27/02/2019

OLISIKO TÄSTÄ APUA?





TÄNÄÄN VIHDOIN PÄÄSIN FYSIOTERAPEUTILLE MONEN VIIKON ODOTTELUN JÄLKEEN.
 
Minulla on ollut lonkan kiputila jo runsaat kymmenen vuotta. Sitä on hoidettu limapussin tulehduksena ja sitä se varmaan aluksi olikin. Olen saanut siihen lukuisia kortisonipistoksia ja ne ovat auttaneetkin muutaman viikon ajan, kunnes kipu on palannut.

Kipu on pahinta öisin ja on häirinnyt yöunia, kun muutenkin olen huono nukkumaan. Särkylääkkeitä olen kokeillut, mutta niistä ei sanottavampaa hyötyä ole ollut. Viimeksi kun sain kortisonipistoksen niin se ei vähentänyt särkyä yhtään. 

Näin monen vuoden jälkeen viime lääkärikäynnillä kysyin etteikö mitään muuta hoitoa ole tähän ja voitaisiko edes ottaa röntgenkuva että nähtäisiin olisiko kyseessä kuitenkin vaikka artroosi. Sainkin lähetteen röntgeniin ja fysioterapiaan. Röntgenistä tuli vastaus ettei ole minkäänlaista kulumaa havaittavissa, mikä tietysti oli hyvä uutinen, mutta harmitti sen puolesta että vieläkään ei kivun todellista syytä saatu tietää.

Tänään vihdoin pääsin fysioterapeutille. Hän suoritti perusteellisen tutkimuksen, paineli sieltä ja täältä ja tutkaili kehon liikkuvuutta. Olin kuvitellut että hän vaan kyselee oireista ja mahdollisesti vääntelee hiukan jalkojani eri asentoihin ja sitten antaa jumppaohjeita.

Hän kysyi minulta luvan sille että lääkäriopiskelija saisi tulla seuraamaan tutkimusta ja tietysti annoin luvan. 


ONNEKSI EN TIENNYT TÄTÄ ETUKÄTEEN.

Nimittäin sitä että ihan ensimmäiseksi minun piti riisua itseni alusvaatteisilleni! Kun en koskaan fysioterapeutilla ole käynyt, niin mistäpä olisin tiennyt ettei edes paitaa saanut pitää päällä. Hiukanko nolotti näyttää kaikki makkarat ja selluliitit! Siinä sitten seisoin ja ojentelin ja taivuttelin itseäni sinne minne pyydettiin.

Mutta ihan hyvin se loppujen lopuksi meni ja fysioterapeutti oli tosi mukava ja tuntui osaavan asiansa. Kun hän paineli kipukohtaa lonkassani niin hän jatkoikin kivuliaasta kohdasta painelua pakaraan päin ja lihas oli kipeä koko matkalta.

Tein muutamia voimisteluliikkeitä joista ilmeni että tuo kipeän lonkan puoli on selvästi heikompi kuin toinen puoli. Fysioterapeutti sanoi että minun olisi pitänyt jo vuosia sitten päästä saamaan muutakin hoitoa kuin noita pistoksia. Ehkä olisi päässytkin jos olisi itse tajunnut vaatia!

Nyt sain jumppaohjeet kotiin ja uuden ajan fysioterapeutille kahden viikon päästä. Vihdoinkin tuntuu että parannusta tähän kipuiluun on odotettavissa. 


MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

💙💗💙


20 kommenttia:

  1. No onneksi menit! Vaikka harmi tottakai, jos kukaan ei ohjannut oikeaan osoitteeseen aiemmin. Sitä kun ei oikein itse itseään voi, eikä osaa diagnosoida, vaan odottaa, että ammatti-ihmiset sen tekee.

    Pidän peukkuja pystyssä, että jumppaohjeet auttavat! "Lonkkavikaa" on mullakin oikeassa lonkassa. Yöllä, jos nukun oikealla kyljellä, herään yleensä siihen, että lonkka alkaa vihoitella ja pitää vaihtaa asentoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ehkä olisi päässyt helpommalla jos olisi aikoinaan lähetetty fysioon. Tai ei sitä vielä tiedä auttako tuo jumppa. Tuota asennon vaihtoa harrastan minäkin kaiken yötä :)

      Poista
  2. Minulla on molemmilla puolilla lonkissa nivelrikkoa joten tiedän miltä tuntuu siellä oleva kipu .Toivottavasti saat tästä apua ja pakara hieronta voisi myös tehdä hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmaan tiedät jos molemmillakin puolilla on nivelrikkoa. Mulla ei nyt sitä vikaa ollut lonkassa, mutta kylläkin peukaloissa. Tulipa nyt valitettua :) Ehkä hieronnasta olisi apua. Voin vaan kuvitella miten paljon hieronta sattuisi kun pelkkä painelukin sai voihkaisemaan kivusta.

      Poista
  3. Toivottavasti jumpasta on apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon. Tehokkaalta ainakin tuntuu🙂

      Poista
  4. Toivottavasti jumppaohjeet auttavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun niitä liikkeitä tekee niin ainakin ne tuntuvat kohdistuvan juuri oikeaan paikkaan joten eiköhän niistä ainakin helpotusta tule.

      Poista
  5. Toivotaan apua ja helpotusta! Kiputilat niin ikäviä. Aurinkoista viikonloppua☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä helpotusta olisi hyvä saada.
      Oikein hienoa viikonloppua sinullekin💛

      Poista
  6. Toivon sydämeni pohjasta, että saisit apua tästä vaivaasi 💛
    Kivun kanssa eläminen ei ole kivaa. Ikävä juttu minusta on
    se ettei sinua ole jo vuosia sitten ohjattu fysioterapeutin puheille.
    Olet ehkä ihan turhaan joutunut kärsimään.
    Aurinkoa viikoloppuusi Kristiina 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Olisi pitänyt päästä jo aiemmin, mutta eihän sitä itse ymmärtänyt että fysioterapiasta olisi apua kun aina vaan puhuttiin tulehduksesta.

      Poista
  7. Toivon koko sydämestäni, että saat helpotusta vaivaasi ❤
    Kroonisen kivun kanssa eläminen on henkisesti hyvin kuormittavaa. Hienoa ettei kyseessä kuitenkaan ollut artroosin aiheuttama vaiva.
    Maaliskuu tuokoon tullessaan kivuttomia ja keveitä askelia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Eiköhän tilanne tästä vielä kohene.

      Poista
  8. Hyvä, että pääsit fysioterapeutille. Minä olen saanut todella arvokasta apua heiltä, luultavammin en olisi enää työelämässä ilman taikasormia, jotka hoitivat minua vuosikausia. Mutta kotiläksyt kannattaa tehdä, vaikka aina ei huvittaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä iloinen siitä että pääsin fysioterapeutille. Läksyt tehdään tunnollisesti.

      Poista
  9. Eipä apua juuri saa jos ei vaadi tai etsi etsi😌toivottavasti helpottaa! Kauan olet kärsinyt vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, mutta sitä vaan luottaa siihen että lääkäri tietää. Ja en myöskään halua olla se potilas joka aina tietää paremmin kuin lääkäri. Näitä tapauksia olen omassa työssäni nähnyt tarpeeksi; nimittäin omaisia jotka aina tietävät paremmin kuin hoitohenkilökunta.

      Poista