29/10/2021

Millaista oli opiskella itselleen ammatti vieraalla kielellä?



Tähän työhön lopulta päädyin
mutta mitä sitä ennen tapahtui?

Olin 30-vuotias kun miehelleni tarjoutui mahdollisuus saada koulutustaan vastaavaa työtä Ahvenanmaalla. Asuimme Turussa, ja hän aloitti työt Kastelholmassa, linnan restaurointitöissä. Minä ja lapsemme jäimme vielä Turkuun ja hän kulki Turun ja Maarianhaminan väliä joka viikonloppu.

Vuoden sitä elämää jaksoimme ja sitten muutimme koko perhe Ahvenanmaalle.



Minulla ei ollut mitään tietoa työpaikasta,
mutta nuorena sitä uskalsi silti muuttaa uudelle
paikkakunnalle, uudelle kielialueelle.

Pari viikkoa täällä asuttuamme aloin etsiä työtä. Kun ruotsinkielentaitoni oli vuosien takaisen keskikouluruotsin tasoa, niin helppoa ei työpaikan saanti ollut. Rohkaisin kuitenkin mieleni, menin työvoimatoimistoon, ja aloitin työt siivoojana poliisilaitoksella.

En ehtinyt olla tuossa työssä kuin parisen viikkoa, sillä kylämme kaupassa olin tutustunut kauppiaan vaimoon. Hän oli suomenkielinen ja tuli aina juttelemaan kun asioin kaupassa. Hän sitten ehdotti, että tulisin heille kauppaan töihin.

Kauppa oli lähellä kotiamme ja työ kuulosti mukavalta, joten aloitin työt siellä. Siihen aikaan kaikkiin tavaroihin laitettiin hintalaput ja siitä tuli minun hommani. Järjestelin myös tuotteet hyllyille, ja pidin tuosta työstä kovasti.





Kun opin  enemmän ruotsin kieltä, aloitin leipä-ja juustotiskillä. Siinä sai puhua ihmisten kanssa , joten kielitaito karttui pikkuhiljaa, ja työkaverit olivat mukavia.

Viisi vuotta tuo kauppa oli työpaikkani, mutta sitten alkoi tuntua siltä, että jotain olisi kiva vielä opiskella. Mutta mitä voisin opiskella täällä kotisaarella, sillä en halunnut lähteä muualle opiskelemaan?





Maarianhaminassa oli juuri alkamassa
kaksi ja puoli vuotta kestävä perushoitajakoulutus
ja kiinnostuin siitä.

Otin yhteyttä kouluun ja sitten ei kulunut kauaakaan kun istuin koulun penkillä parikymmentä vuotta minua nuorempien kanssa.
Olin haastattelussa kertonut epäröineeni koulutukseen pyrkimistä, koska olin jo niinkin vanha kuin 35-vuotias. Haastattelija kuitenkin piti ikääni pelkästään meriittinä, eikä kielitaitonikaan, tai paremminkin sen vajavaisuus tuntunut haittaavan.

Ennen kuin uskalsin edes ajatella tuohon koulutukseen hakemista, olin yhteydessä toiseen suomenkieliseen naiseen, joka oli vastikään valmistunut perushoitajaksi. Hän kannusti minua hakemaan kouluun ja niin päätin uskaltaa aloittaa opiskelun.




Viihdyin koulussa tosi hyvin
ja olin tunnollinen oppilas. Nuorempiin verrattuna
tein varmaan moninkertaisesti töitä opiskelun eteen.


Tuntui, että nuoret muistivat asiat jo kertalukemalla, kun taas minun täytyi päntätä asioita läpi useaan kertaan ennen kuin jotain jäi päähän. Lisätyötä aiheutti tietysti sekin, että tunnilla tuli jatkuvasti vastaan sanoja ja termejä, joiden suomenkielistä vastinetta en tietänyt, enkä näin ollen ymmärtänyt mitä sana tarkoitti.

Otin tavakseni kirjoittaa ylös kaikki minulle vieraat sanat ja kotona sitten tutkin sanakirjasta mitä ne tarkoittivat.




En kiellä, etteikö oloni olisi välillä tuntunut tältä. Ja jos en kotoa olisi saanut kannustusta opiskeluun, niin voi olla että olisin jättänyt sen kesken. 




Ensimmäisenä opiskeluvuonna meillä oli hoitoalan aineiden lisäksi paljon muitakin aineita. Matematiikkaa olin kouluaikana aina inhonnut, mutta nyt se tuntui suorastaan mielenkiintoiselta ja lääkeainelaskuistakin tykkäsin kovasti. Olisipa ollut tämä järki päässä silloin aiemmin nuorempana koulua käydessä, niin tulokset olisivat saattaneet olla hiukan toisenlaiset.


Opiskeluun kuului tietysti myös
työharjoittelujaksoja. Monissa paikoissa
olin vanhempi kuin hän, jonka oppilaana olin.

Välillä tuntui siltä, että kun en ollut enää ihan nuori, niin minun oletettiin automaattisesti osaavan ja tietävän hoitoalastakin paljon enemmän kuin mitä olimme opiskelussa vielä ehtineet opetella.

Viihdyin kuitenkin harjoittelupaikoissani. Yleensä harjoittelujakso kesti kuusi viikkoa kerrallaan, joten siinä ajassa pääsi jo aika hyvin perehtymään harjoittelupaikan työskentelyyn ja rutiineihin.

Koulutuksen loppuvaiheeseen kuului myös lopputyön tekeminen. Minulla sen aiheena oli dementiapotilaiden kohtaaminen. Välillä tuntui siltä, ettei tuo lopputyö valmistu ikinä. Materiaalinkin hankkiminen oli hankalaa, sillä tietokoneita ei vielä silloin opiskelussa käytetty, joten googlettaminen, ja tiedon etsiminen sitä kautta oli tuntematonta.

Vähitellen lopputyökin kuitenkin valmistui, ja esittelin sen harjoittelupaikassani sairaalassa henkilökunnalle. En jännittänyt mitenkään kauheasti sitä ja hyvin se meni. Jos tänä päivänä joutuisin moiseen tilanteeseen, niin en kyllä uskaltaisi suutani avata. Silloin tuntui kuitenkin siltä, että kun on päässyt opiskeluissa loppusuoralle, niin "lähes kaikki tieto" on hallussa. Epävarmuus omasta osaamisesta taisi tullakin vasta sitten kun oli jonkin aikaa ollut työelämässä ja sai huomata, että koulussa ei sentään kaikkea oltukaan opittu, vaan työn kautta sai oppia koko ajan uutta.






Sitten koitti valmistumispäivä!

Olin koko opiskelun ajan ajatellut, että olen maailman onnellisin ihminen jos joskus valmistun. Ja niin taisin ollakin. Minulla oli jo työpaikka odottamassa samalla osastolla, jossa olin erään harjoittelujakson suorittanut.

Olin jo silloin kysellyt mahdollisuutta päästä sinne töihin valmistuttuani ja minut toivotettiin tervetulleeksi.

Ehdin ennen eläkkeelle jäämistä työskennellä hoitoalalla lähes kolmekymmentä vuotta, enkä kertaakaan ole katunut sitä, että sille alalle lähdin. Jos jotain olen katunut, niin sitä, etten jo nuorempana opiskellut. Mutta olosuhteet olivat silloin toiset.

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan! 



Miksi kirjoitin tämän postauksen? Siksi, että halusin kertoa, että kannattaa uskaltaa kokeilla uutta, vaikka ensin tuntuisikin epävarmalta.



Oikein hyvää viikonloppua!
💙💙💙

(Niin, ja ne kellot tunnilla taaksepäin la-su välisenä yönä)



 

18 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea opiskeluhistoriastasi. Päällimmäisenä jäi mieleen kolmevitosen ajatus siitä, että on jo ehkä liian vanha opiskelemaan. Muistan kyllä, että tuon ikäisenä ajatteli joskus olevansa ainakin tukevasti keski-ikäinen. Eikö vain olekin aika hellyttävää näin jälkikäteen ajateltuna!?
    Mutta siis ihanaa, että uskalsit ja pääsit tekemään työtä josta tykkäsit. Ja sitä paitsi arvokasta työtä!
    Syksyisen kaunista viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. mutta silloin 35-vuotisena tunsin itseni jo tosi vanhaksi koulun penkille asettujaksi. On muuten hyvä asia että nykyään voi melkein minkä ikäisenä vielä opiskella itselleen uuden ammatin.
      Ihanaa syksyviikonloppua sinullekin<3

      Poista
  2. Onneksi lähdit opiskelemaan ja löysit itsellesi hyvän ammatin. Muistan itsekin ajatelleeni, että elämä lipuu ohitse 30 täyttäessäni. Tunne meni kyllä nopeasti ohitse. Aikuisopiskelu on jopa antoisampaa, kuin nuorena opiskelu. Moni elämässä opittu asia tuo perspektiiviä ja auttaa eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä elämäni parhaita päätöksiä. Aikuisena oli ihan erilainen suhtautuminen opiskeluun ja halusi saavuttaa mahdollisimman hyvät tulokset. Nuorena riitti kun jotenkin räpelsi läpi tenteistä.

      Poista
  3. Minähän opiskelin lähihoitajaksi myös kolmekymppisenä, siellä 16v-19v seassa. Olihan se aikamoista kun meidän poika oli silloin vasta kolme vuotias kun opiskelut alkoivat. Minä koin opiskelun helpommaksi aikuisella iällä, koska olin jo elänyt, oppinut ja kokenut kaikkea, josta oli apua opiskeluissa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä molemmat lapset olivat jo koululaisia kun minä opiskelin ja se tietysti helpotti siinä mielessä, että olivat jo aika omatoimisia.Ja kun sanoin että nyt keskityn läksyihin, niin antoivat minun lukea rauhassa.
      Oikein ihanaa lokakuun viimeistä viikonloppua sinullekin!<3

      Poista
  4. Kiva oli lukea opiskeluhistoriastasi. Pitkän työuran ehdit vielä tehdä. Arvokasta työtä teit.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehdin kymmeniä vuosia tehdä töitä hoitoalalla.
      Kiitos samoin sinulle Susanne!

      Poista
  5. Ai, että tätä oli ihana ja mukava lukea ja mielenkiintoista. Olet sisukas ja yritteliäs nainen ja olette rohkeita kun lähditte. <3 Ja ei taida koskaan olla liian myöhäistä. Tätini esimeriksi kirjoitti kirjan nyt 80-vuotiaana, ei ole siis kirjailija ja väitteli tohtoriksi 70-vuotiaana ja hänen äiti ja oma mummi kävi kielikurssilla vielä 90-vuotiaana, en kestä ja elikin 102-vuotiaaki. Eli kaikkea ehtii, jos vaan on tahtoa.

    Ihanaa viikonloppua Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla liian myöhäistä milloinkaan opiskella. Sulla on sitkeitä sukulaisia ja 80-vuotias kirjoittanut kirjan! Nyt tietää mistä sinäkin olet kirjalliset lahjasi perinyt. Tahto ja sinnikkyys ovat ehkä tärkeimmät ominaisuudet kun haluaa jotain saavuttaa, vaikka vanhempanakin.
      Kiitos samoin sinulle Tiia<3

      Poista
  6. Todella mielenkiintoinen postaus! "Kannattaa uskaltaa kokeilla uutta, vaikka ensin tuntuisikin epävarmalta." - tämä resonoi vahvasti. Minulla alkaa opinnot työn ohessa ensi kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Onnea ja menestystä opintoihisi!

      Poista
  7. Tuosta aikuisena opiskelusta minulla on samoja kokemuksia, kaikki tuntuu vaan "helpommalta", kuin nuorena, ehkä motivaation vuoksi? Paljon työtä se kyllä teetti, mutta sen teki jotenkin mielellään. Onneksi ei tarvinnut vieraalla kielellä opiskella ;)
    Minullakin on jo reilu 30 vuotta hoitotyötä takana, eikä loppua näy, kun eläkeikäkin nousee nousemistaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motivaatio oli kyllä korkealla aikuisena opiskellessa. Nuorena oli niin paljon muuta kiinnostavampaa, eikä opiskelun tarpeellisuuttakaan ymmärtänyt. Lisäksi siihen aikaan kun olin nuori, oli mahdollista saada töitä vaikka ei ollut koulutustakaan. Nykyään ne mahdollisuudet ovat olemattomat.
      Toivotaan että et joudu ihan rollaattoriin turvautuen hoitotyötä tekemään :)

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoinen postaus! Nostan hattua sinulle, että olet opiskellut itselleni uuden ammatin ja vielä toisella kotimaisella kielellä. Olet selkeästi ollut sitkeä ja motivoitunut. Olet sinä kyllä melkoinen supernainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Motivaatiota kyllä löytyi.

      Poista
  9. Oi että, miten oli mielenkiintoinen juttu.
    En muuten ollut edes osannut ajatella, että olisimme samanlaisessa työssä.
    Nythän Suomessa tuntuu olevan melkoinen myllytys sen suhteen, että riittääkö hoitohenkilökuntaa ylipäänsä jatkossa ollenkaan ja millä ehdoilla. Hyvin moni, liiankin moni monen mielestä, on suuntaamassa Ruotsiin ja Norjaan, koska niissä olosuhteet ja palkkaus kohtaavat edes vähän työn vaativuutta.
    Olet ollut kyllä melkoisen urhea opiskellen vieraalla kielellä, erityisesti ammatin, jonka ammattisanasto ei tosiaan välttämättä aukea normikielen kautta.

    Ehdottomasti paras loppukaneetti ikinä keneltäkään: aina kannattaa yrittää ja uskaltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitoalalla tein tosiaan suurimman osan työurastani. Ennen hoitotyötä olin erilaisissa toimistotöissä mm. konekirjoittajana ja puhelinvaihteenhoitajana. Ja sitten Ahvenanmaalla tuossa kaupassa. Toivotaan että hoitotyön arvostus rupeaa näkymään muutenkin kuin kauniissa puheissa.
      Kiitos Vivi kauniista kommentista!

      Poista