08/10/2023

Kaunista mutta petollista



Kyllä kuva voi pettää. Kun tätäkin katsoo niin voisi luulla että on kaunis, aurinkoinen ja lämminkin päivä. Mutta kaikkea muuta. Myrskynnyt on tosi paljon pari viimeistä päivää. Joten petollista on syksyn sää.

Eilen piipahdettiin mökillä ja mökkitien yli oli kaatunut  iso puu, eikä autolla päässyt siitä paikasta ohi, joten piti kävellä mökille hakemaan moottorisaha. Pienen puuhastelun jälkeen päästiin jatkamaan perille asti.

Onneksi mökkipihassa olivat kaikki puut pystyssä, eikä kasvihuonekaan ollut lentänyt tuulien mukana.  Rannassa oli vene täyttynyt vedestä, mutta muuten se oli turvallisesti siinä paikassa missä pitikin.

Kotona terassilla kukkii vielä lobelia ja muratti sen vieressä on kasvanut komeaksi. Ruohosipuli on myös kauniin vihreänä toisessa laatikossa. 




Mutta muuten on terassi jo tyhjennetty. Jäljellä on vain nuo kaksi puista tasoa ja laatikko jossa säilytän kaikkea istutuksessa tarvittavaa tavaraa. Tuon laatikon kannen irtoamiseen olen herännyt jo kahtena yönä. On kyllä mahtava voima tuulella kun se oikein innostuu puhaltelemaan. Kansi nimittäin irtosi ja lensi pois laatikon päältä vaikka olin laittanut kaksi suurehkoa kiveä kannen päälle painoksi. Terassimme on talon kulmassa, joten tuuli pääsee puhaltelemaan monesta suunnasta, joten tuulta riittää.

Nyt siirrettiin tuo laatikko seinän viereen ja kansi "lukittiin" rautalangalla, joten ehkä nyt pysyy paikoillaan.

Kovan tuulen lisäksi on satanut ja yöllä saatiin rakeitakin.





Jos on terassi tyhjä, niin kesähuone alkaa olla aika täynnä. Osa ulkokalusteista on viety ulkovarastoon, mutta vielä jäi kesähuoneeseenkin vietävää. Tuo heinä ja vasemmalla näkyvä tuija ovat molemmat termoruukussa ja uskon ja toivon että kestävät hengissä talven yli.

Terassin matot piilotin sohvan alle.





Kesähuoneesta on mukava katsella tuulensuojassa ulos, mutta niin lämmintä ei täälläkään ole että enää haluttaisi täällä istuskella. Kesällä söimme lähes poikkeuksetta täällä kesähuoneessa, mutta nyt taitaa olla sisäruokailun aika alkanut.




Led-kynttilät on jo ajastettu palamaan ja valaisemaan pimeneviä iltoja.




Grillikin tuotiin jo sisälle, mutta täällä emme kuitenkaan grillaa. Tuolla ylähyllyllä näkyy vaakakokoelmani. Nyt niitä on jo viisi!


Mökillä on vielä syyshommia tekemättä. Nurmikko pitää varmaan kerran vielä leikata ja ulkokalusteita pitää laittaa katon alle suojaan. Lämpöä emme vielä ole siellä laittaneet päälle, mutta ihan kohta sekin pitää tehdä. Muutakin pientä puuhaa siellä vielä on. Ja sitten tulee se lehtien haravointi! Se ei kuulukaan mielipuuhiini.


MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

💚💚💚

26 kommenttia:

  1. Meillä Espoossa ei ainakaan tässä lähiympäristössä ole kaatunut puita mutta tuullut on kyllä ihan valtavasti. Iso oksia tuuli on onnistunut pudottamaan puista alas. Onneksi ei parkkipaikan autojen päälle. Hyvä, että pääsitte mökille "puusavotan jälkeen". Tuuli jatkuu meillä edelleen mutta puuskissa eli ehkä pahin on kohta ohi.

    Ystäväni matkasi myrskyn jo alettua Hankoon kesähuvilalle ja arvaa vain olivatko kaikki puutarhakalusteet hujan hajan pitkin pihaa. Onneksi mitään ei ollut lentänyt taloa kohtia ja kaikki muoviset puutarhatuolitkin löytyivät.

    Meillä parveke on vielä kesäkunnossa tai osittain sinne on jo tuotu syksympää mutta pelargonioita en ole vielä tuonut sisälle. Täytyy nyt katsoa miten tämä etenee ja saavatko ne kohta lähteä talvehtimaan.

    Mukavaa sunnuntai iltaa Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mökiltä pois ajaessamme ajattelin, että miten kauheaa olisi jos tuollainen puu, taikka vain iso oksakin kaatuisi ihmisen tai auton päälle. Noita isoista puista revenneitä oksia näkyi nimittäin siellä täällä matkan varrella. Voin kuvitella että Hanko on erityisen tuulinen paikka myös, joten siellä kaikki myrskyt tosiaan tuntuvat ja näkyvät.
      Minun pelargoniani varistelivat niin paljon, että kyllästyin niihin enkä sitten edes yrittänyt talvetusta vaan heitin kompostiin.

      Poista
  2. Kaikenlaista syyspuuhaa riittää ennen talven tuloa. Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuodenajalla omat puuhansa. Oikein kivaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  3. Kesähuoneenne on ihana ja viihtyisä! Minä tein eilen syyshommia useita tunteja. Paljon jäi vielä tehtävää tälle viikolle. Nyt aamulla lämpömittari on nollassa. Pitää tässä laittaa lämmintä päälle ja ottaa suunta kohti työpaikkaa. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna saimme kesähuoneen talvikuntoon niin, että se ei näytä pelkästään varastolta niin kuin viime vuonna. Kun olimme aikaisemmin siivonneet ja raivanneet tilaa ulkovarastossa niin saimme sinne enemmän terassitavaraa joka viime talvena oli kesähuoneessa. Meillä oli sentään +5 astetta aamulla. Paksumpaa takkia metsästelin eilen ostoskeskuksessa, mutta en vielä ostanut. Tänään taidan kuitenkin hakea sen sopivimman sieltä. Toivottavasti se on vielä jäljellä!

      Poista
  4. Kaunis kesähuone teillä <3

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Viihtyisä kesähuone, ja ihanan iso terassi. Ikävä yllätys löytää kaatunut puu tieltä, onneksi mökillänne ei ollut käynyt niin pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut mitään pahaa tapahtunut ja tuo kaatunut puukin saatiin helpolla sahattua pätkiksi ja siirrettyä syrjään.

      Poista
  6. Miten kesäinen kuva. Kiva muisto katsella talvipakkasilla, että lokakuussakin
    kuvassa niin kesäistä, vaikka ilma olikin muuta.
    Ihastuttavan kaunis teidän kesähuone, tuolla kelpaa istuskella.
    Todella viihtyisä, ihana tuo heinäkasvi pöydällä.
    Kelit ovat täälläkin olleet vilpoisat, nyt paistaa aurinko, mutta aamulla oli autonlasit visusti jäässä.
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunasta katsottuna näyttää kesäiseltä, mutta totuus on toinen :) Aika vaihtelevaa on täälläkin: vettä, rakeita, auringonpaistetta....

      Poista
  7. Ihana tunnelma kesähuoneessanne!

    VastaaPoista
  8. Syksylläkin on kyllä kaunista ruskan väreineen. Onneksi myrsky ei tehnyt pahojaan täällä päin. Mulla on parvekkeella kukat ihan kauniita vielä. Hyvää syksyn jatkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on tosi kaunista aikaa
      Sekä täällä että siellä teilläkin päin taidettiin selvitä aika vähämlä myrskystä onneksi.

      Poista
  9. Totta - hurjina on tuulet puhaltaneet viime aikoina - työkaverin tiellekin oli puu kaatunut ja myöhästyi töistä ennenkuin sai jostain lähitalosta moottorisaha apua.
    Minä harmittelen tämän syksyn ruskan rumuutta... meillä kuivuu, ruskistuu ja kurtistuu lehdet puihin... viime syksy oli niin värikäs - eli ei aina. Nyt kyllä tuuli jo tiputtelee sitten nuo rumatkin lehdet alas... väreillä yritän leikkiä sisällä ja ihanaa värileikkiä vaakasi tuovat kesähuoneeseenne! Wautsi - jo 5!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moista hiipakkaa on ollut viime päivät. Nyt onneksi tyynempää. Aika paljon on jo ainakin koivut pudottaneet lehtiään. Vaakakokoelma karttuu :)

      Poista
  10. Ihana kesähuone. Minullakin on tuollainen sinertävä heinä ja harmien harmi - en tajunnut sitä ruukkuun laittaa talveksi. Tuolla sen nyt on. Maa oli valkoinen aamulla ja lunta on vieläkin maassa. Onkohan nuo monivuotisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tuo heinä pärjäisikin paremmin maassa kuin ruukussa, ainakin jos sen jättää talveksi ulos. En osaa sanoa miten se pärjää termoruukussakaan ja kesähuoneen suojassa, sillä tämä on vasta ensimmäinen talvi kun sitä kokeilen. On monivuotinen.

      Poista
  11. Myrskytuulet oli kyllä tosi kovat. Tänäänkin täällä on ollut hurjaa sadetta ja tuulta.
    Teidän kesähuone on nyt todella tunnelmallinen sisälle tuotujen kukkien kanssa. Aivan ihana! Mullakin ledit on jo palamassa iltaisin kotona, niiden kanssa syksyn tuulet ei sisällä tunnu enää niin kurjalta.

    Ihanaa viikonjatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taas tuulista. Toivottavasti saan nuo kasvit säilymään hengissä talven yli. Keväällä sitten pääsevät taas ulkoterassille. Kummasti tuovat hyvää oloa led-valot.

      Poista
  12. Voi että teillä on siellä nättiä ja siistiä! Mulla ei ole riittänyt inspistä/voimia edes terassin siivoamiseen, vaikka joka päivä sen keittiön ikkunasta näen ja ajattelen, että tollekin tarttis jotain tehdä, että olis kivempi näkymä.

    Elokuun lopulla muistaakseni virittelin sentään "elovalot" (olen suorastaan ylpeä tästä kausivaloille keksimästäni termistä :D) terassille. On sellaiset hehkulampun malliset valosarjat, jotka olen ajastanut edelleen palamaan pari tuntia illassa sellaisena aikana, kun meillä on vielä verhot auki niin, että nähdään ne itse olkkarin sohvalta tai keittiöstä käsin. Ja näyttää ne kivoilta uloskin päin, jos nyt joku näillä jatkuvilla sateilla siellä itseni lisäksi sattuu kulkemaan.

    Mulla on meneillään joku sellainen epämääräinen ajanjakso, etten oikein itsekään enää tiedä mitä siitä ajattelisin, kuka olen ja kuka haluaisin olla (tai siis mitä haluaisin tehdä). Ei meinaa oikein mikään sujua tai kiinnostaa vanhaan malliin, vaikka kaikenlaista teenkin. Ehkä liikaa uusia asioita yhdelle syksylle. Ei meinaa enää pystyä niin nopeisiin muutoksiin :).

    Kiva kuitenkin, kun tänne asti pääsin. On niin mukava nähdä, että Kristiina on taas back ja kirjoittelee ja kuvailee kivoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hiukan on järjestelty juttuja. Jonkinlaisten "elovalojen" virittämistä olen minäkin miettinyt, mutta taidan kuitenkin odottaa jouluun. Välillä tilee sellaisia kausia ettei oikein mikään kiinnosta tai suju. Minä sain nyt hiukan kiinni bloggaamisesta hiljaiselon jälkeen. Saa nähdä kuinka kauan kestää.
      Ettei ihan liian hyvältä kuulostaisi niin nyt on taas sitten jäädytetty ja otettu näytepalat parista kohtaa ihoa. Jä käsien iho on ihan kauhea juuri nyt. Saa nähdä mikä diagnoosi niistä lopulta tulee.

      Poista
  13. Teillä on syyshommat hyvällä mallilla. Kiva, kun on tuollainen kesähuone, minne saa kasattua tavaraa talven ajaksi suojaan.
    Aikamoisia tuulia on ollut. Mitään suurempaa pahaa ei näillä kulmilla ole ollut, mutta isojen roskiksien huomasin yhdessä paikassa päätyneen nurin niskoin. Naapurin pallot on myös päätyneet meidän ojaan :)
    Meillä on niin metsäinen mökkitontti, että jätän haravalla huiskimisen kevääseen. Männyistä putoilee pitkin talvea kuitenkin ties mitä oksia ja neulasia. Kotona pitäisi ehkä vähän haravoida, mutta en pidä kiirettä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on kaikki syyshommat tehty, mutta mökillä vielä osa tekemättä. On kyllä kiva kun voi osan tavaroista tuoda kesähuoneeseen ettei tarvitse kaikkea raahata ulkovarastoon.
      Valtavasti oksan pätkiä ja muuta roinaa tuo myrsky tullessaan, meille ei sentään palloja :)

      Poista