03/04/2022

Mitä perhoset tekevät sateella? Vad gör fjärillar då det regnar?



Sain juuri kuunnelluksi aivan ihanan kirjan. Sen on kirjoittanut Sanna Tahvanainen ja sen alkuperäiskieli on ruotsi. Kirja on nimeltään MITÄ PERHOSET TEKEVÄT SATEELLA?

Annoin kirjalle täydet pisteet, sillä se oli niin hieno. Kirjassa kerrotaan meribiologi Li Holtzin elämästä parin vuoden ajalta. Li pääsee viikoksi Kökarin saarelle tekemään tutkimustyötä ja tällä matkallaan hän tapaa miehen jolle Kökar ja Ahvenanmaa yleensäkin on koko elämä.

Minua viehätti se että kirjassa tuli silloin tällöin esille tuttuja paikkoja Ahvenanmaalta. Ja kun kerrottiin Lin liikkumisista täällä niin aina kuvittelin mielessäni missä kohtaa kirjassa liikutaan. Osa paikoista oli ihan todellisia, osa taas kuviteltuja. Kirjassa liikutaan Göteborgissa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Ahvenanmaan saaristossa.

Lukijana oli Elena Leeve, jonka ääni sopi hienosti tähän kirjaan. Tosin korviin kävi aina kun hän lausui sanan Norrhavet tyyliin Nuurhaavet.

BookBeat: "Hurja tarina naisesta tulvivan elämän pyörteessä koskettaa, sen pauhu viihdyttää ja kietoo syliinsä"

Meria: "Runollinen, ihon alle menevä ja mieleen soimaan jäävä kirja"


Otava äänikirja/e-kirja





- ooo -

Jag har just lyssnat färdigt boken"VAD GÖR FJÄRILLAR NÄR DET REGNAR?"
Boken är skriven av Sanna Tahvanainen.

Boken kan lyssnas på svenska from. 1.6.2022 och e-bok kommer 10.5.2022

Jag gav tio poäng för boken, för den var så härlig. Boken berättar om Li Holtz, som är marinbiolog och pianist. Hon bor i Göteborg, men får möjlighet att vistas på Kökar under en sommarvecka.  Den veckan förändrar allt för henne. 

BookBeat: "Vad gör fjärilar då det regnar är en roman med thrilleraktigt sug som
utspelar sig i Helsingfors, Göteborg, Köpenhamn och den åländska skärgården."


Schildts & Söderströms ljudbok/e-bok


💜💜💜




 

6 kommenttia:

  1. Tuollaista kirjaa olisikin hauska kuunnella, jossa liikuskeltaisiin itselle tutuissa paikoissa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli muutenkin ihana kirja ja tutut paikat tietty vielä plussaa♥️

      Poista
  2. Onpas ollut varmasti mukava kirja kuunnella!
    Kirjojen kuunteleminen on niin ihanaa ja ainakin minulla lisää paljon kirjakokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa ollaan pääasiassa Kökarissa. Nyt houkuttaisi matkustaa sinne kesällä.

      Poista
  3. Tuon kirjan taidan kuunnella seuraavaksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle voi kanssa olla siellä tuttuja paikkoja. 😊

      Poista