09/04/2023

Vuoden ensimmäinen piknik!



Saatiin vihdoin aurinkoinen päivä tänne meillekin! Mantereella on hienoista päivistä saatu jo nauttia jonkin aikaa, mutta meille se hienoin päivä taisi tulla tänään.

Niinpä lähdimmekin vuoden ensimmäiselle piknikille Simskälaan, jossa käymme vähintään kerran vuodessa. Täältä voit lukea aikaisemman postauksen aiheesta. Pelkäsin hiukan että rannalla, jossa tapaamme käydä, olisi vaikka lunta tai jäätä vielä. Mutta pelko oli turha. sillä kalliot ja rantahiekka olivat paljaina eikä merelläkään enää jäätä näkynyt.

Päivä oli melkein tuuleton, ainakin kun etsi sen vähätuulisemman paikan. 






Piknikillä kun olimme, niin kaikilla oli eväät mukana ja kyllä maistuikin kaikki hyvältä raikkaassa ulkoilmassa ja auringonpaisteessa. Olimme saaneet mukaamme molemmat tyttäremme ja kaksi nuorinta lapsenlasta.

Kaikki olivat iloisella tuulella ja kuljimme rantakallioilla ja ympäristössä maisemia ihaillen. 







Rantavajan seinällä on kuivunut hylkeennahka, joka taitaa olla sama jonka siinä näin jo pari vuotta sitten. 





Tämä vene ei ainakaan helpolla päädy tuulen riepoteltavaksi kun on narulla puunoksaan kiinnitetty. Varmaan tällä paikalla voivat tuulet yltyäkin joskus sellaisiksi että vene helposti lentäisi johonkin muualle tuulen voimasta.

Joissain paikoissa oli vielä lunta ja aurauskepitkin olivat vielä paikoillaan.








Lapsenlapsi uskotteli meille että mönjä jota hän käsissään pyöritteli on koirankakkaa, mutta ei sentään onneksi ollut, vaan oli jotain meriheinää.





Päivä oli ihan täydellinen ja sen tulemme muistamaan yhtenä kevään mukavimmista päivistä.

Kotimatkalla laskin että kotoa tänne Simskälaan matkatessamme olimme ylittäneet viisi siltaa ja ajaneet kahdella lossilla. Olimme reissussa kolmisen tuntia ja kotiin päästyä oli olo aika raukea kun ulkoilmassa olimme aikaa viettäneet pitkän tovin.

IHANA PÄIVÄ, IHANA SEURA! 💛



24 kommenttia:

  1. Ihanat maisemat, pääsispä jo kalastamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat ovat kyllä upeat. Varmaan olisi kalamiehen lempipaikka.

      Poista
  2. Kevät on vuoden ihanin aika, kun luonto herää ja on valoisaa. Täällä ovat lumet melkein sulaneet muutamassa päivässä. Teillä on ihania maisemia silmänkantamattomiin. Pian pääsette mökille kevätpuuhailuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on vuoden parasta aikaa tosiaan. Nuo saariston maisemat ovat kyllä kauniita. Kohta päästään kunhan vielä kaikki lumet sulaa.

      Poista
  3. Jos tarkoitat blogin sivussa näkyvää "omaa blogiluetteloa", niin muokkaussivun "ulkoasu" -kohdasta pääsee sinne "oma blogiluettelo" ja kun siitä painaa "muokkaa", niin avautuu kohta, jossa heti vaihtoehtona " aakkosjärjestykseen blogin otsikon mukaan" tai " Viimeksi päivitetty". En tiedä ymmärsinkö kysymyksen oikein...
    Ihana, aurinkoinen päivä rakkaiden seurassa, kevään korvilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa tiedän tuon kohdan ja olen ruksannut oikeat vaihtoehdot, mutta ei vaan toimi.

      Poista
  4. Oi oi miten ihanat kalliot ja vesikin jo vapaana siellä. Tänä Pääsiäisenä aurinko kyllä helli meitä kaikkia. Meilläkin Nurmeksessa oli 10 astetta lämmintä ja lumipenkan korkeus enää 60-70 cm. Siitä se sulaa.
    Aurinko ja hyvä seura saavat kyllä aina hymyn huulille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset sileät rantakalliot ovat kyllä ihania ja vesi oli tosi kirkasta, mutta mahdottoman matalalla.
      Keväisiä päiviä teillekin sinne Nurmekseen! Ja pikaisia lumen sulamisia :)

      Poista
  5. Simskäla ♥ Eikö se ollut Stormskärs Majan kotisaari?
    Ihania maisemia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simskäla oli Stormkärs Majan kirjailijan Anni Blomqvistin kotisaari. Ajettiin nytkin hänen kotitalonsa ohitse, ihan tien vieressä kun tuo nykyisin museona toimiva talo on.

      Poista
  6. Olipa kaunis retkikohde <3 ja ihanaa kun oli perhettä enemmänkin retkeilemässä.
    Kaunista alkanutta viikkoa sinulle Kristiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ihan tosi kiva retki ja maisemat kauniit kuin myös sää.
      Hienoa pääsiäisen jälkeistä viikkoa sinulle myös<3

      Poista
  7. Sää ja seura näytti hellivän teitä, aivan mahtavan oloinen kevätpäivä!
    Ihanaa lyhennettyä arkiviikkoa! 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oli mitä parhain ja muutenkin tosi hieno piknik-retki.
      Sinulle myös oikein hienoa viikkoa<3

      Poista
  8. Erityisen kauniita kuvia! Niitä katsellessa tuli hyvin, hyvin aurinkoinen ja keväinen olo. Ja yhdestä kuvasta löysin (no melkein) jonkin muinaisen valaan tai muun ison merielävän haalistuneen ja hapertuneen luurangonkin. Tarkoitan tietysti kuvaa, jossa oli vaaleaksi haalistuneita ja lahonneita puupaaluja veden rajassa. Liekö vanha laituri?
    Kiitos raikkaasta kuvaretkestä rantakallioille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Kevättä oli ilmassa tosiaan tuolla retkellämme. Enpä uskalla väittää etteikö tuo voisi olla luurankokin, mutta ehkä hiukan enemmän kallistuisin laituri-vaihtoehdon puolelle :)
      Mukavaa kevättä sinulle<3

      Poista
  9. Todella kauniita kuvia Kristiina ♥ Kiva, että aurinko on tullut myös Ahvenanmaalle. Meillä pääkaupunkiseudulle paistoi koko pääsiäisen mutta juuri nyt taivas on pilvien peitossa. Tosin aiemmin aamulla paistoi kyllä. Teidän piknik on ollut onnistunut sekä sään, seuran että tarjoilujen suhteen. Itsekin mietin tuossa jo ensimmäisiä parvekekahveja viikonloppuna mutta koska parveketta ei ole vielä siivottu talven jälkeen jätin sen tuonnemmaksi.
    Hyvää uutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Tuli se aurinko tännekin lopulta kun alku pääsiäinen vietettiin sumun keskellä. Piknikit ovat ihania ja näin kevään ensimmäinen on aina yhtä ihanaa.
      Sinulle myös oikein mukavaa viikkoa<3

      Poista
  10. Tuollainen yhteinen piknik kauniissa säässä rakkaiden seurassa - onko mitään sen parempaa💛☀️Kaikki hyvällä tuulella ja eväät maistuvat raikkaassa ulkoilmassa! Kuvat ovat superihania ☺️
    Mekin olimme pikinikillä meren rannalla Ruissalossa. Siitä on lisää ig:ssa.
    Meille asti näkyi se sumupilvi, joka tienoot merellä verhosi, mutta onneksi saitte myös aurinkoa. Meillä on paistanut koko pääsiäisen ja vielä jatkuu.
    Superkeväistä viikkoa sinne teille 💛☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihanaa on tehdä retki kauniissa säässä, hienoissa maisemissa ja rakkaiden ihmisten seurassa❤️🌞. Ruissalo onkin Turun kauneimpia paikkoja. Oikein mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  11. Upeita retkikuvia. Siellä on niin kauniit maisemat, että tekee itsekin mieli laittaa eväät reppuun ja lähteä rannalle kuikuilemaan kevään tuloa.

    Iloista viikonloppua sinulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta. Reppu selkään vaan. Piknikit ovat aina ihania!

      Poista
  12. Piknik merenrannalla on aina hyvä idea. Jos vielä aurinko paistaa, niin hetki on täydellinen.

    Nyt kelit olivat sellaisia, että tuolla Pohjolassa oli melkeinpä lämpimämpää kuin täällä etelässä 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piknik, melkein missä vain on ihanaa, mutta meren rannalla ihan omaa luokkaansa, sekä kesällä että talvella. Meillä oli kyllä tuuria sään kanssa.

      Poista