15/08/2020

ONKO RIITTÄVÄN LÄMMINTÄ?



Helteistä viikonloppua luvattiin ja sitä saimme. Auton mittari näytti ulkolämpötilaksi +28 eli riittämiin on lämpöä ilmassa. Kun tuli sisältä ulos niin mieleen tuli etelän maiden lämmöt jotka iskivät vastaan kuin kuuma seinä kun lentokoneesta ulos astui. Silloin se sävähdytti mukavasti ja lämmöstä nautti, mutta nyt ei enää jaksa innostua liiallisesta lämmöstä. Pieni tuulenvire, kuten tänään, tekee lämpötilasta kuitenkin miellyttävän.

Hienolta  tuntuu se, että kun moni jo elää lähes syksyaikaa, niin taas kerran saamme kokea sen että elokuussa voi kesä olla mitä lämpimin ja hienoin. 




Lavakauluksissa salaatit rehottavat. Tuli taas kylvettyä liian paljon ja liian tiheään. Herneitäkin sitten loppujen lopuksi saatiin osasta kylvöksistä, mutta kaikki herneet eivät itäneet ollenkaan.

Kuivuus on saanut aikaan sen että metsäpalovaroitus on voimassa jo ties kuinka monetta päivää, tai olisko jo viikkoja. Rannassa kaksi  risukasaa odottaa polttamista. Tuo polttaminen ei useinkaan tahdo onnistua kesällä, sillä jos ei ole liian kuivaa, niin sitten tuulee niin ettei uskalla sytyttää tulta.



Eilen ajoin pyörällä mökiltä kotiin ja kauppaan. Tarvittiin vain muutama ruokatavara kaupasta, joten ne sain hyvin pyörällä tuotua. On kivampi pyöräillä kun on jokin tarve ajaa jonnekin, kuten nyt tuo kauppareissu.

Edestakaisin matkaa kertyi runsaat kolmekymmentä kilometriä mikä sujui jouheasti sähköavusteisella. Se oli tähän asti pisin polkemani päivämatka. Asvalttiteillä ajo on mukavaa, mutta hiekka-ja sorateillä tuntuu epävarmalta ajella. Täällä on paljon pyöräteitä ja jos ei paikoittain pyöräteitä ole, niin piennar on useimmiten aika leveä joten siinä mahtuu hyvin ajamaan ja autoilijat ohittavat pyöräilijän kiitettävän kaukaa. 

Tänä kesänä on näkynyt tavallista enemmän pyöräileviä turisteja. Muutamana aikaisempana vuonna tuntui että pyöräilijöiden määrä oli kovasti vähentynyt aikaisempaan verrattuna, mutta korona-aika lienee saanut aikaan sen että mantereelta suunnataan yhä enenevässä määrin tänne lomailemaan niin omalla autolla kuin pyörilläkin.



Me emme ole tänä vuonna lainkaan poistuneet saarelta eikä meillä ole käynyt vieraita. Ainoastaan oman perheen kesken olemme tavanneet.

Maskeja täällä ei vielä pahemmin ole ihmisillä näkynyt, johtuen kai Ahvenanmaan alhaisista koronatartuntaluvuista. Varovaisia pitää kuitenkin kaikkien olla, jotta tästä taudista päästäisiin mahdollisimman pian voiton puolelle.

Ensi viikolla alkavat täälläkin koulut. Toivottavasti lähiopetusta voidaan taas antaa normaalisti, tiettyä varovaisuutta noudattaen.


HYVÄÄ HELLEVIIKONLOPPUA KAIKILLE!

💛💛💛




16 kommenttia:

  1. Elokuun helle täälläkin. En ole paljon ulkona käynyt, kun olin vanhanaikaisesti pesutuvassa. Olen tyhjentänyt keittiön kaappeja yms. putkiremonttia varten. Parin viikon päästä muutan tästä väliaikaisesti pois melkein kolmeksi kuukaudeksi. Nämä ovat ihan erilaisia hommia mitä sinä teet. Mukavaa elokuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin kovat raivaukset siellä putkiremontin tieltä. Toivottavasti nuo kolme kuukautta menevät nopeasti ja hyvin. Sitten onkin ihanaa päästä omaan "uuteen" kotiin.
      Oikein hyvää elokuun jatkoa sinullekin😊

      Poista
  2. Lämmintä on täälläkin, mittari näyttää +29. Ei haittaa, talvella saa ihan riittävästi palella.
    Suomalaiset ovat uutisten mukaan matkailleet tänä kesänä innokkaasti kotimaassa. Naapurimmekin olivat muutaman päivän siellä Ahvenanmaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en taida palella juuri koskaan, vaan melkein aina mulla on kuuma😁
      Toivottavasti naapureillasi oli onnistunut loma täällä.

      Poista
  3. Ihania elokuun lämpimiä päiviä!
    Olette siellä kuin 'herran kukkarossa'!
    Hyvä niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lämmintä on. Laitettiin ilmalämpöpumppu viilentämään.

      Poista
  4. En ole helteiden ystävä, kun ei mitään oikein jaksa tehdä muuta kuin ihan aamulla pihalla. Aurinkoinen sää on kyllä kiva. Kuivaa on täälläkin ja luulenpa tänään tarttuvani kasteluletkuun, johon vesi tulee järvestä pumpulla. Pitkän matkan pyörällä olet polkenut. Itse en tykkäisi ajaa sorateillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää helteistä minäkään, vaikka nuorena tykkäsin. Kastella saisi vaikka joka päivä. Nurmikko on taas yhtä ruskea kuin viime kesinä on ollut tähän aikaan kesästä.

      Poista
  5. Kauniita päiviä on mahtunut tähän kesään paljon, ja ihanaa, että niitä on vielä näin elokuussakin. Aurinkoista elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin, tai melkeinpä kuuma kesä on ollut.
      Kiitos samoin!

      Poista
  6. Nyt on kyllä ollut pitkän tuntuinen kesä, kun lämpöähän saatiin jo kesäkuussa poikkeuksellisesti niin paljon. Yleensä kesäkuu on aika viileä. On ihanaa, kun kesä vielä jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kesäkuu oli kyllä lämmin. Toivotaan lämpimiä kesäisiä säitä vielä pitkään.

      Poista
  7. Täällä ammattikoululaisilla on ensimmäinen viikkoa jo koulua takana ja peruskoulukin taisi alkaa jo kaikille puolessa välissä viikkoa. Toisaalta kiva päästä taas arkeen kiinni. Meinasi käydä vähän rankaksi tuo amiksen käyminen kotioloissa. Ihania samettiruusuja siellä <3 Kaunista sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantereella koulut alkavat ania aikaisemmin kuin täällä ja vastaavasti keväällä loppuvat aikaisemmin kuin täällä. Etäopiskelu ei tainnut olla oikein kenellekään mieleen.
      Lämmintä iltaa sinnekin! 💕

      Poista
  8. Viime viikolla parina päivänä oli niin kuuma omalla kotitoimistolla etähommissa, että vaikka oli läpi asunnon ikkunat auki ja parvekkeen ovi niin koira sekä emäntä läähätti. Uskon, että lämpimänä tämä tulee vielä jatkumaan mutta ehkä pahimmat helteet ovat tältä kesältä jo ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteet eivät ole minusta mukavia, vaikka töitä ei tarvitsekaan tehdä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän helteistä tykkää. Työn iloa kuitenkin sinulle🌞

      Poista