09/03/2023

Ihan paras



Leena, joka kirjoittaa blogia Kanavalla lammikon reunalla
haastoi minut mukaan IHAN PARAS-haasteeseen. Vaikka olin jo päättänyt, että nyt saavat haasteet vähäksi aikaa jäädä, niin tässä sitä taas ollaan.
Kuviksi valikoitui tällä kertaa pelkkiä rakennuksia, jotka kaikki ovat Maarianhaminassa.



Tässä tulevat minun ihan parasta-vastaukseni:

1. IHAN PARAS PAIKKA KOTONA
Koti kokonaisuudessaan on ihan paras paikka, mutta kesähuone taitaa kuitenkin olla se paras.

2. IHAN PARAS HETKI
Paras hetki taitaa olla aamu, kun voi nousta ylös ja aloittaa uuden päivän. Herään aikaisin, n. kuuden maissa ja luulen että meidän ikkunoista näkyykin valoa melkein ensimmäisenä kylässämme. Ja vastaavasti meillä pimenee ensimmäisenä illalla!

3. IHAN PARAS TAPA SÄÄSTÄÄ
Paras tapa säästää on keittää iso annos ruokaa, josta riittää useammaksi päiväksi. Toinen hyvä tapa meille on se, että  teemme niin että laitamme erillisille tileille meille molemmille määrätyn summan rahaa aina kun eläke tulee. Näin on jo kertynyt kiva summa ihan huomaamatta, eikä sitä tule vahingossa käytettyä kun on eri tileillä, eikä käyttötilillämme. Ennen aina luulin, ettei säästäminen meille onnistuisi, mutta kun säästää vaikka muutaman kympin kuukaudessa, niin ainahan se on kotiin päin.

4. IHAN PARAS SATSAUS
Paras satsaus on ehdottomasti ollut omistusasunnon hankkiminen. Vaikka vuosikausia olemme joutuneet lainoja maksamaan, kun aina muutaman vuoden jälkeen olemme vaihtaneet hiukan parempaan ja näin ollen kalliimpaan, niin mieluimmin niitä kuitenkin maksaa kuin korkeaa vuokraa jollekin toiselle. 



5. IHAN PARAS NEUVO
Vanha ja ehkä jo kulunutkin neuvo: "Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot" pitää edelleen paikkansa ja varsinkin nyt kun eläkeläisenä tulot romahtivat melkoisesti, on tämä neuvo hyvä pitää mielessä.

6. IHAN PARAS LIIKUNTAMUOTO
Itselleni paras liikuntamuoto on ehdottomasti kävely. Sähköpolkupyörällä ajo on kaatumisen jälkeen vielä hakusessa, mutta se on ehdottomasti hyvä keino saada liikuntaa tällaiselle vanhemmalle ihmiselle, jonka kunto ei enää ole sama kuin nuoremman.

7. IHAN PARAS TAPA RENTOUTUA
Viikonloppujen hiukan paremmat ateriat viinilasillisen kera ovat mitä parhainta rentoutumista. Mökillä rannalla istuminen merta ihaillen on myös rentouttavaa ja puutarhatyöt ovat myös aivan mahtavia hyvän olon tuojia. Äänikirjojen kuunteleminen rauhoittaa myös mukavasti, joskus jopa niin, että nukahdan enkä herättyäni tiedä ollenkaan mitä kirjassa tapahtui.
Rentoutumaan pääsen myös ihanan "muijaporukan" tapaamisissa, joissa juttu luistaa.

8. IHAN PARAS HARRASTUS
Uiminen ja jooga ovat olleet harrastuksinani, mutta jooga lopetettiin järjestäjän taholta vuoden vaihteessa, eikä uutta ole tullut tilalle. Uimassa olen käynyt kerran viikossa ystävien kanssa, mutta nyt on jäänyt muutama kerta siinäkin väliin, tosin ihan syystä, ei laiskuudesta johtuen. Harrastuksiini lasken myös bloggaamisen, johon en varmaan koskaan kyllästy. Teen myös käsitöitä ja kuuntelen äänikirjoja.

9. IHAN PARAS PÄÄTÖS
Olisikohan se se, että mieheni ja minä sanoimme toisillemme "tahdon" kesällä 1973 eli viisikymmentä vuotta sitten ja että se sitten johti siihen, että päätimme yrittää lasten hankkimista ja siinä onnistuimmekin hyvin.

10. IHAN PARAS TAPA SIIVOTA
Se, että laittaa tavarat käytön jälkeen saman tien omille paikoilleen. Näin ei kerry mahdottoman paljon raivaamista joskus myöhemmin.
Toinen hyvä tapa on siivota säännöllisesti, niin ei juurikaan tarvitse tehdä suursiivouksia.





NOPEAT:
Ruoka: olen lähes kaikkiruokainen, joten helpompaa olisi luetella ne ruoat joista en tykkää.
Juoma: eniten juon kahvia
Tuoksu: risujen poltosta keväällä tuleva savun tuoksu
Matkakohde: Italia
Kosmetiikka: jos vain yksi pitää valita niin huulipuna
TV-ohjelma: puoli yhdeksän uutiset, Emmerdale, saksalaissarjat ja pohjoismaiset sarjat
Herkku: Aino-jäätelö Suolainen kinuski, tai tavallinen vaniljajäätelö
Kirja: niitä on monia, mutta nyt viimeksi olen löytänyt Tommi Kinnusen kirjoittamat kirjat
Vuodenaika: kevät ja sen jälkeen kesä
Huonekalu: ruokapöytä, sillä sen äärellä syön, luen lehtiä, pelaamme pelejä, teen blogipostauksia ja vietämme mukavia hetkiä läheisten kanssa.
Aamupala: joka aamu sama: iso muki kahvia, kaksi ruisleipäviipaletta lisukkeineen, vitamiinit ja yksi lääke
Iltarutiini: näistä en laista koskaan: kasvojen puhdistus ja hampaiden harjaus
Lempikaupunki: pakko laittaa ne kaksi joissa kauimmin olen asunut, eli Turku ja Maarianhamina
Lempivaate: mikä tahansa missä olo on mukava

Aurinkoista päivää sinulle!
💛💛💛


18 kommenttia:

  1. Ciao ! Ora ti conosco un pò di più !! Sei in pensione, come me !!Anche a me piace camminare e andare in bici ! Anch'io metto sempre le cose a posto, dopo il loro uso !! Ciaooo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciao! Quindi forse abbiamo la stessa eta. E hobby simili che ci piacciono. Non conosco affatto I`italiano. Ho usato un traduttore! Ciao! I hope you understand what I wrote, I dont :)

      Poista
  2. Mahtavaa, että osallistuit haasteeseen! Useat vastauksistasi näyttävät olevan sellaisia, että olisin itse voinut vastata myös samalla tavalla. Hassua. Ehkä se kertoo vain, että riippuu aika tavalla siitä, mitä on mielessä juuri sillä vastaushetkellä. Säästämistapanne kuulostaa mainiolta, pistänpä minäkin mietintään. Myös rentoutumiskeinosi kuulostavat siltä, että minä olisin voinut niitä noin kirjoitella. Ja jäätelösuosikki!! Muun muassa.
    Aurinkoista torstaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kiva miettiä. Moneen kysymykseen olisi voinut toisellakin tavalla vastata, mutta nämä nyt valikoituivat. Tuo säästämistäpä tuntuu meille sopivan. Avasin myös omat tilit vesilaskua varten ja mieheni golfmaksua varten, sillä ne molemmat tulevat vain kerran vuodessa ja ovat siksi suurehkot.
      Tuo jäätelö on kyllä vaarallisen hyvää!
      Ihanaa päivän jatkoa sinulle myös<3

      Poista
  3. Tämäkin oli kiva haaste. Minun paras päätös oli aloittaa suhde Rachidin kanssa, se on tuonut mukanaan niin paljon hyvää <3
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on myös jo pitkä yhteiselo takana❤️

      Poista
  4. Mielenkiintoinen julkaisu jälleen!
    Ihanaa viikonloppua 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy keksiä jotain muuta julkaistavaa kun näitä haasteita on viime aikoina tullut ihan riittämiin.
      Oikein hyvää viikonloppua sinulle myös<3

      Poista
  5. Nyt täytyy sitten pitää vielä pidempi tauko ennenkuin lähden vastailemaan näihin Leenan haastekysymyksiin, koska sinulla oli myös (jotenkaan ei edes yllätä :)) monta samaistuttavaa kohtaa. Risujen polton tuoksua en olisi hoksannut, mutta nyt kun sen kirjoitit, niin onhan se tosiaan sellainen "hyvän mielen savu".

    Koti kaikenkaikkiaan on paras paikka ja siivousvinkki varsin viisas, mutta aina ei muista sitä silti noudattaa, josta päädytään vanhaan "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"-tilanteeseen :).

    Hyvää viikonloppua Ahvenanmaalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisten vastausten määrä ei todellakaan yllätä sen paremmin sinun kuin Leenankaan kohdalla. Tuo "kevään savu" on jo lapsuudesta saakka ollut minulle yksi kevään merkeistä.
      Oikein hienoa viikonloppua sinulle myös<3

      Poista
  6. Oi miten ihana postaus ja kivoja vastauksia.

    VastaaPoista
  7. Hauska aihe tässä haastepostauksessa. Ja taas opin jotain uutta sinusta.
    Kivaa uutta viikkoa Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo ja sinulle myös oikein hyvää viikkoa! <3

      Poista
  8. Voi Auts sentään... täällä toinen, joka on heikkona haasteisiin... koskhan ennättäisin tämänkin napata - nämä on niin ihanaa pohdintaa itsestä ja paljastaa toisestakin aina jotain uutta - kuten sinustakin!! Kiva hyvää mieltä päivään tuova postaus!

    VastaaPoista
  9. Taas tosi paljon löydän samanlaisia juttuja meistä, eikä pienin juttu ole Italiaan rakastuminen 😃
    Oli kiva lukea tätä postaustasi ❤️

    VastaaPoista