14/08/2021

Miten voit itse tehdä verhot valokatteeseen



Valkoisia lakanoita pino. Ja mielessä jotain mitä näistä ehkä voisi tehdä. Alunperin olin ajatellut ainakin osan näistä kutoa matoksi, mutta kutomiset olen nyt ajatellut jättää toistaiseksi, joten nämä joutaisivat johonkin muuhun projektiin.

Osa näistä on hankittu kirpparilta ja muutama on meillä jo vuosikausia palvellut. 





Kun idea oli syntynyt, niin pakko oli kaivaa ompelukone esille. Ei ihan kauheasti innostanut ompelun aloittaminen, mutta kun suunnitelma oli viety jo näin pitkälle, niin ei auttanut muu kuin aloittaa.

Miten se lanka taas pujotettiinkin koneeseen? Onneksi on tuo automaattinen langan leulansilmään viejä tässä koneessa, sillä muuten ei millään onnistuisi lankaa pujottamaan pienen pieneen reikään.

Ja onkohan meillä tarpeeksi valkoista lankaakaan? Onneksi löytyi lisäksi beigeä. Se saa kelvatata jos valkoinen loppuu kesken.



Kun on mitattu oikea leveys ja otettu huomioon saumanvarat, mitattu oikea pituus ja laskettu kuinka paljon tarvitaan saumanvaroihin, niin huomaan ettei yhden lakanan pituus millään riitä siihen mihin sitä aion laittaa ja niin on jatkettava kangasta. Leveyttä sensijaan on liikaa, joten kankaasta on leikattava aikamoinen suikale. Muistelin että repimällä saa kankaan lankasuoraan, mutta näissä Ikean lakanoissa ei mikään mene suoraan, vaan hiukan sinne päin.

Ja kun kone ei suostu siksakia ompelemaan, niin on tehtävä puskusauma, vai mikä sen nimi olikaan. Miten se käsityönopettaja siellä Vasaramäen koulussa neuvoikaan?

Loppujen lopuksi saan ommeltua kankaan haluamani kokoiseksi ja rupean mittamaan sitä. No eikös se olekin viisi senttiä liian pitkä. Mitäs nyt? No yksi sauma lisää jotta saadaan piilotettua viisi senttiä liikaa kangasta jonnekin. Hyvä siitä tuli lopulta.




J oli puolestaan sahannut kymmenen sopivan pituista pyörörimaa. Kun minä olin saanut kaikki saumat ommeltua sopiviksi oli aika pujottaa rimat kankaisiin.



Saumakohdat olivat tietysti sen verran paksuja, että muutama neula vääntyi tai jopa katkesi ennenkuin sain kaikki ommeltua.




J:n tehtäväksi jäi rimojen sahauksen lisäksi ruuvata koukut rimoja varten kesähuoneen kattoon.




Puurimat pujotettiin ompelemieni kankaiden päiden kujiin ja tämän jälkeen verhot ripustettiin paikoilleen kesähuoneen valokatetta varjostamaan.




Kuvasta selvinnee miten kiinnitys tapahtui.




Tässä on ensimmäinen verho paikoillaan.




Tällaiselta näyttää kesähuoneen katto kun kaikki varjostavat verhot ovat paikoillaan. Pariin jouduin tekemään jatkopätkän, sillä kaikki lakanat eivät olleet tarpeeksi pitkiä riittääkseen koko katon pituudelle. Kattoa kannattavien palkkien väliin tuli siis jokaiseen yksi verho joka on leveydeltään n. 99cm ja pituudeltaan vajaat 250cm.




Hyvin tuntuvat suodattavan suuren osan auringonsäteistä, joten saadaan viilennettyä kesähuoneen lämpötilaa kuumimpina päivinä.

Tällaiseen itsetehtyyn katettuun terassitilaan ei taida olla mitään valmisratkaisuja, joten kekseliäisyys oli tarpeen. Mietittiin kyllä jos jonkinlaisia purjeita tai vastaavia, mutta tämä oli helppo ja halpa keino järjestää varjostusta. Homma sujui hyvin, jos ei oteta huomioon muutamaa ärräpäätä ja muutamaa katkennutta tai vääntynyttä ompelukoneen neulaa.  Muutama tunti aikaa näiden mittaamiseen, leikkaamiseen ja ompelemiseen meni, ja J:ltä koukkujen kiinnittämiseen ja rimojen sahaamiseen, sekä verhojen kattoon kiinnittämiseen.

Mutta itsetehdystä tuli taas hyvä mieli ja rahaa säästyi kun käytettiin jo kotona olevia materiaaleja (lakanat) sekä parin kympin verran rimoihin ja koukkuihin.



💛💛💛

 

20 kommenttia:

  1. Tuli tosi hienot verhot! Kätevät! Kiitos vinkistä <3 Tuota teidän lasitettua terassia ihailen aina <3 Se on yksi huone lisää ja se on kiva sisustaa kauden mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä ihan sitä mitä odotettiinkin. Ehkä tämän myötä saadaan lisää päiviä tännevietettäväksi.

      Poista
  2. Hienosti keksitty ja toteutettu. Upeat ovat. Itse olen ompelukoneen ääressä tumpelo enkä edes omista ompelukonetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertainen tehdä, mutta kun minäkään en ole mikään ompelun ihmelapsi, niin muutaman kerran meni kyllä pieleen.

      Poista
  3. Hyvä ihme mikä homma ompeluineen, asennuksineen kaikkineen. Onnistunut homma innostaa ompelemaan muutakin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No menihän siinä ommellessa pari päivää, kun ei ihan pro ole, mutta tulos palkitsee.

      Poista
  4. Ai että. Hieno idea!
    Sitäpaitsi luulen, että nuo on tuosta melko helppo ottaa talveksi pois ja pestä, kun ei ole esim. koko katon kokoinen yksi valtava verho.
    Hieno toteutus, kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helppo ottaa talveksi pois, silloin kun ei näitä tarvitse. Hyvä tuli.

      Poista
  5. Näyttää todella hyvältä ja ihan oikeasti säästitte varmasti useita satasia tässä projektissa.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No säästö oli kyllä huikea. Eikä meillä olisi ollut varaakaan tilata mitään valmiita.
      Samoin sinulle Outi<3

      Poista
  6. Vau, hieno idea ja toteutus.

    VastaaPoista
  7. Wow ihan mahtava idea vaikka en osaa ommella itse. Mekin joskus lakanaa ripustettiin suojaamaan polttavalta auringolta.

    Niin ihanat nuo ompelukuvat, siellä työn touhussa.

    Aurinkoa viikkoosi Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään mikään kummoinen ompelija. Lakanoista on moneksi.
      Sinulle myös oikein hienoa viikkoa<3

      Poista
  8. Ne, jotka osaa, tekee mitä vaan...🎵🎶🎵🎶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa.
      Kyllä tämäkin jo oli omalta osaltani ihan osaamisen rajamailta🙈

      Poista
  9. Hyvä oivallus Kristiina käyttää vanhoja lakanoita verhoina. Sinä olet luova ja näppärä käsistä. Nyt tuli tyhjän panttina kaapissa seisseille lakanoille käyttöä ja terassitilaan saatiin verhot. Kudot sitten mattoja, joista muista "tarvikkeista".
    Kivaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka työ oli yksinkertaista suoran sauman ompelemista, niin minunlaiselleni kärsimättömälle tyypille siinä oli haastetta aivan tarpeeksi. Mattoihin löydän sitten aineksia kun se on ajankohtaista.
      Oikein hienoa tiistaita sinullekin<3

      Poista
  10. Vanhoista lakanoista on vaikka mihin. Verhoistanne tuli hienot! Ompelukoneen äärellä tulee välillä maltti koetukselle, jos lanka katkeaa tai neula vääntyy, mutta hurina on rauhoittavaa parhaimmillaan. Minunkin on otettava tänään kone pöydälle ja tiedossa on pari korjausompelusta. Innostusta sain tästä sinun isosta projektista! Kiitos! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi juuri noin, nimittäin kolme tai neljä neulaa joko katkesi tai ainakin vääntyi niin että oli vaihdettava uusi neula. Onneksi niitä oli varalla, muuten olisi voinut ompelukset jäädä siihen.
      Kiva jos sain jaettua innostusta :)

      Poista