15/09/2021

Että sellainen pyöräilykesä!



Hei!

Joku teistä saattaa muistaa että ostin viime kesänä sähköavusteisen polkupyörän ja olin tosi innostunut sillä ajamisesta.

Viime vuonna kertyikin mukavasti kilometrejä, vaikka vasta elokuun loppupuolella sen hankin. Tänä vuonna sitten kävikin ihan toisin.

Vielä toukokuussa oli melko vilpoiset kelit. Mutta kesäkuussa oli tarkoitus aloittaa pyöräily oikein tosissaan ja hyvin se alkoikin. Ensimmäisellä pyörälenkillä tuli ajettua kolmisenkymmentä kilometriä ja ajo sujui oikein hyvin.

Toisella kerralla ajoimme lähes neljänkymmenen kilometrin kierroksen ja hyvältä tuntui tälläkin kertaa. Kunnes ihan kotini lähettyvillä jotain odottamatonta tapahtui:


 Tuosta yläpuolelta kuvasta näet SportTrackeriin piirtyneen reitin ja kilometrit, sekä tekstin jonka kirjoitin karttakuvan alle lenkin onnistumisesta.

Eli akun loputtua ylämäessä pyörä tosiaan muuttui niin raskaaksi ettei polkemisesta tullut mitään. Olin kyllä seurannut akun varaustilan valoa ja huomannut että virtaa ei kovin pitkälle enää riitä, mutta kun se sitten loppui yhtäkkiä, niin se miten raskaaksi pyörä muuttui, tuli niin yllätyksenä, että kaaduin.

Kaaduin selälleni ja pääkin kolahti maahan, mutta kun oli kypärä päässä niin päähän ei sattunut mitään. Vasen polvi sen sijaan tuntui tosi kipeältä ja linkutin pyörää taluttaen kotiin. Polvesta vuoti verta, mutta putsattuani sen näin ettei haava niin kovin paha ollut ja laitoin laastarin päälle. Polvi ei montaa päivää ollut muuten kipeä, mutta iho polven päällä oli arka pitkään.

Mutta pari viikkoa tuon onnettomuuden jälkeen alkoi toinen jalka kipuilla. Kipu alkoi jalkaterästä, joka oli alkuun niin kipeä että ainoa kivuton kävelytapa oli kävellä kantapäällä ja varpaat ilmassa. Muutaman päivän päästä jalkaterän kipu lakkasi, mutta nyt kipu siirtyi polveen. Tämä siis oli eri polvi kuin minkä loukkasin kaatuessani pyörällä. 

Polvi turposi ja kuumottikin jonkin verran. Yöllä särky oli tosi kovaa ja nukkuminen huonoa kun joka kerta kyljeltä toiselle kääntyessä polvessa vihloi kuin puukkoa olisi siihen tökätty.

Viikon verran kärsittyäni tuota kipua menin lääkäriin. Lääkäri tutki polvea ja käänteli jalkaa puolelta toiselle, mutta ei osannut sanoa sen kummempaa, vaan epäili että olin kolhinut tämänkin polven tuossa kaatumisessani. Ihmettelin vaan miksi se kipu alkoi sitten vasta pari viikkoa kaatumisen jälkeen. Särkylääkereseptin kanssa sitten kotiin toipumaan. Sitten alkoi omassa terveyskeskuksessa lomat ja se meni kiinni.

Kului muutama viikko kipujen kanssa ja menin toiseen terveyskeskukseen. Nyt polvesta imettiin nestettä ja otettiin labrakokeita, mutta mitään tulehdukseen tai reumaan viittaavaa ei havaittu. Taas kotiin särkylääkereseptin kanssa.

Tilanne ei muuttunut paremmaksi, vaan vihlominen polvessa jatkui. Tuntui kuin polven ympärille olisi laitettu side liian tiukalle. Polvitaive kipuili myös ja polvi oli niin arka ettei polvillaan voinut ajatellakaan olla edes pehmeällä alustalla. 

Taas terveyskeskukseen. Otettiin Borrelia-koe. Ei ollut Borreliaa, eikä ollut kihtiä, eikä röntgenissä näkynyt kuin aavistus artroosista. 

Näin meni koko kesä, eikä polvi tullut paremmaksi. Vielä kerran terveyskeskukseen ja kun jonotin vuoroani seisten, niin yhtäkkiä tuntui kuin polvitaipeessa jokin olisi mennyt poikki tai puhjennut. Nyt lääkäri kirjoitti lähetteen ortopedille.

Ortopedi tutki ja väänsi ja käänsi jalkaa. Tutki kollegansa kanssa röntgenkuvia. Mitään sen varmempaa diagnoosia en saanut. Itse olin jossain vaiheessa arvellut että voisiko olla kyseessä Bakerin kysta. Se kuulemma on yksi mahdollisuus ja tuo kiristävä tunne polven ympärillä johtuisi nesteestä jota edelleen polvessa on jonkin verran. Ja lievä artroosikin voi aiheuttaa näitä oireita.

Olin toivonut mielessäni että josko pääsisi magneettikuvaukseen, mutta sellaisesta ei edes mainittu. Sain lähetteen fysioterapiaan ja parin viikon ajan Panadolia ja Buranaa kumpaakin kolme kertaa vuorokaudessa. 

Nyt tuntuu että nuo särkylääkkeet ovat auttaneet, mutta miten mahtaa sitten olla kun lopetan niiden ottamisen. Ehkä fysioterapia sitten auttaa. Toivottavasti.


ETTÄ SELLAINEN PYÖRÄILYKESÄ!

💛💛💛 








18 kommenttia:

  1. No olipa tosi ikävä ja harmillinen juttu. Toivottavasti polvi ei enää jatkossa ala kipuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kesä on mennyt polvea potiessa. Kävely sentään onnistuu hyvin paitsi rappuja alas mennessä on vaikeaa.

      Poista
  2. Oli ikävä kuulla, että pyöräilykesäsi meni noin pieleen. Ei se lääkärinhommakaan helppoa ole, mutta taas tuli mieleen, että miksi vain hoidetaan oireita (kipulääkettä mukaan joka kerta). Eikö se alkuperäinen syy jollain kuvantamistutkimuksella selviäisi? Vai onko ne niin kalliita, ettei niihin laiteta, ellei ole ihan nilkka kainalossa. (Vrt. pää kainalossa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ole helppo tehdä diagnooseja. Hinta varmaan määrää mitä tutkimuksia tehdään, jos ei ihan hengestä ole kysymys.

      Poista
  3. Voi, voi, onpa kurjaa, kun olet loukannut polvesi pyöräillessä. Toivottavasti saat todellista apua siihen eikä vain pillerikuureja. Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun en ollenkaan usko että tuo polvikipu tuli tuosta kaatumisesta, sanokoot lääkärit vaikka mitä. Tuntuu että heidän on vaan helppo vedota siihen kaatumiseen jotta ei tarvitsisi kalliita tutkimustapoja käyttää.

      Poista
  4. Harmi. Joskus voi käydä niin, että kun toista polvea varoo ja joutuu vähän klinkkaamaan, toinen polvi joutuu siinä taiteillessa virheellisiin asentoihin ja rasittuu ja kärsii sitten siitä.
    Olisipa hyvä tietää, mikä kipusi aiheuttaa. Toivottavasti kipu hellittää pian, muutenkin kuin särkylääkkeillä, ja/tai saat polvesi kuvautettua. Kärsivällisyyttä varmasti tarvitaan. Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tuon että toista varotessa toinen polvi saattaa olla virheasennossa, mutta tuon loukkaantuneenkin polven kanssa pystyi ihan hyvin kävelemään, joten toisen jalan kipu mielestäni johtuu jostain ihan muusta.
      Yritän nyt vielä tehdä fysiotarepian ohjeiden mukaan kunhan sinne ensin ajan saan. Jos ei se auta, niin sitten taas vastaanotolle.

      Poista
  5. Voi miten kurja juttu. Polvivaivat on persiistä. Minulla on polvikierukka osittain revennyt toisesta polvesta ja välillä polvi on niin turvoksissa, että se ei taivu ollenkaan.
    Tsemppiä sinne ja parantumista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sama syy voi olla minullakin, ainakin samat oireet. Eikö sinun polvellesi tehty mitään?

      Poista
  6. Toipumisia sinulle ja polvellesi!

    VastaaPoista
  7. Harmituksen harmitus! Että sellainen pyöräilykesä! Uskon, että fysioterapiasta on apua. Revähtymistä kestää toipua todella kauan, joten malttia ja pitkää pinnaa, paremmat ajat ovat edessä päin. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörä on tosiaan saanut levätä koko kesän ja voi olla ettei nyt ilmojen viilennyttyä enää innostukaan pyöräilemään. Tuntuu että pitkäkestoinen vaiva tästä on tullut kun nyt jo kolme kuukautta kestänyt. Onneksi pystyn tekemään lyhyempiä kävelylenkkejä ettei ihan kotiin tarvitse linnoittautua.

      Poista
  8. Ikävä takauma, kun just pääsit pyöräilyn imuun. Pitkittyneet vaivat on inhottavia, jos ei edes löydy syytä. Jatkuva kipulääkkeiden popsiminenkaan ei tunnu mielekkäältä, puhumattakaan jatkuvasta lääkärissä käymisestä. Alkaa tuntea itsensä todella sairaaksi. Toivottavasti kipuilu hellittää ja pääset vielä joskus pyörän päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä harmittaakin että hyvän alun jälkeen tuli täysi stoppi. Syön nyt noita särkylääkkeitä vielä viikon ja sitten katson millainen tilanne on. Tuntuu että terkkarissa jo ajattelevat minusta vaikka mitä kun jatkuvasti siellä hypin.

      Poista
  9. Jopas oli ikävä tapaturma jälkiseurauksineen! Pyöräily olisi hyvä liikuntamuoto sähköavusteisestikin, joten toivottavasti uskaltaudut vielä pyöräilemään, jahka jalka on kunnossa. Tuo esimerkkisi oli varmasti hyvä neuvo monelle sähköpyörän omistajalle eli kannattaa tarkkailla akun latausta ja varautua ajoissa tilanteen muutokseen akun loppuessa.
    Toivon polvellesi mahdollisimman pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kurja juttu kun koko kesä meni pyöräilyn suhteen hukkaan. Latauksen loppuminen ylämäessä oli kai se suurin hankaluus joka tässä yllättävässä tilanteessa aiheutti hämmingin.

      Poista