20/02/2023

Pientä muutosta kotona



Hei!

Nyt jotain ihan muuta kuin haastepostauksia.

Välillä tuntuu että on ihan pakko saada muutettua jotain sisustusta, tai huonekalujen paikkaa kotona.
Koska meillä olohuoneessa on mahdoton tehdä minkäänlaista muutosta huonekalujen paikkojen suhteen (tuo toinen ei suostu keskustelemaankaan sohvan siirtämisestä toiselle seinälle), niin tehtiin sitten pientä vaihtoa "työpisteiden" välillä.
 
Eihän noita meidän kirjoituspöytiä oikeastaan työpisteiksi voisi kutsua, sillä mitään töitä ei niiden ääressä tehdä.




Päätettiin vaihtaa keskenämme "työhuoneita". Se tarkoitti sitä, että minä siirryn tietokoneineni makuuhuoneeseen ja J puolestaan vierashuoneeseen.

Koska halusimme kumpikin pitää  omat kirjoituspöytämme, niin aloitimme homman niin, että tyhjensimme kirjoituspöytien laatikot ensin, niin olisi kevyempi kantaa ne toisiin huoneisiin.
Keräsin olohuoneen pöydälle ja tuolille omat tavarani. Aika moinen kasa niistä kertyikin. 

Sitten kannoimme kirjoituspöytäni makuuhuoneeseen. Mutta se on hiukan suurempi kuin J:n kirjoituspöytä, eikä se sovitteluista huolimatta sopinut luontevasti paikoilleen. Vaikka halusimme pitää omat työpöytämme, niin nyt tilanpuutteen vuoksi oli pakko vaihtaa niitä keskenämme. Niinpä raahasimme isomman pöydän taas takaisin vierashuoneeseen sen entiselle paikalle ja pienemmän takaisin makuuhuoneeseen.  




Nyt tämä vanha työpöytä tuli siis minulle. Se on tosi söpö ja vahvatekoinen, eikä minulla mitään sitä vastaan ole. Siinä on vaan hiukan vähemmän tilaa tavaroille kuin entisessä isommassa kirjoituspöydässäni, mutta sain kuitenkin kaiken tarpeellisen mahtumaan laatikoihin. Laatikot eivät tosin liiku yhtä ketterästi kuin tuossa suuremmassa pöydässä.



Aika tarkkaan tuli joka sentti pöydästä käytettyä. Haluan ehdottomasti että tuo oranssi teline on pöydällä, sillä siinä on kätevä säilyttää tarpeellisia vihkoja ja muita papereita, joita ei halua laatikkoihin kätkeä. Myös kalenteri pitää olla esillä ja tietysti hiiri, minä kun en osaa muuten tietokonetta käyttää. Läppäri ja pöytälamppukin mahtuivat, eikä muuta sitten tarvitakaan. Nyt pitää olla kuitenkin hiukan tarkkana, että kaikki pysyy niillä paikoilla kuin on tarkoitus, muuten tipahtavat lattialle.





Otin vanhan opetustaulunikin tähän uuteen paikkaan ja se sopii hyvin väriensäkin puolesta tänne.
Tämän taulun paikalla oli ennen tv seinälle ripustettuna ja J nautti kun sai sängyllä maaten sitä katsella. Nyt tv:kin siirtyi vierashuoneeseen. Sitä on siellä jo kokeiltu kahteenkin paikkaan, mutta sen lopulliseksi paikaksi tuli kirjakaappien yläpuolella oleva seinä. Arvatenkin vierashuoneesta tuli nyt J:n lempihuone.

Tai voikohan sitä enää vierashuoneeksi kutsua, kun jo pitkän aikaa olemme nukkuneet eri huoneissa? Tämä ns. vierashuone on nyt J:n makuuhuone ja minun on tuo toinen makkari.

Erilliset makuuhuoneet on meillä todettu hyväksi, kun kumpikin "nukkuu äänekkäästi". Ja minä huonounisena sytyttelen valoja pitkin yötä, joten nyt voin sen tehdä ihan rauhassa eikä tarvitse pelätä häiritsevänsä toisen nukkumista.




Muutamia koruja varten kiinnitettiin sama naulakko seinään kuin toisessakin huoneessa oli ollut. Loput pienemmät korut ovat laatikossa.




Onhan tässä työpöydässä tällainenkin hienous, eli levy jonka voi tarvittaessa vetää esiin jos tarvitsee enemmän tilaa. Pöytä on alun perin ollut toisen värinen kuten levystä näkyy, mutta tykkäsimme aikoinaan enemmän maalatusta pinnasta ja niin siitä tuli harmahtavan sininen.




Pieni muutos toi kaivattua vaihtelua sisustukseen ja J saa vähän aikaa olla rauhassa muutosinnoltani!

Säätiedotuksessa ennustettiin sankkaa lumipyryä tänne Ahvenanmaalle ja oikeassa olivat ennusteet tällä kertaa. Monta tuntia on jo pyryttänyt, eikä loppua näy.

MUKAVAA UUDEN VIIKON ALKUA!
               💙💙💙

20 kommenttia:

  1. Minä niin tykkään tuollaisesta säätämisestä!
    Joskus on tosi vaikeata pidätellä itseään ja malttaa odotella oikeata hetkeä. Sopivan ajankohdan valitseminen on nimittäin (ainakin meillä) ihan oleellinen juttu. Jos päivä on valittu väärin, muutosehdotukseni tyrmätään heti aluksi. Mutta silloin kun suotuisat tuulet puhaltavat, kantamis- ja siirtelyapu järjestyvät ja toinenkin jopa vähän innostuu mukaan siirtelemään ;)
    Ihanan virkistävän ja raikkaan uuden työpisteen saitte aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi tärkeää on valita se oikea hetki. Onneksi oma mieheni innostuu kaikenlaisesta muuttamisesta, rakentamisesta ym. heti sillä hetkellä kun sitä ehdotan, mutta tuo sohva on kuin liimattuna jämähtänyt tuohon paikalleen.
      Kivalta tuntuu kun edes tämän verran sai muutosta aikaan.

      Poista
  2. Pieni vaihtelu virkistää, vaikka se tuokin usein ison homman ;) Tuo sinun kaappisi tuo mieleen meiltä löytyvän emännänkaapin. Aivan kuin olisi samaa sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan yksi asia johtaa toiseen jne. Ehkä on samaa sarjaa tai ainakin samalta ajankohdalta. Arvelisin että tämä voisi olla 40-luvulta.

      Poista
    2. En tiedä meidän kaapin ikää, mutta se oli tässä talossa edellisen omistajan jäljiltä ja mekin ollaan asuttu tässä jo yli 30 vuotta. Voi hyvinkin olla tuolta ajalta.

      Poista
    3. Sen ajan kalusteet olivat kunnolla tehtyjä ja kestäviä.

      Poista
  3. Ihanasti sopii tuo opetustaulu maalatun pöydän kaveriksi.
    Meilläkin muuten nukutaan eri huoneissa, koska minä kuulemma kääntyilen ja kuorsaan ja Rachid on ääniyliherkkä ja vaikka ei sitä myönnäkään, niin kuorsaa myös :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tyytyväinen värien yhteen sopivuuden suhteen. Minä myös herään pienimpäänkin rapsaukseen, joten tämä ratkaisu on parempi meille molemmille.
      Kiitos samoin<3

      Poista
  4. Näissä kuvissa oli ihania yksityiskohtia kuten nuo korut 🤍 ja miten ihastuttava seinän väri.

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Kristiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo korut ovatkin ehkä enemmän sisustuselementtejä kuin kaulassa pidettäviä, sillä nykyään en juurikaan käytä mitään koruja. Seinän väri on vieläkin mieleen vaikka jo muutaman vuoden seinällä ollut.
      Sinulle myös oikein hyvää päivää ja viikon jatkoa!

      Poista
  5. Taitaa taas kommentit mennä roskapostiin, kun parissa-kolmessa blogissa omiani ei näy.

    VastaaPoista
  6. Minä olen tottunut jo lapsuudenkodissa, että meillä vaihdettiin aina silloin tällöin kun elämäntilanteet ja tarpeet muuttuivat kalusteiden ja jopa huoneiden paikkaa. Kodin pitää taipua muutoksiin eikä jämähtää siihen miten kaikki on joskus laitettu paikoilleen. Muistelen ettei isäni aina ollut innoissaan kaikista muutoksista mutta oli kuitenkin todella tyytyväinen kun ne oli tehty.

    Ihanat värit tuossa vanhassa opetustaulussa! Kirjoituspöydän väri miellyttää myös minua kuten myös tuo punainen paperiteli. Toimiva ja tyylikäs uusi työpiste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös vaihdeltu kalusteiden paikkaa useinkin, mutta olohuoneen sohva on se josta meillä on eriävät mielipiteet. Tuli alun perinkin valittua vääräntyylinen sohva. Terassin ovet määräävät aika tarkalleen huonekalujen sijoittelun olohuoneessa ja nytkin nojatuoli on harmittavasti osittain oven edessä. Työpisteeni tuntuu nyt todella mieleiseltä ja paikkaansa sopivalta.

      Poista
  7. Olipas kiva lukea tätä postaustasi. Minä en siirtele huonekaluja helposti. Meillä ne on kamalan painavia tai minusta ainoan oikean paikkansa löytäneitä, hehheh. Luulen, että mieskin on tyytyväinen, sillä kerran kun ostettiin kaksi kirjahyllyä, niin siirtelimme niitä viikon verran paikasta toiseen. Aina välissä hyllyt täytettiin kirjoilla, joten niiden purkaminen ja siirtäminen sai aikaan enemmän hikeä kuin muutot koskaan ;-)

    Mutta ymmärrän miten pieni muutos tuo vaihtelua ja ilmettä kotiin. Täytyy kokeilla vaikka kasveilla tai pienemmillä esineillä, jos vaihtelu voisi käydä meilläkin kylässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä siirtelisin jos se olisi mahdollista. Meillä tuo sohva on kulmasohva, joten ihan helppoa sen siirtäminen ei ole. Tuo kirjahyllyjen siirtäminen ja kirjojen laitto paikoilleen ja taas pois voisi olla kuvaus meidänkin muutosprojekteista! :)

      Poista
  8. Fiksu idea tuo korunaulakko! Ja tuo opetustaulu on kyllä hieno!
    Meilläkään ei oikein sohvan paikkaa voi vaihtaa,eikä oikein mitään muutakaan,pieni talo kun on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korut ovat siinä sopivasti esillä jos joskus tulisi käytettyä. Kiva olisi saada suurempaakin muutosta, mutta vaikeaa se on.

      Poista
  9. Pieni muutos - suuri siivous 😁. Mulle käy aina näin. Kun rupee siirtelemään tavaroita ja huonekaluja, niin tulee siivottua samalla hieman perusteellisemminkin. Keväisin se tekee aina hvyää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nlinhan se yleensä menee, mutta hyvähän se on että tulee paikkoja hiukan perusteellisemmin siivottua! 😊

      Poista