Sivut

tiistai 11. elokuuta 2020

EIPÄ OLE ENNEN TÄLLAISTA SATTUNUT





Jos minulta kysyttäisiin mikä on helppohoitoisin ja kiitollisin kesäkukka, niin vastaukseni olisi ilman muuta miljoonakello eli pikkupetunia.

Mulla on ollut miljoonakelloja jo useana vuonna terassien kukkalaatikoissa ja aina ne ovat viihtyneet tosi hyvin. Ne kukkivat runsaskukkaisina ja kasvavat niin reheviksi että melkeinpä peittävät kukkalaatikot.

Istutan ne aina kesäkukkamultaan ja tänä vuonna olen sekoittanut myös bokashi-multaa kesäkukkamullan sekaan. Lannoitteena olen antanut ainoastaan bokashin suotonestettä.

Jos katsoo tarkkaan kuvan kukkaa niin siinä näkyy kuihtuneita kukkia, sillä otin kuvan heti mökille saavuttuani enkä ole ehtinyt niitä vielä pois nyppiä. Kuihtuneiden kukkien pois nyppiminen ei ole kuulemma tarpeellista, mutta mielestäni kukat ovat kauniimpia jos nuo kuivat kukat ottaa pois.

Kesäkukathan ovat yksivuotisia, joten joka vuosi pitää hankkia uudet.

Vai onkohan noin?




Kun saavuin mökille muutaman päivän poissaolon jälkeen, niin kukkapenkissä odotti yllätys. Tämä kukkapenkki on ollut melkeinpä hoitamattomana koko kesän kun en ole pystynyt päättämään mitä sen kanssa teen. Siinä kasvaa rikkaruohoja ja muutama perenna, mutta paljon paljaitakin kohtia siinä on.

Vaan nyt on hiukan vähemmän tyhjiä paikkoja, sillä tähän on yhtäkkiä ilmestynyt miljoonakelloja ihan itsekseen. Tämän värisiä mulla oli viime vuonna ja syksyllä laitoin ne kasvikompostiin multineen päivineen.

Keväällä sitten otin tuosta kompostista multaa kukkapenkkiin, siis ihan pelkkää multaa. Mullan joukossa on pakko ollut olla näiden kukkien siemeniä tai jotain pienen pieniä alkuja, sillä nyt ne kasvavat täyttä päätä kukkapenkissä. 



Eipä ole ennen tällaista mulle sattunut. Talvi tosin oli leuto, mutta ihmeellistä kuitenkin että nuo ovat hengissä säilyneet talven yli.

Ehkä kannattaisi tänä syksynä istuttaa tämänvuotiset miljoonakellot kukkamaahan siinä toivossa että keväällä heräisivät henkiin eikä tarvitsisi ensi kesäksi ostaa uusia kesäkukkia.


ONKO SINULLA KOKEMUSTA VASTAAVASTA?

💜💜💜 

26 kommenttia:

  1. Olen ihastellut miljoonakelloja, mutta kesäkukka siten myöskään talven yli säilymisestä ei ole kokemusta. Aivan mahtava juttu! Nyt sitten tämän vuotiset miljoonakellot kukkapenkkiin ja keväällä nähdään, miten kävi. Jään kuulolle, että millaisia miljoonakellokokemuksia muilla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljoonakellot ovat ikisuosikkejani. Ehkä istutan ne kokeeksi maahan syksyllä. Olishan se mahtavaa jos ne selviäisivät talven yli.

      Poista
  2. Ehkä siemenet ainakin kannattaisi ottaa talteen? Viime talvi oli lauha ja mahdollinen kylmä talvi ei ehkä olisi niin suotuisa kasvien siemenille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenistä en kuitenkaan taida jaksaa ruveta kasvattamaan. Viime kevään pelargonien kasvattaminen siemenistä oli sen verran työläst operaatio, että uskon tästä lähtien ostavani kesäkukat valmiina taimina.

      Poista
  3. Mukava yllätys! Tavattoman kauniit kukat. Nyt kai voidaan todeta, että kukat aivan erityisesti valitsivat sinut ja teidän pihan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi yllätys oli nähdä että kukkapenkkiin oli jostain ilmestynyt punaisia kukkia. Toden totta itsellä ei ollut mitään sananvaltaa noiden kukkien ilmestymiseen :)))

      Poista
  4. Wau, en ookkaan kuullut että niinkin voisi käydä! Kauniit kukat 💜 ja hyvä hoitaja niillä, itse saan kukat usein kuolemaan, mies hoitaa usein kukat täällä.

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta tämä minullekin oli kun kesäkukat pullahtavat jostain yllättävästä paikasta seuraavana vuonna. Orvokin taimia tosin tulee useinkin mullan mukana seuraavina vuosina, mutta ei muita.

      Poista
  5. Olipa hauska yllätys!
    Itsekin tykkään miljoonakellosta. Nyt vain tuli omiin amppeleihini joku tuholainen vielä loppukesästä.
    Pientä valkoista eliötä täynnä, kun lähemmin tarkastelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana yllätys. Nyt ei tarvitsekaan minun miettiä mitä tuohon istuttaisi. Jonkinlaisia tuholaisia on minullakin pelargoneissa, sillä alimmat lehdet kellastuvat ja nuokkuvat yksi toisensa jälkeen. Raivostuttavaa!

      Poista
  6. Mukava yllätys! Muutama vuosi sitten terassin kupeessa olevien norjanangervojen joukkoon ilmestyi yllättäen petunia, jota en taatusti ollut sinne istuttanut. Kukka oli juuri samanlainen, jollaisia edellisenä kesänä kasvoi yläpuolella olevassa kukkalaatikossa. Petunioita nyppiessäni saatoin kiireessä pudottaa nypityt tavarat angervopensaisiin. Ilmeisesti joukossa on ollut siemeniä, jotka ovat sitten seuraavana kesänä alkaneet kasvaa ja kukkia. Orvokeilta tätä voi odottaa, mutta petunioiden suhteen se oli uutta.

    Kiitos edellisen postauksen sähköpyöräkokemuksista. Kiinnostavaa luettavaa. On sinulle huikeat pyöräilymaastotkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tällaisia ylläreitä tulee. Orvokit ovatkin kovia jatkamaan elämäänsä seuraavana vuonna jossain yllättävässä paikassa, mutta muiden kukkien en ole minäkään nähnyt tällaista tekevän.
      Pyörällä ajoin eilenkin tänne mökille ja sutjakasti meni 15km:n matka. Ahvenanmaa on kyllä hyvä paikka pyöräillä.

      Poista
  7. Ihana yllätys! Ja miten kovin se ilahduttaakaan! Minä en onnistu koskaan petunioiden enkä miljoonakellojen kanssa. Mitä teen väärin? Teen mitä tahansa, ne kasvavat pitkävartisiksi hujopeiksi, jossa on kukkia vain päässä.
    Ihanaa elokuista keskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa outoa että miljoonakellosi venyvät pitkiksi. Olisiko syynä liian vähäinen lannoitus? Kesäkukkamullan olen todennut erinomaiseksi kasvualustaksi. Ja tuntuu tuo bokashi-multakin olevan hyvää näille.
      Oikein mukavaa päivää sinullekin ♥️🌸

      Poista
  8. Kukalliset yllätykset ovat aina mukavia ❤️

    VastaaPoista
  9. Muratti ja erilaiset orvokit ovat onnistuneet yllättämään minut kasvamalla uudestaan tai uusiin paikkoihin seuraavina kesinä. Ihanat yllätyskukat siellä!
    Kaunista iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muratti on minullakin talvehtinut ihan ruukussa ja se onkin yksi lemppareistani. Orvokit taitavat olla yleisimmin sellaisia että ilmestyvät seuraavana vuonna jostain näkyviin.
      Hyvää illanjatkoa sinulle Outi <3

      Poista
  10. No olipas kiva yllätys. Minulla ei juurikaan kesäkukkia ole. Jotkut orvokit on kyllä joskus siementäneet itsestään. Ehkä kannattaa uusia ja katsoa kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätys tosiaan. Tällaista ei aiemmin olekaan tapahtunut. Taidan istuttaa tämänvuotiset miljoonakellot kukkamaahan ja katsoa onnistuuko.

      Poista
  11. Ohhoh! Hyvä vinkki tuo miljoonakellon istutus maahan. Minullakin on miljoonakello poikineen. Aion ehdottomasti kokeilla josko ne talvehtisi meidänkin mökkipihassa. Aurinkoista alkusyksyä! Uskaltaakohan näin jo toivottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti käy niin että jos ja kun istuttaa sen maahan ja yrittää talvettaa, niin ei onnistu, mutta eihän yrittäminen mitään maksa.
      Sinulle myös oikein ihanaa syyskesää :) <3

      Poista
  12. Vau! Olipas kiva yllätys. Saa nähdä miten käy ensikesänä, jos vaikka saat pysyvästi nuo kaunottaret kukkapenkkiin.
    Itsekin joskus kokeilin kasvattaa taimista kukkia, mutta siirryin heti seuraavana vuonna taas kukkakaupan apuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida onnistua silloin kun oikein yrittää 😊. Taimikasvatus on kyllä aika työlästä, paitsi nämä yllätyskukkien odottamaton kasvu.

      Poista