Olipahan viikonloppu!

Enpä tiennyt torstai-aamuna mitä viikonlopulla tulisi tapahtumaan. Olin jo muutaman päivän tuntenut tuttuja kipuja rintalastassa, kylkiluissa ja selän puolella. Sehän oli TIETZEN-syndrooma johon olen saanut diagnoosin pari vuotta sitten.

Mikä on TIETZEN-syndrooma? Se on kylkiluiden ja rustojen tulehdus, joka tulee ja menee ilman että tiedetään mikä nuo kohtaukset laukaisee. Se voi olla erittäin kivulias, eikä salli oikein minkäänlaista asennon muutosta ilman että sattuu. Mikään asento ei ole hyvä, eikä makuullakaan oikein pysty olemaan. Kun taas nousee ylös niin hetken päästä on päästävä pitkälleen.

Syytä tähän sairauteen ei tunneta, eikä sitä voida parantaa. Oireita voi lievittää särkylääkkeillä. Itselläni on aikaisemmin ainakin hiukan helpottanut erilaiset venyttelyt ja rintakehää avaavat liikkeet, mutta nyt niistä ei ollut apua. Onneksi tämä tauti on vaaraton.

Tällä kertaa oireet olivat kuitenkin tavallista kivuliaammat. Ne säteilivät myös selkään lapaluiden seutuville. Särkylääkkeitä otin, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Koska Tietzenissä on hyvin samanlaisia oireita kuin sydänkohtauksessa, rupesin miettimään jospa kuitenkin olisi kyseessä sydänperäinen vaiva.

Sain heti ajan terveyskeskukseen, jossa otettiin EKG, joka oli kuitenkin ihan normaali. Särkylääkereseptin kanssa menin takaisin kotiin.

Kärvistelin iltaan saakka särkylääkkeitä napsien, mutta olo ei vaan helpottunut. Lisäksi oli tullut huonovointisuutta ja oksensinkin kerran. Kipu tuntui nyt myös ylävatsalla ja säteili vyötärön molemmin puolin. Kaikki tuoksut ja ruoan ajatteleminenkin sai voimaan pahoin.

Vihdoin päätin soittaa akuutille ja kysyä neuvoa mitä tehdä. Muutaman kysymyksen esitettyään sairaanhoitaja jonka kanssa puhuin, kehoitti tulemaan sinne. Ajoimme kaupunkiin keskussairaalaan ja pääsin tutkimuksiin. Useampi tunti niissä meni kun aina piti odottaa jotain tuloksia. Taas otettiin sydänfilmi, verikokeita ym. Korona-testikin otettiin.

Lääkäri päätti ottaa minut sisälle osastolle tarkempia tutkimuksia varten, mistä olinkin helpottunut.

 

Osastolla pääsin neljän hengen huoneeseen, jossa onneksi ei muita ollut, joten sain olla kuin yksityishuoneessa. Tippa laitettiin ja annettiin särkylääkettä tiheään tahtiin. Välillä tuntui että olo paranikin, mutta sitten kivut taas palasivat. Osasyy kipuihin oli tuo Tietzen, mutta se ei selittänyt vatsan kipuja ja pahoinvointia.

Olin CT-kuvauksessa., minkä jälkeen lääkäri uskoi että kivut johtuvat sappeen (vai oliko se sappitiehyeisiin) kertyneestä sakasta. Nesteytyksellä asian pitäisi hoitua. Pääsin kotiin ohjeella ottaa Buranaa ja Panadolia neljä kertaa vuorokaudessa ja jollei olo parannu niin uudestaan yhteys akuutille.

Kotona perjantain ja lauantain välinen yö oli yhtä tuskan taivallusta, sanoisinko suoraan että helvettiä. Kivut olivat kovat eikä helpotusta tullut mistään. Särkylääkkeet eivät auttaneet yhtään, yökötti, missään ei saanut oltua. Aamun koittaessa päätin että uudestaan sairaalaan on mentävä. Soitin sinne taas ja kehottivat tulemaan sinne. Kysyivät tarvitsenko ambulanssia, mutta J vei minut sinne. 

Samat toimenpiteet kuin edelliselläkin kerralla. Korona-testin otto oli nyt suorastaan kivulias, vaikka edellisellä kerralla ihan siedettävä. Negatiivista näytti nytkin. Enemmän verikokeita ja muuta. Vatsan palpoimista niin että on arka vieläkin. Nyt kipu tuntui selvästi sapen kohdalla, oikeassa kyljessä. Diagnoosin tekemistä vaikeutti varmaankin se että mulla oli sekä noita Tietzen-oireita että nämä vatsaoireet.

Tälläkin kertaa monen tunnin tutkimusten jälkeen päädyttiin siihen että minut otetaan osastolle.

 

Nytkin pääsin samaan huoneeseen kuin edelliselläkin kerralla ja muita ei ollut tälläkään kerralla. Tiesin jo rutiinit joten ei enää kaikki ollut yhtä uutta kuin edellisellä kerralla. En ole ollut aikaisemmin potilaana sairaalassa, jos ei lasketa kahta kertaa kun olen synnyttänyt.

Päivä meni enimmäkseen nukkuessa, sillä väsymys oli kova kun en kolmeen yöhön ollut pystynyt nukkumaan. Nyt piti olla myös syömättä kun ei tiedetty mitä tutmuksia vielä otettaisiin. Antibiootti aloitettiin ja ravinto tuli tippapullon muodossa. Vähitellen aloin jopa tuntea itseni nälkäiseksi, mitä tunnetta ei muutamaan päivään ollut ollut. Olinkin ollut kaksi päivää syömättä, sillä mitään ei pystynyt suuhunsa laittamaan.

Päivän kohokohta oli kun illalla sanottiin ettei tarvitse enää paastota ja kysyttiin mitä haluaisin syödä. Kun tarjotin tuotiin eteeni tuntui kuin siinä olisi ollut juhlaillallinen, vaikka ateria koostuikin juustovoileivästä, jogurtista, tuoremehusta ja teestä. Yritin syödä varovasti ja kuulostelin tuntemuksiani ettei vaan olisi taas ruoka tullut ylös.

Yö meni hyvin, heräsin vain muutaman kerran ja yhden kerran pyysin lisää kipulääkettä. Aamulla oli vuorossa aamupala ja aamutoimet ennen lääkärinkiertoa.

Lääkäri kertoi perusteellisesti mistä kivut johtuvat ja selitti vaikka mitä. Osa varmaan meni minulta ohi, mutta pääosin uskon sisäistäneeni mistä on kysymys.

Sain kahdet antibiootit kotona otettaviksi ja lisäksi särkylääkettä. Tulossa on vielä neljän viikon päästä tehtävä sapen ultraäänitutkimus.

Sunnuntaina pääsin kotiin parempikuntoisena kuin muutamana viime päivänä. Kovin hyvä vointi ei vieläkään ollut, mutta siedettävä. Apteekin kautta kotiin lepäilemään. Illalla jaksoin jo kiinnostua tv:stäkin, joten parempaa kohti toivottavasti ollaan menossa.

Yö meni hyvin vaikkakin särkylääkettä jouduin yölläkin kerran ottamaan.

Sairaalaan en välttämättä enää haluaisi, mutta kyllä täytyy kiittää sairaalahenkilökuntaa kaikesta hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Olette mahtavia, kiitos!

Uskon että tervehtyminen vie vielä muutaman päivän, sen verran kuitti olo vielä on. 

MUKAVAA UUTTA VIIKKOA!

💚💚💚