27/08/2021

Helppo pihlajanmarjakruunu sisälle tai ulos



Tänä vuonna pihlajanmarjoja on ihan ennätysmäärät. Niiden punaiset marjatertut loistavat kauas ja houkuttelevat keräämään. En ole koskaan mitään syötävää niistä valmistanut, enkä ole muutenkaan niitä poiminut kuin ihan koristeeksi jonkun oksan maljakkoon.

Mutta aikani noita marjoja ihailtuani, päätin tehdä niistä jotain ja muistelin kerran nähneeni kuvan jossa oli tehty katossa roikkuva pihlajanmarjakruunu, tai mobile, miksi sitä haluaakin kutsua.




Minulla oli tallessa lampunvarjostimen runko-osa ja se sopikin tähän tarkoitukseen oikein hyvin. Kieputin tummanvihreää juuttinarua sen ympärille niin että kaikki valkoinen jäi peittoon.




Leikkasin karhulangasta muutaman pidemmän pätkän ja loput lyhyempiä ja pujottelin niihin marjat. Noita "marjapötkylöitä" tuli  kaikkiaan runsaat neljäkymmentä.

Nuo marjanauhat solmin sitten päällystämääni lampunvarjostinkehikkoon muutaman sentin välein. Niitä voi tietysti laittaa vaikka ihan vieri viereen jos marjoja ja intoa näpertelyyn riittää.




Tältä tuo koriste valmiina näyttää. Tuntuu ehkä hiukan jouluiseltakin kun värit ovat punainen ja vihreä, mutta sopii hyvin kesähuoneeseen syksyistä tunnetta tuomaan. Pidemmät nauhat ripustin keskelle ja lyhyet ulkopuolelle.





Siinä se nyt valmiina roikkuu kesähuoneen katossa. Helppo oli tehdä ja suurin vaikeus olikin saada se suoraan riippumaan. Otimme muuten kesähuoneen katon aurinkosuojaverhot jo alas talvisäilöön, sillä tuskin niitä enää tänä syksynä tarvitaan. Jokapäiväinen sade ainakin on antanut viitteitä siitä että syksy on jo tullut.


OIKEIN HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!
💧💧💧

 

25 kommenttia:

  1. Kiva syksyinen kruunu! Materiaalia todellakin nyt riittää. Minäkään en ole koskaan tehnyt noista marjoista mitään syötävää, vaikka olen haaveillut hyytelön tekemisestä.
    Tunnelmallista muinaistulienyöviikonloppua🌻🔥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä materiaalia on yllin kyllin tänä vuonna. Hyytelö olisikin varmasti tosi hyvää.
      Kiitos samoin sinulle, oikein ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Hauska idea! Ja näyttää oikein hyvältä kesähuoneessa. Vai pitäisikö jo kutsua syyshuoneeksi? Sadetta on todella piisannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshuoneelta tuo alkaa hiukan jo tuntua. Nyt voisi tulla muutamia kauniita, sateettomia päiviä välillä.

      Poista
  3. Oi miten hauska!!
    Mahtaako marjat säilyä hyvin? Tuo olisi tosiaan varsin kiva koriste vielä jouluna, jos kestävät.
    Luulisin, että ovat aika kuivia (?) sinänsä, että eivät todennäköisesti samalla tavalla pehmene vaan ehkä kuivuvat vaan kasaan.

    Kyllä, sadekausi on näköjään alkanut. Vähän negatiivisesti yllätti kyllä, että nyt jo. Pelkään oikein, että aloitimme juuri 10 kuukauden marraskuun....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin miten marjat mahtavat säilyä, mutta ei ehkä haittaa jos vaikka hiukan rypistyvät. Sadekaudesta voidaan kyllä puhua, sillä niin kauan näitä sadepäiviä on jo saatu. Ei ole säällä mitään tolkkua; koko kesä oli kuumaa ja rutikuivaa ja nyt tulee sadetta sateen perään.

      Poista
  4. Ihana pihlajanmarjakruunu! Katselin juuri tänä aamuna kun olimme Mimmin kanssa aamulenkillä miten pihlajat ihan notkuvat marjoista. Lintujakin näkyi pörräävän puut ympärillä marjoja popsimassa.

    Kyllä ilma tästä vielä muuttuu - sanoo ikuinen kesänvenyttäjä.
    Kivaa viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä syksynä on oikein erityisesti katse hakeutunut pihlajien kauniisiin marjoihin (Hih! MARJOihin). Mutta sen huomasin myös että usein marjat ovat tosi korkealla, eikä ollut ihan helppoa löytää sellaisia pihlajia joiden marjat olisivat olleet sellaisella korkeudella että niitä ylettyy poimimaan.
      Toivotaan että ennustuksesi toteutuu, sillä minustakin tuntuu että kesä loppui ihan liian aikaisin ja töksähtäen!

      Poista
  5. Kivasti tuo väriä. Oiskohan linnut kimpussa, jos roikottais ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saa hiukan väriä tälläkin tavalla. Ollaan juuri viime aikoina mietitty miten saataisiin lisää kodikkuutta ja lämmintä tuntua kesähuoneeseemme ja muutamia ratkaisuja ollaankin jo keksitty, mutta ne ovat sitten ensi kevään ja kesän asioita.
      Onneksi linnut eivät pääse tänne marjoja syömään!

      Poista
  6. Ihania punaisia marjoja ❤ Sopii niin hienosti tähän vuodenaikaan. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlajanmarjat ovat nyt parhaimmillaan ja runsaimmillaan. Rakastan syksyä vuosi vuodelta yhä enemmän, vaikka olen aina ajatellutkin olevani kevätihminen.

      Poista
  7. Tulipa siitä kiva ja syksyyn hyvin sopiva koriste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään sen yksinkertaisesta muodosta ja siitä että materiaali on luonnosta tai jo kotona ennestään olevasta.

      Poista
  8. Ihanan syksyinen koriste. Itse olen tehnyt pihlajanmarjasydämiä viimeksi. Nekin oli kivoja, pujottelin vien marjoja rautalankaan :)
    Kaunista ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko näyttänyt noita tekemiäsi koristeita blogissasi? En muista nähneeni. Olisi kiva nähdä millaisia tuli.
      Sinulle myös oikein ihanaa ja rauhallista viikonloppua Outi<3

      Poista
  9. Kiitos Suvi. Minäkin nykyisin nautin syksyn tulosta.

    VastaaPoista
  10. Onpahan viehättävä idea ja vielä punaista eli omaa lemppariväriä. Kivaa viikonloppua Kristiina.<3

    VastaaPoista
  11. Onpa hauska idea! Tämä sopii sekä syksyyn että jouluunkin! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että ainakin jouluun kestäisi!

      Poista
  12. Oho, tosi mainio! Jos tämän ripustaisi myöhemmin talvella ulos, linnut voisivat herkutella sen tyhjäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva väripilkku muuten hiukan aneemiseen kesähuoneeseen. Voi olla että talveen mennessä kaipaakin jo jotain muuta ja linnut saisivatkin tämän jälkiruoakseen :) Tai ei sentään. Ajattelin niin, että jos nuo marjat kurtistuvat rumiksi, niin voin ottaa ne pois ja ripustaa tähän samaan kehikkoon jotain muuta. Silloin en halua että se on täynnä jotain valkoista linnun p..kaa.

      Poista
  13. Hieno idea. Sopii kuistille oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ovat marjat ainakin toistaiseksi säilyneet.

      Poista