06/09/2021

Viherkasvi-innostusta



Näin syksyn tullen rupeaa kotiaan katselemaan hiukan eri silmillä kuin kesällä. Kesällä ovat pihan kasvit pääosassa, mutta kun ruvetaan olemaan enemmän sisätiloissa, niin viherkasvit kiinnostavat enemmän, ainakin minua.

Tuntuu että jos tilaa olisi rajattomasti, niin mikään viherkasvimäärä ei olisi liikaa. Haluaisinkin oikein suuria kasveja, sellaisia jotka lattialla seistessään muistuttaisivat enemmänkin pientä puuta kuin viherkasvia.

Tai jos olisi sellaiset syvät ikkunalaudat kuin vanhoissa kivitaloissa, niin niihin voisi sijoittaa vaikka minkälaisia isojakin kasveja. Mutta meillä on vaan pienet ikkunalaudat, joten niillä mennään. 




Ikkunalautojen lisäksi meillä on pari hyllyä joille kukkia voi laittaa,mutta lisääkin voisi vielä hankkia. Ehkä J voisi tehdä muutaman samanlaisen hyllyn kuin nämä.
Ne olisivat helposti toteutettavissa ja niistä saisi ihan sen kokoiset kuin haluaisi.





Tämä IKEAn vaunu meillä oli kesän ajan kesähuoneessa, mutta toin sen nyt olohuoneen ikkunan eteen ja asetin siihen uusia viherkasvejamme. Hankimme kuusi uutta kasvia ja nyt yritän saada ne säilymään hengissä.






Sohvan yläpuolella on hyllyllä kaksi uutta kasvihankintaamme, muratti ja toinen jonka nimeä en tiedä.

Viherkasvit muuttavat tosi paljon kodin ilmettä. Joskus 80-luvulla mulla oli sen aikaisen kodin ison olohuoneen ikkunan edessä vaikka minkälaista amppelia ja jukkapalmua. Sitten koko viherkasvi-innostus hiipui ja kodissamme oli ehkä pari kitukasvuista kasvia, mutta nyt on taas into viherkasveihin palannut.






Yöpöytä ei ole kaikkein suotuisinta aluetta kasveille sillä valoa ei ole kovin paljoa, mutta palmuvehka ehkä viihtyy kuitenkin.





Lannoitan viherkasvejani vielä jonkin aikaa bokashi-nesteellä, mutta talvella ehkä riittää pelkkä kastelu tai lannoitus harvakseltaan.

Onko täällä muita viherkasveihin innostuneita?


MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA!
💚💚💚

 

18 kommenttia:

  1. Ihanat kasvit sinulla!

    Olin parikymppisenä useita vuosia aivan viherkasvi-intoilija. Lisäsin niitä rönsyistä, pistokkaista ja siemenistä ja vaalin niitä suurella huolella.

    Isoja, lattian tasolla kasvaneita selvästi yli metrin korkuisia puumaisia kasveja olivat jokin leveälehtinen traakkipuu eli lohikäärmepuu (en enää millään muista, mikä), kiinanruusu ja miehen mummin antama kumipuu. Kumipuu oli kapea, lohikäärmepuu ja kiinanruusu olivat myös todella leveitä ja veivät tilaa. Niiden mullan vaihtokin oli aina ihan spektaakkelimainen tapahtuma. Kumipuu oli iso jo sen saadessamme, lohikäärmepuu ja kiinanruusu kasvoivat tavallisista pienistä ruukkukasveista melko jättiläisiksi.

    Nykyään meillä on vain muutama viherkasvi. En enää muista kastella ja hoitaa niitä riittävästi, joten kovin montaa ei kannata pitää 👍.

    Ihanaa syyskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Sullahan onkin ollut jos jonkinlaista kasvia ja nuo isot ovat niin ihania. Entisellä työpaikallani oli valtava kiinanruusu joka täytti isossa huoneessa yhden nurkan. Vanhaan jykeväseinäiseen kivitaloon se sopikin hienosti. Voin kuvitella miten vaikaee on vaihtaa mullat tuollaisiin isoihin kasveihin.
      Hyvää syyskuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Viherkasvit ovat kyllä kiva ja olennainen osa sisustusta ja niitä löytyy onneksi moneen paikkaan ja valo-olosuhteisiin soveltuvina. Kauniisti olet ne sijoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo ja muutenkin sopivat paikat taitavatkin olla ne haastavimmat jutut viherkasvien menestymiselle. Itse ehkä helposti kastelen liikaakin.

      Poista
  3. Kauniisti asetellut kasvit.
    Joitakin viherkasveja löytyy, talvi aina koettelee kukkien hyvinvointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi on hankala aika viherkasveille. Tuolla aikaisemmin mainitsemani kiinanruusu tiputteli melkein kaikki lehtensä talvella, mutta sitten keväällä se oli aina yhtä hieno.

      Poista
  4. Kauniita viherkasveja sinulla.
    Viherkasvit tuo ihanaa kodikkuutta ja tykkään paljon niistä. Sumuttelen talvella usein niitä. En tiedä auttaako selviämään paremmin talven yli, mutta ainakin näyttäisivät tykkäävän sumuttelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne. Sumuttelu tuntuu minusta hankalalta, sillä aina tulee niitä pisaroita joko ikkunaan tai tapetteihin, tai ainakin parketille ja mikään niistä ei tunnu hyvältä. Kasvin kannalta sumuttelu olisi kuitenkin suositeltavaa.mPitää varmaan yrittää kuitenkin varovasti sumuttaa.

      Poista
  5. Viihtyisää ja kodikasta. Ennen oli paljon viherkasveja, mutta nyt kun on tuo Rommi kissanpentu, joka kaataa koko ajan tyttären huoneesta viherkasvin, niin taas pitää vähän himmata, että toinen kasvaa hieman.

    Ihanaa tätä viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Pennut ovat kyllä kiinnostuneita kaikista kasveista, niin varmaan onkin järkevää pidättäytyä uusien hankinnasta vähän aikaa.
      Samoin sinulle<3

      Poista
  6. Viherkasvit ovat kauniita ja tuovat ihanaa tunnelmaa kotiin. Ne ovat myös hyödyllisiä, sillä ne puhdistavat ilmaa. Itsekin olen nyt innostunut kasveista ja haluaisin oppia enemmän. Tosin olen kyllä onnistunut myös tappamaan terassilla olleen palmukasvin, kun siihen tuli joku öpykkälauma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä kauniita yksityiskohtia kodissa. Kun niitä hoitaa ja on kiinnostunut niiden hoidosta, niin automaattisesti etsii tietoa lehdistä ym. ja oppii koko ajan lisää. Pitääkin katsoa facebookista jotain viherkasviryhmää. Kiva kun kommentoit.

      Poista
  7. Minä rakastan viherkasveja, vaikka olen ihan onneton niitä hoitamaan. Olenkin oikein ylpeä siitä, että olen onnistunut pitämään kaksi kasvia elossa jo päälle vuoden :)
    Minun pitää olla viherkasvienkin kanssa varovainen, niistäkin osa aiheuttaa allergioita.
    Ihanan paljon vihreää teillä nyt kotona, kaunista!
    Leppoisaa tiistai-iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään mikään viherpeukalo ja toivonkin että nyt ostamani pärjäävät hoidossani. Oikein mukavaa loppuiltaa ja yötä! ❤️

      Poista
  8. Kiva ratkaisu tuo kärry viherkasveille. Eikös viherkasvit myös puhdista sisäilmaa? Minä en ole kovakaan sisäviherpeukaloihminen. Meillä on vain sitkeä anopinkieli, jota ei kai millään saa tapettua. Sekä kohta 3 vuotta täyttävä orkidea, joka on nyt äitynyt kukkimaan kovasti. Just tiputti viimeisen kukkansa, niin huomasin, että tyvestä on taas uusi kukkavarsi tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärry sopii myös kokonsa puolesta tähän paikkaan hyvin. Kyllähän ainakin jotkut kasvit puhdistavat ilmaa. Mulla ei ole orkideaa koskaan ollut. Kaunis se on kukkiessaan.

      Poista
  9. Oletkin innostunut oikein kunnolla viherkasveista! Ne tekevät kodikkaaksi ja teillähän näyttää oikein viherpeukalon unelmalta jo. Naurattaa ihan, miten hyvin tuo Susannan ensimmäinen kommentti sopisi minullekin. Samat suuret kukat, samat ajatukset. Nyt meillä on enää yli normaalihuonekorkeuden yltävä vuoripalmu, joka on yli 40 vuotta vanha ja kaksi orkideaa. Valoa meillä riittäisi kukille isoista etelän puolen ikkunoista. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä innostuisi uudelleen sisustamaan viherkasveille. Mullanvaihto vaan on niin työlästä ja aina pitää pyytää kastelijaa, kun ollaan poissa. Hiukan samat ongelmat kuin lemmikkien kanssa. Sen sijaan ulkona on paljon ruukkukukkia kesällä ja pelargoniat, joita on paljon, vien aina talvehtimaan alakerran ikkunalaudoille.
    Hyvää keskiviikkoa ❤🌾🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkästä aikaa innostunut niistä. Wau, yli neljäkymmentä vuotta vanha kasvi! "Mullanvaihtohuone" olisikin hyvä olemassa niin ei tarvitsisi niin varoa multien roiskumista ympäriinsä.
      Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista