09/10/2020

RUOKAPÖYDÄN TUOLIEN UUDET VÄRIT



Oikein mukavaa viikonlopun alkua!


Nyt tulee jo ties kuinka mones kotipostaus, mutta kun tänäänkin satoi niin eipä tehnyt mieli lähteä ulos kuvaamaan vaikka kaupungissa käytiinkin, niin että jos ei olis satanut  olisin voinut näyttää teille vähän syksyistä Maarianhaminaa.

Mutta nyt kaupunkikuvien sijasta on tyytyminen kodin tuunauskuviin. Ja kuten usein, niin minä olen toiminut suunnittelijana ja J on sitten toteuttanut suunnitelmani. Hyvin toimii tämä meidän tiimi.

Ruokapöytä ja sen tuolit ovat palvelleet meitä uskollisesti jo kymmeniä vuosia. Aikanaan ne Iskusta ostettiin kun Turussa asuttiin ja ne ovat jo monessa muutossa kolhiintuneet. Ruokapöydän kansilevy on käytössä kulunut ja monen pienen ja vähän isommankin ruokailijan toimesta saanut yhtä ja toista raapua. Onpa käynyt niinkin että kuuma puurolautanen on kuluttanut pöydän pinnasta lakkaa pois. Mutta minusta nuo kaikki kolhut ja epätasaisuudet tekevät pöydästä vain entistäkin paremman ja varoitin J:tä tekemästä mitään pöydän pinnalle.

Mutta pöydän jalat ja tuolien selkänojat ja jalat kaipasivat kohennusta. Alkujaan ne on kuultomaalattu valkoisiksi, mutta tuo maali on ihmeesti kulunut pois ja valkoisen sijaan väri näytti paikoin melkein vaaleanpunertavalta.




Olin hiukan varovasti ehdottanut tuolien vaihtamista käytettyihin tuoleihin jotka ostaisimme jostain kirpputorilta, mutta siihen tuli J:ltä jyrkkä ei. Mietin itsekin että kun nämä meidän tuolit ovat kuitenkin hyvälaatuiset ja tukevat, eivätkä nitise ja natise, niin olisihan hiukan hullua vaihtaa ne joihinkin mahdollisesti huonompiin.

Mutta ainakin maalattava ne olisi. Mutta väri tuotti ongelmia, niinkuin aina kun jotain pitää maalata. Alkuperäinen valkoinen väri ei houkuttanut, sillä se tuntui jotenkin niin itsestään selvältä väriltä näihin kalusteisiin. Istuinosaa ei myöskään haluttu maalata vaan se jätettiin entiselleen. 

Selailin sisustuslehtiä ja pinterestiä ja vaikka mitä. Sellaisia pöytäryhmiä näkyi paljonkin joissa pöydän ympärillä on erilaisia tuoleja ja tykkään niistä kyllä, mutta nyt meidän tuolit ovat kaikki samanlaisia, joten mikä neuvoksi.

Sitten pälkähti päähän että voisihan samanlaiset tuolit maalata eri värisiksi ja sillä tavalla saada vaihtelua sisustukseen pienellä vaivalla.  Siihen ideaan sain J:n suostumaan ja nyt piti vielä miettiä mitä värejä käytettäisiin. Kotoa löytyi yksi kalustemaalaukseen sopiva puolikas purkillinen maalia joka voisi riittää pöydän jalkoihin. Purkissa se näytti harmaalta, mutta maalatessa osoittautui enemmänkin siniseksi. 

Ihan hyvä siitä sinisenäkin tuli. Lopulta pitkän pähkäilyn jälkeen halusimme tuoleihin kolmea eri väriä ja niin kahdesta tuli harmaita (Tikkurilan värikartan S500 Myrsky) kahdesta keskisinisiä (väri V353 Miete) ja kahdesta vedensinisiä (Y351 Pisara). Värit sopivat hyvin pöydän alla olevan maton väreihin ja myös muun sisustuksen väreihin.





Tuoleista tuli kuin uudet ja jos monivärisyyteen kyllästyy niin ne on helppo maalata uudelleen. Pöytä käännettiin niin että kaikkein kulunein paikka pöydän pinnasta on sellaisessa paikassa jossa me kahdestaan syödessämme emme koskaan istu, joten nyt kulutetaan uusia kohtia pöydästä!




Muutakin pientä fiksaamista tehtiin yhtenä päivänä. Yleensä tabletteja käytetään pöydällä. mutta me naulattiin ne seinälle kun tuntui että näytti liian tyhjältä. Haussa on vielä jotain muutakin uutta seinälle, ehkä joku hylly johon voisi laittaa samanhenkistä tavaraa kuin nuo tabletit. Ihanin löytö olisi jos tuon mustan peilin tilalle löytyisi isohko rottinkikehysteinen peili, mutta mistä sellaisen voisi löytää, en tiedä. Peilin vieressä on musta metallihylly, joten sen kanssa tämä peili sopii, mutta jotain pitää vielä tähän kehitellä.







Sain muuten vihdoinkin valmiiksi kaksi isoa mattoa joiden kutomisen aloitin jo kevättalvella. Ensimmäinen niistä jäi kesken kun korona aiheutti kutomispaikan sulkemisen, mutta nyt syksyllä sain sen valmiiksi. Toisen saman kokoisen kudoinkin sitten ennätysajassa ja huomenna on tarkoitus hakea molemmat kutomispaikalta kotiin. 

Miltähän ne täällä kotona näyttävät, vai tuleekohan niistä mökkimattoja, saa nähdä.

💙💙💙

 

22 kommenttia:

  1. Sievän näköistä ❤ Nuo eriväriset tuolit ovat tosi hienot! Näyttävät mielestäni kivasti eri näköisiltä vaikka samaa mallia/sarjaa ovatkin. Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaihtelua vanhoihin tuoleihin.
      Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  2. Voi miten kivat noista tuoleista tuli! Ne matot on varmasti kauniit! Ihania syyspäiviä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja.
      Ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista
  3. Todella hyvä idea maalata kaikki tuolit erivärisiksi vaikka saman värimaailman sisällä liikutaankin. Näin saitte käyttökelpoisille tuoleille uuden pirteän ilmeen :) Idea laittaa nuo tabletit seinälle oli myös ihan huippu. Nythän kaikki punotut ja korituotteet ovat kuuminta hottia sisustuselementteinä joten miksi tabletit eivät olisi esillä seinällä. Toimii! Kiinnitin myös huomion teidän tyylikkääseen makuuhuoneeseen ja tuo liukuoviratkaisu on huippu.

    Meidän ruokapöydän tuolit on äitini isoisä aikoinaan tehnyt 1920-luvulla. Osa niistä oli maalattu 60-70 -lukujen kirkkailla väreillä kun perin ne. Poistin maalin niistä ja petsilakkasin ruokapöydän ympärille. Muistuttavat aina oman suvun historiasta.

    Kivaa lauantaina Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolit tulivat hiukan erilaisiksi, mutta mielestäni eivät kuitenkaan liian levottoman tuntuisiksi kun värit ovat kuitenkin näinkin hillittyjä. Korituotteet esim lamppuina ovat nyt niin suosikkejani. Ja tuo liukuovi on ainoa järkevä ratkaisu tuohon tilaan sillä tavallinen saranoilla aukeava ovi olisi aina tiellä.
      Ovatkin arvokkaita nuo äitisi isoisän itse tekemät tuolit! Hyvä ratkaisu oli poistaa kirkkaat värit niistä. Noista et voi ikinä luopua!
      Samoin sinulle Marjo<3

      Poista
  4. Tulipa kivan näköistä! Kiva idea maalata tuolit vähän eri värisiksi. Meidän keittiönpöydän ympärillä on puusohva ja toisella puolella ystäväni mummilta saadut kaksi pinnatuolia <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä ja mieskin tykkää. Olispa puusohva. Se olisi aivan mahtava, mutta meille ei ehkä mahtuisi tuohon pöydän päähän.
      Samoin sinulle Outi <3

      Poista
  5. Kauniit värit kodissasi. Meillä on nimittäin samoja sävyjä. Meille kävi seinän maalauksen kanssa samalla tavalla. Harmaata yritettiin ja yllättävän sininen oli lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on sitten yhtä hyvä maku kuin meillä :) Pienellä alalla väri saattaa näyttää aivan toiselta kuin suuremmalla. Onneksi ei tällä kertaa haitannut vaikka väri olikin hiukan toinen kuin mitä luultiin.

      Poista
  6. Nämä on hienot! Ja ihailen, miten teidän yhteispelinne toimii. Minä kyllä suunnittelisin, mutta toteutus pitäisi myös suorittaa itse. Pitäisi vissiin vaan harjoitella, niin kyllä kai itsekin jotain saisi aikaiseksi. Tykkään tuoleista ja tykkään noista tableteista tilataiteena. Kaunista ja kotoisaa :)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteispelillä se sujuu :) Meillä on melkein niin että en aina uskalla esittää suunnitelmiani kun J jo alkaa niitä toteuttaa. Tilataide; kuulostaapa hienolta.
      Kotoisuuteen kyllä kodissamme pyritään, hienoa ja arvokasta kun ei saa tekemälläkään.
      Sinulle myös oikein ihanaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  7. Mahtavan näköiset tuolit - ja tyylikkäät!
    Sinä olet taitava sisustaja, ilolla seuraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Susanna. Kekseliäisyyttä on käytettävä kun hintavia ratkaisuja ei ole mahdollista toteuttaa.

      Poista
  8. Hauska idea nuo erisävyiset tuolit. Minusta kivempi idea kuin se, että kaikki olisivat täysin eri värisiä. Ikäviä nuo miesten 'jyrkät eit'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä rauhallisempi näin ja mielestäni kuitenkin tarpeeksi vaihtelevaa. J:n jyrkät eit ovat useinkin sellaisia että kun jonkin aikaa houkuttelen ja kerron mistä on kyse niin hän suostuukin ideoihini ja työn valmistuttua on tyytyväinen itsekin lopputulokseen:)

      Poista
  9. Tuoleista tuli tosi kauniit! Ja tuo pöytälevy ja tuolien istuinosat sellaisenaan ovat piste iin päälle.
    Varmasti saamme matoista kuvia, kun saat ne lattialle.
    Aurinkoista lokakuista sunnuntaita 🌞🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija. Nuo puunväriset osat pöydässä ja tuoleissa halusimme ehdottomasti säilyttää sellaisena kuin ovat eli ei maalattuina.
      Matot oli tarkoitettu kesämatoiksi, ainakin se ensimmäinen, joten katsotaan koska ne jonnekin laitan.
      Aurinkoa sinnekin<3

      Poista
  10. Tuoleista tuli uuden veroiset, kiva idea maalata eri väreillä. Tabletit näyttävät hyvältä seinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uusi maali muuttaa kalusteiden ulkonäköä tosi paljon. Tämä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.

      Poista
  11. Tuoleista tuli kivat!
    Meillä on todella vanha, iso-vanhempieni pöytä ja tuolit. Muuten tykkään kovasti, mutta pöytä on niin kapea, ettei isomalla porukalla ollessa, saa mitään tarjottavaa kunnolla pöydälle aseteltua. Ruokaillessahan se ei niin väliä, kun voi laittaa apupöydälle, mutta kahvitellessa apupöytä tuntuisi hassulta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele. Teillä onkin vanha, varmaan ihana pöytä. Tuo on usein ongelmana kun enemmän ruokailijoita on pöydän ääressä ja haluaisi tarjottavat laittaa pöydälle. Varsinkin kun ollaan koko perhe koolla, ollaan sovinnolla katettu ruoat keittiön tasoille ja sieltä sitten jokainen käy ottamassa. Sujuu paljon helpommin niin.

      Poista