keskiviikko 8. syyskuuta 2021

NYT MAINOSTAN MAINIOTA MAINOSTA



Ärsyttävätkö mainokset sinua? Minua ainakin ärsyttävät. Varsinkin, kun nykyään tuntuu että mitä vaan voidaan mainostaa millä vaan. Tämä ilmiö on tosi yleistä ainakin tv-mainoksissa. Usein tuntuu että se mitä halutaan mainostaa ei mitenkään liity siihen mitä mainoksessa näytetään. Useimmiten kun tv-mainos loppuu, niin itselle tulee sellainen hölmistynyt olo, että TÄTÄKÖ tässä mainostettiinkin!?

Nyt olen kuitenkin törmännyt kahdesti lehdessä olleeseen mainokseen, jota minäkin ymmärrän ja josta tulen hyvälle tuulelle.



Tämä kuva kiinnitti huomioni. 




Koko aukeaman kuva oli tällainen. Tekstinä oli "Joskus maisemanvaihtoa varten riittää kun tarttuu telaan. Palkinto odottaa maalissa. Jätä jälkesi-me autamme. K-Rauta"

Ihailin kuvassa olevia rakennuksia ja niiden värejä. Mieleen tuli vääjäämättä Italia tai jokin muu etelän maa. 

Mielestäni mainostaja on oivaltanut hienosti miten ihmiset näinä matkustusrajoitusten aikoina voivat saavuttaa kodissaan edes hiukan samanlaisen elämyksen kuin matkustamalla etelän lomalle. 

Ja helppoa on valita juuri oikeat värit kun toisessa kuvassa on värikoodit.

En tiedä olenko ainoa joka tästä mainoksesta tuli hyvälle tuulelle. Mietin sitä monta kertaa ja heti tuli mieleen että tämä pitäisi näyttää blogissa, mutta sitten se jäi kun tuntui hölmöltä mainostaa mainosta. Kuva jonka otin lehden sivuilta jäi kuitenkin puhelimeni kuviin ja aina välillä sen siellä näin.
 




Kunnes tänään törmäsin taas saman liikkeen mainokseen. Teksti oli ihan sama, mutta kuvat toiset.



Tämäkin puhutteli minua ja nyt odotan vaan että seuraavaksi tulee mainos jossa on luminen maisema ja siihen sopivat maalivärit.



Mainokset ovat kyllä useimmiten ärsyttäviä ja välillä tuntuu että esim. sisustuslehdissä on aivan liikaa mainoksia. Laskinpa kerran pahuuttani yhden lehden mainossivujen määrän ja niitä oli lähes puolet koko lehden sivumäärästä.

Miten siellä, tuskastutko mainoksiin?

Ja muuten, tämä mainoksen mainostaminen EI ollut yhteistyöpostaus.


MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA!

💙💙💙



 

16 kommenttia:

  1. Ihana postaus!

    En lue mainoksia. Välttelen niitä viimeiseen asti, sillä tavoitteenani on päästä eroon kaikesta ylimääräisestä, ei hankkia mitään uutta tilalle.

    En siis väsy mainoksiin. Ohitan ne jo ennen otsikkotasoa. Väsyisin, jos seuraisin 👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään ole mainoksien ystävä ja pari tv-kanavaakin on melkeinpä boikotissa jatkuvien mainoskatkojen takia. Onni on se kun voi tallentaa lähetykiä ja kelata nopsasti mainosten yli. Ja aamu-tv.tä katselen aina tv1:stä. Kun joskus poikkean kurkistamaan kolmoselle, niin ihan joka kerta siellä on juuri silloin mainostauko!

      Poista
  2. Mahtavat maalimainokset. Ihan parasta tuollaiset oivallukset mainoksissa. Joskus mainokset oikeasti ärsyttävät. Tai oikeastaan harmittavat, kuinka huonoja jotkut mainokset ovat. Minusta mainoksia on kiva katsella ja lukea, kun aika usein katson niitä äidinkielen opetuksen näkökulmasta ja tutkin, mitä tehokeinoja mainoksissa on käytetty. Mainoksista on kuva katsella esim millaisia trendejä on pukeutumisessa tai sisustamisessa, vaikka en toden totta ryntäile jokaisen vaihtuvan trendin perässä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo oivaltavuus ja yksinkertaisuus viehättää minuakin näissä mainoksissa. Sisustusmainoksia tulee väkisinkin katsottua kun lukee alan lehtiä, mutta vaatemainokset jäävät minulta katsomatta.

      Poista
  3. Hyvät ja mieltä ilahduttavat mainokset ovat vähissä. Mainoskanavien tv-ohjelmat ovat nekin jo täynnä piilomainontaa. Ärsyttää, kun ohjelma on pilkottu lukuisiin mainostaukoihin. Ajallisesti niitä on melkein enemmän, kuin itse ohjelmaa. Laitan mainostauoilla telkun äänettömälle tai vaihdan kanavaa. Harmillista, että joka kanavalla mainoksetkin tulevat samoihin aikoihin. Usein jätän mainoskanavalle sijoitetun ohjelman kokonaan katsomatta liiallisen mainosmäärän vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Jatkuvat mainokset tv:ssä ovat niin suuri ärsytyken aihe itsellenikin, että ohjelma saattaa jäädä katsomatta. Ja monesti olen ihmetellyt sitä, että minun ikäiseni tai vanhemmatkin katselevat noiden kanavien ohjelmia, vaikka monet, kuten kaikki putoukset ja vastaavat "tosi hauskat" ovat mielestäni ihan katsojien aliarvioimista.

      Poista
  4. Juuri samaa mainosta olen ihaillut ihan pähkinöinä!!
    Useimmat mainokset todellakin ärsyttävät ja sivuutan ne, mutta tuon huomasin heti. Ihan super.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla että muitakin samanmielisiä täältä löytyy!

      Poista
  5. Telkkarimainokset kyllä kieltämättä välillä ärsyttävät. Tykkään Lidl:n mainoksista ja Cokis mainoksista, mutta muuten en oikein edes muista mainoksia. Eniten ärsyttää se, että puolen tunnin ohjelmassa on 3 mainoskatkoa, eli oikeasti katson enemmän mainoksia kuin itse ohjelmaa.
    Ihanaa torstaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ärsyttävät. Tuo on jo kyllä huippua että puolen tunnin ohjelmassa on noin monta mainoskatkoa.
      Sinulle myös ihanaa iltaa<3

      Poista
  6. Minä en juuri koskaan lue tai kiinnitä edes huomiota mainoksiin mutta tämän olen itsekin huomannut. Erittäin visuaalinen ja sopii tähän pandemia aikaan. Hyvä mainos on juuri tällainen eli luo mielikuvia, joista tulee positiivista energiaa ja tästä ainakin itse sain sitä. Aurinkoista perjantaita Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään usein niitä lue, mutta tämä kiinnitti huomioni. Tykkään niin tämän mainoksen sanomasta.
      Aurinkoa sinnekin, vaikka täällä tulee tihkusadetta<3

      Poista
  7. Heh. Uskot varmaan, kun sanon, että ihan samanlaiset fiilikset tuli noista maalimainoksista. Mun mielestä nerokkaita ja jotenkin symppiksiä.

    Itse olen nykyään alkanut tykätä tosi paljon mainoksista, jotka nykypäivänä on monesti tosi kivoja, nokkelia ja hauskoja. Ja tykkään sellaisista vähän fingerporimaisista kielikuvista, joissa joutuu käyttämään päätänsä, että hoksaa sanaleikit.

    Piti tähän heittää esimerkiksi joku todellinen tapaus, muttei tullut tähän hätään mieleen. Paitsi tykkään esimerkiksi naapurikunnan kohdalla olevasta tienvarsimainoksesta, jonka kuvassa on lapsia ja tekstinä "Hyvä kasvaa Jokioisilla". Ainakin itse tulkitsen sen kahdella tavalla. Ja just tollaisista tykkään. Mutta tv-mainosten kanssa mullekin käy välillä niin, etten tajua edes mainoksen lopussa, mistä siinä oli kyse :D. Eli ei tule meikäläisestä kyseisen mainoksen kohdalla asiakasta, vaan ennemminkin tulee ihan hölmistynyt olo.

    Kivaa viikonloppua sinne Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Symppis on hyvinkin sopiva sana puhuttaessa tästä mainoksesta. Minäkin mietin jotain tosi kummallista mainosta jossa ei tunnu olevan päätä ei häntää, mutta näin yhtäkkiä on kyllä vaikea nimetä yhtäkään, vaikka niitä tulee jatkuvasti.
      Tuo on kiva ja "kodikas" mainos minkä Jokioisten kunta on laittanut.

      Nyt on ihan pakko heittää tällainen vitsi jonka veljeni kertoi. Hän asuu Lemussa (mikä kauhea paikannimi) ja joku paikallinen koiranleuka oli ehdottanut että teetettäisiin T-paitoja joiden rintamassa lukisi "Mahtava Lemu". :)
      Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin Annukka<3

      Poista
  8. Tässä on osattu vetäistä oikeasta narusta! Maisemat puhuttelevat ja maali jää varmasti mieleen. Jotkut mainokset ovat ihania katsella esim sisustusaiheiset.

    VastaaPoista