30/10/2023

Totuttelemista



Siirrettiin taas kerran kelloja, tällä kertaa taaksepäin, eli siihen ns. normaaliaikaan. Minulle ei ole väliä eletäänkö kesä-vai talviaikaa, mutta tuosta muuttamisesta olisi kiva päästä eroon.

Se kun siirrytään talviajasta kesäaikaan, eli siirretään kelloja tunnilla eteenpäin, sopii itselleni hyvin, sillä olen aamuvirkku ja herään aina kukonlaulun aikaan, Mutta syksyllä kun kelloja siirretään taaksepäin, herään sitten jo ennen kuin iltavirkut ihmiset ovat edes ehtineet mennä nukkumaan.

Niin kävi eilenkin, kun ihan valmiina nousemaan katsoin kelloa, ja se näytti puoli neljää. Koska emme olleet vielä kelloja siirtäneet, niin tajusin että kellohan on vasta puoli kolme.

Puolen tunnin nukahtamisyrityksen jälkeen nousin ylös ja vilkaisin ulos ikkunasta. Kylä nukkui, kuten tavallista kun meillä herätään uuteen päivään. Ainoa tuikku joka näkyi oli täysikuu. Niin kaunis näky kuin se onkin, niin en voi estää ärsyyntymisen tunteita kun sen näen. Miksi sen pitää möllöttää taivaalla niin kirkkaana ja häiritä nukkumistani!

Jos tehtäisiin jonkinlainen tilasto siitä kenen ikkunoihin valo ensimmäisenä aamulla syttyy, niin meidän koti olisi kyllä kärkisijoilla! 

Sanotaan että vanhempana ei enää tarvitse niin paljon unta kuin nuorena, mutta kyllä meidän naapurustossa ainakin tuntuu unta riittävän vanhoillekin, niin pimeänä ikkunat ovat silloin kun meillä jo ladataan kahvinkeitintä. En tajua miten ihmisillä riittää unta niin pitkään. 

No aamukahvi nautittiin sitten siinä kolmen, puoli neljän paikkeilla. Huvittuneina totesimme että lounasaika taitaakin sitten olla joskus aamukahdeksan korvilla.




Päivä  valkeni kuitenkin tosi kauniina ja aurinkoisena. Pakkasta oli aamutuimaan n. kuusi astetta. 

Kävimme päivemmällä katsomassa tyttären kissanpentua. Siellä se karvapallo piileskeli milloin sängyn alla, milloin jossain muualla. Hiukan leikki myös pallolla. Vielä se ei ole ihan tullut kaveriksi perheen vanhemman kissan kanssa, mutta varmaan ne tottuvat toisiinsa kunhan rauhassa saavat toisiaan tutkailla.

Kissanpentuvierailun jälkeen ajelimme vielä Kastelholmaan ihailemaan syksyistä luontoa. Maa oli monin paikoin keltaisten lehtien peitossa ja lehdet kahisivat mukavasti jalkojen alla kun kävelimme linnan ympäristössä.

Kyllä syksy on aika ihanaa aikaa. Tänä yönä nukuttiin jo ihan normaalisti, eli heräiltiin puoli kuuden maissa. Eiköhän tähän talviaikaan taas totuta.


🍁🍂🍂🍂🍁


18 kommenttia:

  1. Kuu tosiaan vaikuttaa, joskus se loistaa kuin ulkona olisi valonheitin.
    Niin se taitaa olla, että aamuvirkut ihmettelevät, kuinka jotkut vain nukkuvat ja iltavirkut ihmettelevät, kuinka jotkut voivat mennä niin aikaisin nukkumaan :-D Itse lukeudun jälkimmäisiin, joten silloin jos teillä olisi tuo erittäin varhainen lounasaika, minä saatan vielä hyvinkin tuhista sängyssä. Puoli kolmelta on tosiaan joskus vielä lukuvalo päällä ja kirja menossa.
    Olisi tosiaan mukavaa, jos typerästä kellojen siirtelystä päästäisiin eroon!
    Ihanat kuvat, kaunis syyspäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin valonheitin! Mulla ei tehoa edes se että menisin nukkumaan vaikka sinun tavallasi kolmelta. Herään silloinkin tosi aikaisin. Kellojen siirto on aika turhaa.

      Poista
  2. Täällä myös yksi aamuvirkku moi. Kellonaikojen siirtely on ihan turhaa, toivottavasti käytännöstä luovutaan jossain vaiheessa.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi moi! Turhaahan tuo siirtely on. Nyt vaan maailmassa tapahtuu niin paljon järkyttäviä asioita että kellojen siirtely on tainnut väistyä taka-alalle. Mukavaa viikkoa sinullekin, kelloista huolimatta!

      Poista
  3. Päivä on jo puolessa ja olen tehnyt ne vähäiset työ mitä minulla nyt on. Kelloaikoja siirrellyt (mielestäni aika tyhmää touhua). Kuuta en ole nähnyt,kun on sälekaihtimet edessä. Kauniita kuvia olet lähetellyt. Hyvää viikon jatkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu kuvio on tuo meilläkin. Sitten miettii että mitenkähän päivän saisi kulumaan siihen asti että voisi mennä nukkumaan! Minun ei tarvitse kuuta nähdäkään ja meillä onkin pimentävä rullaverho, mutta kuun magneettikentät (?) vaikuttavat kuitenkin. Sinulle myös oikein mukavaa viikon jatkumista<3

      Poista
  4. Upea syysväri loisto kuvissasi🍁
    Niinpä kellot siirretty ja itsekkin herännyt ihmee aikaseen viime aikoina.
    Nyt kun pimeys tulee ajoissa, voi jestas kun alkoiki haukottaa🥱
    Kuu mollotti myös yksi ilta, harmitti kun kuvaa en viitsinyt mennä ottamaan.
    Mukavia hetkiä viikkoosi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot olivat värit auringonpaisteessa. Itse olen usein yrittänyt ottaa kuusta kuvaa, mutta ei se minulta onnistu. Sinulle myös hyvää viikkoa!

      Poista
  5. Kellonaikakeskustelu tulee tuskin koskaan päättymään, vaan toistuu jatkossakin pari kertaa vuodessa. Tai ainakin olen jo menettänyt uskon siihen, että asiaan tulee ikinä muutosta, joten en enää anna sen aiheuttaa ärsytystä, vaikka muutokset aiheuttaakin haasteita ja huomaan, että elimistö ei siitä edellenkään tykkää. Menee sekaisin niin unet kuin ruaansulatuskin, mutta kyllä se siitä aina tasaantuu.

    Keltaiset lehtikerrokset on niin tosi kauniita ja jos keli vielä on sellainen kirpeän rapsakka, niin mikäs sen parempaa. Täällä niitä lehtiä on tänä aamuna voinut ihastella lumikerroksen päällä. Hauskoja väriläikkiä, joita olisi kiva kuvailla, mutta sataa vettä sen verran, ettei huvita kastella sen enempää puhelinta kuin kameraakaan.

    Kaunista viikonjatkoa sinne kello kolmen kahvitteilijoille :). Kuutamo tosiaan ei ole paras mahdollinen unikaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä näy loppua kellonaika-keskusteluille. Vielä jo useammankin yön jälkeen oma unirytmi ei ole kunnossa.
      Meillä ei lunta ole ja aurinkoinen päivä oli kuin tehty ulkoilulle.
      Seuraavana päivänä sitten satoi täälläkin ja pysyttelinkin tiiviisti sisätiloissa.
      Kivaa viikkoa sinulle myös!<3

      Poista
  6. Ha haa! Samoissa fiiliksissä täälläkin kellon siirtämisen suhteen😊. Kylläpä oli sunnuntai pitkä päivä, kun olin jo neljältä herännyt. Ja vatsa kurni siihen malliin jo aamukympiltä, että oli syötävä lounasta. Perjantaina lähdemme Gdanskiin viikonlopun viettoon. Toivottavasti sisäinen kelloni tasaantuu reissussa, kun tulee valvottua pidempään.
    Mukavaa marraskuuta🍁🍂🍁!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai oli tosi pitkän tuntuinen. Meillä syötiin päivällinenkin jo ennen iltapäivä kahta.
      Oikein mukavaa Gdansk-viikonloppua teille!

      Poista
  7. Ylläolevan kommentin kirjoitti Teija Maskusta😉

    VastaaPoista
  8. Minulle ei onneksi tämä kellojen siirtely vaikuttanut mitenkään. Olin viikonlopun Karkkilassa ja nukuin kumpanakin yönä päälle kymmenen tunnin unet. Oli vähän rankka viikko töissä :)
    Ihanan syksyisiä kuvia Kristiina ja ihanaa marraskuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellinen sinä joka pystyt noin pitkiä unia nukkumaan. Oikein ihanaa marraskuuta sinulle myös! ❤️

      Poista
  9. Ritavuoren juurella13/11/23 19:47

    Nukkuminen on maailman parasta! Minulle tulee helposti häiriöitä. Kiitos postauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen olisi ihan parasta, mutta ei aina onnistu vaikka puitteet olisivatkin ihanteelliset. 😟

      Poista