09/06/2024

Näitä kasvatan terassilla


Mitä terassillamme kasvaa?

Minäpä kerron. Yksi tämän vuoden hankinnoista on VUORIBAMBU (vuoriruokobambu) "Fargesia Murieliae". Siitä toivon useampivuotista terassikasvia. Talveksi se pääsee kesähuoneeseen ja toivon todella että se säilyy hengissä ensi kesäänkin.

- kasvaa n. 1-1.5m pituiseksi
- aurinkoinen tai osittainen varjoisa kasvupaikka
- ikivihreä ja erittäin kestävä





Vuoribambun ympärille istutin muutaman MEHITÄHDEN, jotka ovat innostuneet kasvamaan suuriksi kun ovat saaneet kunnolla vettä.




Kaiteen laatikoissa on mm. sinistä LOBELIAA. Ostin niitä neljä kappaletta ja istutin kaksi molempiin laatikoihin, mutta ne olivat niin jättimäisen reheviä, että arvelin multatilan loppuvan kesken heti alkuunsa. Niinpä kaivoin ne ylös ja jaoin kunkin taimen kahteen osaan. Nämä jaetut taimet istutin sitten uudestaan kaksi jakotainta per laatikko.  Toivon etteivät ne ottaneet nokkiinsa jakamisesta. Ainakin hengissä ovat vielä kun jakamisesta on viisi päivää.




Viime vuonna ostettu ja kesähuoneessa talvetettu SININATA "Festuca Intence Blue" ei näytä oikein hyvältä. Siinä on aika paljon ruskeaa, mutta vihreyskin on jonkin verran lisääntynyt, joten voihan se vielä selvitä.

Samaan aikaan tämän kanssa hankittu rungollinen PALLOTUIJA oli koko talven kauniin vihreä, mutta kevään tullen muuttui ruskeaksi ja kaikki oksat kuivuivat. En tiedä veinkö sen liian äkkiä kirkkaaseen kevätaurinkoon, vai mikä oli syynä, mutta se kuoli ja jouduin siitä luopumaan.




HAKUROPAJUN "Salix Integra Hakuro Nishiki" kanssa kävi yhtä huonosti kuin tuijan. Yritimme saada sitä vielä virkoamaan istuttamalla sen maahan, mutta kuollut mikä kuollut.

En kuitenkaan halunnut vielä luovuttaa hakuropajun kasvattamisesta ja hankin uuden täksi kesäksi. Siinä se nyt on istutettuna termoruukkuun ja näyttää hyvältä. Jos tämänkin menetämme, niin sitten luovutan. Sitten ei enää yhtään hakuropajua meille, ei sen paremmin maahan, kuin ruukkuunkaan.







Vaaleanpunainen PENSASHANHIKKI "Pink Paradise" on myös tämän kesän hankintoja. Saa nähdä miten viihtyy ruukussa.
- aurinkoinen kasvupaikka
- helppohoitoinen
- kukkii heinä-syyskuussa




Etualalla näkyy ihana PUOTAPILVI/HARSOTYRÄKKI "Euphorbia Hypericifolia", jota olen ihaillut jo monta vuotta kuvissa. Sen kukat ovat vaatimattomat, mutta niitä on valtavasti.
- kukkii koko kesän
- korkeus n. 20-30cm
- aurinkoinen tai varjoisa paikka

Poutapilven takana on PIKKUPIHLAJA-ANGERVO "Sorbaria Sorbifolia Sem"
- kukkii heinä-elokuussa
- kestää hyvin myös alasleikkausta
- kork. n. 1m




Tästä tykkään! Ruohosipuli on talvehtinut paikallaan ulkona laatikossa ja tänä vuonna siihen tulivat kukat. Kasvatan sitä enemmän kukkien kuin syömisen vuoksi koska tykkään niin sen ulkonäöstä kun se kukkii.

Pikkuisen salaattia mahtuu samaan laatikkoon.




Tuon ison puisen laatikon lisäksi terassilla on toinenkin iso laatikko, nimittäin laastipalju. Siihen kylvin KÖYNNÖSKRASSIA. Yksi ainoa siemen iti ja näytti tosi orvolta isossa laatikossa. En ruvennut sen enempää odottamaan josko joku toinenkin siemen rupeaisi vartta työntämään, vaan istutin samaan laatikkoon valkoisen LOBELIAN. Ajattelin, että jos krassi innostuisi kasvamaan, niin valkoisen kanssa se sopii hyvin samaan laatikkoon.




Terassin kaiteessa on vielä kaksi muutakin parvekelaatikkoa. Niihin istutin PELARGONIAA, LOBELIAA ja HOPEAPUTOUSTA. Lobeliat ovat ne toiset puolikkaat noista jaetuista lobelioista.
 



Näillä mennään tämä kesä. Yhteen laatikkoon olen kylvännyt HAJUHERNETTÄ, mutta siitä on näkyvissä vasta parin sentin alut kun olin hiukan myöhään liikenteessä niiden kanssa. Odotan että se kasvaessaan rönsyilisi kauniisti laatikosta alaspäin. Saa nähdä onnistuuko.


Tänään saatiin herätä sateen ropinaan ja aika suloiselta se kuulostaa pitkän kuivuuden jälkeen. Sadevesiastia on täpötäynnä ja käänsinkin tuon juoksuputken nokan toiseen asentoon ettei astia enempää täyty.

On se kumma, kun joka kevät/alkukesä tuntuu että yhtä paljon joutuu uusia kasveja hankkimaan, vaikka aina ajattelee, että tällä kertaa pääsisi vähemmällä. Pakkohan noita ei tietenkään ole hankkia, mutta kun tuovat kuitenkin niin paljon iloa elämään niin ei voi olla hankkimattakaan.


MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💦💦💦




32 kommenttia:

  1. Teillä on niin tilava ja tyylikäs terassi. Hienot kasvivalinnat; tuo pikkupihlaja-angervo on kauniin värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa kyllä on ihan tarpeeksi. Aluksi tuntui ettei millään saada sinne tarpeeksi tavaraa ja näytti niin autiolta. Hienot on värit tuolla pikkupihlaja-angervolla, tykkään.

      Poista
  2. Mikä ihana vihreys teillä siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt haalia kaikkea vihreää tänne että näyttäisi hiukan täydemmältä.

      Poista
    2. https://365arkisin.blogspot.com/2024/06/arkikuvia-kolme-kuvaa-kuukaudessa.html

      Tuolta löytyy kesäkuun haastekuvat ^_^

      Poista
    3. Kävinkin jo katsomassa hienot kuvasi <3

      Poista
  3. Kiva postaus kiitos🌸
    Niin kaunis tuo teidän teranssi ja kaikki kasvit
    ryhmitelty tyylikkäästi.
    Kyllä kelpaa tuolla aikaa viettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Siirtelen niitä vieläkin hiukan sinne tänne ennen kuin löytävät lopulliset paikkansa.
      Ihan kiva kesänviettopaikka on, silloin kun ei mökillä olla.

      Poista
  4. Ihana, viihtyisä terassi! Ja ihanaa, täälläkin aloi sataa aamuvarhaisella ja edelleen jatkuu, tosin taitaa olla loppumaan päin. Monen tunnin sade oli toiveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade oli kyllä tervetullut. Tuuli on ollut täällä ihan järkyttävä. Hakuropaju ruukkuineen meni nurin ja annoinkin sen jäädä siihen lattialle kyljelleen, kunnes tuuli hiukan tyyntyy.

      Poista
  5. Kauniita ja monipuolisesti valittuja kasveja. Terassi on viihtyisä kesäkeidas.
    Maassa kasvavassa sininatassani oli enemmän ruskeaa kuin vihreää. Tuttu sanoi, että sen voi leikata matalaksi keväällä, jolloin se puskee uutta vihreää versoa. On se vihertynyt leikkaamattakin, mutta ensi keväänä aion kokeilla leikkaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveissa on että jotkut näistä säilyisivät kesähuoneessa talven yli, niin ettei aina tarvitsisi kaikkea ostaa keväällä. Tuota alasleikkausta mietin minäkin, mutta kun vihreää oli tulossa, niin en leikannut. Aika tuuheahan tuo on, niin mietin miltä se näyttäisi jos sen leikkaisi, kun ne ruskeat korren tyngät kuitenkin jäisivät paikoilleen.

      Poista
  6. Onpa sinulla ihanan iso terassi. Siihen mahtuu paljon kaikenlaista kasvamaan. Ja paljon olet saanutkin mahtumaan...aivan ihania kasveja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit vain kuvitella miten isolta tämä tuntui silloin kun ei vielä oltu rakennettu kesähuonetta sen yhteen nurkkaan. Kesähuone on kuitenkin 12 neliötä. Vielä mahtuisi vaikka mitä, mutta lompakko ei kestä enempiä hankintoja.

      Poista
  7. Kaunis terassi sinulla ja kauniit kukat siellä. Isot kasvit isoissa ruukuissa ovat oikein näyttäviä. Tummansinistä lobeliaa en muista kovin usein nähneeni. Yleensä väri on enemmän vaalean sininen. Tuo tumma on oikein kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään hiukan isommista kasveista täällä kun terassi kuitenkin on aika suuri. Lobeliat on ihania, kunhan saa selviämään tuulesta ja kuivuudesta.

      Poista
  8. Mukavannäköistä on terassillanne! Tuo vuoripalmu on minulle ihan uusi kasvi, innostuin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä ole ihme että oli sinulle uusi tuttavuus. Liekö vuoripalmua olemassakaan? Tämä on siis vuoriBAMBU, eikä PALMU. Kahteen paikkaan olin sen kirjoittanut väärin.

      Poista
  9. Ihana, kaunis ja runsas parvekekesä teillä! 🥰

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihana kasvipläjäys :) Oikea ruukkutaivas! Oletkin varsinainen kasvitieteilijä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kasvitieteilijä. Olin tässäkin postauksessa kahteen paikkaan nimennyt vuoribambun vuoripalmuksi. Nyt tein korjauksen.

      Poista
  11. Kauniisti kukkiva kesäinen terassi!

    VastaaPoista
  12. Kesäkuun haastekuvani:
    http://rosanpunaistakultaa.blogspot.com/2024/06/kesakuun-vain-kolme-kuvaa.html

    VastaaPoista
  13. Sinun terassillasi on tilaa kasveille, että oleskeluun.. Kaunis tila. Paljon kasveja, osin minulle tuntemattomia. Lobelia on yksi ehdoton suosikkini. Pikkupihlaja-Angervoon minun pitää tutustua, kasvaisiko meidän pihassa.
    Aina se surettaa, kun ei saa kasviaan menestymään, vaan menettää sen.
    Kiitos, sinulle samoin mukavaa päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kivasti tilaa kumpaankiin. Maayhteyden puuttuminen tietysti on miinusta. Kaikki täytyy kasvattaa laatikoissa/ruukuissa ja se tietysti asettaa omat haasteensa kasvatuksiin.

      Poista
    2. Minun pikku pihassani sama juttu. Se, mitä pihassa viheriö ja kukkii, kasvaa astioissa.
      Minun k-kuvani löytyvät https://kommintanhua.blogspot.com/2024/06/kesakuun-kolme-k-kuvaa.html

      Poista
    3. Helpompi olisi saada kasvit viihtymään maassa. Kävinkin jo katsomassa kuvasi.

      Poista
  14. Hei Kristiina!
    Sinulla on paljon kivaa terassilla. Lobelia on ollut ja on vielä suosikki, niitä on nyt valkoisia ja vaalean liilaa täällä kotona. Täytyy vielä hankkia lisää, minulla on monta astiaa mistä puuttuu istutukset. Meille on tullut sadetta nyt viime päivinä ja oli oikein tarpeen.
    Terveisiä Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika! Lobeliat ovat kauniita ja suloisia. Meillä on tuullut niin, että pelkään kaikkien kukkien kärsivän. Onnea hankintoihin!

      Poista