17/06/2024

Pitääkö nuo kukat poistaa?



Tänään on lempipäiväni maanantai, mutta aika tylsä päivä on kuitenkin ollut. Sää on ollut sateinen, niin ettei ulos ole juurikaan asiaa ollut.

Illalla kuitenkin sää muuttui aurinkoiseksi ja lämmintäkin on. Pujahdin terassille katsomaan miten kasvit voivat ja hyvinhän ne näyttävät voivan.



Viimevuotinen ruohosipuli on innostunut kukkimaan ja houkuttelee pörriäisiäkin kukilleen. Nuo kukat ovatkin niin kauniita, upean värisiä, yksinkertaisia palleroita. On tästä ruokiinkin riittänyt ja riittää vielä pitkäänkin.





Luin kuitenkin kasvatusohjeista, että sen ei saisi antaa kukkia, sillä kukkiminen tyrehdyttää versokasvun ja kasvusto kuihtuu jo kesällä.

Kukkavarret olisi hyvä katkaista jotta kasvi ei siemennä liikaa. Mitähän haittaa siitä liiasta siementämisestä olisi?



Ja vielä, jos pääsee kukkimaan kunnolla, pitäisi se leikata alas uusien versojen kasvattamiseksi. Sen voi alasleikata 2-3 kertaa kesässä. Tämä saa kasvin kasvattamaan uuden, mehukkaan naatiston.
Ruohosipuli jaetaan kolmen vuoden välein, eli tämä omani pitäisi jakaa ensi kesänä.




Pitääköhän minun nyt sitten mennä leikkaamaan se alas? Miten raaskin poistaa kaikki kukkavarret ja muutkin varret, kun juuri olen niitä ihastellut!

Kokemuksia muilla tästä?


💜💜💜



34 kommenttia:

  1. Ajatella, eipä ole tullut ajatelleeksi kuinka kauniita ruohosipulin kukat ovat. Katselin juuri timjamiani, sekin oli ehtinyt kukkaan, niin söpöt pikkukukat siinäkin. Eli maistuvia ja kauniita ovat molemmat 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikealla tavalla kun katselee niin huomaa kauneuden. Timjami on myös tosi kaunis kukkiessaan.

      Poista
  2. Ruohosipulin kukat ovat niin somia että muistan yhden kesän kun leikkasin kukat kuivakukiksi maljakkoon, siinä ne kuivuivat ja värikin kesti yllättävän pitkään. Alasleikkaaminen jossain vaiheessa tekee r.sipulille varmaan hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä leikkasin eilen illalla osan kukista ja nyt ne ovat kesähuoneen pöydällä koristeena. En laittanut vettä ja odotan että kuivuisivat kauniisti. Voi olla että olisi pitänyt ripustaa johonkin roikkumaan, mutta laitoin maljakkoon, tuli mitä tuli.

      Poista
  3. Ruohosipulin kukat on niin nättejä. Minä en ole oikein raaskinut leikellä pois (silloin kun mulla vielä oli "kunnon" ruohosipuli. Nyt tänä vuonna jouduin ostamaan uudet, vanhat ei vaan enää nousseet, en tiedä mitä niille oli tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän noita raaskisi poistaa kun niin söpöjä ovat. Poistin osan ja hiukan jätin vielä paikoilleen. Kohta luultavasti leikkaan sen alas.

      Poista
  4. Ihanaa, että joku muukin tykkää maanantaista! ♥
    Mökillä minulla on ruohosipuli ja sitä on ollut jokaisen maan tasalla olleen asunnon ovenpielessä (siitä on helppo käydä leikkaamassa sipulia ruokiin) ja kukat leikkasin ennen siementämistä kuivakukiksi maljakkoon. Kerran keräsin pelkät kukat, ilman varsia, sellaiseen läpinäkyvään muovipalloon, johon yhteen aikaan tehtiin asetelmia roikkumaan jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanantait ovat viikon parhaita päiviä! Minäkin leikkasin eilen osan kukista pois ja yllättävän paljon niitä olikin, joten hyvinpä olisi riittänyt tuollaiseen palloonkin.

      Poista
  5. Laita maljakkoon :) Ja näköjään edellisten kommenttien mukaan ovat hyviä kuivakukkiakin. Minä annan niiden yleensä kukkia. Otan ensimmäisistä sipulinvarsista satoa ja silppuan pakkaseen. Joskus olen leikannut kaiken kertaalleen kesken kesää. En ole koskaan jakanut runsaskasvuista puskaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoinkin jo maljakkoon, ilman vettä, että kuivuisivat. Saa nähdä miten käy. Minunkin pitää kohta laittaa noita varsia pakkaseen, kun ajattelin minäkin leikata sen alas. Jakamisen taidan jättää ensi kevääseen ja laittaa uutta multaa laatikkoon jossa ruohosipuli kasvaa.

      Poista
  6. Valtavan kauniitahan nuo kukat ovat. Mutta se on ihan totta, että kukkiminen vaikuttaa rakenteeseen ja makuun – ja lehtien tuotantoon. Minä kun lähes aina unohdan leikata, tyrehtyy ruohosipulin satokausi sitten tuohon kukintaan. Siementaimista ei varmaan haittaa ole, mutta ehkä kaikki eivät niitä halua.
    Vai on teillä tänään satanut! Täällä ehkä sata kilometriä idempänä ei näkynyt mitään sateita, päivä on ollut puolipilvinen. Ennusteessa kyllä oli vähän sadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että kukat huonontavat muuten niin kaunista kasvia. Mulla mahtuisi tuohon isoon laatikkoon enemmänkin noita, joten ei haittaisi vaikka leviäisi. Ollaan oltu nyt kotona ja täällä on satanut, mutta saa nähdä miten mökillä. Se on vaan viidentoista kilometrin päässä meidän kotoa, mutta siellä ei kovinkaan usein sada vaikka kotona olisikin satanut. Toivotaan sadetta sinne teillekin!

      Poista
  7. Siinä niitä ohjeita jo tulikin, kannan silti korteni samaan kekoon. Käsittääkseni yleinen ohje on - jos sen vihreän osan haluaa hyödyntää - että kukkivat osat leikataan pois, jotta eivät vie voimaa niiltä syötäviltä osilta. Sama koskee (kai) raparperia. Leikkokukkana maljakkoon on varmaan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ohjeita sain niin kuin toivoinkin. Tuosta raparperista olen lukenut aika ristiriitaisia neuvoja, joten ei ehkä yhtä oikeaa toimintatapaa sen suhteen ole.
      Osa ruohosipulin kukista on nyt kesähuoneen maljakossa ja kauniilta näyttävät.

      Poista
  8. Siispä, jos mahdollista anna siementää, niin sinulla on useampi ruohosipulimätäs; osan annat kukkia ja osaa käytät syömiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin tein, eli leikkasin osan kukista maljakkoon ja osan jätin vielä leikkaamatta.

      Poista
  9. Sisäpihalla on isossa padassa ehkä viisi ruohosipulin kukkaa (pötköllään sateen jälkeen). En tiedä, kuka ne on laittanut enkä sitäkään, että käyttääkö niitä kukaan mitenkään. Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monivuotinenhan se on, niin ehkä joskus joku käyttänyt ja sitten unohtanut.

      Poista
  10. Hienoja kuvia ruohosipulin kukista! Olet vanginnut kuviin ihanan valon.
    Meillä käytetään niin paljon ruohosipulia kesällä, että pehkot uudistuvat aika hyvin kesän mittaan. Kiva idea leikata kukkavarret maljakkoon tuoreina tai kuivattaa. Sitä täytyy kokeilla!
    Mukavaa juhannuksenalusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Olen nyt alasleikannut sen. Toivottavasti puskee uutta kasvustoa.
      Samoin sinulle, oikein ihanaa viikkoa!

      Poista
  11. Kukat on kauniita, kiva kun kuvasit läheltä. Miniällä on tänä vuonna tämä sama dilemma edessään, kun pääsee eka kerran rivarin pihalla kasvatushommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä ihmeen kauniita. Aina ei tule huomanneeksi kaikkea kaunista.
      Onnistumisen tunteita miniälle kasvatuksien kanssa!

      Poista
  12. Minusta ruohosipuli on kaunis kukkiessaan. Annan osan kukkia vapaasti, osasta leikkaan kukat pois. Minulla on useampi ruohosipulitupas, joten kukkimisesta ei siinä mielessä ole sadon kannalta haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tosi kaunis ja väri aivan ihana. Kunhan minunkin hiukan kasvaa isommaksi, niin sitten annan osan kukkia ja osasta leikkaan kukat pois.

      Poista
  13. Ihanaa Juhannusviikkoa Sinulle !! - Suvi -

    VastaaPoista
  14. Se leikkaaminen on ainoa jotenkin niin vaikeaa. Ei millään raaskisi ja kuitenkin hyvin monet kasvit suorastaan tykkäävät siitä. Onneksi kukat ilahduttavat sitten maljakossa 😊
    Hyvää juhannusviikkoa teille kohta Kihdin toiselta puolelta 🌿🌻🦋🏊‍♂️☀️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, kun miettii miltä kasvi sitten leikkauksen jälkeen näyttää, niin kuin esim. orvokit.
      Samoin sinne, oikein ihanaa juhannuksen aikaa<3

      Poista
  15. Kauniitatahan nuo on joskus olen leikannut osan pois joskus en . Koskaan en ole jakanut. Ne mitä en ole leikannut on siementänyt johonkin ja niitä pikku tuppaita syön myöhään kun muut on jo kellastumaan päin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli voi tehdä melkein niin kuin itse haluaa. Saa nyt sitten nähdä mitä jatkossa seuraa kun olen sen nyt alas leikannut.

      Poista
  16. minulla on edelliskesänä jakamani ruohosipulitupas nyt kolmessa osassa ja kaikissa kukkia. sait hyviä vinkkejä ruohosipulin kukintaan, jotka minäkin luin ja taidan käydä leikkaamassa osan kukista pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla ovat ruohosipulit hyvin kasvaneet. Ensi keväänä aion minäkin ottaa tuon ylös ja jakaa.

      Poista