22/04/2020

EDISTYMISTÄ, KIERRÄTYSTÄ,



Vihdoin koitti se odotettu päivä jolloin sain tyhjentää kaksi viikkoa fermentoituneen (=hapattuneen) biojätteen kottikärryihin ja sekoittaa sen vanhan, lavakauluksista ottamani mullan kanssa.

Ennen kuin tähän vaiheeseen on päästy on tuo biojäte ollut bokashiämpärissä tuon kaksi viikkoa fermentoitumassa. Sitä ennen sen täyttämiseen meni pari viikkoa. Eli koko prosessin aloitin 23.3 ja nyt ollaan tässä pisteessä.  



Fermentoitunut biojäte sekoitetaan siis vanhan mullan kanssa. Biojäte tuoksuu pelkästään raikkaalta, ei ollenkaan vastenmieliseltä. Tuoksu riippuu tietysti siitä mitä biojätteeseen on laitettu. Meillä siinä on pääasiassa hedelmien ja juuresten kuoria, kahvinporoja, pikkuisen leipää ja ihan olematon määrä ruoantähteitä.

Tässä vaiheessa biojäte näyttää kutakuinkin samanlaiselta kuin silloin kun sen bokashiämpäriin laitoin.

Tämän sekoitustyön voi tehdä toki sisälläkin, mutta koska minulla oli mahdollisuus tehdä se ulkona ja mökillä on kottikärryt, joissa sitä on hyvä sekoitella, tein sen mökillä. Sitä paitsi olin päättänyt että ensimmäisen multatehtaan perustan mökin kasvihuoneeseen.

Sekoitin biojätteeseen suunnilleen yhtä paljon vanhaa multaa kuin biojätettäkin.



Tuon sekoitetun biojäte-multseoksen laitoin tällaiseen paljuun ja toiseen hiukan pienempään. Tämä palju taitaa olla suuruudeltaan ainakin runsaat 20l. Molemmat astiat sain täyteen sekoitusta. Sekoituksen päälle laitoin vielä n. 5-10cm:n kerroksen puhdasta multaa. 



Astiat vein kasvihuoneeseen ja peittelin ne vanhalla verholla. Seoksen olisi voinut laittaa myös kompostoriin tai vaikka kipata lavakaulukseen. Mutta jos ne laittaa lavakaulukseen tai kompostoriin, niin alla pitää olla jyrsijäverkko jotta biojätteet eivät houkuttele kutsumattomia vieraita.

Valmista multaa näistä on odotettavissa parin, kolmen viikon päästä. Pidäpä peukkuja että onnistuu!

Nyt minulla on jo toinen bokashiämpäri täyttymässä, joten seuraavaa multasatsia ei joudu odottamaan kovinkaan kauan.

Kuinka koko prosessi lähti käyntiin, sen voit katsoa tästä.

Ja miten se sitten jatkui, se näytetään täällä.



💛💛💛  

26 kommenttia:

  1. Mulla on peukut pystyssä. Aika nopeasti kaikki sitten kuitenkin tapahtuu. Nelisen viikkoa ja pääsee jo mullan kanssa sekoittamaan. Näytät niin touhukkaalta ja asiantuntevalta siellä! Mukavaa miikkoa ja pöhinää mullantekoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna:) Ensimmäisen satsin valmistuminen tuntui pikähköltä, mutta toinen ämpärillinen tulee n. viikon päästä ensimmäisestä valmiiksi, joten kun systeemin saa kunnolla kiertämään niin uskoisin että uutta tuoretta ja ravinteikasta multaa tulee reilusti.

      Poista
  2. Minä olen kyllä niin surkea kierrättäjä ja puutarhuri, että piti käydä googlettelemassa tuo bokashiämpäri;)
    Touhukasta viikon jatkoa sinne - pysy turvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään mikään bokashi-taitaja vielä ole kun ensimmäistä multasatsia vasta valmistan, mutta ajan kanssa sitä kehittyy.
      Touhua riittää näin keväällä ulkona. Terveitä päiviä sinullekin<3

      Poista
  3. Siellä onkin täysi puutarhan kevätpuuhastelu käynnissä!
    Toivotan aurinkoa ja lämpimiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt riittää puuhaa ulkona kun kahdessa paikassa kaikkea tehdään. Aika ihanaa aikaa kun kevät herättää luonnon ja saa taas tutkailla miä sieltä maasta putkahtaakaan.
      Oikein hyviä ilmoja sinnekin ja terveyttä!

      Poista
  4. Äkkiä saa tuolla konstilla uutta multaa. Entä sitten kun vanha multa loppuu🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ei enää juurikaan tarvitse ostaa multaa, toivottavasti. No, aina ehkä sen verran jostain löytää. Nyt on vanhojen kukkapurkkienkin multa kultaa kalliimpaa!

      Poista
  5. Mahtavaa - näyttää hyvältä jo nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännityksellä odotan lopputulosta😊

      Poista
  6. No wau, hyvältä näyttää tuo seos. Tosi uskomatonta miten tuo juttu toimii. Tätä on ollut mielenkiintoista seurata. Mukavaa iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olisi uskonut että joskus rupean valmistamaan multaa!
      Samoin sinulle Outi♥️🌸

      Poista
  7. Bokashia en ole vielä kokeillut. Meillä on Biolanin kompostori. Innostavaa nähdä, kuinka siellä ollaan jo pihapuuhissa. Katsoin juuri pihalle, yöllä oli satanut lunta. Uusi lumi vanhan surma, juujuu. Pitääpä miettiä tuota bokashia sitä oikeaa vihertävää kevättä odottaessa :) Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Biolanin kompostori on varmaan hyvä myös. Meidän mökki kompostori ei ole lämpökompostori ja siinä valmistuu multa aika hitaasti, joten tämä vaikuttaa nyt ihan unelmalta. Teillä vielä lunta. Tykkään kunnon talvista, mutta siitä lumen tulosta vielä näin keväällä en tykkää. Oikein mukavaa viikonloppua sinnekin♥️

      Poista
  8. Jonkun verranhan tuossa on puuhaa, mutta melko palkitsevaa eikö? Onhan mullan itse tekeminen toki järkevää vaihtoehtona sille, että biojätteet heittäisi sekajätteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta niin mieluisaa ja kivaa puuhaa. Hyvältä tuntuu kun pystyy tällä tavalla itse biojätteet käyttää hyödyksi. Sekajätteeseen emme ole biojätettä laittaneet vuosikausiin, jopa vuosikymmeniin. Kerrostalossakin jossa tätä ennen asuimme oli biojätteille oma astia. Näissä jäteasioissa uskon että olemme täällä Ahvenanmaalla hiukan manner-Suomea edellä. Muovikin on täällä kerätty talteen jo ainakin kymmenen vuotta.

      Poista
  9. Ainakin on aika nopeaa tuotantoa. Hyvä juttu tämä kiertokulku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti valmistuu, vaikka nyt tuntuukin ettei malttaisi odottaa tuon ensimmäisen oman mullan valmistumista hetkeäkään enää. Mitään ei mene hukkaan ja se on hienoa.

      Poista
  10. Hienoa, että hyötykäytät biojätteen tällä tavalla! Tulee kyllä hyvä kasvualusta noihin kasvulavoihin. Minäkin olen nyt alkanut kierrättää jätteitä entistä tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin mitä olen lukenut niin tämä valmistuva multa on tosi ravinteikasta ja hyvää kasvualustaa.
      Hyvä me!

      Poista
  11. Nyt on aikaa touhuta kaikkea mielenkiintoista eläkkeellä ollessa. Tämäkin on hyödyllistä ja kiva seurata mitenkä se edistyy. Toivotaan, että onnistuu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin yksi eläkkeellä olemisen parhaita puolia ja saa tehdä omaan tahtiin. Eiköhän tämä onnistu, uskon niin.

      Poista
  12. Hyvältä näyttää ja aika nopeaan tahtiin tuota multaa syntyy! Vaiheita on aika monta, mutta taatusti mielenkiintoista.
    Aurinkoisia päiviä teille sinne ulkohommien pariin ❤️🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun kohta saa valmista multaa! Tai siis parin viikon päästä, kai.
      Aurinkoa ja linnunlaulua sinnekin<3

      Poista
  13. Tätä sinun projektia on NIIN mielenkiintoista seurata!
    Jään taas jännityksellä odottamaan miltä näyttää kahden viikon kuluttua.
    Kivaa viikonloppua Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät. Jännältä tuntuu itsestäkin.
      Oikein hienoa viikonlopun jatkoa sinullekin Marjo♥️

      Poista