21/03/2023

12 tuntia, 200km, tämä saaliina!



Oli kolme vuotta siitä kun viimeksi kävin Ruotsissa, joten jo oli aika sinne matkustaa päiväseltään. Minulla on todellinen pula vaatteista, enkä täältä saarelta ole löytänyt oikein mitään. 
Hakusessa oli farkkutakki, joku pusero/t-paita, mahdollisesti kesämekko ja ehkä sandaalit tai muut kesäkengät. Neuletakkia myös tarvitsisin, joten tänään tekisin hankintamatkan.

Olin laittanut kellon soimaan kukonlaulun aikaan, mutta kuten tavallista, heräsin tuntia ennen kellon soittoa. En vieläkään tiedä minkälainen herätysääni puhelimessani on!
Halusin syödä aamupalan kotona ennen lähtöä, sillä en nauti laivan aamupaloista, kun aina tuntuu että rahat menee hukkaan jos ostan sen, sillä syön kuitenkin vain sämpylän lisukkeineen ja kahvin.

Kotoa lähdimme ajamaan Eckerön satamaan puoli seitsemältä. Oli paikoitellen liukasta ja kovin sumuista. Onneksi meillä ei ollut kiirettä. Varhaisia töihin menijöitä tuli vastaan, mutta meidän menosuuntaan oli tosi rauhallista. Joutsenia ja kauriita näkyi siellä täällä.
Laivaan pääsimme kello kahdeksalta.

Koska söin tuon kotiaamupalan jo viiden aikaan, niin laivaan päästyä olikin jo pikku nälkä. Siihen auttoi mukillinen kahvia ja juustosämpylä.



Meri oli sinistäkin sinisempi ja aika tyyni. Yhtään jäätä ei näkynyt Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä. Matka sujui korttia pelatessa ja pianhan se kaksi tuntia muutenkin menee. 
Ruotsin Grisslehamnin satamaan saavuimme klo 10 eli Ruotsin ajassa klo 9. Tarkoituksenamme oli ajaa kauppakeskukseen, joka on lähellä Uppsalaa. Sinne oli satamasta vajaan tunnin ajomatka ja perille saavuttuamme kauppakeskus olikin jo ehtinyt avautua, joten sisälle pääsyä ei tarvinnut odotella. Hieno oli tuo keskus ja myymälöitä taisi olla jotain 150. Joten olisi luullut että sieltä vaatteita löytyy, mutta taas iski se tuttu etsimiseen väsyminen, joka minulle on tosi tyypillistä. En jaksanut innostua sovittamaan mitään ja tuntui että minun ikäiselleni ja kokoiselleni ei nykyään valmisteta mitään vaatteita.
Huomasin että tuolla kauppakeskuksessa oli Kaupunkilähetyksen kirpputori ja menin ihan uteliaisuudesta sinne sisälle. Ensin tuntui ettei mitään löydy, mutta sitten huomasin että yhdellä tangolla roikkui farkkupusakka. Olin hetki sitten sovittanut Åhlensilla saman tapaista, mutta en tykännyt tarpeeksi siitä jotta olisin siitä maksanut 69 euroa. Mutta tämä uudenveroinen kirpparipusakka maksoi vain 
9 euroa ja oli ihan sopivan kokoinen, joten mieluusti maksoin siitä tuon summan.
Vielä löysin kauniin pöytäliinan läheisestä liikkeestä ja siihen sopivat lautasliinat.
J osti pari pulloa partavettä ja hyviltä ne tuoksuivat minunkin nenääni.

Koska liikkeissä kiertely jo tympäännytti, niin päätimme lähteä aikaisemmalla laivalla kotiin. Olimme nimittäin varanneet autopaikan iltalaivalta, mutta ei haluttanut pyöriä missään enää montaa tuntia, joten ajoimme Grisslehamniin jo iltapäivällä. Sää oli keväinen, eikä lunta juurikaan näkynyt. Sitä vastoin näimme jo kevään ensimmäiset töyhtöhyypät tien vierustalla pellolla.




Ihailimme maisemia ja ihania ruotsalaisia, useimmiten punaisiksi maalattuja taloja. Kiertelimme sataman ympäristöä ja sitten ajoimme satamaan. Nälkä kurni jo vatsassa kun koko päivänä emme olleet syöneet kuin aamupalat.
Menimme nauttimaan saaristolaispöydän antimista ja liikaahan siellä tuli syötyä.
Vielä kävimme tax freessä ostamassa vähän "virvokkeita". 

Hienolta tuntui kun laiva ajoi Eckerön satamaan ja päästiin ajamaan kotia kohti. Taas todettiin miten väsyttävää matkustaminen on. Hiukan harmitti kun aikomistani ostoksista jäi suurin osa löytämättä, mutta olihan päivä kuitenkin vaihtelua kotiympyröissä oleiluun. Mutta ihan pian en jaksaisi lähteä laivalle, eikä onneksi tarvitsekaan. Vaatteita vaan pitää etsiä vielä. Ehkäpä kylämme kaupasta löytyy, niin kuin usein ennenkin.




Tässä nyt on kahdentoista tunnin matkan ja kahdensadan kilometrin ajomatkan saalis.
Kuvasta puuttuvat vielä J:n partavedet ja taxfree-ostokset. Oliko matka kannattava, mene ja tiedä.


Nyt on farkkutakki jo pesukoneessa, sillä haluan saada siitä "oman tuntuisen".

💙💙💙

26 kommenttia:

  1. Hienoa, että edes jotain löytyi 👍. Usein se toivelista tuppaa olemaan aika pitkä, eikä sellaista listaa päihitetä päivässä eikä edes kahdessa. Toisaalta kunnon lista auttaa paremmin kuin huono lista tai ei listaa ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta hiukan jäi kaivelemaan se etten onnistunut paremmin ostosreissullani.

      Poista
  2. Noin kirjoitettuna tunnit ja kilometrit kuulostavat aika paljolta, mutta toisaalta jos reissusta löytyy mielen virkistystä ja kivaa yhdessä olemista, ne ovat jo sellaisinaan hyvä syy lähteä vähän tuulettumaan. Farkkutakkisi sitä paitsi näyttää raikkaan keväiseltä :) Hyvä löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli sekä että, eli mukavaa vaihtelua, mutta aika rasittavaa kuitenkin.

      Poista
  3. Ihanaa päästä reissuun. Kivat ostokset olette tehneet (enkulin käsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo jotka löysin ovat kyllä onnistuneita ostoksia, mutta monta tarpeellista jäi vielä ostamatta.

      Poista
  4. Reissussa käyminen on kivaa ja virkistävää. Hyvät ostokset saitte. Farkkutakki on erityisen ihana ostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psyykkisesti virkistävää, mutta fyysisesti aika väsyttävää. Onneksi sentään löysin edes tuon takin.

      Poista
  5. Ymmärrän, että matkan miinuspuoli jäi harmittamaan, kun toiveissa oli muitakin hankintoja. Monen tunnin matka kuitenkin kertyi ja listassa oli muitakin ostoksia. Näinkin voi käydä. Kyllähän matkaa ja .aikaa kerty aika paljon ja ymmärrän matkan rasituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan harmittaa ettei tuon enempää tarvittavaa saatu hankittua kun kuitenkin noin paljon aikaa ja vaivaa matkaan käytettiin.

      Poista
  6. No mutta onneksi löysit nuo ostokset! Minulle käy yleensä ihan samoin kuin sinulle, että mikään ei miellytä tarpeeksi, että viitsisi siihen rahansa laittaa. Juuri eilen kävi näin, kun etsin teatterireissulle vaatetta. Tuloksena ainoastaan väsymys ja tympääntyminen. Sellaisia vaatteita ei ilmeisesti ole olemassakaan, joista haaveilen. Joku hyvin laskeutuva mekko, joka mustan käyttäjälle ei ole liian räikeä ja jossa viihtyy ja on mukava olla. Tai jotkut kivat housut. Listaa voisi jatkaa... Ja minä kuitenkin menen vai 30 km päähän Turkuun, mutta äkkiä haluan takaisin. Työkaveri löytää aina sattumalta, ohimennen kivoja vaatteita. Minä en vaan ole shoppailijatyyppi. Huh huh, helpottaa, kun saa maristua ja jotenkin helpottava tieto sekin, että muille käy samoin.
    Keskiviikkoterveiset räntäsateen keskeltä 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi! Tosiaankin väsyttävää ja tympäännyttävää kun etsii eikä mitään sopivaa löydä. Miksei meille nuorisoiän ohittaneille suunnitella kivoja ja vartaloon sopivia vaatteita, kaikkihan eivät voi olla mallimitoissa?
      Terveiset sinne myös<3

      Poista
  7. Ostoskeskusväsymys on tuttu tunne. Ei vaan enää jaksa sitä kiertelyä. Etenkin kun ensinäkemältä vaikuttaa, että kaikkea on ihan liiankin kanssa, mutta kun vähän tarkemmin alkaa katselemaan, ei kuitenkaan yleensä löydy mitään riittävän sopivaa. Paitsi ehkä siitä ensimmäisestä kaupasta, jossa vielä ajattelee, että "no en nyt osta tätä vielä, vaan käyn katselemassa muutkin vaihtoehdot", mutta sitten kuitenkin käy niin, että muualta ei löydy yhtään sen parempaa, eikä enää jaksa palata myöskään siihen ensimmäiseen kauppaan.
    Ja usein (aina) se tuntuu olevan myös niin, että mitä tarkempi mielikuva mielessä on siitä mitä tahtoisi löytää, sitä varmemmin käy niin että palaa tyhjin käsin kotiin.

    Kivan farkkutakin kuitenkin löysit ja hyvältä tuoksuva mies on ehdottamasti plussaa.

    Niin kiva kuin reissussa onkin, niin kai se silti on niin, että "borta bra, men hemma bäst".

    PS. Oli kiva että kirjoitit tämän, koska kerkisin olla huolissaan, että jotain on sattunut, kun sinusta ei ole muutamaan päivään kuulunut mitään :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että aika monellakin tuo tunne :) Luulisi sinun ainakin löytävän vaikka mitä sopivaa, hoikka ja sopusuhtainen kun olet. Toista on tällaisen persjalkaisen yrittää löytää jotain :) Parasta ehkä olisi jos olisi ajatuksissa etsiä vain yhtä vaatetta per ostosreissu. Nyt kun tarve olisi moneen erilaiseen niin oikein mihinkään ei jaksa tarpeeksi keskittyä, kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle ja haluaa luovuttaa. Ja luovuttaakin. Farkkutakki on ihan ok ja harvinaista että löydän kirpparilta vaatteen itselleni. Mahtoiko olla ensimmäinen kerta? Hyvältä tuoksuva mies toki plussaa tältä reissulta.
      Kiitos huolenpidosta; mitään erityistä ei ole sattunut. Tosin parista kohtaa iholta otettu näytteet. Näytteiden vaarallisuusasteesta ei ole vielä tullut vastausta.

      Poista
    2. Äläs nyt mollaa itseäsi Kristiina. Olen nähnyt sinusta kuvia, joten tiedän että semmoiseen ei ole perustetta.

      Pidän täällä kaikki peukut ja muut pystyssä vaarattoman lopputuloksen puolesta <3. Pitäisi itsekin taas varata vastaava aika. On vaan ollut ihan riittämiin niitä toisenlaisia tutkimuksia, joten on unohtunut. Kiitos siis muistutuksesta. Asia on tärkeä.

      Poista
    3. Katson vaan totuutta silmiin. Kiloja on kertynyt aivan liikaa ja niiden pois saaminen ei olekaan helppoa.
      Aurinkokeratoosina noita ihomuutoksia on tähän asti hoidettu, mutta nyt lääkäri töksäytti vakavamman vaihtoehdon koepaloja ottaessaan. Toivottavasti hän oli väärässä. Enkä olisi halunnut kuulla tuota mahdollisuutta ennen kuin kokeiden vastaukset sen kertoisivat. Nyt pakostakin joutuu jännittämään monta viikkoa vastauksen varmistamista.

      Poista
  8. Joka tapauksessa kiva reissu ja vaihtelua arkeen :) Vaatekaupoilla pyöriminen on tosiaan raskasta hommaa. Sovittaminen vaatii vielä lisää energiaa ;) Teit lopulta ihan hyvät ostot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jaksa käsittää että jotkut nauttivatkin sopivien vaatteisen etsiskelystä ja sovittamisesta. Farkkutakille löytyy varmaan käyttöä ja pöytäliina on jo pöydällä.

      Poista
  9. Olipa hyvä ja edullinen ostos tuo farkkutakki. No matkailu avartaa, vai miten se sanonta nyt menikään :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin minä tein löydön kirpparilta. Minulla ei ole sitä haukansilmää kuin sinulla joka aina teet noita hyviä löytöjä.
      Matka avarsi siinä määrin, että yhä paremmalta tuntuu pysytellä kotinurkilla :)
      Oikein kivaa loppuviikkoa sinullekin<3

      Poista
  10. Yhdyn kaikkiin edellisiin lausuntoihin! Miten ostaminen voi olla niiiin rasittavaa??? MInulla on se taktiikka, että ostan aina kun sopivaa löytyy. Tavallaan silloin en shoppaile ollenkaan.
    Onneksi sinulle kirpparilta löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä rasittavaa. Tuo sinun taktiikkasi olisi hyvä, mutta en tahdo koskaan löytää mitään mikä sopisi ja josta vielä tykkäisin.
      Kerrankin löysin jotain kirpparilta!

      Poista
  11. Milloin olette Turun kaupat syynänneet ja vaikka Myllyn?
    Tämmöinen takapakkinen ajatus tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei olla käyty Turussa kuin viimeksi joulukuussa. Mylly onkin suosikkiostospaikkojani ja sinne mennään lähes joka kerta kun Turun (tai Raision) puolessa käydään.

      Poista
  12. Hyvä, että löysit kuitenkin tyylikkään ja edullisen farkkutakin sieltä kirppikseltä! Näyttää kuvan perusteella melkein käyttämättömältä. Muuten tylsää ettei sitten osunut silmään mitään kivaa ja sellaista, josta olisit pitänyt. Itse katselen myös kirppiksiltä pöytäliinoja ja muutamia olen ostanutkin. Viimeksi ihan uuden pöytäliinan, jossa näkyivät vielä paketista tulleet taitokset. Sain sen 6 eurolla ja mietin miksi oli laitettu myyntiin? No, hyvä koska mitä kotiutin sen.

    Oletko miettinyt tilaamista postimyynnistä vai oliko niin ettei postimyynti Ahvenanmaalle onnistu? Se on helppoa ja vaivatonta. Olen itse nyt koronavuosina siirtynyt kokonaan siihen. Viime kesänä kävin pikaisesti H&M liikkeessä hakemassa alesta yhden hameen, jota ei netissä enää ollut mutta muuten en jaksa liikkeissä juosta. Minulle yleensä koot osut juuri oikeaan enkä juurikaan olen palauttanut mitään.

    Toivottavasti löydät ne mitä lähdit hakemaan vaikka sitten Maarianhaminasta tai Turusta. Tuo kalalautanen laivalta teki minut just nyt erittäin nälkäiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden karhealta tuo takki tosiaan tuntuu eli hyvä löytö on. Joskus käy tuuri. Postimyynnistä tilaaminen Ahvenanmaalle on aika hankalaa, joten siihen en vaateostoksilla ryhdy. Tuo laivan saaristolaisbuffet oli kyllä aivan mahtava. Kuvassa ruoka tosin näyttää hiukan "mössöltä", mitä se ei kuitenkaan todellisuudessa ollut.

      Poista