon ja mansikka-metsämansikka hillon kanssa :) Ja olipa todella hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että auttoi. Tuo hillokin kuulostaa hyvältä. 😊

      Poista
  12. Näitä pitää ehdottomasti kokeilla. Itse etsin helppoja ja terveellisiä reseptejä, muuten minulla on taipumus tehdä samantyylisiä ruokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein sitä turvautuu niihin tuttuihin resepteihin jotka on hyviksi havainnut.

      Poista
  13. Suosittelen! Aivan mahtavan hyviä.

    VastaaPoista