09/01/2023

Kolme asiaa



Luin eräästä ruotsalaisesta blogista KOLME ASIAA-haasteen ja minusta se vaikutti niin mukavalta tehdä, että tartuin itsekin haasteeseen.

Postauksen kuvat eivät liity varsinaisesti näihin asioihin, mutta huomasin etten ollut niitä täällä blogissa vielä näyttänyt, vaan ainoastaan Instagramissa, joten laitan ne nyt tähän postaukseen.

Tässä tulee minun KOLME ASIAA - lista:




KOLME ASIAA JOIDEN TEKEMISTÄ OLEN LYKÄNNYT:

1. En ole teettänyt ottamistani valokuvista paperikuvia vuosiin.
  Tämä jos mikä on ollut mielessä jo pitkään. Kuvia on puhelimessa, tietokoneella,
  muistitikuilla ja vielä jossain kovalevylläkin, mutta paperilla niistä ei
  ole montaakaan. Hyvä sentään että muutamista olen teettänyt Ifolorilla
  kirjoja. Noita kirjoja pitäisi tehdä vaan paljon enemmän, tai sitten teettää
  paperikuvia jotka liimataan albumeihin. Silloin niitä (ehkä) tulisi joskus 
  katsottua. Nykyisin kun kuvien ottaminen on niin helppoa ja halpaa, niille
  ei välttämättä anna samaa arvoa kuin silloin kun kaikki kuvat olivat 
  paperikuvia. Toinen asia jossa minun pitäisi ryhdistäytyä, on se, että ottaisin
  enemmän henkilökuvia. Nyt olen keskittynyt luontokuviin, eikä omista
  läheisistä tule otettua kuvia juuri koskaan. Siinä pitää tehdä parannus.


2. Soitan ystävilleni ja läheisilleni aivan liian harvoin.
   En saa otettua yhteyttä puhelimitse jos ei minulla ole jotain todellista asiaa.
   En ollenkaan ymmärrä miten jotkut voivat puhua puhelimessa tunteja ja 
   vieläpä tykkäävät siitä. Tunne aina oloni vaivautuneeksi kun pitää soittaa
   ja teenkin sen vain kun on "pakko" ottaa yhteyttä. En tiedä mitä pelkään,
   tai miksi tunnen oloni epämukavaksi puhelimessa, sillä mikään tuppisuu tai
   ujo en kuitenkaan ole, päinvastoin.
   Sitä vastoin minulla ei ole vaikeuksia soittaa "virallisia" puheluita, koska silloin
   ei synny vaivaannuttavia taukoja, vaan asia puhutaan ja sitten puhelu
   lopetetaan.

3. Viherkasvini ovat aika huonolla hoidolla.
   Olen tosin ottanut tavakseni kastella ne aina tiistaisin. Määrätty viikonpäivä
   on hyvä, sillä silloin kastelua ei unohda. Mutta esim. mullanvaihto tahtoo
   helposti minulta jäädä, vaikka sanotaan että kun ostaa uuden viherkasvin, niin 
   olisi hyvä vaihtaa uusi kasvi saman tien parempaan multaan. Nytkin yksi 
   kituuttaa ostopurkissaan, joka on huonon mullan lisäksi liian ahdas kasville. 
   Onneksi anopinkieli sietää huonompiakin kasvuolosuhteita ja toistaiseksi se on
   kuitenkin hengissä. Ja kohtahan kevään myötä koittaa multien vaihtoaika, joten
   se on jonossa ensimmäisenä saamassa uutta multaa ja tilavamman ruukun.


KOLME ASIAA JOITA KAIPAAN:

1. Kaipaan sitä että taas innostuisin kasvihuoneviljelystä samalla tavalla kuin
  vielä pari vuotta sitten.
  Nyt on tainnut mennä jo kaksi kesää niin, etten ole oikein innostunut 
  kasvattamaan mitään mökin kasvihuoneessa. Mihin se innostus on mahtanut
  kadota? Joskus kasvatin taimiakin siemenestä. Mutta se vaatii paljon tilaa ja
  kasvien koulimista, enkä enää jaksa sitä kaikkea siirtelyä ulos ja sisälle
  keväällä ja alkukesällä kun lämpötilat vaihtelevat.
  Toinen seikka, joka saa innon laskemaan, on se kun yrittää hoitaa kasveja
  niin hyvin kuin pystyy ja kuitenkin joku ötökkä päättää ruveta syömään
  niitä kasveja ja niin sato menetetään.

2. Vaikka tykkään talvesta, varsinkin lumisesta, niin kaipaan jo kevään 
  patikkaretkiä. Onko mitään ihanampaa kuin kuulla ensimmäiset viserrykset
  keväällä ja nähdä miten puut saavat ensimmäiset heleänvihreät lehtensä?
  Kevään lempituoksuihin minulla kuuluu se kun mökillä risuja poltettaessa
  voi haistella savun hajua. Se jos mikä on aina kevään tuoksu. Eikä ensimmäisen
  ulkona nautitun kahvikupposen tuoksukaan huono ole.

3. Kaipaan sitä, että täältä saarelta voisi ajella siltaa pitkin mantereelle.
  Se on kaipaus ja ikuinen haave, joka tuskin koskaan tulee toteutumaan. Miten
  ihanaa olisi jos voisi jonain aamuna vain katsoa kartasta jonkin kivan 
  kaupungin ja päättää että nyt lähdetäänkin sinne. Ajeltaisiin pitkälle, tai lähelle,
  juotaisiin kahvit tai syötäisiin perillä ja kierreltäisiin hiukan ympäristössä. Päivän
  päätteeksi ajeltaisiin takaisin kotiin, tai jospa päätettäisiinkin jäädä hotelliin
  yöksi. Enää ei tarvitsisi istua sitä puuduttavaa 5-6 tunnin laivamatkaa.
  





KOLME ASIAA JOTKA OLEN PANNUT MERKILLE:

1. Kukkapenkissäni on yksi pikku puu, joka ei vieläkään ole pudottanut lehtiään.
  Hakuropaju, jonka viime vuonna istutimme, on pitänyt sinnikkäästi kiinni
  lehdistään. Lehdet ovat kyllä muuttuneet ruskeiksi ja näyttävät ihan kuivilta,
  mutta kun ravistelin oksia ja yritin saada lehtiä irtoamaan, niin mitään ei
  tapahtunut, vaan lehdet pysyivät kiinni oksissa. Mietin, mitä keväällä tapahtuu
  kun uusia silmuja rupeaa tulemaan. Pystyvätkö uudet lehdet kehittymään
  kun vanhat ovat vielä sitkeästi paikoillaan?

2. Instagram-tilini on saanut rutkasti uusia seuraajia.
  Tämän iloisen asian olen huomannut viime aikoina. Uskon sen johtuvan siitä, että
  olen itse aktiivisesti katsellut toisten kuvia ja tykännyt niistä ja ryhtynyt 
  tietoisesti seuraamaan niitä tilejä, joissa on saman tyyppisiä kuvia kuin omani
  ja joilla on suunnilleen saman verran seuraajia kuin itsellänikin. Ja onhan se
  ihan järkeenkäyvääkin, että saman tapaisten kuvien ottajat tykkäävät
  toistensa kuvista. Tosin varjopuolena seuraajien määrän kasvusta on se, että
  kaikenmaailman lentokapteenit, lääkärit ja "God first"-tyypit rupeavat
  seuraajiksi ilman että olisivat yhdestäkään kuvasta tykänneet, mutta nuo
  tyypit on onneksi helppo estää ja poistaa seuraajistaan.

3. Aamu-tv on minulle tärkeä aamun aloitus.
  Tämän olen todennut jo aiempinakin vuosina, mutta nyt kun aamu-tv on ollut
  joulutauolla, niin olen huomannut miten tärkeä osa se minun aamuistani on.
  En tuijota sitä herkeämättä, vaan luen lehteä, selaan tietokonetta ja puhelinta
  sen lomassa, mutta kuulen silti kaiken mitä siellä puhutaan. Nyt kun on 
  mahdollista ottaa aamut rauhallisesti pidemmän kaavan mukaan, niin on kivaa
  kun tuollainenkin ohjelma on olemassa.


KOLME ASIAA JOTKA TEKEVÄT MINUT ILOISEKSI:

1. Kun joku läheisistä tulee yllättäen käymään.
  Tätä ei tapahdu kovin usein, mutta silloin kun joku läheinen poikkeaa
  yllättäen käymään, vaikkapa vain pieneksi hetkeksi, tuntuu aina mukavalta.
  Meillä ei kylläkään ole mitään vierasvaroja kätköissä, mutta voileipää ja
  kahvia löytyy aina, joten sen puoleen ei iske paniikki. 
  Itse olen kuitenkin arka menemään kutsumatta kenenkään luokse. Aina tulee
  epäilleeksi että tulee huonoon aikaan.

2. Kun hammaslääkäri kertoo että kaikki hampaissa ok. 
  Ainahan ainakin jotain pientä laittoa hammaslääkärikäynnillä on, mutta
  viime vuoden lopulla tuli luvattoman monta hammaslääkärikäyntiä sekä
  minulle että miehelleni. Se tuntuu sitten eläkeläisen taloudessa, varsinkin
  kun täällä ei ole mahdollista päästä kunnalliseen hammashoitoon. Onneksi
  sentään hammaslääkäri-ja muutkin lääkärikulut saa vähentää verotuksessa, mitä
  ei tietääkseni mantereella enää nykyisin voi tehdä.

3. Tykkään kun pitkät pyhät ovat ohi ja arki alkoi.
  Toki ymmärrän että suurin osa työssäkäyvistä ei tästä tykkää. Itse tein
  vuorotyötä, joten viikonloput tai arkipyhät eivät olleet useinkaan vapaapäiviä 
  minulle, vaan todennäköisemmin työpäiviä. Luulisi että sitten kun pääsee
  eläkkeelle, olisi yksi ja sama onko pyhä vai arki, mutta ei se kuitenkaan niin
  mene. Arkipäivissä on jotain tiettyä rutiinia, vaikka töihin menoa ei enää 
  olekaan ja siitä tykkään.



KOLME ASIAA JOITA SUOSITTELEN:

1. Äänikirjojen kuuntelu.
  Pitkään kesti minulla ennen kuin opin käyttämään korvakuulokkeita kirjoja
  kuunnellakseni. Mutta kun äänikirjojen makuun pääsin, niin tavallisiin 
  paperikirjoihin ei enää ollut paluuta. On paljon mukavampaa maata
  sängyssä ja kuunnella kirjaa ilman että sitä pitää käsillä kannatella. Ja kun
  liittyy johonkin äänikirjapalveluun, niin luettavien kirjojen määrä on huikea.
  Maksamalla kuukausimaksun saa lukea vaikka kuinka paljon ja ainakin minulle
  on kuuntelun tuntimäärä ollut riittävä, ja tunteja on jäänyt paljon ylikin, vaikka
  päivittäin kuuntelen joskus useita tuntejakin.
  Ainoa miinuspuoli kirjojen lukemisessa kuuntelemalla on itselleni se, että niin
  helposti torkahtaa kesken kuuntelun ja sitten kun seuraavan kerran aloittaa
  kuuntelun, niin ei ole hajuakaan siitä mitä viimeksi on kirjassa tapahtunut.
  Onneksi aina voi kelata taaksepäin!

2. Ulkoile niin paljon kuin mahdollista.
  Mikään ei nosta mielialaa niin paljon kuin reipas ulkoilu. Vaikka aina ei
  houkuttaisi lähteä vaikka kävelylle, niin kun vaan päättää lähteä, niin kotiin
  palatessa on aina hyvä mieli. Itse annan helposti periksi laiskuudelle ja jätän
  lenkin väliin jos sää on sateinen tai muuten huono. Mutta ajattelen (ehkä
  itsepetosta!), että ihan suu irvessä ei kannata kuitenkaan itseään pakottaa
  ulos. Voihan sitten tehdä pidemmän lenkin seuraavalla kerralla :)

3. Käytä liukkaalla kelillä nastakenkiä. 
   Nastakengät moni mieltää vanhojen ihmisten kengiksi, mutta mielestäni ne
   ovat järkevä valinta minkä ikäiselle tahansa ja aika moni nuorempikin näkyy
   nykyään sellaisia käyttävän. Itse en lähde liikkeelle liukkaalla kelillä ilman 
   nastakenkiä.
   Nuorempana en pelännyt liukkautta, mutta nyt tuntuu hyvältä
   kun jalassa on kengät joiden kanssa voi reilusti kävellä, eikä tarvitse varovasti
   sipsutella. 
   




KOLME ASIAA JOTKA HALUAN TEHDÄ PIAN:

1. Järjestää vaatekaappini ja viedä surutta kierrätykseen kaikki sellaiset vaatteet
  joita en käytä.
  Vaikka vaatemääräni ei suuri olekaan, niin silti minultakin löytyy sellaisia
  vaatteita jotka eivät joko mahdu enää päälleni, tai jotka olen hetken huumassa
  ostanut. Kaupassa ne ovat tuntuneet juuri sopivilta, mutta sitten ne eivät
  kuitenkaan ole olleet käytössä sellaisia kuin kuvittelin. Pieneksi jääneitä 
  säilytän kun uskon joskus vielä niihin mahtuvani. Mutta toisaalta kun ajattelee
  järkevästi, niin miten todennäköistä on että ne vielä joskus minulle sopisivat.
  Ja jos onnistuisinkin pienentymään, niin mielestäni silloin voisin suoda itselleni
  sen nautinnon, että ostan uuden vaatteen.

2. Ostaa vuoden ensimmäiset tulppaanit.
  Kevättalven ensimmäisissä tulppaaneissa on aina jotain erityisen hienoa.
  Niin pian kuin ne on asettanut maljakkoon, tuntuu että kevät on paljon
  lähempänä. Seuraava tulppaanikimppu ei sitten enää tuokaan tuota samaa
  tunnetta, vaikka ihana sekin on.

3. Opetella lisää airfryerin käyttöä.
  Olemme molemmat jo päässeet hyvään vauhtiin sen käytössä. Joskus on 
  tullut huonompia onnistumisia, mutta usein lopputulos on ollut odotettuakin
  parempi. Se on niin monipuolinen laite, ettei uskoisikaan mitä kaikkea sillä
  voi valmistaa. Innostuimme jopa niin paljon, että hankimme itsellemme
  uunimallisen airfryerin ja lapsenlapsemme sai lahjaksi entisen pienemmän
  airfryerimme. Nyt pitää kokeilla uusia reseptejä ja tämä laite kyllä innostaa
  kokeiluihin.


Tässä oli tämä haaste kokonaisuudessaan. Pitäisiköhän haastaa muutama
muukin bloggaaja tähän mukaan? Mikä ettei, joten haastan mukaan seuraavat
bloggaajat joiden blogeja seuraan:



Jos luet blogiani puhelimella tai tabletilla, niin oletko huomannut että se näyttää nyt hiukan erilaiselta? Muutin asetuksia hiukan ja nyt blogi näkyy mobiililaitteissakin samalla tavalla kuin tietokoneella luettuna. Nyt pääsee helpommin selaamaan aiempia postauksia klikkaamalla niitä sivupalkissa. Sieltä löytyy myös eri aihealueet joista kirjoitan. 


IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE LUKIJOILLE!
💛💛💛






22 kommenttia:

  1. No just. Mietin lukiessani, että missäköhän kohdassa tulee eteen jotain sellaista, jota en voisi omallakin kohdallani allekirjoittaa ihan sellaisenaan. Niin paljon samaistuttavaa tässä oli, että oikeastaan ainoiksi kohdiksi jäi silta Ahvennmaalta mantereelle (olisi kyllä varmasti huippujuttu!) ja Airfryer, jota en omista.

    Valokuvia on mullakin (ihan liikaa) sillä sun tällä laitteella ja muistissa, muttei missään järkevästi kansioissa saati paperilla. Ja todellakin, mitä iloa on jälkipolville sadasta samanlaisesta sammalkuvasta, jos henkilökuvat puuttuu. Itsestäni varsinkaan ei ole kuvia ja uskon, että pojat kuitenkin tykkäisi että olisi sitten kun mua ei enää ole. (Tämmöisiäkin tulee toisinaan mietittyä).

    Yrttiviljelyt ja muut kasvattelut on mullakin tauolla, joskin vaan terassilla ja pihalla, kun en kasvihuonetta omista, mutta kuitenkin, joku innottomuus sillä saralla vallitsee. Vaan eipä sen väliä, tulee jos on tullakseen.

    Niinkuin tiedätkin, olen ulkoilmariippuvainen ja äänikirjojen suurkuluttaja, joten niiltäkin osin menee nappiin. Ja jokaisen aamun aloitan poistamalla prinssit, filmitähdet, tohtorit, US Army- ja God first-feikit "seuraajistani" (hiljattain tuli dokumentti naisista, jotka oli haksahtaneet näihin huijareihin ja menettäneet omaisuutensa).

    Varmaan jotain jäi pois siitä, mitä ajattelin vielä sanoa, mutta vaatekaapin raivauskin yhdistää ;).

    Kiitos haasteesta, pitää ensin unohtaa nämä sinun vastaukset, että keksin jotain lisättävää :). Just nyt tuntuu mahdottomalta tehtävältä, mutta antaa ajan kulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Unohtui kehua kuvia, jotka näyttää täälläkin ihan superkauniilta <3.
      Ja toisekseen unohtui kertoa, että mulla oli samanlainen kerran viikossa kastelupäivä (k niinkuin keskiviikko on k niinkuin kastelupäivä), mutta luottokukkakauppias sanoi, että se on huonoin mahdollinen vaihtoehto.
      Opasti, että pitää unohtaa säännölliset viikonpäivät ja kastella kerralla reilusti sitten, kun multa on kuivaa ja antaa taas mennä kuivaksi ennen seuraavaa kertaa. On kyllä pitänyt kasvit vihreinä ja elinvoimaisina pidempään, mutta nyt lienee joku yleinen lehtientiputteluaika meneillään

      Poista
    2. Eipä ole mullakaan kuvia itsestä kun aina ovat niin järkyttäviä ettei niitä kestä katsella. "Sammalkuvia" on mullakin laitteet pullollaan. Pitäisi saada jotain innostusta noihin kasvatuksiin. Toivotaan että kevään saapuminen tuo sen tullessaan.
      Noita ei-toivottuja seuraajia poistaessa tulee miettineeksi sellaistakin, että ei edes voi luottaa sellaiseenkaan seuraajaehdokkaaseen jolla on profiilikuvana nainen ja nimenä vaikka ihan tavallinen suomalainen nimi. Ei ihan helppoa ole tietää kenet poistaa ja ketä ei.
      Ei mitään kiirettä haasteeseen vastaamisessa. Vastaat kun siltä tuntuu ja jos ei tunnu, niin jätät vastaamatta.

      Poista
    3. N nyt Annukka huomasin että olit tehnyt lisäyksen kommenttiisi. Kiitos kehuista. Yleensä kuvat näyttävät kauniimmilta puhelimessa, mutta ei kai ne hullumpia täälläkään ole.
      No nyt on sitten tehty moka tuon viikoittaisen kastelupäivän kanssa :) Minä voisin kutsua sitä vaikka tarkkailupäiväksi (t niinkuin tiistai ja t niinkuin tarkkailupäivä) , sillä tarkkailen kuitenkin jokaisen kukkapurkin mullan kuivuutta ennekuin lorautan sille vettä.

      Poista
  2. Tää oli kiva ja taas vähän erilainen. Saatan napata tämän itsellenikin jossain vaiheessa, vaikka en haastetta saanutkaan :)
    Minustakin on kivaa, että ei ole tarvetta tehdä mitään hampaille ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta tähän saa osallistua kaikki halukkaat. Meinasinkin kirjoittaa sen postauksen loppuun.

      Poista
  3. Olipa mukava postaus ja kiitos haasteesta, jonka otan mielihyvin vastaan! Taitaa vaan aika moneen kohtaan olla tyrkyllä, ellei täysin samoja, niin samankaltaisia vastauksia kuin sinulla, mutta koitan miettiä muitakin vaihtoehtoja :D
    Todella kauniita kuvia olet ottanut ❤︎ Instassa näitä aiemmin jo ihastelinkin. Kirkkaus, terävyys, värit, maisemat, vau!
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa mitään vaikka vastaukset olisivatkin saman suuntaisia. Kiitos kehuista, lämmittää mieltä<3

      Poista
  4. Anonyymi9/1/23 22:40

    Kiitos hienoista kuvista ja paljastuksista! Ihanan kuuraista on kuvissa, toivottavasti vielä nytkin.
    Mukavaa tammikuun jatkoa! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terttu. Kuurat ovat ainakin tällä hetkellä ns. menneen talven lumia, mutta toivottavasti palaavat.

      Poista
  5. Aivan mahtavat valokuvat! Sulla oli hyvät haastevastaukset. Hammaslääkärijuttu nauratti, kun toivon käydessäni joka kerta, että juuri noin tapahtuisi. Onneksi myös tapahtuukin :)

    Kiitän kovasti haasteesta, toivottavasti blogin tekeminen ei kestä minulla kovin kauaa.

    Ihania talvipäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta. Hammaslääkärikäynnit eivät yleensä ole kovin toivottuja, vaikka nykyään ei sentään pahemmin tarvitse kipuja pelätä.
      Rauhallisesti vaan haasteeseen vastaamisen kanssa; ei kiirettä.

      Poista
  6. Ihania kuvia! mun puhelin on tällä hetkellä huono. Puhelimessa ja instassa näyttävät hyviltä, mutta ei enää blogissa. Ei ole minunkaan tullut teetettyä enää kuvia ja samoja maisemakuvia ja kukkakuvia vuosi vuoden perään. Enemmän kyllä saisi olla kuvia läheisistä. Olen samanlainen puhelimen käyttäjä. Meillä mies saattaa puhua toistatuntia sisarustensa ja ystävien kanssa puhelimessa. Jää silti puhelinkaupustelijoidenkin kanssa haastaan. Niin ollaan erilaisia me ihmiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne. Olen myös havainnut tuon saman ilmiön että vaikka kuva näyttää hyvältä puhelimessa, niin blogissa on huonompilaatuinen. Aika paljon yhteneväisyyksiä oli sinun ja minun vastauksissa :)

      Poista
  7. Kiitos hauskasta haasteesta, nappasin heti kysymykset talteen postaustani varten :)
    Monta viikkoa luin blogeja kännykällä, kun läppäriini ilmestyi hiiriongelma. Onneksi ei tarvinnut loukkua ostaa, vaan uusi hiiri :)
    Aivan ihania nuo sinun ottamat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ja kiva kun otit haasteen vastaan. Kännykällä on muuten hyvä lukea, mutta ei näe koko blogisivua jos ei klikkaa tuota "Näytä internetversio". Onni että oli vaan tuollainen koneellinen hiiri.

      Poista
  8. Mahtavat kuvat!

    Ja kiitos haasteesta! Onpa muhkea haaste - mutta tietenkin otan sen ilolla vastaan. Saapas sitten nähdä, mitä siitä seuraa 🤭.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ja kiva että osallistut haasteeseen. Postauksesta tuli pidempi kuin olin ajatellut😊

      Poista
  9. On tässä listassa enemmän kohtia joihin voin helposti samaistua kuin niitä jotka eivät päde minuun. Kuten airfryer, jota en omista. En muutenkin omista kovin paljoa enää. Omat henkilökohtaiset asiat, muutaman astian, mutta en huonekaluja tai muuta irtainta. Auto on työkalu kuten läppärikin. Se tekee elämästä kevyemmän.
    Rakastan tulppaaneja! Ne eivät ole kuitenkaan kevään ensimmäisiä kukkia, ensimmäisinä ostan narsisseja ja räkäkukkia (en tunne niiden virallista nimeä).
    Saan hengiltä mikä vaan viherkasvin, joten en enää edes yritä.
    Paperisia kuvia en enää teetä, koska niiden raahaaminen mukana on todella vaikeaa. Printtaan kuvia vain omaa äitiäni varten, joka ei osaa käyttää älypuhelinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mun on tunnustettava tietämättömyyteni: Miten asut jos et omista esim. huonekaluja? Tulppaanit ovat aina yhtä ihania, mutta räkäkukat, mitähän ne ovat?
      Viherkasvien kanssa on minullakin vähän niin ja näin.

      Poista
  10. Olipa kiva haaste Kristiina ♥ sinulla on aina hauskoja haasteita, joten taidanpa minäkin napata tästä itselleni blogihaasteen.

    Sinun kuvat tässä postauksessa ovat ihan mielettömän kauniita. Oletko vaihtanut kameraa tai puhelinta, jolla kuvaat? Näissä kuvissa on upeat värit ja hyvät kontrastit!

    Teillä näyttää siellä sellaiselta "talven ja kevään välitilalta" ja rakastan tuota auringonvaloa kuvissasi. Meillä on pääkaupunkiseudulla ollut nyt sateisen harmaata monta päivää peräkkäin joten olen jo seonnut laskuissa onko kohta satanut jo viikon. Niin toivoisin, että jonain päivänä tulisi vähän aurinko taas esille.

    Kivaa viikonloppua Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Ihanaa jos tulet mukaan haasteeseen! Olen tosiaan vaihtanut puhelinta ja olen tosi tyytyväinen siihen. Vanhassakaan ei ollut vikaa, mutta tämä tuntuu vielä paremmalta.
      Täällä todellakin eletään "talven ja kevään välitilaa". Näissä kuvissa sattui olemaan aivan ihana ilma, joten kuvistakin tuli tietysti parempia kuin jos ottaisi kuvat samasta maisemasta nyt kun lumi on sulanut eikä aurinkoa ole näkynyt moneen päivään eli samanlaista säätä on meillä kuin teilläkin. Onneksi ei sentään ole liukasta.
      Sinulle myös oikein ihanaa viikonloppua <3 Odotan että pääsen lukemaan vastauksia tähän haasteeseen.

      Poista