06/10/2020

LASITERASSIN SYYSILME



Tänään vihdoin sai aikaiseksi hankkia syys/talvikukkia terassille.  Ja mitäpä muuta taas tälläkin kertaa ostin kuin callunoita. Ne ovat jo monta vuotta peräkkäin olleet ne kukat joita haluan katsella koko talven ja jotka kestävät hyvin ja varisematta.

Joskus olen kokeillut jotain muuta kukkaa, mutta aina palaan näihin. Nyt kun minulla on ollut kesäkukkina murattia, niin istutin callunat samaan ruukkuun kuin muratit. Otin vaan murattien kanssa samassa ruukussa kesän ajan olleet pelargonit pois. Jahkailin pelargonien talvettamisen kanssa, mutta päätin kuitenkin etten niitä säilytä talven yli. Nämä kaikki callunat ja muratit ovat lasiterassilla tänä vuonna, mutta aikaisemmin minulla on ollut samoja kukkia ihan taivasalla ja hyvin ovat selviytyneet lumesta ja talven kylmyydestä.

Laitoin myös jo muutaman lyhdyn terassia valaisemaan. Niissä on kaikissa ajastimilla toimivat led-kynttilät jotka ovat tosi luonnollisen näköisiä ja huolettomia ja ovat omiaan tällaiseen tilaan. 








Eilisen kauniin päivän jälkeen tänään onkin sitten vuorostaan sadepäivä, joten ulos ei tee mieli.  Eilen ulkoilimme ja kuntoilimme tämänkin päivän edestä ja teimme yli 30 km:n pyörälenkin. 

Noiden ulkokukkien lisäksi ostimme tänään pari purkkia maalia joilla on tarkoitus maalata ruokapöydän jalat ja tuolit. Ennestään ne ovat pöytälevyä ja tuolien istuinosia lukuunottamatta valkoiset. Valkoiset osat ovat kuitenkin haalistuneet ja kaipaavat uutta maalia pinnoilleen.  En halua kaikkien tuolien väriksi samaa, vaan värisävyissä saa olla hieman vaihtelua. Saa nähdä onnistuuko värivalinta kerralla, vai pitääkö tehdä useita kokeiluja.




Yksi pelargoni on vielä kaunis ja sen vielä säästin. Ei ehkä sovi oikein noiden callunoiden kanssa, mutta poiskaan en sitä vielä halua heittää. 

Mitään valoköynnöksiä en vielä laittanut. Ne saavat odottaa joulun aikaa. Nyt riittää valaistukseksi ja tunnelman luojiksi lyhdyt ja nuo kolme aurinkokennopalloa. Niihinkin on vielä riittänyt virtaa, mutta pilvisinä ja sateisina päivinä valo on heikohkoa. Saa nähdä syttyvätkö tänä yönä  ollenkaan.


SATEESTA HUOLIMATTA, OIKEIN IHANAA PÄIVÄÄ!

💧💧💧





 

20 kommenttia:

  1. Callunat ja muut kanervat ovat yksinkertaisen kauniita ja tyylikkäitä. Muratti tuo asetelmaan vihreyttä ja ulottuvuutta. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kestäviä ja kauniita. Murattien toivon selviävän talven yli.

      Poista
  2. Teidän terassi on kyllä niin ihana <3 Minä niin tykkään muratista ja olen onnistunut pitämään saman muratin elossa ulkosalla peräti 3 vuotta putkeen.
    Mukavaa maalailua sinne Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on ollut kyllä käyttöä terassille lasittamisen jälkeen. Muratti on ihana ja sitä mulla onkin ollut jo monena vuotena.
      Tuolien maalaus sujuu, mutta delegoin sen miehelleni kun hänellä tuntui olevan luppoaikaa :)

      Poista
  3. Taas kerran meillä on jotain yhteistä: minullakin usein mökillä ruukkukuvan seurana muratti, jonka siirrän syksyllä kotiin callunan seuraksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olisi jo helpompi luetella sellaiset asiat jotka meillä ei ole yhteneväisiä :)))

      Poista
  4. Samat helpot suosikit täällä! Jopa minä saan callunat ja muratit pysymään hengissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä taitavat olla aika yleiset suosikit täällä Suomessa, ehkä juuri siksi kun ne saa helpoimmin säilymään talven yli :)

      Poista
  5. Mä aloin esimerkin innostamana etsiä löytyisikö läheltä myynnistä callunoja. Niitä saisi tilattua ja kolmelle tulisi hintaa n. 35 dollaria ja postikulut päälle. Mä olen kasvien suhteen aikalailla täystuho, joten en taida uskaltaa tilata. Mutta teillä näyttää kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät taida callunat teillä olla ihan joka naisen kukkia kun noin kalliita ovat. Täällä maksoi 9,90€/3kpl ja uskon että mantereella ovat vielä paljon halvempia. Näitä et kyllä sinäkään saisi tapettua :)

      Poista
  6. Onpas viihtyisän näköinen terassi. Callunoita minäkin laitoin ulos ikkunoiden alle valkoisiin laatikoihin. Ne ovat myös taivasalla, mutta eivät tosiaan varise ja pysyvät muutenkin hyvän näköisinä. Knervatkin olisivat kauniita, mutta niistä ne pienet kellot varisee helposti pois. Tänä syksynä näin kaupoissa ihan hervottoman suuria kanervia. Sellainen olisi näyttävän näköinen, mutta ei käy ainakaan taivasalle. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Asiantuntijat! Kanervissa on tosiaan se huono puoli että varistavat, niin kauniita kuin ne muuten olisivatkin.
      Oikein kivaa viikonloppua sinnekin ja kiva kun löysitte blogiini!

      Poista
  7. Ihanalta näyttää terassinne!
    Pirteää lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Näyttää kauniilta teidän terassilla! Itse en ole vielä callunoita hankkinut kun meillä lämpötilat ovat olleet 13-15 astetta vielä päivittäin ja pelargoniat edelleen kukkivat parvekkeella. Täytyy katso tilannetta nyt ensi viikon ja mahdollisen kylmenemisen jälkeen nostanko pelargoniat jo talvehtimaan sisälle.

    Kivaa viikonloppua Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä on meilläkin ollut, mutta mieli teki jo laittaa hiukan syksyisempää. Kolme pelargonias on mullakin vielä kesähuoneessa.
      Sinulle myös oikein mukavaa viikonloppua♥️🍂

      Poista
  9. Oikein kaunis ja tunnelmallinen syysilme terassillanne. Siellä on ihana nauttia vielä syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitäisi vielä olla lämmitin. Terassilla alkaa viiletä heti kun aurinko laskee.

      Poista