20/02/2019

UUSI AIKA KOITTI

kuva TÄÄLTÄ



Olen aina halunnut kaikki laskuni paperisina.

 Nettipankkia olen kuitenkin käyttänyt melkein niin kauan kuin muistan. Tai muistanhan vielä senkin ajan kun laskujen kanssa mentiin pankin tiskille ja annettiin koko nivaska kassatädille, joka laittoi niihin maksettu-leiman ja vähensi summan pankkitililtä. 

Sittenhän tuli tuo suuri edistysaskel kun maksuautomaatit ilmestyivät pankkien läheisyyteen ja laskuja saattoi mennä maksamaan jopa pankkiajan ulkopuolella. Kätevää!

Tai olisi ollut jos ei takana olisi jonottanut seuraava laskujen maksaja laskujensa kanssa. Silloin tahtoi hermostuksissa tulla näppäiltyä virhe ja piti aloittaa alusta maksutoimitus.

Onneksi kehitys jatkui ja tuli mahdolliseksi maksaa laskut kotona omassa rauhassa omalla koneella. Tätä jatkui kohdallani vuosikausia, vaiko peräti vuosikymmenet.

Vaan paperilaskuista en ollut valmis luopumaan ennen kuin vasta tänään.

Uskollisesti olen vuosikaudet näpytellyt viitenumeroita, laskun loppusummia ja vastaanottajan nimiä laskuja maksaessani. Ja maksettuani olen arkistoinut maksetun laskun kansioon joka nytkin pullistelee paperia. On vaan tuntunut turvallisemmalta kun on voinut jälkeenpäin tarkastella laskua jos jotain epäselvää on ilmennyt.


Vaan nyt on uusi aika koittanut meidänkin huushollissa.

 Tein e-laskusopimuksen pankkiin  ja valtaosaan meitä säännöllisesti laskuttaviin laitoksiin.

Nyt jännityksellä odotan koska ilmoitus ensimmäisen e-laskun saapumisesta tulee. Tai oikeastaanhan toivon että se kestäisi mahdollisimman kauan.

Vielä en osaa sanoa tykkäänkö tästä uudesta systeemistä, mutta voin ajatella että kunhan e-laskuja on makseltu jonkin aikaa, niin ihmettelen miksi odotin näinkin kauan ennen kuin annoin periksi ja vähensin paperilaskujen määrän minimiin. Pieni pelko jossain vielä on siitä että mitä jos laskut häviävät jonnekin, enkä huomaakaan niitä ajoissa!


💛💚💙




8 kommenttia:

  1. En ole koskaan käyttänyt maksuautomaattia. E-laskut on ollut kyllä käytössä jo monta vuotta. Ollaan pyritty siihen, että kaikkea uutta kokeillaan ja mennään. Yritetään näin pysyä "kartalla"
    Ps. Sinulle tulee ilmoitus hyväksymättömästä E-laskusta, joten ei huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö ihan totta tuollaista automaattia ole käyttänyt? Kyllä meilläkin aika uudenaikaisia ollaan, mutta tuo laskuhomma on vaan jäänyt vanhanaikaiselle asteelle :)
      Se tässä onkin hyvä että lasku menee maksuun vasta kun on sen hyväksynyt.

      Poista
  2. Sama homma vaikka jotkut laskut ne vaan jaksaa tulla paperisina ja kuukausitolkulla vaikka kuinka ollaan tehty e-lasku.

    Kivaa torstaita Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten kirjoitinkin niin vielä en tiedä toimiiko kaikki niin kuin oletan, mutta aika näyttää. Huomasin jonkun muunkin kirjoittavan että vaikka ovat muuttaneet e-laskuksi niin silti vaan tulee edelleenkin paperisena. Saa nähdä kuinka mun käy :)
      Kivaa torstaita sinullekin <3

      Poista
  3. Jostain syystä hannasin minäkin vastaan ihan viimeiseen asti, koska halusin laittaa laskut mappiin eräpäiväjärjestykseen ja maksella sieltä sitten kerran viikossa koko viikon laskut. Mutta nyt kun suurin osa tulee e-laskuna, yksikin paperilla tullut lasku ärsyttää :). Ei huvita enää mapittaa mitään, eikä säilöä niitä papereita mihinkään. Joskin sieltä mapista oli niin kovin helppo selata, milloin joku tietty lasku on maksettu tai minkäsuuruinen se on ollut tai mitä milloinkin. E-laskujen osalta en ole edes tutkaillut, miten niitä jälkikäteen löytää, jos on tarvis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu mulla, paitsi että mä maksan laskut kaksi kertaa kuussa eli niinä päivinä kun meidän eläkkeet tulevat. Noiden paperilaskujen hävittäminen on aina ollut oma lukunsa.
      Niin, mistähän ne löytää maksun jälkeen? Tai no ainakin tiliotteesta (vai miksi sitä sanotaan nykyisin kun ei enää paperinen ole?)

      Poista
  4. Mitäpä sinä niillä paperilaskuilla tekisitkään! Minä käyttänyt jo muutaman vuoden e-laskuja. Minusta ihan kiva, että pystyy pankkiasiat hoitamaan netissä. Kuka kaipaa enää pankkikonttorissa asiointia? En minä ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pankkiasioiden hoito netissä on ehdottoman hyvä asia ja sitähän minä olenkin tehnyt jo vuosikaudet. Pankkikonttoriin ei ole asiaa kuin silloin jos lainaa tarvitsee.

      Poista