26/02/2024

Miten lisätä positiivisuutta elämään?



Siinäpä viisaita sanoja, kun vaan aina osaisi muistaa tuon.




Tuo yllä oleva mietelause ja muutama muukin löytyy tästä kirjasta, jonka hankin pari päivää sitten. Siihen on tarkoitus kirjoittaa päivittäin iloa tuottaneet asiat, joiden ei tarvitse olla maailman suurimpia ja mahtavimpia, vaan mitä vaan mistä olet saanut iloa ja kokenut tyytyväisyyttä.





Kirjan alussa on esimerkkejä siitä, mitä voisi kirjoittaa eli ihan tavallisia pieniä asioita, kuten "puhtaat lakanat sängyssä", "puhelu äidin kanssa" jne.

Kirjassa on varattu tilaa kolmelle asialle päivässä, mutta jos enemmänkin ilonaiheita päivää kohti löytyy, niin voi jatkaa seuraavaan päivään. Kirja on paksu, ja kun joka sivulle mahtuu neljän päivän asiat, niin pitkälle se riittää.





Itse olen kirjannut joka päiväisten  tapahtumien lisäksi myös keräämäni askeleet.

Olen ottanut tavaksi kirjoittaa ylös päivän kivat asiat ennen nukkumaan menoa. Näin siitä on muodostunut joka päiväinen iltarutiini, jonka muistaa tehdä. 




Kirjasta löytyy runsaasti tilaa myös muille muistiinpanoille.

Oliko kallis ostos? No ei mielestäni ollut sillä maksoi 9,90€. Mistä ostin? No Clas Ohlsonilta.


POSITIIVISTA PÄIVÄÄ!

💛💛💛

18 kommenttia:

  1. Positiivisuus on tärkeää oman olon ja hyvinvoinnin kannalta. Päiväkirjan kirjoittaminen hyvistä asioista on yksi tapa. Itselläni toimii sekin, että illalla nukahtamista odotellessa muistelen päivän mukavat asiat ja kertaan seuraavana päivänä tiedossa olevat kivat jutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ja varsinkin tällaiselle negatiiviselle herkästi kallistuvalle ihmiselle se on hyväksi. Toivon että tämä auttaa. Tuo sinun tapasi tuntuu niin ihanalta ja toimivalta.

      Poista
  2. Hyvä ostos ja edullinen. Kirja ohjaa löytämään hyvät asiat joka päivä. Askelmäärän kirjaaminen on myös fiksu idea; se osaltaan ohjaa pyrkimään lisäämään liikuntaa. Ei ollenkaan huono juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on oikein hyvä kirja ajatusten kokoamiseen. Ja askeleet löytyvät kunkin päivän kohdalta.

      Poista
  3. Aivan ihana ostos❤️
    Rakastan elämän positioita, juuri niistä saa
    Iloa ja eloa jokaiseen viikon päivään.
    Pienistä asioista kertyy juurikin ne onnen hetket✨️ ja juurikin ,kun ne kirjaa ylös on
    loistava palata niiden äären uudelleen.
    Ihana postaus🥰
    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivälle on tähän asti kertynyt jotain positiivista.
      Oikein mukavaa viikkoa sinulle myös<3

      Poista
  4. Näin se on. Joka päivä kun löytää kivoja juttuja elämästä niin se lisää tyytyväisyyttä ja positiivisuutta. :)

    VastaaPoista
  5. Hyviin asioihin huomion keskittäminen voi tuoda vain hyvää 💖.

    VastaaPoista
  6. Rakastan päiväkirjoja ja päiväkirjamerkintöjä ja elämän pieniä iloja. 📗 Mikä nautinto kirjoittaa välillä kynällä näppäimistön sijaan ✏️ Olipa mukava hyvänmielen postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkirjoista tykkään minäkin. Olen aloittanut ties miten monia, mutta aina ne tuppaavat lopahtamaan alkuunsa. Tähän kirjoitetaan sen verran vähän joka päivälle, että uskon jatkavani tätä kauan. Rakastan käsin kirjoittamista, mutta nivelrikkoiset sormeni eivät oikein siitä tykkää.

      Poista
  7. Wau - ihana kirja!! Posin kautta on hyvä mennä ja tuntuukin, että ihan liikaa vaan kirjoitetaan kaikesta kurjasta/hurjasta.... sehän se myy...
    Töissäkin miettii, että kuinka paljon puhetta epäkohdista... ja vähän toimivista kohdista.
    Mun idolini on ollut mummini.... aivopesi aina kaikista kiukuttelu-yrityksistänikin löytämään "jotain hyvää"! Oikeasti iskostui päähän sanonta: "Ei niin huonoa asiaa, ettei jotain hyvää!" samaa hokemaa on pyrkinyt jatkamaan svussa ja välillä ärsytykseen saakka töissäkin, hih.... kirjoittamalla niihin voisi palatakin... aivan mahtava iltatapa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Kurjuuksista ja ikävistä asioista kyllä kirjoitetaan ja kerrotaan ihan liikaakin tänä päivänä. Mummisi oli viisas ihminen.
      Nykyisin tuntuu että vasta kun on kirjoittanut pari riviä tuohon kirjaan, päivä on päättynyt niin kuin sen pitää.

      Poista
  8. Ihanan kirjan olet löytänyt - hyvä ostos! Olen itse joskus kirjannut myös kalenteriin (silloin kun vielä käytin paperikalenteria) päiväkohtaisesti positiivisia, mukavia asioita per päivä vähän päiväkirjamaisesti. Itse asiassa ihan jokainen päivä on täynnä positiivisuutta kun osaa muuttaa omaa katsantokantaansa ja nähdä vähän isomman kuvan ympärillään. Usein takerrumme, johonkin pieneen yksityiskohtaan, joka mielestämme pilaa kaiken muun vaikka pitäisi ajatella ihan toisinpäin kuinka paljon hyvää on kontra siihen vähemmän miellyttävään asiaan nähden. Minä ajattelen aina aamuisin kun herään "Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus." ja lähden positiivisella mielellä päivän koitoksiin. Kivaa loppuviikkoa Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kyllä kiva kirja. Minulla on taipumus toimia juuri noin, eli takertua pieniin negatiivisiin juttuihin. Nyt yritän päästä siitä eroon. Mutta samalla ajattelen noinkin että jokainen päivä on uusi mahdollisuus!
      Oikein hienoa loppuviikkoa ja maaliskuun alkua sinulle myös<3

      Poista
  9. Kiinnostava kirja.
    Minä olen hieman taipuvainen pessimismiin, ajatuksella - pessimisti ei pety. Tietoisesti pyrin siitä pois, tahtoisin positiivisemman katsantokannan arkeen. Pitkään kirjoitin aamusivuja siniseen ruutuvihkoon. Nyt se on jäänyt. Ehkä kannattaisi ottaa sivut uudelleen käyttöön ja kirjata juuri päivän positiivisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, ei millään aina jaksa olla positiivinen. Toivottavasti tällaisesta kirjasta olisi apua.

      Poista