15/03/2024

Toteutunut toive



Joskus kannattaa kertoa toiveistaan, sillä silloin ne saattavat toteutua yllättävällä tavalla. Olen kertonut täällä blogissa (TÄÄLLÄ) mieltymyksestäni Marimekon Unikkoihin ja varsinkin Unikko-mukeihin.

Nyt mulla sitten on kaksi tuollaista ihanaa ja juuri oikean väristä mukia. Saimme ystäviltä kumpikin Unikko-mukin tuliaisina kun tulivat meille pariksi päiväksi.

Ne ovat niin kauniita ettei oikein raaskisi niitä käyttääkään.





Raivasin tilaa ja järjestin mukeja eri tavalla ja niin sain nuo kaksi kaunotarta mahtumaan hyllylle muumimukien, Teemamukien ja Paratiisi-sarjan mukien kanssa.

Kiitos ihanat R ja M! Mukit ovat juurikin sitä väriä josta tykkään. Kun joskus pääsen itse ostamaan jatkoa näille, niin yritän pysytellä pastelliväreissä, mutta voi olla että joukkoon eksyy joku voimakkaamman värinenkin.

Nyt nuo kaksi kaunistavat mukikokoelmaani keittiön hyllyllä. Tästä on hyvä jatkaa keräilyä pikku hiljaa.





No, ihan näin pitkällä en vielä ole mukien keräilyssä kuin @huismuggallery. Jos haluat ihailla hänen ihania astioitaan niin Instasta niitä löytyy.


IHANAA VIIKONLOPPUA!

💙💙💙


30 kommenttia:

  1. Noin se juuri on. Minulla on Virkkukoukkusen pieni juliste, jossa sanotaan:" Ei kannata toivoo hiljaa mielessää vaa sillee näyttävästi ja äänekkäästi ...". Keräileminen on myös kivaa ja tuollaisten käyttötavaroiden keräily vielä kivempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tulin maininneeksi täällä blogissa toiveestani :) Mitähän seuraavaksi?

      Poista
  2. Wau, mikä hylly. Siinä ne ovat kauniisti näkösällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin näytteillä. Silmä hakeutuu niihin useamman kerran päivässä.

      Poista
  3. Nuo värit minäkin kelpuuttaisin omaan kaappiini, sopivan lempeä väri ei liian kirkuva!

    VastaaPoista
  4. Kivat mukit . Minä olen lopettanut kaiken keräilemisen kun tavaraa on ihan tarpeeksi asti . Mutta olet oikeassa keräily on kyllä kivaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan muutettu niin useasti ettei ole päässyt tavaraa kertymään liikaa.

      Poista
  5. Nätit mukit, vaikka en olekaan unikon ystävä. Teillä ei mukit lopu ihan heti kesken! Hyvää alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopu, vaikka ei noin paljon olekaan kuin viimeisen kuvan kaapissa!

      Poista
  6. Onpa kauniin väriset mukit teillä!

    VastaaPoista
  7. Kauniin ja hillityn väriset Marimekkomukit.

    VastaaPoista
  8. Ihanat mukit ja juhlallista hörppiäkin noin
    kauniista mukeista. Marimekolla on kauniit
    kuosit.
    Juku on kyllä tuossa hyllykuvassa, muki poikineen.
    Mukavaa viikonloppua🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat kyllä kaikkiin meillä järjestettäviin juhliin ja tapahtumiin.
      Aika keräilijä on tuo jolla tuo kaappi mukeineen on. Luin jostain lehdestä että hänellä on oma huone mukeille ja se varmaan onkin ihan tarpeellinen kun tuollainen määrä on kertynyt.
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  9. Oi miten nätit mukit, voisin harkita omaankin kotiin 🩷

    VastaaPoista
  10. Kauniit ja ihana tuo väri. Ihan suu loksahti auki kun näin tuon keräilijän mukikaapin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väri on juuri se oikea näihin mukeihin. Uskomaton tuo mukikaappi!

      Poista
  11. Ihanaa, aina kannattaa niin sanotusti "avata suunsa" 🤗

    VastaaPoista
  12. Toiveet ja unelmat syytä heittää ilmoille... silloin niille voi jotai tapahtuakin... usein tekee silloin itsekin enemmän niiden eteen.
    Kauniit ja huh huh tuota kokoelmaa... ei liene missään Marimekon liikkeessäkään yhtä paljon kerrallaan...
    Mulla on vanjoja Unikko-mukeja.. edelliseltä vuosituhannelta...
    (kuulostaapa antiikilta) sini-ja harmaatkukkaiset on säilyneet ahkerasta konepesusta huolimatta - punakukat "kuihtuivat" pois - joten ne on heitetty pois. Joku joskus selitti, että punaisen värin tuottamiseen keramiikassa tarvitaan kultaa... ja koska se on kallista, niin käytetään tosi vähän.... kuluu pois....
    Mulla on yksi venäläinen (Neuvostoliitosta) tuotu punakukkainen muki niinikään "antiikkia" ja siinä punainen pysyy ja pysyy ja pysyy.... mietinkin, että mitenhän arvokas se mahtaa ollakaan... hih....
    Iloa viikkoosi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Tuo kaapissa oleva kokoelma on kyllä ihan mahdoton ja muistelisin että hänellä on kaikenlaisia Marimekkoesineitä vielä paljon lisää. Kiva kuulla että vanhat Unikko-mukisi ovat säilyneet hyvinä konepesusta huolimatta.
      Vanhoista mukeista voi hyvällä tuurilla löytyä tosi arvokkaitakin.
      Sinulle myös oikein ihanaa viikkoa!

      Poista
  13. Näyttää toimivan sen verran hyvin, että toivon tässä ja nyt semmoista sopivan suurta, mielellään 5-numeroista lottovoittoa :). Isommasta menisi elämä sekaisin.

    Säikähdin jo, että nyt on Kristiinalla lähtenyt mukien keräily kintaasta, mutta ei sentään. Vaikka kaunis on tuo kokoelma (ja arvokaskin), etenkin kun on saanut ihan oman kaapin, jossa kaikki on kauniisti esillä.

    Unikkomuki on mullakin tässä käden ulottuvilla. Tällä kertaa vihreä.

    (Toimiston) ikkunan takana paistaa ihanasti aurinko tänään. Toivottavasti sielläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä toimisi vielä paremmin jos laitat toivomuksen omaan blogiisi :) Pidän kuitenkin peukkuja että saat tuon voiton.
      Jos rupeaisin noin suuria määriä mukeja keräilemään, niin nämä kotimme neliöt eivät taitaisi riittää.
      Täälläkin on ollut aurinkoista tänään. Terkkuja sinne<3

      Poista
  14. Minäkin ihastuin näihin Unikko-mukeihin. Hankin niitä hiljattain meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aion ostaa lisää näitä kunhan pääsen sellaiseen liikkeeseen jossa Marimekko-tuotteita myydään.

      Poista
  15. Kauniit mukit!

    Ihan jo pelästyin, kun näin tuon mukikokoelman. Ei tuntunut yhtään sinulta tuollainen määrä mukeja. Onneksi eivät olleet sinun mukejasi. Vaikutat kohtuulliselta ihmiseltä 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ehkä ihan noin suurta määrää mukeja tarvitse!

      Poista