04/10/2023

Kausityöntekijät ryhmäkuvassa ja muuta hauskaa

 


Parhaillaan  on Ahvenanmaan taidemuseossa (Ålands konstmuseum) Anu Tuomisen näyttely "Kopplingar". Kopplingar voisi suomennettuna olla kytkentöjä, yhdistämisiä, liittämisiä.

Ja tosiaan liittämisistä useimmissa teoksissa olikin kyse.

Anu Tuominen on syntynyt v. 1961 Lemillä.

Wikipedia kertoo hänestä: Anu Tuominen tekee teoksia kirpputorimateriaaleista ja muista arkipäivän käyttöesineistä, usein käsityö-, tekstiili-ja lankatekniikoista. Tuominen on suomalainen kuvanveistäjä ja käsitetaiteilija. 

Hän sai Ars Fennica-palkinnon v. 2003, valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta v. 1992 ja Kuvataideakatemiasta v. 1995.

Olin tutustunut Anu Tuomisen taiteeseen tv:n ja netin kautta ja olikin selvää että halusin tuon näyttelyn nähdä.



Ihan ensimmäiseksi silmiin osuivat nämä kaksi lautasta kun kierroksen aloitin.

Täytyy sanoa että on kyllä kekseliäisyys huipussaan. Vai tulisiko sinulle mieleen veistellä kynien loppuja ja tehdä niistä "ruokaa".



Kynät liittyvät aika moneen teokseen tässä näyttelyssä.
Vanha pulpetti on lainattu Vårdön Koulumuseosta. Bengt Donningilla oli ainakin riittävästi kyniä. Huomaatko että yksi kynä roikkuu jousen päässä pulpetin kannessa?




Tämä teos kuului sarjaan "Aurinkokuivattuja porkkanoita ja muita kelejä ja säätiloja".




Minun koulussani käytettiin tällaisia sini-punakyniä, nimenomaan noita joissa on sinisen ja punaisen raidan lisäksi kultaa kynän varressa. Mutta kuka olisi keksinyt tehdä niistä noin hienon muodostelman?






Ohuen ohuista langoista oli taiteilija tehnyt pätkän kudontaa.







"Aurinkokuivattuja porkkanoita ja muita kelejä ja säätiloja". Tässä lasten sadetakki johon leikattu aukkoja. Nuo leikatut pyöreät palaset on sitten yhdistetty sadetakkiin ripustamalla ne nauhana takin hihoista roikkumaan. Niin hulvattoman hauskoja ideoita tehdä taidetta!




Tämän teoksen nimeä ei voinut nauramatta lukea: "Kausityöntekijät ryhmäkuvassa". Kaikki pannulaput kirppareilta hankittuja.




Kirpputorilöytöjä ovat myös nämä patalaput.




Tällä pöydällä varmaan oli teemana nelikulmaisuus, sillä esillä oli vohvelikangas johon oli ommeltu sinisellä langalla neliöitä, valkoinen paperi, jossa sinisellä tehdyt ruudukot. Taaempana nelikulmaisia pyyhekumeja ja niiden takana säntillisesti neliöön asetetut sokeripalat.




Takaseinällä teos nimeltä "Oikeita väriympyröitä".

Etualalla munakupeista muodostettu teos "Valkoinen kuin valkuainen, keltainen kuin keltuainen".




Pikku tuolin päällä vielä pienemmät kumisaappaat jotka oli täytetty pajunkissoilla. Liittyy teemaan "muita sääoloja".







Ohuen ohuesta langasta virkatut pyörylät johdattivat katseen siniseen lasikulhoon jossa sininen lankakerä piilotteli. Väriteemaan sopivat kynän pätkät täydensivät asetelmaa.




Kaikki liittyy kaikkeen eli varsin osuva nimi tuo "Kopplingar".





Kynän pätkistä voi tehdä vaikka kaulakoruja.




En useinkaan ymmärrä nykytaidetta, mutta näistä tykkäsin. Anu Tuomisen teoksia on esitelty ympäri maailmaa, Euroopan maiden lisäksi ainakin Japanissa,  Intiassa ja Etelä-Koreassa.


Anu Tuominen  - KOPPLINGAR -  Ålands Konstmuseum 30.9-26.11.23


💙💚💛💜

 
 

21 kommenttia:

  1. Minäkään en usein ymmärrä nykytaidetta, mutta tämä oli mahtavan kekseliästä ja mielenkiintoista taidetta! Kiitos näistä kuvista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielikuvitusta on tarvittu jotta tällaista on saatu aikaiseksi. Miten yksinkertaista ja hauskaa. Näiden tekoon ei tarvita suurta rahaa, vaan ne olisivat kenen vaan saavutettavissa jos vain kekseliäisyyttä ja hoksaamista riittää.

      Poista
  2. No idea rikas täytyy kyllä olla että saa tällaista aikaiseksi . Tuo lankarullista tehty työ on kuin pitsin nypläystä parhaimmillaan . Kiitos näyttelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lankarullatyö oli kyllä tosi kaunis väreiltäänkin ja hienon hienoa näpertämistä vaatinut.

      Poista
  3. Onpa erikoinen näyttely. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Aika hienoja kuitenkin ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen tosiaan, mutta mukavalla tavalla.

      Poista
  4. Ihania muistoja taidokkaasti ja luovasti kerätty yhteen.
    Kiitos kuvista, olipa kiva katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee ainakin vähän kauemmin eläneille muistoja mieleen, joko mukavia tai sitten ei ihan niin hyviä. Voin kuvitella miten paljon hänen tapaisensa ihmisen päässä vilisee ideoita kun tällaista jälkeä pystyy tuottamaan. Peukutan!

      Poista
  5. Kiitos esittelystä. Varsin hauskoja ja mielikuvituksella rikastettuja teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunista, hauskaa ja kekseliästä😄

      Poista
  6. Mahtava näyttely! Kiinnostavia ja kiehtovia teoksia!

    VastaaPoista
  7. Anu Tuomisen taide on ihanaa, värikästä, humoristista ja mukaansatempaavaa. Itse olin hänen näyttelyssään "Huomenna tänään on eilen" Taidehallissa juuri ennen koronapandemian alkua ja pidin todella paljon. Mukana samoja elementtejä kuten tässäkin teillä Ahvenanmaalla olleessa näyttelyssä. Tuominen on äärimmäisen kekseliäs käyttämään kirpputorien materiaalia (patalappua, kyniä, nappeja, pyyhekumeja jne.) ja luomaan niistä mielenkiintoisia kokonaisuuksia, jotka ovatkin ihan muuta mitä itse materiaali on ollut. Tuo patalappu-seinä on ihan huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vielä linkki tuohon 2020 kevään Taidehallin näyttelyyn ja tekemääni blogipostaukseen. https://www.marjonmatkassa.fi/2020/02/anu-tuomisen-nayttely-taidehallissa.html

      Poista
    2. Voisin katsella näitä töitä vaikka kuinka kauan. Kävin myös katsomassa postaustasi Tuomisen näyttelystä ja olipa sielläkin hienoja oivalluksia. Toivottavasti vielä joskus tulee mahdollisuus uudemmankin kerran päästä hänen näyttelyynsä. Nuo patalaput oli mielestäni valaistu tosi hienosti ja valot ja varjot toivat teoksen vielä hienommin esille.

      Poista
  8. Mielenkiintoisen oloinen taidenäyttely! Itsekin tykkään aina välillä kierrellä niissä, ovat toisinaan oikein viihdyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva näyttely. Liityin ilman muuta Anu Tuomisen "fanikerhoon". 😊

      Poista
  9. Olipa mielenkiintoisia teoksia. Joku on kirjoitellut oikein tosissaan, kun on syntynyt noin iso määrä käytettyjä lyijykyniä :) Oivia ideoita kaikissa töissä. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kerääminen on varmaan ollut noissa kynän pätkissä!

      Poista