01/11/2021

Jos kivi osaisi kertoa...

Rannalla oleva erikoinen, yksinäinen iso kivi herätti huomioni ja menin lähemmäs katsomaan sitä. Ja mikä mielenkiintoinen tarina tähän kiveen kätkeytyykään!





Olin ohimennen lukenut paikallislehdestä tästä kivestä, mutta en ajatellut asiaa sen tarkemmin. Nyt kun näin kiven läheltä ja huomasin pienen kyltin sen edessä kallioon kiinnitettynä, mielenkiintoni heräsi.


Tuossa kyltissä sanotaan suurin piirtein niin, että tämä lohkare irtosi n. 200.000 vuotta sitten kalliosta ja ajautui jäätikön mukana Hollantiin. 

Kivi on ns. rapakiveä, jota käytetään mm. rakennuskivenä, sillä sillä on monipuoliset käyttömahdollisuudet. Suomi on maailman merkittävin rapakiven tuottajamaa. Kiven punainen väri johtuu alkalimaasälvästä.

Punaista rapakiveä on käytetty täällä Ahvenanmaalla mm. Bomarsundin linnoituksen  rakennustöissä. 



Hollantilainen taiteilija Bart Eysink Smeets kiinnostui tästä kivestä. Smeets sai erään geologin avulla selville, että tämä kivi on tyypiltään "Åland rapakivi" eli se tarkoittaa, että kivi on lähtöisin Ahvenanmaalta. Alankomaissa on paljon vastaavanlaisia kivilohkareita, jotka ovat kulkeutuneet sinne pohjolasta,  ja ne erottuvat ympäristöstään punaisen värin vuoksi.

Taiteilija Smeets halusi tuoda tämän kiven takaisin alkuperämaahan ja kuljetti sen auton peräkärryllä v. 2019 takaisin Ahvenanmaalle. 

Kivi sijoitettiin Lilla Holmenin pikku saarelle Maarianhaminaan ja sen edessä on pieni kyltti jossa kerrotaan hiukan kiven historiasta.

Kiven palauttamisen yhteydessä pidettiin pieni seremonia, jossa taiteilijan lisäksi oli läsnä pieni joukko maakunnan ja kaupungin edustajia.



Bart Eysink Smeets uskoo, että seuraavana jääkautena kivi on taas takaisin Alankomaissa ja hän toivoo, että joku silloin toimittaa sen taas takaisin Ahvenanmaalle :)

Smeetsin instagram-sivuilla on muutama kuva tästä kiven kuljetuksesta. Ne löytyvät instagramista @barteysinksmeets.


AIKAMOINEN TARINA!

💜💜💜






14 kommenttia:

  1. Tuolla kivellä on mielenkiintoinen historia! Mahtavaa,mitä kaikkea tutkijat osaavat kertoa tuosta kivestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hieno historia. Tuntuu uskomattomalta miten paljon pystytään jäljittämään vanhoja asioita, kuten tämäkin.

      Poista
  2. Hauska tarina, kiva kun huomasit jakaa sen meillekin.
    Tykkään kivistä. Mieltäni kiehtoo niiden ikiaikainen olemus ja se miten joidenkin kivien pinta on aikojen saatossa hioutunut eroosion vaikutuksesta ihan sileäksi tai ainakin isoimmat särmät ja kulmat ovat tasoittuneet. Silti ne kestävät hämmästyttävästi aikaa ja olla möllöttävät paikoillaan paljon nähneinä. Tuo sinun kuvaamasi kivi jopa käväisi Hollannissa, kuten meikäläinenkin, mutta täällä sitä taas ollaan. Toivottavasti seuraavaan jääkauteen asti. Ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivet ovat minunkin suosikkejani. Voisin haluta sellaisen pihan joka olisi kokonaan luonnonkivillä päällystetty ja vain muutama iso ruukku kukkia.
      Kunhan se seuraava jääkausi tulee, niin nähdään kuinka käy! :)))

      Poista
  3. Erikoinen tarina kivellä, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tarina mielestäni, eikä ihan tavallinen.

      Poista
  4. Olipa mielenkiintoinen tarina. Ajattelen niin, että nyt kivi on siellä missä sen pitääkin olla.
    Kaunista viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustuin itsekin tähän tarinaan kunnolla vasta nyt. Kivi on kotirannalla.
      Oikein ihanaa viikkoa sinullekin<3

      Poista
  5. Jalo ajatus ja teko tuo kivenlohkareen palautus.
    Ehkä olisi voinut siellä kotimaassaankin laittaa näytille kyltin kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että tuo kiven tänne palauttaminen oli taiteilijalle jonkinmoinen mainoskikka myös, en tiedä. Totta, että olishan se sielläkin ollut nähtävyys ja kyltissä olisi kerrottu kiven tarina.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen tarina kivellä tosiaan on. On hauskaa sulkea silmät ja miettiä, mitä kaikkea kivi onkaan matkansa varrella nähnyt.
    Mukavaa syksyistä viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika uskomatonta, ja se että saadaan selville mistä kivi on lähtöisin. Jotenkin tuntuu, että onko kertomus totta.
      Samoin sinulle, oikein ihania syyspäiviä<3

      Poista
  7. No jopas! Kauhean vaivan taiteilija näki. Mutta hienolta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä teki asian eteen tosiaan. Hienosti sopii kivi tuohon rannalle.

      Poista