05/10/2022

Innostunkohan minäkin kokkailusta?!



Mekin hankittiin airfryer eli kiertoilmakypsennin. Molemmat olimme sitä pitäneet aika turhakkeena eikä aiemmin ollut ollut mitään kiinnostusta sellaisen hankkimiseen.

Kumpikin meistä oli mielessään kuitenkin kypsytellyt ajatusta, että mitä jos kuitenkin, ja niinpä sitten kun sopiva tarjous tuli vastaan, niin ostimme sen.

Liikkeessä oli pari kolme eri hintaista ja eri kokoista laitetta. Kaikkein pienin oli saman hintainen kuin tämä meidän, mutta arvioimme sen turhan pieneksi jotta siinä mahtuisi kokkailemaan kaikkea haluamaamme.

Kallein näistä kolmesta oli isompi ja monipuolisempi, ja se on saanut kehuja netissä lukemissamme arvosteluissa. Sen hinta oli kuitenkin moninkertainen muihin kahteen verrattuna, joten päädyimme isompaan kahdesta halvemmasta.

Tämä oli viime viikolla tarjouksessa ja maksoimme siitä vain 39,90€. Eilen samaisessa kaupassa sitä myytiin normaalihintaan 79,90€, joten hyvään aikaan olimme liikkeellä.

Airfryerimme on yksinkertainen käyttää. Koneen näytöltä valitaan lämpötila ja aika ja koneen päällä on kerrottu yleisimpien ruoka-aineiden valmistusajat. Ruoan valmistuessa on helppo tarkkailla onko lämpötila sopiva ja laatikon voi vetää kesken valmistuksen ulos ja kurkata miltä näyttää.

Kone ei ole kovin suuri, joten se mahtuu hyvin olemaan työpöydällä. Käydessään siitä kuuluu pieni hurina.





Olemme vasta ihan alkuvaiheessa ruoanvalmistuskokeilujen kanssa, joten kovin paljoa emme vielä onnistumisista tiedä. Olemme valmistaneet ranskalaisia perunoita ja kalaa ja molemmista tuli hyviä.

Eilen J paistoi pizzaa airfryerilla ja se onnistui yli odotusten. Pohja oli juuri sopiva ja  pizza oli mehevä ja maukas. Ritilä, jonka päälle pizza laitetaan paistumaan, on tässä koneessa n. 19cm läpimitaltaan, joten suuren suuria ei pizzoista tällä laitteella tule, mutta niitä voi saman tien tehdä useampia. J laittoi leivinpaperin pizzan alle ennen paistamista.

Minä puolestani tein pannukakkua airfryerilla ja siitäkin tuli suussa sulavan makuista. Ainoa vaikeus oli, kun kotoa ei löytynyt sopivan kokoista pyöreää vuokaa, joten kauppaan oli lähdettävä sellaista hakemaan. Airfryeriin sopii materiaalinsa puolesta kaikki sellaiset astiat jotka sopivat tavalliseenkin uuniin.

Tietenkään ei kylämme kaupoista löytynyt mitään sopivaa astiaa ja ostin sellaisia kertakäyttöisiä sokeriruokokulhoja, joista usein tarjoillaan markkinoilla kuumia keittoja. Ne kestävät 200 asteen kuumuuden ja hyvin ne kestivät pannukakun paistossa. Harmitti vaan kun niissä on aika korkeat reunat eikä pannukakkua saanut niistä ehjänä ulos, joten söimme sen lusikalla suoraan kulhosta.

Käväisimme vielä illalla kaupungissa parissa kaupassa, mutta kummassakaan ei ollut silikonivuokia jollaisia olisin ostanut. Ostimme sitten pienen, juuri laitteeseemme mahtuvan irtopohjavuoan, mutta sitä emme ole vielä kokeilleet.

Tänään on aikomuksena kokeilla miten Outin spiraaliperunat onnistuvat tällä laitteella.

Tuntuu, että tällä voi valmistaa suurin piirtein samoja ruokia kuin tavallisessa uunissa, mutta energiaa kuluu vähemmän koska tämä on kooltaan pienempi kuin normaali uuni. Uunin esilämmitystä ei tarvita, joten siinäkin säästyy aikaa ja energiaa.

Facebookista löytyy airfryer-ryhmiä joista saa paljon ohjeita ja vinkkejä airfryerin käyttöön ja reseptejä on netissäkin vaikka kuinka paljon.

Sieltä nappasin ohjeen pannukakusta, jossa samat aineet kuin tavallisessakin uunissa tehtävässä pannarissa.

- 1 muna
- 1dl vehnäjauhoja
- 2dl maitoa
- 1rkl sulaa voita
ripaus suolaa, sokeria ja vaniljasokeria

Paistetaan airfryerissa 180 asteessa n. 15 min. Tästä tulee kaksi annosta.

Tuntuu vähän siltä, että nyt minäkin innostun kokkailusta!



💛💛💛

23 kommenttia:

  1. Alkoi kiinnostamaan, kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Itsekin kiinnostun kokeilemaan kaikenlaista tällä, vaikka en yleensä innostu ruoanlaitosta.

      Poista
  2. Moni tuota Airfryeria on kehunut ja meillä poika on sellaisen ahkera käyttäjä, mutta itse en oikein keksi mitä sillä tekisin. Ehkä jotain uunijuureksia, mutta niitä varten se lokero on kovin pieni, kun normaalisti paahtelen juureksia ison pellillisen kerralla ja senkin syön yksinäni parissa päivässä :).

    Pojan Airfryer on kooltaan sellainen iso pömpeli (koska urheilija syö paljon) ja piti myös kovaa hurinaa (tai ainakin se siltä tuntui, jos itse koitin samaan aikaan keskittyä kuuntelemaan tai tekemään jotain muuta). Olin ihan tyytyväinen, kun pönttö lähti pojan matkaan, kun vaihtoi taas talveksi pelihommiin :).

    Teillä tuo laite tuntuu toimivan ja on selvästi kahdelle sopivan kokoinen. Ja reseptivalikoimakin varmasti karttuu matkan varrella. Samoin kuin kokkailuinto, joka itseltäni puuttuu aikalailla kokonaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin että tämä on suurin piirtein vain ranskisten tekoa varten, mutta tällähn voi tehdä vaikka puuroa, leivonnaisia, liharuokia ym. Näitä on sellaisenkin mallisia joissa on kuin uunin luukku, joten niihin mahtuu isommatkin astiat. Me aloiteltiin vähän pienemmästä. Eipä mullakaan kokkailuhaluja ole, mutta nyt ehkä kiinnostun tämän kanssa laittamaan silloin tällöin.

      Poista
  3. Meilläkin air fryer on kovassa käytössä. Alesta löytyi meidänkin laite. Meillä taitaa olla se isoin koko, koska sinne mahtuu vaikka kokonainen broileri. Ollaan tykätty kovasti, ei kaduta yhtään, että tämä tuli hankittua.
    Toivottavasti perunat onnistuvat fryerissa, ainakin itsetehdyistä lohkoperunoista tuli hyviä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän on ehkä siinä rajalla että mahtuisiko kokonainen. Perunoista tuli oikein hyviä, eilen niitä syötiin. Tänään aikeissa kokeilla lihapullien laittoa.
      Oikein hienoa syksyistä viikonloppua sinulle Outi myös<3

      Poista
  4. Kiitos kattavasta esittelystä, olen jostain syystä ollut ennakkoluuloinen air fryeria kohtaan ^^ vähän kiinnostaisi mutta harkitaan nyt vielä. Tuli muuten pikkuisen vesi kielelle tätä tekstiä lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennakkoluulot meilläkin viivyttivät tämän hankintaa. No, parempi myöhään....

      Poista
  5. Olipa hyvä esittely! Mies on muutaman kerran ehdottanut tuon hankkimista. Itse en ole sanonut oikein juuta enkä jaata, kun tuntuu, että onko se taas semmoinen hetken huuma. En itse asiassa ole oikein edes tiennyt, miten sen kanssa toimitaan ja mitä sillä saa aikaan. Vaikuttakin ihan kivalta ja saitte tehtyä hyvät kaupat edulliseen hintaan. Onko se nopeampi kuin normaali uuni?
    Herkullisia hetkiä teille 😋❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota hetken huumaa mietin minäkin aluksi., eikä minulla oikein ollut myöskään käsitystä miten se toimii ja mitä kaikkea sillä voi tehdä. Kun lisäksi työskentelytilat keittiössämme eivät ole kovin suuret, niin mietti että mihin sekin sitten mahtuisi. Mutta onneksi päätettiin ostaa tämä. Ei uskallettu ostaa kallista, juuri sen vuoksi jos ei sitten ollenkaan tykätäkään. Mutta nyt tuntuu kyllä siltä että kannatti tutustua tähän. Tämä on nopeampi kuin normaali uuni.

      Poista
  6. Hieno esittely!

    Meillä on laite ja mies on sen käyttäjänä. Hän sen joksikin lahjaksi saikin.

    Pitäisiköhän sitä itsekin oikeasti perehtyä laitteen käyttömahdollisuuksiin? Jospa siitä olisi jotain iloa minunkin omiin käyttötarpeisiini 🤔.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa perehtyä siihen ja kaikkeen mitä sillä voi valmistaa. Tämänpäiväiset lihapullat onnistuivst tosi hyvin tällä laitteella. 😊

      Poista
  7. Esittely oli mielenkiintoinen. Me ollaan vielä ainakin toistaiseksi sillä turhake -linjalla, mutta mistä sitä tietää, milloin se tuuli kääntyy :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos esittelystä Kristiina! Olen miettinyt nyt koko kesän pitäisikö minunkin hankkia Airfryer kun kaikki sitä hehkuttavat. Olen pyörinyt netissä ja vertaillut eri laitteita mutta ostopäätöstä en ole vielä tehnyt. Hyvin monipuolisesti sillä voi ainakin valmistaa erilaisia ruokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Me mietittiin kumpikin tahoillamme, mutta ainakin minä ajattelin ettei sitä tulisi käytettyä, mutta nyt kun se hankittiin, niin ollaan huomattu miten monipuolinen ja hyvä se on. Eilen valmistettiin lihapullia, tänään uunilohta ja just nyt mies tekaisee pienet pizzat itselleen.

      Poista
  9. Meillä on ollut harkinnassa jo pitkään, mutta ostopäätöstä ei vaan olla saatu aikaan. Ollaan epäilty, että lieneekö samankaltainen hetken huuma kuin leipäkoneet aikoinaan.
    Kiitos sinulle vakuuttavasta esittelystä sillä nyt on päätös tehty! Huomenna puetaan ostohousut jalkaan ja lähdetään isolle kirkolle (stadiin) katselemaan tarjontaa :) Mies innostui varmaankin eniten ajatuksesta, että saisi minutkin taas takaisin kokkailun pariin :D Noh, se jää nähtäväksi.... Mukavaa ja maukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipäkone oli meillä silloin joskus, mutta siihen kyllästyttiin kun kaikki leivät oli aina saman mallisia. Tässä saa tehtyä niin paljon kaikkea erilaista, ettei ainakaan siitä ole kiinni. Älkää sitten ostako ihan kaikkein pienintä. Peukut pystyyn että löydätte sopivan ja innostutte siitä yhtä paljon kuin me.
      Samoin sinne, mukavaa viikonloppua ja onnea ostoksille<3

      Poista
    2. Ei osteta kaikkein pienintä. Kiitos vielä vinkeistä ja hyvää viikonloppua ❤︎

      Poista
    3. Ansku, vielä ehkä kannattaa punnita sitä mahdollisuutta, että ostaa uunin mallisen, jolloin voi käyttää kulmikkaita ja isompiakin astioita.

      Poista
  10. Tämä on tosiaan kätevä ja monipuolinen.

    VastaaPoista
  11. Oi, mielenkiintoista.
    Minä kuulun edelleen siihen ryhmään, jotka pitävät sitä vähän turhakkeena, mutta samalla myönnän olevani hirvittävän utelias sen suhteen ja haluaisin päästä testaamaan.
    Meillä tulee perheessä muutoksia muuttojen vuoksi alkuvuodesta ja luulenpa, että saan tuollaisen testiin silloin. =)
    Tosi moni on kehunut ja itsekin olisin kiinnostunut juuri perunoiden ja esim kalan paistamisesta. Se, mikä tökkii, on jälleen yksi kone jollain keittiön tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennakkoluulot ovat meilläkin usein esteinä uusien asioiden kokeilemiselle. Onneksi tuli tämä laite hankittua. Tänään valmistimme broilerifileitä ja lohkoperunoita, eikä paremmalta olisi voinut maistua! Onneksi saat kokeilla airfryeria. Oma koneemme mahtui hyvin työpöydälle eikä pienten uudelleenjärjestelyjen jälkeen laskutilaa ole yhtään entistä vähemmän.

      Poista